Pakkoruotsi

Tämä aihe näyttää nousevan aina vain uudelleen pinnalle kuin korkki vedessä. Kielitaito on sinänsä hyvä, mutta siinäkin pitäisi olla järki kädessä. Työskentelin Ruotsissa kielitaitoni parantamiseksi 1959–1960. Palattuani takaisin Suomeen opiskelemaan puhuin melko sujuvaa ruotsia ja ymmärsin jopa skånskaa. Kauppaopistossa kuitenkin tuli kokeissa menestymisestä huolimatta sääliviitonen, koska tulin ojentaneeksi ruotsin kielen opettajaa sanojen suomennoksista. Hän kysyi minulta tunnilla, mitä on strax suomeksi. Minä vastasin, että heti kohta. Hän purskahti nauramaan ja sanoi, että historiallisesti noin tuhat vuotta voi olla strax. Minä totesin siihen, että Ruotsissa työpaikan naapurissa oli kelloseppä, joka lounaalle lähtiessään laittoi lapun oveen: kommer strax. Hän tuli lounaalta yleensä alta tunnin, joten se siitä tuhannesta vuodesta.

Valmistumiseni jälkeen jouduin tehtäviin, joissa tarvittiin saksaa ja englantia. Niin unohtui ruotsin kieli vuosiksi. Olihan se pinnan alla passiivisena, joten lukeminen ja kuuntelukin onnistuivat kohtuullisesti, mutta puhuminen oli hukassa. Yliopistossa 1990-luvulla jouduin ns. virkatutkinnon eteen, enkä selvinnyt siitä puhumalla, vaan piti istua kurssit. Tunneilla minulle sitten naurettiin ja sanottiin, että ei tuollaista ruotsia enää missään puhuta. Totesin siihen, että tätä minä opin sekä koulussa että käytännössä 1950 – 1960-luvuilla. Nykyruotsiin on ilmestynyt uusia sanoja, ilmaisuja ja kieliopissa panna mutkat suoriksi kuin rallissa ikään. Kokeesta kuitenkin selvisin. Vuosikymmenen loppupuolella jouduin sitten joksikin aikaa töihin keskelle Skoonea ja kyllä täytyy sanoa, että siitä ei tullut mitään. Kaikki kuitenkin osasivat Ruotsissa englantia, joten ongelmia ei tullut. Sen verran tuli myös kokemusta lisää, että Ruotsissa saa kyllä paremman palvelun englannilla kuin suomalaisen puhumalla ruotsilla. En finne igen!

Kielet muuttuvat ja kehittyvät ja ne unohtuvat käytön puutteessa. On siten täysin järjetöntä tyrkyttää pakkoruotsia esimerkiksi suurelle joukolle poliiseja. Jos on ikänsä töissä Savossa, niin ruotsia on aivan turha yrittää vääntää kuukauden kuluttua valmistumisesta. Turismin ja palvelun kannalta olisi paras, jos konstaapelit osaisivat kohtuullisesti englantia sillä, kun selviää ruotsalaistenkin kanssa. Toinen vielä suurempi ongelma on se, että ikääntyessä vain äidinkieli jää pysyväksi. Kaikki opitut kielet katoavat. Tämä on selkeästi todettu dementian yhteydessä ja myös joidenkin aivokasvainten yhteydessä.

Tässä kielihuumassa on myös unohtunut oma äidinkielemme. Jopa lehtiä lukiessa näkee valtavasti tavutusvirheitä kielioppivirheistä puhumattakaan. Nämä nähdäkseni johtuvat siitä, että kouluissa on kiire opettaa lapset lukemaan ja tavaus on katsottu tarpeettomaksi ja vanhanaikaiseksi. Luotetaan siihen, että tekstinkäsittelyohjelmat hoitavat tavutuksen, mutta entä kun pitää kirjoittaa käsin! Oman maailmansa muodostavat sitten akateemiset kirjoittajat ja lainlaatijat. Niitä varten pitää olla oikein tulkit. Sanotaankin, että insinöörit tekevät vaikeista lähtökohdista yksinkertaisia ja toimivia laitteita. Juristit puolestaan tekevät yksinkertaisista asioista monimutkaisia juttuja – muutenhan heitä ei tarvittaisikaan!

Comments are closed.


WP Login