Yritystoiminta Virossa

Kauppalehdessä oli juttu, jossa kerrottiin virolaisen huonekaluyrityksen konkurssista. Yritykseen oli mennyt mukaan kolme suomalaista ja siitä huolimatta tämä ”hiomaton timantti” meni nurin. Vaikka EU on yrittänyt yhtenäistää yritysten tilinpäätöskäytäntöjä EU-maissa, niin ulkomaalaisten on hyvin vaikea mennä sijoittajana mukaan virolaisiin yrityksiin. Tämä johtuu virolaisesta kirjanpitolaista. EU:n olisikin syytä yhtenäistää kirjanpitolainsäädäntö mitä pikimmin. Suurin ongelma virolaisessa kirjanpidossa on kahden salkun järjestelmä. Yleisin käytäntö on, että laskut kirjataan kirjanpitoon vasta sitten, kun ja jos ne on pystytty maksamaan. Maksamattomat laskut ovat toisessa salkussa, joka konkurssin sattuessa vielä yleensä häviää teille tietymättömille.

Lisäksi suomalaiseen kirjanpitoon tottuneille Virossa on kaksi muutakin suurta sudenkuoppaa. Ensinnäkin prosessissa olevien raaka-aineiden puolivalmisteiden ja varastossa valmiina olevien tuotteiden arvostus on vapaata. Raaka-aineiden arvostus on melko helppo huomata, mutta puolivalmisteiden todellinen arvo on jo paljon vaikeampi. Valmiiden varastossa oloevien myymättömien tuotteiden arvon voi arvostaa kirjanpidossa vaikkapa kuvitteelliseen saatavaan hintaan. Tämä onnistuu, koska ei ole myöskään poistorajoituksia. Ei ole SUMU-poistoja kuten Suomessa, vaan investoinnit voi poistaa vaikka samana vuonna, jos tulos antaa myöden.

Kun harkitaan sijoittamista virolaiseen yritykseen, on otettava luottotietoyhtiöltä vähintään kolmen, mutta mielellään viiden vuoden tilinpäätökset. Näiden kriittisiä arvoja vertailemalla saa jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä peliä yrityksessä on pelattu. Tulosten manipulointi on helppoa, koska yrityksiä ei veroteta, joten verottajaa ei kiinnosta yrityksen tulokset tai tappiot. Verotus tapahtuu vain silloin, kun rahaa otetaan yrityksestä joko palkkana tai osinkoina. Molemmissa tapauksissa vero on sama, joten peitellyn osingonjaon ongelmaa ei Virossa ole.

Silloin, kun yritykseen tarvitaan ulkopuolista rahaa, tulosta parannellaan korottamalla varastojen arvoja kohottamalla. Tällä pystytään yleensä pitkätukkaista jymäyttämään ja kovan nousukauden aikana jymäytettiin myös pankkeja. Pankeilla oli määräys jakaa mahdollisimman paljon rahaa halukkaille kyselemättä turhia. Tämä on suurin syy parin ruotsalaisen pankin suurin ongelmiin Baltian markkinoilla.

Konkurssi menettely on Virossa myös täysin Suomesta poikkeava. Pesänhoitajat ovat hallituksen auktorisoimia, joten kuka tahansa lainoppinut ei voi olla pesänhoitaja. Pesänhoitajat eivät ilmoita kirjeitse velkojille konkurssista, eivätkä aina edes tiedä kaikkia velkojia, koska laskuja ei ole kirjanpidossa. Pesänhoitaja julkaisee pienen ilmoituksen ns. valtakunnallisessa lehdessä viron kielellä. Tällä tavoin hän saa aikaa ”kuivattaa” pesää hoitamalla sitä mahdollisimman kauan. Tärkeimmän omaisuuden realisointi tapahtuu yleensä kirjallisella huutokaupalla, jonka voittaa, jos lahjoo riittävästi pesänhoitajaa. Tarjouksia ei käsitellä velkojien kokouksessa, vaan tarjoukset hyväksyy pesänhoitaja. Tämä takaa myös sen, että ulkomaiset velkojat jäävät nuolemaan näppejään.

Omistuksen ketjuttaminen on myös hyvin yleistä. Kun havaitaan, että yritys on menossa nurin, siirretään sen omaisuus uuden yrityksen nimiin. Tämä on Virossakin lainvastaista, mutta ei rikollista. Valtiolla ei ole myöskään varaa tutkia näitä tapauksia, joten useimmiten ne onnistuvat. Velkojat voivat puuttua asiaan siviilikantein, mutta se kestää ja on kallista. Aikaakin on lain mukaan vain kolme kuukautta, joten kun tieto konkurssista kulkee hitaasti, niin todennäköisyys saada omansa pois, on melko pieni. Tuskaa lisää vielä se, että alioikeuksissa ei yleensä pystytä arvioimaan näitä ongelmia, vaan käsittelyä on jatkettava ylemmissä oikeusasteissa.

Comments are closed.


WP Login