Yrittäjän vertaistuki

Yhdysvalloissa kulttuuri suhtautumisessa yrittäjyyteen ilmenee kahdessa sanassa ”American dream – Amerikan unelma”. Kulttuuriin sisältyy myös toinen tärkeä käsite: yrittäjä on yrittäjä vasta kolmen konkurssin jälkeen. Yhdysvaltalainen kulttuuri siis sallii yrittämisen ja erehtymisen. Yrittäminen on jatkuvan oppimisen prosessi, johon voi oppia vain ”kovien kolhujen yliopistossa” eli kantapään kautta. Suomalainen kulttuuri ei ole oikein oppinut hyväksymään tällaista näkökulmaa. Tutkimusten mukaan suomalaiseen kulttuuriin kuuluu työskentely julkisella sektorilla tai suuryrityksissä. Riskinottoa kartetaan.

1990-luvun kotitekoinen lama kosketti kuitenkin suurinta osaa suomalaisista, koska arviolta 35 000 yritystä meni nurin. Kulttuuriin kuuluu, että moni yrittäjä häpeästä päätti päivänsä oman käden kautta. Suomalainen kulttuuri siis tuomitsee epäonnistumiset. Valtiovalta tietää hyvin, missä mennään, mutta siitä huolimatta se ei ole pyrkinyt tilannetta muuttamaan. Tämä on väärin. Jälleen ollaan lamassa ja yrityksiä kaatuu.  Yrittäjät joutuvat kehittämään vertaistukijärjestelmän, koska yhteiskunta ei tee mitään – tai seuraahan se katseella.

Suomalainen yrittäjä on sankari. Jokainen yrittäjänä päivänkin toiminut ansaitsisi kunniamitalin. Tutkimusten mukaan Suomen yrityslainsäädäntö on maailman laajin ja monimutkaisin. Pari vuosikymmentä sitten jopa Kauppalehti totesi, että vain idiootit ryhtyvät yrittäjiksi. Miksi näin – koska he eivät ymmärrä pelätä. Suomalaisen lainsäädännön suurin ongelma on se, että se ei salli minkäänlaisia erehdyksiä tai tietämättömyyttä. Tosiasia on kuitenkin se, että ainutkaan lakimies ei tunne yritystoimintaa säätelevää lainsäädäntöä kokonaisuudessaan.

Otetaan esimerkki suomalaisesta lainsäädännöstä. Lahden käräjäoikeuden osasto X tuomitsi KRP:n tutkinnan vastaisesti yrittäjän petoksesta maksamaan 500 000 markkaa vahingonkor-vausta konkurssipesälle. Jokin aika myöhemmin saman tuomioistuimen osasto Y, joka käsitteli konkurssituomiota katsoi, että petosta ei ollut tapahtunut ja määräsi eo. vahingonkorvauksen kuitattavaksi yrittäjän saatavista pesältä. Molemmat päätökset olivat kuulemma oikein Korkeimman oikeuden mukaan. Ei siis riitä pelkästään se, että lainsäädäntö on laaja vaan, että siviililainsäädäntö on tältä osin ristiriidassa rikoslain kanssa. Miten tällaisessa tilanteessa voi onnistua, kun on samalla oikeassa että väärässä?

Tällaisessa liiketoimintaympäristössä toimiminen on sankarillista ja uhrautuvaa. Kun yrittäjää pompotetaan jokaisella luukulla viranomaisten taholta, niin yrittäjän tulee katsoa näitä säälittäviä kykenemättömyytensä tasolle nostettuja virkamiehiä ylpeänä pää pystyssä. Konkurssin sattuessa heidät rinnastetaan maanpettureihin, mutta todellisuudessa he ovat niitä sankareita, jotka pitävät maan pystyssä ja maksavat virkamiesten palkat.

Konkurssin sattuessa suurin häviäjä on aina yhteiskunta, koska useimmissa tapauksissa konkurssiin menneen yrittäjän elättää yhteiskunta sosiaaliturvan kautta. Monenkaan ei kannata edes yrittää mennä töihin, koska vouti vie kaiken ja lisäksi ilon työnteolta. Toisaalta suomalainen kulttuuri ei hyväksy epäonnistuneen työllistämistäkään. Näin ollen entinen yrittäjä työllistää vain sossun väkeä. Nykyisen lain mukaan jopa 15 vuotta. Paradoksi on se, että mikäli ulosmitattavaa on, niin se on yhteiskunnan tukea pankeille. Kuinka paljon yhteiskunta säästäisi, jos velat vanhenisivat vaikkapa viidessä vuodessa? Päättelyketjua voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle, mutta se on itseään jalkaan ampuvien päättäjien tehtävä?   Eikö?

Tuetaan me yrittäjät siis toisiamme!

Comments are closed.


WP Login