Archive for maaliskuu, 2010

Iiro Viinasen muistelot

Iiron muistelmat 1990-luvun kriisistä on pantu kansiin. Kuten kirjoittaja ilmoitti, se on Iiron oma ja subjektiivinen lähestymistapa aikakauden tapahtumiin. Sorretuiksi itsensä tunteneet ovat vedonneet lähdekritiikkiin tai erityisesti sen puutteeseen. 1990-luvun lamasta ei ole mahdollista keskustella, ellei perehdytä myös 1980-luvulla tehtyihin päätöksiin. Näitä virheitä Viinanen joutui korjaamaan.

1980-luvulla vapautettiin valuuttamarkkinat kaikille mahdollisille yrityksille. Taitamattomat pankkiirit alkoivat markkinoida valuuttalainoja oikein tosissaan. Tätä ennen minun yritykselleni ei oltu koskaan aikaisemmin soitettu pankista ja tarjottu rahaa. Oikein kutsuttiin saunailtaan ja kerrottiin, että nyt sitä saa. Koska itse olin ollut valuuttojen kanssa tekemisissä jo 1960-luvulta saakka, yritin varoitella pankkiherroja seurauksista. Keskustelussa kävi ilmi, että herrat olivat pihalla kuin lumiukot etenkin siitä, mitä tapahtuu, kun taas tulee devalvaatio. Otin kuitenkin lainan ja laitoin sen sulkutilille itsensä vakuudeksi. Hyvissä ajoin ennen devalvaatiota maksoin lainan pois ja tein hyvän tilin.

Vientiä harjoittavien pk-yritysten ongelma oli se, että kun 1981 D-markan kurssi oli noin 3,15 Suomen markkaa ja devalvaation tullessa se oli vain reilut 2,10, niin jokainen voi ymmärtää, että näin suurta markan vahvistumista ei pystytä minkäänlaisilla tehostamiskeinoilla korvaamaan. Vahvan markan politiikka vei kilpailukyvyn ja se kesti liian pitkään. Tämä aiheutti sen, että suuri joukko vientiä harjoittavia pk-yrityksiä meni nurin jo 1980-luvun toisella puoliskolla. Samaan aikaan kun markka vahvistui, yritysten kustannuksia nostettiin mm. Pekkas-vapailla, jotka alkoivat vaikuttaa täysimääräisesti juuri ennen romahdusta. Kotimarkkinoilla toimivat ja valuuttalainaa ottaneet teurastettiin sitten 1990-luvulla.

Pankkien pelastaminen oli tietoisesti otettu suuri riski. Se osoitti, että hallituksella ei ollut mitään käsitystä valuuttalainojen määrästä, eikä niiden yritysten määrästä, joilla sitä oli. Vielä enemmän pihalla oli Suomen Pankki, jonka olisi pitänyt jotenkin hallita muutosta. Pankit puolestaan joutuivat paniikkiin saatuaan hallitukselta avoimen valtakirjan. Ne ampuivat alas jopa terveitäkin yrityksiä ja raatoja tuli kuin Raatteen tiellä – paitsi paljon enemmän. Julkisuudessa asioista jotain ymmärtävät yrittivät ehdottaa, että yritysten rahoitus turvattaisiin Keran kautta. Tällainen järjestely olisi turvannut paitsi yritykset myös pankit. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, vaan kaadettiin noin 35 000 yritystä ja tehtiin noin 700 000 työtöntä. Sama tilanne on nyt toistumassa suurten ikäluokkien lähtiessä eläkkeelle.

Kuten Viinanen TV:ssä totesi, näitä velkoja maksellaan vieläkin. Tästä esimerkkinä on se, että vuodesta 1990 bruttokansantuote on noussut noin 80 %, mutta työvoiman määrä avoimella sektorilla ei lisääntynyt lainkaan. Tästä voisi äkkiseltään vetää sen johtopäätöksen, että työn tuottavuus on noussut 80 %. Kun hallitus nyt saarnaa työn tuottavuuden parantamisesta, niin olisi syytä myös kertoa, mistä se tehostaminen revitään. Vaikka luvut eivät olisikaan vertailukelpoisia, niin totuus on se, että samalla työvoimamäärällä tehdään melkein kaksinkertainen BKT kuin 1990. Ihmisten selkänahoista ei voida enää repiä enempää. Tuottavuuden on löydyttävä täysimääräisenä julkiselta sektorilta tai jostain muualta.

No Comments »

Terrorismin syyt

Kun jatkosota oli lopuillaan, ryhtyivät isänmaalliset miehet varautumaan sissisotaan kätkemällä aseita eri puolille Suomea. Käsitys oli, että suomalaisessa maastossa sissejä olisi mahdotonta voittaa. Onneksi Suomi säilytti itsenäisyytensä, eikä sissisotaa tarvittu. Jos kuitenkin sellainen olisi syttynyt, valtaapitävät olisivat kutsuneet sissejä terroristeiksi kuten nyt pohjoiskaukasialaisia tai palestiinalaisia. Historiallinen totuus on se, että terrorismia on mahdotonta voittaa sotimalla. Pohjois-Irlanti lienee paras esimerkki. Tämä johtuu siitä, että terrorismin juuret ovat yleensä sorrossa, alistamisessa ja hyväksikäytössä.

Tšetšenian sodan juuret johtavat aikaan, jolloin Neuvostoliitto hajosi. Eräs kullan ja valuuttojen maasta kuljetusreitti kulki Tšetšenian kautta. Tšetšeenit huomasivat, mitä oli tapahtumassa ja kantoivat kuljetuksista ”tullin”. Kun hyökkäys maahan alkoi, ensimmäinen pommitusten kohde oli Tšetšenian valtionpankki. Rahat ja kulta olivat kuitenkin jo silloin poissa. Kaapatut rahat ”pestiin” ostamalla yksityistettyjä yrityksiä eri puolilta laajaa Siperiaa. Tämä on ollut kaikkien läntisten tiedustelupalveluiden tiedossa, mutta terrorismin vastainen sota on estänyt kertomasta asioista julkisuudessa. Nykyisen Venäjän hallinto jatkaa kostamista, eikä edes todennäköisesti muista, mistä tappamisen kierre on saanut alkunsa.

Eri puolilla maailmaa on aina ihmisiä, jotka tuntevat olevansa sorretussa asemassa, josta ei ole muuta ulospääsytietä kuin terrorismi. Monille jopa kuolema on helpotus. Silloin tekojen torjumiseksi ei auta mikään muu kuin olosuhteiden muuttaminen. Afgaanit viljelevät huumeita tullakseen jotenkin toimeen. Jos heidät houkuteltaisiin viljelemään vaikka ruusuja ja maksettaisiin niistä sellainen hinta, jolla tulee toimeen, niin kuinka suuria olisivat säästöt huumeiden käyttömaissa? Sen jälkeen voi myös kysyä, kiinnostaisiko sen jälkeen afgaaneja sotiminen?

No Comments »

Mikä on Suomen Visio?

Suomeen on asetettu brändityöryhmä. En ole kuitenkaan huomannut, että työryhmään kuuluisi TkT Seppo Rainisto, joka on tietääkseni ainoa suomalainen, joka on tehnyt väitöskirjan alueiden brändäämisestä. Brändin rakentaminen ei kuitenkaan ole yksinkertainen juttu, vaan se edellyttää monia muitakin toimenpiteitä. Valtakunnan brändääminen on huomattavasti monimutkaisempi tehtävä kuin yksittäisen tuotteen tai yrityksen brändin luominen. Toistaiseksi Suomi-brändiä on haeskeltu teemoista Pohjolan Japani, tietotekniikkayhteiskunta, maailman kilpailukykyisin maa, Pisa-tutkimuksen tuloksilla jne. Kaikki nämä valtit on kuitenkin suurelta osin menetetty. Tarvitaan kestävä visio, jonka pystyvät hyväksymään niin omat kansalaiset kuin kansainvälinen yhteisö.

Mikä voisi olla tällainen visio? Mihin Suomi pyrkii? Mitä itse suomalaiset haluavat? Julkisessa keskustelussa nousee ylivoimaisesti ylitse muiden yksi yhteinen nimittäjä – hyvinvointivaltion (-yhteiskunnan) säilyttäminen. Onko se globaalitaloudessa mahdollista ja jos niin niin miten? Tämän hetkinen poliittinen keskustelu on pelkkää varjonyrkkeilyä, joka ei johda mihinkään muuhun kuin katastrofiin. Poliitikoilla ei yksinkertaisesti ole tarvittavaa osaamista näin suuren ongelman ratkaisemiseen. Sama koskee ay-liikettä, joskin se on hieman lähempänä reaalitaloutta kuin poliitikot. Vision rakentaminen ja sen toteutuminen edellyttää selkeää tavoitetta ja sen lisäksi myös riittävästi resursseja, keinoja ja osaamista.

Julkisessa keskustelussa on todettu, että hyvinvointiyhteiskunta voidaan säilyttää vain työuria pidentämällä ja eläkeikää nostamalla. Tämän voisi kiteyttää siten, että lisätään työntekoa. Työntekoa on lisättävä nimenomaan avoimella sektorilla, koska virkamiestyö on valitettavasti kuluja aiheuttavaa palvelua ja holhoamista, jonka maksajana on avoin sektori. Avoin sektori puolestaan muodostuu yrityksistä. Hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisen yhteinen nimittäjä on siis yritys, joka luo työtä ja työpaikkoja. Ainoa keino säilyttää hyvinvointiyhteiskunta on tarjota yrityksille suotuisat toimintaolosuhteet. Lisäksi tarvitaan toki myös kustannusten säästöjä.

Onko Suomessa suotuisa toimintaympäristö yrityksille? Ei ole! Todisteena tästä on se, että suorat investoinnit ulkomailta vähenevät vuosi vuodelta. Vuodesta 2007 ulkomaiset investoinnit Suomeen ovat pudonneet puoleen. Tämä kertoo selvästi siitä, että niillä ulkomaisilla sijoittajilla, joilla on mahdollisuus valita, ei ole enää kiinnostusta sijoittaa Suomeen. Tämä puolestaan merkitsee sitä, että Suomi joutuu turvaamaan omiin pk-yrityksiinsä, joiden tulisi kansainvälistyä lisätäkseen tuotantoa ja työtä. Useiden tutkimusten mukaan suomalaisten pk-yritysten omistajat ja johtajat eivät kuitenkaan ole halukkaita kansainvälistymään. Mistä tämä johtuu? Suurin syy tähän on kotimaiden markkinoiden pienuus.

Jokainen vientituote on testattava kotimarkkinoilla. Suomen markkinat ovat paitsi volyymiltään pienet myös alueellisesti hyvin hajanaiset. Kuljetusetäisyydet ovat pitkiä. Näistä syistä johtuen kotimaisten yritysten kapasiteetti mitoitetaan jo suunnitteluvaiheessa liian pieneksi kansainvälisille markkinoille. Koska Suomi on saari EU:n sisämarkkinoilla, niin pienin kuljetusyksikkö on kontti tai rekka. Lappeenrannassa EU:n tuella tehdyn tutkimuksen mukaan puutuotealan yritysten keskimääräinen koko oli 6 – 12 rekkakuormaa. Vientimarkkinoille lähteminen edellyttäisi kohdemarkkinoiden asiakaskoon perusteella kapasiteetin moninkertaistamista.

Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo tulla olkaamme siis suomalaisia. Raukat vain menkööt merten taa jne. Suomalainen kulttuuri ja suurten ikäluokkien pk-yrittäjien kielitaidon puute muodostavat myös omat rajoituksensa verrattuna vaikkapa hollantilaisiin, belgialaisiin tai luxemburgilaisiin yrittäjiin, jotka puhuvat oman kielensä lisäksi saksaa, englantia ja ranskaa, koska elävät keskellä näitä kielialueita. Potentiaalisia kuluttajia on Suomen kokoisella alueella satoja miljoonia. Huomattava tekijä on myös se, että Euroopassa on eletty kilpailluilla markkinoilla verrattuna Suomeen. Kaikki nämä tekijät muodostavat vakavan kilpailuhaitan suomalaisille yrityksille. Suomen sillanpääasema Venäjällekin ei ole toiminut suunnitelmien mukaisesti. Kaikesta poliittisesta löpinästä huolimatta Suomen tulevaisuuden haasteet hyvinvointivaltion säilyttämiseksi ovat valtavat.

Olen jo ainakin parisenkymmentä vuotta kirjoittanut, että Suomen kaltaista pientä kansallistaloutta ei voida globalisaatiossa johtaa politikoinnilla. Tällaista taloutta on johdettava kuten yritystä. On keskityttävä ydinosaamiseen, karsittava rönsyjä, ulkoistettava toimintoja strategisille partnereille. Johtaminen vaatii Vankkaa osaamista ja poliittisten intohimojen jättämistä taka-alalle. Pelkkä poliittinen osaaminen ei riitä. Tarvitaan kansainvälistä ja liiketaloudellista osaamista. Ilman näitä visio ei voi toteutua ja Suomi muuttuu hyvinvointivaltiosta EU:n ulkomuseoksi ja luonnonsuojelualueeksi. Ellei suunta muutu niin viimeinen eduskunnan putkinäköinen besserwisser voi katkaista lähtiessään virrat ydinvoimaloista.

No Comments »

Nalle Wahlroos on oikeassa

Nalle Wahlroos on oikeassa

Kyllä jokainen kansainvälisessä toiminnassa mukana ollut tietää, että suuri osa kehitysavusta valuu muualle kuin varsinaiseen tarkoitukseensa. Myös Ahtisaari on oikeassa, kun hän painottaa kehitysavun painopisteen siirtämistä koulutuksen puolelle. Meillä on tällä hetkellä arviolta 15 000 EU:n ulkopuolelta tullutta opiskelijaa, jotka opiskelevat ammattikouluissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa Suomen valtion kustannuksella. Kuitenkaan näitä kuluja ei edes lueta kehitysapukuluihin. Vuosia sitten nämäkin luettiin kehitysavuksi, mutta sitten joku keksi poistaa ne sieltä.

Monissa muissa maissa kehitysavun ehtona on koneiden, laitteiden ja tarvikkeiden hankkiminen avustuksia myöntävästä maasta. Suomessa ollaan niin kirkasotsaisia, että rahaa mätetään ilman minkäänlaisia ”vastakauppoja”. Valvontakin on satunnaista, eikä järjestelmällisesti organisoitua. Kaikkein järeimpiä aseita käyttävät kiinalaiset Afrikassa. Heidän omat kansalaisensa rakentavat eri puolilla Afrikkaa infrastruktuuria, jonka avulla maanosan raaka-aineita voidaan tulevaisuudessa kuljettaa nopeasti ja edullisesti Kiinan omalle teollisuudelle. He siis tekevät, valvovat ja määräävät sentilleen, miten ja mihin rahat käytetään. Samalla he oppivat ”maan tavoille” ja helpottavat näin myöhempien sopimusten tekoa.

Kirkon avustusta ja lähetystyötä ei pidä sotkea valtioiden avustuksiin. Suomalainen lähetystyö on samalla pitkälle menevää opetustyötä, jonka avulla Suomi on saanut paljon vaikutusvaltaisia ystäviä Afrikassa. Koska meillä ei ole varaa samanlaisiin infrastruktuurisijoituksiin kuin esim. Kiinalla, Suomen tulisi keskittyä erityisen ponnekkaasti naisten ja nuorten koulutukseen. Koulutusta voi tapahtua sekä kohdemaissa että myös Suomessa. Peruskoulutus voisi hyvinkin tapahtua kohdemaassa, josta sitten halukkaat lahjakkuudet otettaisiin Suomeen opiskelemaan. Meiltä vapautuu ikäluokkien pienentyessä etenkin yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa oppilaspaikkoja, joita voitaisiin suunnata kehitysmaiden opiskelijoille.

Olen itse ollut monikansallisten ryhmien opettajana ja todennut opiskelijoiden korkean motivaation. Samalla kursseilla opiskelevat suomalaiset oppivat samalla ymmärtämään muita kulttuureja ja rasismi, jos sitä on piilevänä ollut, liudentuu ajan myötä ja kun tullaan tutuiksi. Rasismi perustuu ennakkoluuloihin eli siihen, ettei tunneta toisiaan. On kuitenkin myös lähdettävä siitä, että vieraiden on noudatettava talon tapoja ja paikallista lainsäädäntöä. Mikäli tähän ei voi suostua, on parempi hakeutua muualle. Omien opiskelijoitteni keskuudessa en ole kuitenkaan koskaan edes tavannut Suomessa valitseviin maan tapoihin nurjasti tai kielteisesti suhtautuvia.

No Comments »

Jaffat tuloo ja pommit paukkuu!

Kun on vuosikymmenet seurannut Israelin käyttäytymistä ja toimintaa, ei voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin, että israelilaisten visio on sotia maailman tappiin. Sodan rahoittaja ja tukija on Yhdysvallat, koska ilman tätä tukea Israelilla ei olisi varaa sotia. Israelista tuli Yhdysvaltain liittolainen ja etuvartio arabimaailman suuntaan jo heti perustamisensa jälkeen. Kansainvälinen tilanne on oleellisesti muuttunut noista ajoista, mutta pitämällä yllä jatkuvaa sotatilaa provosoimalla kaikin tavoin palestiinalaisia, Israel saa Yhdysvaltain juutalaisten avulla varoja paitsi sotimiseen myös hyvinvointiinsa.

Israelin käyttäytyminen saattaa johtaa Raamatun ennustuksen toteutumiseen ja kolmannen maailman sodan alkamiseen. Israel on pyrkinyt aktiivisesti tekemään ennalta ehkäisevän iskun Iranin ydinvoimalaitoksiin. Iranin hallinto puolestaan uhkailee samanlaisella iskulla Israeliin säilyttääkseen vanhoillisten kannatuksen arabimaailmassa. Ainekset ovat siis olemassa ja kehitystä ei estä mikään muu kuin se, että Yhdysvallat katkaisee rahoituksen ja jättää Israelin selviämään viimeinkin omillaan.

Saattaa olla, että sekään ei riitä, koska Israel on rakentanut Palestiinan asuinalueiden ympärille Jerikon tai Auschwitzin muurit. Ellei näitä pureta ja palata YK:n alkuperäisen suunnitelman mukaiseen yhteiselämiseen alueella, niin jossain vaiheessa kasautuneet paineet purkautuvat hallitsemattomaan väkivaltaan. Toisaalta myös arabit voisivat asettaa Israelin öljysaartoon ja EU kauppasaartoon. Vaikka niillä ei voitettaisi paljon mitään niin kuitenkin se, että kansainvälinen yhteisö osoittaisi Israelin kansalle, että nyt riittää – valitkaa uudet rauhantahtoiset johtajat.

No Comments »

Viimeinen taisto?

Lehdistössä ja televisiossa käyty keskustelu AKT:n lakon ympärillä on osoittanut selvästi, että ammattiyhdistysliike ei ole tajunnut globalisaation syvintä olemusta. Se käy taistoon työnantajille yhä kalliimmiksi tulevista ratkaisuista. Tämä on osoitus ay-liikkeen johdon suuresta hädästä ja siitä, että ay-liikettä ei osata tuotteistaa globalisaatioon sopivaksi. Suurin pelko on tietenkin oman aseman ja vallan menettämisestä. Tapio Rautavaara sanoi aikoinaan, että kyllä maailma höylää paksummankin pöllin. Niin käy ay-liikkeellekin – sopeudu tai kuole.

Kun työskentelin Englannissa 1970-luvun lopulla, siellä lakkoilu saavutti anarkian tason. Ay-liikkeen romahdus alkoi siitä, kun 15 suuren autonvalmistajan automaalaamon maalaria pysäytti koko tuotannon. Välillisesti sanottiin jopa 30 000 työntekijän jääneen ilman työtä ja palkkaa. Nämä työntekijät heittivät lopuksi maalarit ulos ja työt jatkuivat. Toinen merkittävä tapaus oli Moskovasta rahoitettu hiilityöläisten lakko. Lakko pimensi ja kylmensi maan siten, että jopa hallituksen ministeri opasti televisiossa kansalaisia siitä, kuinka parran voi ajaa pimeässä. Missä on brittien ay-liike nyt?

Hiilityöläisten ensimmäinen lakko loppui siihen, että kansalaiset nousivat barrikadeille ja alkoivat ottaa yhteen hiilikaivostyöläisten kanssa. Heitä jopa heitettiin ulos pubeista ja julistettiin porttikieltoon. Lakko loppui vain alkaakseen uudelleen Thatcherin aikana. Thatcherin oli kuitenkin ollut kaukaa viisas ja oli varautunut lakkoon mittavilla varastoilla ja hiilen tuonnilla mm. Puolasta. Kun lakkolaiset huomasivat asian tilan, he tarttuivat aseisiin ja yhteenotoissa tuli jopa ruumiita. Lehdistö paljasti melko nopeasti, että liiton johtaja oli venäläisten palkkalistoilla ja lakko loppui.

Noiden tapahtumien jälkeen ei Brittein saarilla ole paljon lakkoiltu. Syynä oli joukkopako ay-liikkeestä. Globalisaatiossa on muistettava, että jos ei ole tyytyväinen työhönsä ja työskentelyolosuhteisiinsa voi aina vaihtaa paikkaa. Voi jopa vaihtaa toiseen EU-maahan. Myös johtajien kultaisiin kädenpuristuksiin vetoaminen ei ole oikeutettua. Johtajat sopivat näistä ennen johtotyöhön ryhtymistä. Kultaisen kädenpuristuksen vaatiminen jälkeenpäin olisikin mahdotonta. Yksikään työnantaja ei välttämättä hyväksyisi sitä. Työehdoista siis sovitaan etukäteen.

Osittain asiaan vaikutti myös Thatcherin toimenpiteet valtion yhtiöiden yksityistämiskesi. Tämä yksityistäminen aiheutti sen, että maahan tuli liki 25 miljoonaa uutta osakkeen omistajaa. Likimain kaikista briteistä tuli kapitalisteja.

No Comments »

Kultaiset kädenpuristukset

Julkisuudessa on mm. tänään Iltasanomissa verrattu ahtaajien muutosturvaa johtajien kultaisiin kädenpuristuksiin. Vertailu ei ole kovin kohdallaan, koska asioissa on huomattavia eroja. Johtajien erorahoista sovitaan yleensä työhönottoneuvottelujen yhteydessä eikä jälkikäteen. Suuret yritykset, jotka näitä erorahoja maksavat, headhunttaavat yleensä johtajansa ja silloin ei työehdoista juuri kitsastella.

Johtajia ei myöskään yleensä irtisanota tuotannollisista ja taloudellisista syistä, koska silloin yritys olisi jo konkurssissa. Johtajat saavat yksityisillä lähteä yleensä muista syistä. Nämä syyt saattavat olla sellaisia, että niillä ei lain mukaan voi irtisanoa, mutta sopivalla erorahalla näin voidaan yhteisesti sopien tehdä. Ylimmän johdon tasolla ei myöskään ole työaikalakia, eivätkä monet muutkaan työntekijöitä suojaavat lait päde.

No Comments »

Kenellä on vastuu?

Storan Karvinen löi kovat teesit pöytään. Ne ovat pääosiltaan samat, jotka esitin väitöskirjassani Syntyykö Suomeen puulaaksoja vuonna 2005. Väitöskirja julkaistiin Tulevaisuuden tutkimuksen seuran julkaisusarjassa Acta Futura Fennica. Vaikka väitöskirja hyväksyttiin ja sille annettiin painatuslupa, Lappeenrannan teknillinen yliopisto ei ole kuitenkaan toistaiseksi järjestänyt väitöstilaisuutta siitä huolimatta, että eduskunnan apulaisoikeusasiamies määräsi sen jo vuonna 2008 pidettäväksi välittömästi. Ehkä se nyt voidaan pitää, kun Karvinenkin vahvistaa sen teesit.

Suomessa ovat putkinäköiset besserwisserit tuijottaneet kansainvälisiin kilpailukykytutkimuksiin, joissa Suomi on loistanut. Myytti Suomen kilpailukyvystä on nyt ammuttu alas monen arvovaltaisen henkilön taholta. Suomessa ei ole huomattu sitä, että olemme Viron kanssa samassa tilanteessa. Virosta hävisi kommunismi, jolloin se joutui sopeutumaan globaaliin talouteen puhtaalta ja tyhjältä pöydältä. Suomesta puolestaan hävisi devalvaatio, jolloin Suomi joutui sopeutumaan globaaliin talouteen yltäkylläisyyden pöydältä.

Suomen devalvaatioilla rakennettu yltäkylläinen pöytä merkitsee vanhoja rakenteita, joista ei haluta luopua kuin pakon edessä. Globaalitalous ei tunne saavutettuja etuja. Se tuntee vain saavutettavissa olevat edut. Niihin päästäkseen jokaisen on taisteltava otsansa hiessä. Tämä merkitsee sitä, että hyvinvointiyhteiskunnan elintila kapenee kapenemistaan. Hallintoa, joka on elänyt kuin siat vatukossa, joudutaan pakosti vähentämään. Vaihtoehtona on, että kansa maksaa palkkansa suoraan valtiolle ja valtio ja elinkustannukset harkintansa mukaan.

Nykyisestä tilanteesta metsäteollisuus voi osittain syyttää myös itseään. Sen suurin ongelma ennen EU:iin liittymistä oli johtajuusongelma. Metsäteollisuudessa johtajia ei nimitetty pätevyyden mukaan, vaan heidät nimitettiin Metsäliitossa poliittisesti, Ensolla se periytyi aina Imatran paikallisjohtajalle ja muissa yhtiöissä seilattiin tuurilla. Hyvä puoli tässä oli se, että suurin osa oli insinöörejä, jotka ymmärsivät pitää tehtaat maailman tehokkaimpina. Valitettavasti asiakkaat ja markkinat jäivät toissijaisiksi. Osittain päätöksiin vaikuttivat myös devalvaatiot. Johtajuudella ei ollut niin väliä, koska devalvaatiot korjasivat kaikki tehdyt virheet.

Devalvaatioiden loppuminen paljasti johtajuuskriisin, joka nyt on korjattu kaikissa yhtiöissä. Pelkkien johtajien vaihtaminen ei pelkästään riitä, vaan uudet johtajat joutuvat korjaamaan raskaalla kädellä edeltäjiensä töppäykset. Kilpailukykyä he eivät kuitenkaan voi yksin korjata muutoin, kuin lopettamalla tuotannon Suomessa. Jos tämä aiotaan välttää, niin tulevilla eduskunnilla ja hallituksilla on edessään vain verta ja hikeä. Veri tulee nenästä, jos on pakko lyödä päätä seinään. Kylmä hiki nousee pintaan, kun joudutaan purkamaan hyvinvointia.

No Comments »

Katoavatko Suomesta yritykset?

Tilastojen valossa näyttää siltä, että vuonna 2017 Suomessa on vain alle 100 000 sellaista yritystä, jotka tuottavat kansantaloudelle jakovaraa. Päättäjillä, hallitus mukaan lukien, on perin vääristynyt kuva yritysten määrästä Suomessa. Meillä keskustellaan pelkästään yritysten määrästä, ei laadusta. Periaatteellinen virhe tapahtuu siinä, että kaikki yritykset luokitellaan kansantalouden kannalta samanarvoisiksi. Tämä johtuu siitä, että teollisissa yrityksissä yhdistyvät osaaminen, raaka-aineet, työ ja pääoma synnyttäen ns. jakovaraa, jolla palveluita voidaan hankkia. Palveluyritykset ovat seuraus, eivät syy.  Palvelujen vienti, joka perustuu viennin kohdemaiden ostovoimaan, muodostaa poikkeuksen sääntöön. Suomen kannalta vienti on välttämättömyys, koska maahan on välttämätöntä tuoda tiettyjä tarvikkeita.

Kun tarkastellaan tältä pohjalta yritystilastoja, voidaan todeta, että Suomen noin 240 000 yrityksestä suuri osa on kiinteistöosakeyhtiöitä ja asunto-osakeyhtiöitä sekä rahoitus- ja vakuutuslaitoksia. Näitä on kaikkiaan noin 70 000 – 80 000. Lisäksi tilastoissa on toimimattomia yrityksiä ehkä 10 – 15 000. Sekä verohallinto että PRH arvelevatkin, että todellisia jakovaraa tuottavia yrityksiä on noin 130 000 – 140 000. Nämä yhtiöt eivät tuota sinänsä mitään, vaan ne käyttävät palveluja. Palvelut maksetaan vuokrina, jotka tulevat kansantalouden kokonaispotista.

Tämä on vallitseva tilanne, joka on tultu toimeen tähän asti, joten siitä ei sen enempää. Vaara piileekin tulevaisuudessa, jota ei ole mietitty tai ainakaan otettu, vakavasti. Useat maassa tehdyt tutkimukset osoittavat, että suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle lähivuosina, jatkajaa etsii noin 75 000 yritystä. Näistä suurin osa on tuotannollisia yrityksiä, koska suurten ikäluokkien perustaessa yrityksiään, palveluyrityksiä ei juuri ollut kysyntää. Kansantalouden kannalta tämä on erittäin vaarallinen tilanne. Nyt tilastotkin näyttävät tukevan tätä asiaa. Lopettaneita yrityksiä on seuraavasti:

2005 2006 2007 2008
21 217 22 341 23 244 27 220

 

 Lopetettujen yritysten trendi on siis varsin selkeä erityisesti, kun otetaan huomioon, että yllä olevat vuodet eivät olleet vielä lamavuosia. Kyseisinä vuosina meno oli vielä kovaa. Vuoden 2009 luvut tulevat vasta heinäkuussa, mutta on perusteltua syytä olettaa, että näkyvissä oleva trendi jyrkkenee huolestuttavasti. Vuoden 2008 luvuissa mielenkiintoista on, että ensimmäiset suuret 1945 syntyneet ikäluokat tulivat eläkeikään. Yrityksiä toki perustetaan samanaikaisesti, mutta ylivoimainen enemmistö perustettavista yrityksistä on palveluyrityksiä. Tämä merkitsee elinkeinorakenteen yksipuolistumista.

Toinen merkittävä ja hyvin huolestuttava seikka yllä olevissa luvuissa on se, että ne kertovat sukupolvenvaihdosten epäonnistumisesta. Tämä kehitys on myös todettu useissa kotimaisissa ja kansainvälisissä tutkimuksissa. Niiden mukaan vain noin 30 % yritysten sukupolvenvaihdoksista onnistuu omistajasukujen sisällä. Suomessa tämä merkitsee sitä, että 75 000 yrityksestä vain noin 22 500 yritystä selviää sukupolvenvaihdoksesta ja noin 52 500 yritystä siirtyy uusille yrittäjille tai lopettaa toimintansa. Tällä hetkellä näyttää tilastojen valossa siltä, että lopettavia yrityksiä on valtaosa. Näin päästään siihen lopputulokseen, että vuonna 2017 Suomessa on jakovaraa tuottavia yrityksiä vain alle 100 000. Valitettavaa on, että sukupolvenvaihdoksista ei ole tilastoja.

Näiden laskelmien mukaan lopettavien yritysten mukana katoaa noin 500 000 työpaikka, jotka ovat suurelta osin niitä tärkeitä työpaikkoja. Sen sijaan laskelmissa ei ole voitu ottaa huomioon yrityksille mahdollisesti asetettavia uusia rasituksia kuten 12 kuukauden palkkaa vastaavaa muutosturvaa. Tällaiset muutokset vähentävät halukkuutta yrittäjyyteen. Paitsi, että mielenkiinto yritysten perustamiseen vähenee, yksikään pieni muutaman hengen yritys ei uskalla palkat ulkopuolista työvoimaa. Irtisanomisen kustannukset nostaisivat huomattavasti konkurssiriskiä. Hallituksen olisi syytä paneutua tähän problematiikkaan heti, koska aikaa on vain hyvin vähän.

No Comments »

Rahastusautomaatti käynnistyi

Kun ekomaksua ajettiin aikoinaan kuin käärmettä pyssyyn, ilmoitin epäileväni, että siitä muodostuu uusi rahastusautomaatti Päijät-Hämeeseen. Tämä on nyt todistettu julkisuuteen tulleiden tietojen perusteella. Ekomaksuun haetaan jopa 30 % korotusta ja perusteluna ovat kohonneet kustannukset. Tämä ei ole uskottavaa, koska inflaatio on ollut hyvin alhainen ja laman olettaisi pienentävän jätteiden määrää. Todennäköisin syy onkin Lahden kaupungin Päijät-Hämeen jätehuollolle asettamat tulosvaatimukset.

Tämä on osoitus monopoliaseman väärinkäytöstä. Näitä vaikeita monopoleja on valtakunnassa muitakin. Sähkönsiirto on eräs tällainen. Viranomaisten tulisi lain mukaan valvoa näitä, mutta valvovatko ne? Kun siirtokustannukset alkavat ylittää sähkön hinnan, niin käy samoin kuin sahateollisuudessa. Koko toimiala muuttuu kaksinapaiseksi. Silloin, kun sahatavaran hinnat ovat alhaalla, on hake päätuote ja päinvastoin. Kun asiakkaat kilpailuttavat sähkön hintaa, niin jostain kumman syystä siirtohinnat nousevat. Tämä herättää kysymyksiä. Pitäisikö myös paikalliset siirtoverkot ottaa yhteiskunnan haltuun? Energia on Suomen kansantaloudelle yhtä tärkeä tekijä kuin ahtaajat.

Lahti Aqualla on samanlainen ongelma. Hyvinä aikoina kaupunki kuorii kermat päältä, eikä mahdollista varautumista vesi- ja viemäriverkkojen vanhenemiseen ja tuleviin korjaustarpeisiin. Vesilaitoksillakin on kuitenkin olemassa jonkinlainen hintojen ja kustannusten valvonta. Valtakunnassa ei sen sijaan ole mitään lakia, joka edellyttäisi ekomaksujen viranomaisvalvontaa. Päijäthämäläiset voivat siten varautua kohoaviin ekomaksuihin, jotka johtuvat haja-asutusalueiden Lahtea korkeammista kustannuksista. PJH toteuttaa jo tältä osin suurkuntaa, jossa kustannuksista vastaavat kuitenkin lahtelaiset.

No Comments »

WP Login