Yrittäminen Suomessa ei kannata

Global Entrepreneur Monitorin (GEM) mukaan Suomi on juuri ja juuri yrittäjyydessä Meksikon edellä kaikista tutkituista maista. Jos Meksikossa kukoistava huumekauppa laskettaisiin mukaan, niin Suomi olisi viimeinen. Suomessa onkin oltu kovin hiljaa kaikenlaisista kilpailukyky- yms. mittareista kovin pitkään, koska sijoitukset ovat pudonneet rajusti kaikilla listoilla. Eihän näihin tilastoihin voi täysin luottaa, koska niiden kriteerit eivät ota huomioon kulttuurieroja ja maiden erilaisia taloudellisia rakenteita.

Huolestuttavaa sen sijaan on hallituksen ja eduskunnan asenne asiaan. Tutkimuksin on todistettu, että Suomesta katoaa suurten ikäluokkien mukana noin 40 000 pääosin teollista yritystä, koska niille ei löydy jatkajia. Kukapa haluaisi Suomessa yrittää, kun riskit ovat suuria ja tulostaan joutuu maksamaan saman veron kuin palkansaaja. Orjatyötä ilman julkista tunnustusta! Suomessa seurataan vain ulkoisia merkkejä ja unohdetaan kokonaan yrittäjyyden rakenteelliset ongelmat. Jo kymmeniä vuosia sitten Kauppalehti otsikoi ”Vain idiootit ryhtyvät yrittäjiksi”. Kuluneiden vuosien aikana ei yrittäjien asemaa ole helpotettu. Taakkaa on vain lisätty.

Comments are closed.


WP Login