Archive for elokuu, 2009

Hallitus unohti yrittäjät taas!

Suurin osa suomalaisista yrityksistä on pieniä alle 10 hengen perheyrityksiä. Nämä yritykset ovat maan suola. Ne eivät pakene edes uppoavasta laivasta, vaan soutavat niin kauan kuin paatti on pinnalla. Myös työntekijät ovat näissä yrityksissä perheen jäseniä, eikä heitä irtisanota tai lomauteta kuin viimeisessä hädässä. Monet yritykset joutuvatkin nyt pitämään työntekijänsä töissä lainarahalla.

Koko suomalainen yrityslainsäädäntö ja verokäytännöt ovat kuitenkin tehdyt suurten yritysten ehdoilla. Pörssiyhtiöt voivat jakaa osinkoa, vaikka niillä olisi velkaa enemmän kuin omaisuutta tai liikevaihtoa. Pienet perheyritykset voivat sen sijaan maksaa omistajilleen alhaisemmin verotettua osinkoa vain, jos niiden omavaraisuus sen sallii. Omaisuutta pitää siis olla enemmän kuin velkoja ja senkin jälkeen monimutkaiset säännöt rajoittavat osingon ottoa yrityksestä. Esimerkiksi Virossa tällaista sählinkiä ei ole. Kaikki yritykset ovat samalla viivalla, eikä yrityksiltä peritä veroa lainkaan. Koska osinkotulojen ja palkkatulojen verokanta ovat samat, ei ole väliä ottaako yrityksestä palkka- vai osinkotuloa. Tällöin ei synny myöskään ns. peiteltyä osingonjakoa, johon verottaja Suomessa niin hanakasti puuttuu.

Nykyisen laman aikana työtekijöiden työssä pitäminen lainarahalla voi tulla yrittäjälle erittäin kalliiksi. Etenkin pienissä yrityksissä käy niin, että kaikki yrityksestä otettava raha on palkkatuloa ja verotetaan kuten työntekijänkin tuloa. Missä on siis korvaus riskinotosta? Yrittäjä voi itse yrittää myös sinnitellä säästöillään ja siirtää yrityksen tuloksen ottamista siihen saakka, että voi jälleen nostaa osan tuotosta osinkoina. Tällaisessa tapauksessa yrittäjä on kuitenkin palkansaajaa huomattavasti huonommassa asemassa.

Yrittäjyys on aina muotia silloin, kun sitä käsitellään poliitikkojen juhla- ja vaalipuheissa. Käytännön toimet on kuitenkin helppo unohtaa, koska yrittäjillä ei ole yleensä aikaa ryhtyä valittamaan ja ajamaan etujaan hallituksen suuntaan. Voikin täysin perustellusti sanoa, että pienten yritysten verokohtelu ei Suomessa kestä enää kansainvälistä vertailua edes lähialueille. Ovatko syyllisiä Kekkosen perään kuuluttamat ”saatanan tunarit” vai onko siellä alitajunnassa pieni ymmärtämättömyydestä johtuva kateus ikään kuin elohiirenä silmäkulmassa?

No Comments »

Stora Enso

Julkisuudessa on esitetty kaikenlaisia mielikuvia Stora Enson suomalaisuudesta ja juurista, joten palautettakoon mieliin hieman historiallista faktaa. Enso Gutzeit siirtyi 1800-luvulla Norjasta Kotkaan halvemman raaka-aineen perässä. Raaka-aine oli Norjassa hankalasti ja kalliisti korjattavilla vuorten rinteillä. Suomessa puun korjaus ja vesikuljetukset olivat ratkaisevasti halvempia. Storan (kopparberget)juuret puolestaan ovat syvällä Ruotsin kaivosteollisuuden historiassa ja sillä on muutoinkin ollut merkittävä asema esim. osakeyhtiölain kehityksessä.

Stora Kopparberget toimii nimellä Stora Enso. Se alkoi perimätiedon mukaan Kåre-nimisestä pukista.  Pukki tuli metsästä punaiseksi tahriintuneena..  Väri oli peräisin ferro-oksidista, jota pukki oli saanut turkkiinsa Kåren laidunmailta Ruotsin Falunissa.  Tästä alkoi kuparikaivostoiminta Falunissa n. vuoden 1000 paikkeilla.  Lähteen mukaan kaivoksen tiedetään varmuudella toimineen jo vuonna 1080, mutta ensimmäiset dokumentit löytyvät vuodelta 1288. Tuolta ajalta löytyy kuningas Maunu Ladonlukon päiväämä sinetillä vahvistettu vaihtokirja, jolla Västeråsin piispa Peter hankki 12,5 %:a kaivoksesta.

Tästä asiat etenivät siten, että kuningas Maunu Eerikinpoika antoi vuonna 1347 kaivokselle peruskirjan ja sitä täydentävän kaivossäädöksen vuonna 1360.  Näissä asiakirjoissa määriteltiin osakkaiden oikeudet ja velvollisuudet.  Tätä voisi näin ollen pitää maailman ensimmäisenä osakeyhtiölakina.  Malmi jalostettiin 1400-luvulla alueen pienissä kuparihyteissä, jotka olivat omia itsenäisiä yrityksiä ja se toimitettiin pääasiassa Lyypekkiin.

Yhtiö laajensi sitten vuonna 1735 perustamalla rautatehtaan Svartnäsiin ja seuraavalla vuosisadalla rauta syrjäyttikin kuparin.  Yhtiön kemianteollisuus alkoi 1878, jolloin raudan valmistus keskitettiin Domnvarvetin tehtaisiin Borlängeen.  Laajentuminen sahateollisuuteen tapahtui puolestaan 1885, jolloin hankittiin Skutskärin saha.  Stora Koppargberg Bergslag muodostettiin osakeyhtiöksi vuona 1888 ja se laajensi pian toimintansa myös sellu- ja paperiteollisuuteen.  Yhtiöstä on sittemmin muodostunut maailman suurimpiin kuuluva metsäteollisuusyhtiö.  Eipä ole pukkia karvoihin katsominen.

Yritys on luonut ympärilleen sille edullista kulttuuria.  Tämä on auttanut sen selviytymistä vuosituhannen aikana poikkeuksellisen korkeaan ikään ja evoluutio jatkuu Venäjällä, Baltiassa ja eri puolilla maailmaa. Yhtiön historiassa toiminta Suomessa on vain juuri ja juuri silmänräpäystä pitempi aikakausi. Yhtiön historiassa on myös sellainen opetus, että jos ns. kotimaa muodostuu yhtiön toiminnalle rasitteeksi ja uhkaksi, yritys siirtyy sinne, missä toiminta olosuhteet ovat sille optimaalisimmat.

No Comments »

Arctic Sea

Tämä venäläisten järjestämä interaktiivinen kesäteatteritapahtuma oli kokonaisuutena jännittävä. Sen sijaan se ei ollut kovin hyvin suunniteltu, vaan jossain vaiheessa salaisuudet paljastuvat katsojille. Paljon vakuuttavampaa olisi ollut, jos jokin osapuolista olisi ollut muu kuin venäläinen. Ns. luotettavista venäläislähteistä saamieni tietojen mukaan kyseessä olisi samaan sarjaan kuuluva juttu kuin Ukrainan suurlähettilään poistaminen ja Georgian uhkailu Berliinin muurilla.

Kaappauksen osapuolet olivat kaikki venäläisiä. Varustamo ja huolitsija Suomessa olivat venäläisten johtamia ja omistamia. Laivan miehistö oli venäläinen ja heidät pelastanut joukko olivat kaikki venäläisiä. Ainoastaan tiedossa oleva lasti oli suomalaista sahatavaraa. Koska laiva poikkesi Kaliningradissa, niin kauhistuttava mahdollisuus on, että laivaan on kätketty aseita tai jopa materiaalia likaisen pommin valmistamiseen. Koska laivan spekuloidaan tulleen kaapatuksi kasi kertaa, niin on myös mahdollista, että Ruotsin vesillä laivaan jätettiin jotain, joka sitten Portugalin rannikolla poistettiin laivasta.  Totuutta emme saa koskaan selville, koska mahdollisista laivan kaappaajista tai heidän kohtalostaan ei ole kerrottu toistaiseksi mitään.  

Ehkä kuitenkin lähinnä totuutta oleva vaihtoehto on julkisuudessa Venäjällä esitetty poliittinen motiivi. Talouden kääntyessä uhkaavasti heikompaan suuntaan Venäjällä käyttöön on otettu vanhan poliittisen tyylin mukainen ulkoinen uhka. Toimenpiteellä ”Puter” haluaa osoittaa kansalleen, että hän pelastaa venäläiset pulasta olivatpa he missä hyvänsä. Laivan pelastaminen tapahtui kansainvälisillä vesillä, mutta oikeutusta saatetaan etsiä venäläisten pelastamiseksi vaikkapa Baltian maista tai mistä tahansa. Tämä on se uhkakuva, joka nousee mieleen ja joka muodostaa uhkakuvan.

No Comments »

Miten Baltia toipuu lamasta?

Taloudellinen tilanne Baltian maissa on erittäin hankala. Ne eivät ole itse täysin syyllisiä tilaansa, vaan osansa on myös löysällä rahapolitiikalla. Yritystoiminnan rahoittaminen edellytti suuria riskejä luotottajilta, koska vakuuksia ei juuri ollut. Markkinoille tulleilla länsimaisilla pankeilla ei toisaalta ollut minkäänlaista kokemusta ja osaamista rahoitustoiminnasta siirtymätalouksissa. Rahoituslaitosten luottohenkilöstöä kannustettiin bonuksilla, jotka saattoivat jopa ylittää normaalin vuosipalkan. Rahaa jaettiin kuin huomista ei tulisikaan.

Tämä puolestaan aiheutti valtavan kasvun bruttokansantuotteessa (BKT/GDP), mutta samalla se myös syöksi inflaation pilviin. Tällainen humalatila kesti markkinoilla yli kymmenen vuotta, joten krapula on sen mukainen. Koska käytännössä kauppa kävi ja kassakone kilisi, ei yrityksissäkään juuri seurattu kustannusten kehittymistä. Yrittäjät eivät investoineet tuotantokustannuksia alentaviin hankkeisiin, vaan voitot menivät omistajien elintason kohottamiseen. Tämä on kaikki hyvin inhimillistä, mutta samalla lyhytnäköistä. Kokemusta ei ollut markkinataloudesta.

Nyt maiden hallitusten olisi korkea aika ryhtyä tutkimaan pitkäjänteisesti talouden tehokkuutta. Kokonaistehokkuus löytyy siitä, kun BKT jaetaan koko maassa tehdyillä työtunneilla. Tämä tietenkin edellyttää, että tilastoija on pitänyt niistä kirjaa. Tilastointia tietenkin haittaa runsaana kukoistava pimeä työ. Jos palkat maksetaan ”sularahana”, niin niistä ei myöskään jää tilastoihin jälkiä. Tämä haittaa tehokkuuden tarkastelua ja vertailua kansainvälisillä markkinoilla. Jostain on kuitenkin lähdettävä liikkeelle.

Jokainen yritys voi yrittää verrata omalta kohdaltaan tehtyjen työtuntien määrää ja liikevaihtoa ja verrata sitä kilpailijoiden vastaaviin. Mikäli näitä lukuja on vaikea saada, niin vertailua voi myös suorittaa liikevaihtoa vertaamalla vuoden keskimääräiseen työntekijä määrään. Baltian maissa on mahdollista käyttää palkkajoustoja, joihin vanhoissa Euroopan maissa ei ole mahdollisuutta. Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan myös investointeja tehokkuutta parantavaan automaatioon. Tästä syystä nykytilanteessa hallituksien on saatava raha liikkeelle ja järjestettävä yrityksille investointeihin tarvittavat vakuudet.

Ulkomaisten investointien saaminen on myös huomattavasti vaikeutunut laskevien omaisuusarvojen johdosta. Tästä syystä kuntien olisi nyt elvytettävä kaavoittamalla maa-alueita yrityksille. Kilpailijamaissa, kuten vaikkapa Saksassa, osavaltio rakentaa teollisuudelle tarvittavat tilat avaimet käteen ja vuokraa ne edullisesti vähintään viideksi vuodeksi. Halutessaan yritys voi lunastaa ne itselleen. Kaikkein vaarallisin skenaario nyt on jäädä odottamaan valoa tunnelista, koska se valo saattaa olla lähestyvä tavarajuna. Laman aikana on valmistauduttava seuraavaan nousukauteen. Jos näin ei tehdä ja odotetaan laman päättymistä, niin silloin ollaan pahasti myöhässä ja kilpailijat korjaavat potin nenän edestä.

No Comments »

AKT on puhunut

AKT:N Timo Räty avasi työmarkkinaneuvottelut ilmoittamalla, että lakkoon mennään tuli mitä tuli. AKT onkin Suomessa selvästi vanha-amerikkalaisen työmarkkinamafian edustaja. Sitä ei kiinnosta lainkaan se, että kotimaisia alan yrittäjiä menee jo nykyisillä ehdoilla nurin kuin heinää. Sitä ei myöskään kiinnosta se, että tätä meno virolaiset ja venäläiset vievät loputkin kuljetusbisnekset suomalaisilta yrittäjiltä.

AKT elää vielä täysillä suljetun talouden aikaa, eikä lainkaan huomaa, että kohta jäsenistö koostuu vain järjestön toimihenkilöistä. Kyllä tällaisena aikana työnantajan ja työntekijän on puhallettava samaan hiileen työpaikkojen ja bisneksen säilyttämiseksi kotimaisena. Tuntemani alan duunarit rekkakuskit ja ahtaajat ovat yleensä reilua perussuomalaista väkeä.

Onkin siksi kysyttävä, onko lakko jäsenien vai ainoastaan liiton johdon eli Timo Rädyn tahto. Rätyhän ei olekaan ollut aikoihin otsikoissa, joten laitetaan lakko päälle ja nimi lehteen. Jos Räty olisi kiekkomiehiä, niin voisi sanoa, että ranteet lukkoon ja nimi lehteen. Toisaalta ahtaajien lakkoahan ei oikein kukaan huomaisikaan, koska satamissa ei liikahda kuin puusta putoava syksyn lehti. Laivoja liikkuu saman verran kuin busseja maalaiskylän raitilla.

AKT:n toiminta palauttaa mieleeni Wällärin aikojen Merimies-Unionin. Wällärin leipähammas olivat jäänmurtajat. Niitä, kun pani lakkoon, niin kyllä kirpaisi varustamoja. Ilmastonlämpeneminen vaan teki Wällärille tepposet. Tuli muutama lämmin talvi, jolloin jäätä ei ollut kuin Perämeren Kemissä. Tavara ajettiin etelän satamiin ja lakko jäi hampaattomaksi. Muistanpa kerran, kun Wälläri laittoi murtajat lakkoon kesälomien aikana. Oli kai dementia iskenyt tai kalenteri hukassa.

Rädyn uhkaus lähentelee jo kiihottamista kansanryhmää eli yrittäjiä vastaan. Tällaiset tyypit pitäisi kutsua kertausharjoituksiin opettelemaan isänmaallisuutta.

No Comments »

Quo vadis Eesti?

Kun kolme vuotta sitten kirjoitin kolumnin Kruunu vai Euro, minut ammuttiin alas täyslaidallisella. Nyt luottoluokituslaitos Standard & Poor’s laskee Eestin luottoluokitusta ja ilmoittaa, että tilanteesta johtuen ”Eestin tavoitteet liittyä emuun voivat lykkääntyä”. Kolme vuotta sitten Eesti oli ottamassa Euron käyttöön jo seuraavana vuonna. Nyt tavoite näyttää siirtyvän yhä kauemmas. Taloudellisesta tilanteesta ja päättäjien kokemattomuudesta johtuen koko Baltiassa on jäljellä vain huonoja vaihtoehtoja.

Haluan vielä palauttaa mieliin, että Suomessa asioista päättävät tunarit aiheuttivat Suomen markan yli 40 % pakkodevalvoinnin 1990-luvun alussa. Pelkkä devalvaatio ei riittänyt, vaan markan arvo jouduttiin päästämään markkinoiden arvioitavaksi. Syy on täysin sama kuin Baltiassa nyt. Markan arvosta päättävillä ja Suomen Pankilla ei ollut minkäänlaista käsitystä valuuttamarkkinoiden vapauttamisesta.

Baltian tilanteeseen on kuitenkin myös ulkopuolisia syyllisiä. Maailman pankki olisi halunnut devalvoida Latin, mutta kasi ruotsalaista Baltiassa toimivaa pankkia esti aikeet. Heidän ajatuksensa lähti siitä, että jos Balttiassa devalvoidaan, nämä nimenomaiset pankit saattavat mennä konkurssiin. Ruotsin valtio ei puolestaan voisi sitä sallia, vaan maksajiksi joutuisivat ruotsalaiset veronmaksajat. Asia on kuitenkin niin, että myös pankkitoiminnassa on riskinsä. Pankit ovat tienneet riskit vallatessaan Baltian markkinoita. Balttien ei siis kannata välittää mitään pankkien kohtalosta, vaan päättää itse, mikä on niiden kannalta parasta.

Edellisen lisäksi neuvoja balteille ovat jaelleet Maailman Pankki ja muut institutionaaliset rahoittajat. Kaikkien neuvo on sama: leikatkaa kuluja. Nämä bessewisserit eivät tunne Baltian hallinnollisia rakenteita. Heidän kokemuksensa perustuu vanhojen teollisuusmaiden pöhöttyneisiin hallinto-organisaatioihin, joita on mahdollisuus leikata. Baltiassa hallintorakenteet ovat nuoria ja siksi ohuita, että niistä on mahdotonta leikata kajoamatta valtion perustoimintoihin.

Taloudellinen krapula on nyt sitä luokkaa, että jokaisen etenkin pienen valtion on katsottava vain omaa parastaan. Valuuttojen devalvointi on nyt ainoa keino saada vienti liikkeelle ja talous pyörimään. Ruotsikin on pärjännyt kohtuullisen hyvin euron ulkopuolella, joten tässä vaiheessa lisäajan ottaminen ei haittaa. Devalvaatio on tehtävä mahdollisimman pian, koska ensimmäisiä merkkejä laman taittumisesta on olemassa. Kansainväliset merirahdit etenkin Kiinassa ovat lähteneet nousuun ja se on yleensä ensimmäinen merkki maailman talouden käänteestä.

No Comments »

Nousun merkkejä

Kun vuoden 2006 syksyllä aloin kertoa ystäväpiirille, asiakkailleni ja muutamille median edustajille, että lama on tulossa, minua ei uskottu. Pelkästään reaalitaloudessa eläminen ei enää globaalitaloudessa riitä, vaan on elettävä globaalissa taloudessa. Minun verkostoni on varsin laaja Irlannista Kiinaan ja sieltä tulevan tiedon perusteella esitin oman arvioni laman tulosta.

Ensinnäkin Kiinasta alkoi tulla spontaaneja tarjouksia useita vuorokaudessa. Silloin, kun Yhdysvaltojen markkinat vetivät, kiinalaisia yrityksiä ei kovin paljon Eurooppa kiinnostanut. Kauppa tosin käytiin EU-maihin, mutta kontaktit ja kaupat oli käytävä itse tekemässä Kiinassa. Irlantilainen ystäväni vieraili 2000-luvun alussa Kiinassa toimittajiensa luona vähintään neljästi vuodessa.

Pyytämättömien tarjousten ilmestyminen sähköpostiin merkitsi sitä, että Yhdysvaltain markkinat olivat romahtaneet ja kauppa sinne oli vaikeuksissa. Tästä johtuen kiinalaisyritykset käänsivät katseensa Eurooppaan, jossa vielä toiminta oli vilkasta. Yhdysvaltain jälkeen lama iski rajusti Irlantiin, jossa toimi paljon amerikkalaisia yrityksiä ja niiden vienti sinne leikkasi kiinni. Irlannin BKT:n kasvu oli ollut kiivainta EU:ssa ja etenkin kiinteistöjen hinnoissa oli ilmaa. Siitä alkoi lasku.

Viimeinen isku tuli 2007 syksyllä, kun merirahdit putosivat lyhyessä ajassa jopa 60 %. Tämä merkitsi etenkin Kiinan viennin tyrehtyneen myös Eurooppaan. Kansainväliset merirahdit ovat yleensä selkein ja nopein indikaattori suhdanteiden muutoksia tarkkaillessa.

Ystäväni Kiinasta ovat nyt viestittäneet minulle, että rahdit Kiinasta ovat lähteneet nousuun. Tämä indikoi Kiinan viennin kasvua ja ottaen huomioon kuinka paljon laivoja on maannut redillä ja tyhjiä kontteja satamissa, niin jonkinlaisia nousun merkkejä on ilmassa. 2006 minulla ei ollut vielä blogia, mutta tämä ennuste tulkoon nyt dokumentoiduksi.

No Comments »

Huoltosuhde

Neuvostoliittoa on Suomessa totuttu pitämään valtavana byrokratiana. Neuvostoliitossa kerrotaan olleen noin 15 miljoonaa virkamiestä. Se on melkoinen määrä, mutta koko väestöön suhteutettuna se on 6 %. Sattumoisin Lahdessa on juuri tuo sama 6 % eli viimeisen tiedon mukaan 6 000 virkamiestä. Koko Suomessa sen sijaan virkamiesten määrä on kunnissa ja valtiolla noin 15 % väestöstä ja 22 % työvoimasta. Tarkkoja lukuja tosin on vaikea saada, koska mm. julkiseen hallintoon työllistettyjä määräaikaisia ei lueta virkamiestilastoihin. OECD:n tilastojen 2005 mukaan suljetun sektorin palveluksessa on eniten Norjassa n. 28 % ja vähiten Japanissa n. 5 %. EU:maissa liikutaan yleensä alle 15 %. Tämän mukaan Suomi on siis paljon byrokraattisempi maa kuin Neuvostoliitto konsaan ja EU:n byrokraattisimpia Norjan, Ruotsin ja Ranskan jälkeen..

Viimeaikoina kansantalousviisaiden puheisiin on noussut voimakkaasti huoltosuhteen käsite. Huoltosuhde kuvaa sitä osuutta väestöstä, jonka työlliset joutuvat elättämään. Jos huoltosuhde on esimerkiksi 2, yksi työssäkäyvä joutuu elättämään kaksi työssä käymätöntä. Huoltosuhde lasketaan jakamalla työttömien ja työvoiman ulkopuolella olevien lukumäärä työllisten määrällä. Työttömiin ja työvoiman ulkopuolisiin lasketaan koko ei-työllinen väestö: työttömät, opiskelijat, eläkeläiset, lapset, omaa kotitaloutta hoitavat sekä asevelvollisuutta suorittavat.

Huoltosuhde oli käyttökelpoinen termi entisessä suljetussa taloudessa, jossa kansantalouden teoriat toimivat jotenkin. Globaalitaloudessa termi jää vaillinaiseksi. Ensinnäkin huoltosuhteessa katsotaan myös virkamiehet työllisiksi eli plussa puolelle. Julkinen sektori ei kuitenkaan tuota valtiontaloutta hyödyttävää jakovaraa. Se toimii pakollisella vero- tai velkarahoituksella. Kun työssä käyvästä työvoimasta jopa 30 % toimii verotuloilla eli yhteiskunnan tulonsiirroilla, sillä on merkittävä vaikutus huoltosuhteeseen. Mikään valtio ei kuitenkaan selviä ilman virkakoneistoa, mutta Suomessa on jouduttu tilanteeseen, jossa virkakoneisto katsoo, että maa on heitä varten eikä kansalaisia varten.

Kun nyt keskustellaan kiivaasti työiän pidentämisestä ja huoltosuhteen heikkenemisestä, niin pitäisi myös esittää kysymys: miksi Suomessa on niin paljon viranomaisia? On selvää, että elin iän pidentyessä myös työssäoloiän on pidennyttävä. Nykyisin ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa etenkin suuret yritykset eivät halua käyttää iäkkäämpää työvoimaa. Kulttuurin muutosprosessi kestää kauan, eikä se ehdi vaikuttaa heikkenevään huoltosuhteeseen kyllin nopeasti.

Siksi onkin hyvin kriittisesti kysyttävä, mihin Suomessa tarvitaan näin valtava virkamieskoneisto? Virkamiesten vähentäminen kansainvälisesti keskimääräiselle tasolle vaikuttaa samanaikaisesti tarjolla olevan työvoiman määrään, että hallinnollisten kulujen määrään. Teho on siis moninkertainen ja huomattavasti nopeampi kuin eläkeikien korotus. Tulevaa työvoimapulaa voitaisiin siis helpottaa pienentämällä julkista sektoria ja siirtää ne avoimelle sektorille. Yritysten on myös sopeuduttava keski-iän nousuun.

Toinen suuri harha huoltosuhteessa on eläkeläisten merkitys kansantaloudessa. Tämä johtuu perinteisestä kansantaloudellisesta ideologiasta, joka juontaa juurensa kansaneläkkeestä. Vanha kansaneläke oli määrältään niin pieni, että eläkeläiset joutuivat hakemaan lisäturvaa sosiaaliturvasta. Kansaneläke on kuitenkin painumassa historiaan ja se korvautuu työeläkkeellä. Työeläkkeet ovat tasoltaan huomattavasti korkeampia ja suurin osa eläkeläisistä pystyy tulemaan toimeen ilman yhteiskunnan apua.

Vanhojen kansantaloudellisten totuuksien varaan nojaavat virkamiehet ja asiantuntija ovat nykyisestä reaalitaloudesta pihalla kuin jääkarhu kusiaispesässä. Parannustakaan ei ole näkyvissä, koska yliopistojen professorit saarnaavat kateedereiltaan vanhaa käyttökelvotonta oppia myös tuleville sukupolville. Tässä suhteessa Suomi on siirtymätalous siinä kuin kaikki muutkin Neuvostoliiton vaikutuspiiriin kuuluneet nykyiset Venäjän rajanaapurit.  

Globaalitalous on tähän mennessä näyttänyt sekä hyvät että huonot puolensa. Globaalitalouden teorioita ei ole juuri kehitelty, mutta se näyttää noudattavan evoluutiomallia, jossa vahvat ja osaavat menestyvät ja heikot häviävät. Valitettavaa tässä mallissa on se, että useimmiten väärät henkilöt häviävät ja juonittelijat voittavat. Tämän on nykyinen lama ja sen ilmiöt todistaneet. Tämä lama tuo esiin myös kansallisvaltioiden todellisen dynamiikan, jolla ei ole mitään tekemistä paljon hehkutettujen kilpailukykysijoitusten kanssa.

No Comments »

Yrittäjän vertaistuki

Yhdysvalloissa kulttuuri suhtautumisessa yrittäjyyteen ilmenee kahdessa sanassa ”American dream – Amerikan unelma”. Kulttuuriin sisältyy myös toinen tärkeä käsite: yrittäjä on yrittäjä vasta kolmen konkurssin jälkeen. Yhdysvaltalainen kulttuuri siis sallii yrittämisen ja erehtymisen. Yrittäminen on jatkuvan oppimisen prosessi, johon voi oppia vain ”kovien kolhujen yliopistossa” eli kantapään kautta. Suomalainen kulttuuri ei ole oikein oppinut hyväksymään tällaista näkökulmaa. Tutkimusten mukaan suomalaiseen kulttuuriin kuuluu työskentely julkisella sektorilla tai suuryrityksissä. Riskinottoa kartetaan.

1990-luvun kotitekoinen lama kosketti kuitenkin suurinta osaa suomalaisista, koska arviolta 35 000 yritystä meni nurin. Kulttuuriin kuuluu, että moni yrittäjä häpeästä päätti päivänsä oman käden kautta. Suomalainen kulttuuri siis tuomitsee epäonnistumiset. Valtiovalta tietää hyvin, missä mennään, mutta siitä huolimatta se ei ole pyrkinyt tilannetta muuttamaan. Tämä on väärin. Jälleen ollaan lamassa ja yrityksiä kaatuu.  Yrittäjät joutuvat kehittämään vertaistukijärjestelmän, koska yhteiskunta ei tee mitään – tai seuraahan se katseella.

Suomalainen yrittäjä on sankari. Jokainen yrittäjänä päivänkin toiminut ansaitsisi kunniamitalin. Tutkimusten mukaan Suomen yrityslainsäädäntö on maailman laajin ja monimutkaisin. Pari vuosikymmentä sitten jopa Kauppalehti totesi, että vain idiootit ryhtyvät yrittäjiksi. Miksi näin – koska he eivät ymmärrä pelätä. Suomalaisen lainsäädännön suurin ongelma on se, että se ei salli minkäänlaisia erehdyksiä tai tietämättömyyttä. Tosiasia on kuitenkin se, että ainutkaan lakimies ei tunne yritystoimintaa säätelevää lainsäädäntöä kokonaisuudessaan.

Otetaan esimerkki suomalaisesta lainsäädännöstä. Lahden käräjäoikeuden osasto X tuomitsi KRP:n tutkinnan vastaisesti yrittäjän petoksesta maksamaan 500 000 markkaa vahingonkor-vausta konkurssipesälle. Jokin aika myöhemmin saman tuomioistuimen osasto Y, joka käsitteli konkurssituomiota katsoi, että petosta ei ollut tapahtunut ja määräsi eo. vahingonkorvauksen kuitattavaksi yrittäjän saatavista pesältä. Molemmat päätökset olivat kuulemma oikein Korkeimman oikeuden mukaan. Ei siis riitä pelkästään se, että lainsäädäntö on laaja vaan, että siviililainsäädäntö on tältä osin ristiriidassa rikoslain kanssa. Miten tällaisessa tilanteessa voi onnistua, kun on samalla oikeassa että väärässä?

Tällaisessa liiketoimintaympäristössä toimiminen on sankarillista ja uhrautuvaa. Kun yrittäjää pompotetaan jokaisella luukulla viranomaisten taholta, niin yrittäjän tulee katsoa näitä säälittäviä kykenemättömyytensä tasolle nostettuja virkamiehiä ylpeänä pää pystyssä. Konkurssin sattuessa heidät rinnastetaan maanpettureihin, mutta todellisuudessa he ovat niitä sankareita, jotka pitävät maan pystyssä ja maksavat virkamiesten palkat.

Konkurssin sattuessa suurin häviäjä on aina yhteiskunta, koska useimmissa tapauksissa konkurssiin menneen yrittäjän elättää yhteiskunta sosiaaliturvan kautta. Monenkaan ei kannata edes yrittää mennä töihin, koska vouti vie kaiken ja lisäksi ilon työnteolta. Toisaalta suomalainen kulttuuri ei hyväksy epäonnistuneen työllistämistäkään. Näin ollen entinen yrittäjä työllistää vain sossun väkeä. Nykyisen lain mukaan jopa 15 vuotta. Paradoksi on se, että mikäli ulosmitattavaa on, niin se on yhteiskunnan tukea pankeille. Kuinka paljon yhteiskunta säästäisi, jos velat vanhenisivat vaikkapa viidessä vuodessa? Päättelyketjua voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle, mutta se on itseään jalkaan ampuvien päättäjien tehtävä?   Eikö?

Tuetaan me yrittäjät siis toisiamme!

No Comments »

Veroansa

Ruoan arvonlisäveron alennus on taas sellaisten asiantuntijoiden kehittelemä, jotka eivät käytännöstä tiedä paljon mitään. Ravintoloille ja monille muille ruokapaikoille rakennetaan nyt sellaista ansaa, joka saa verotarkastajat hurmioon. Kun asetetaan ns. kaksihintajärjes-telmä, niin ainakin jokaiseen pikaruokapaikkaan syntyy pelottava ansa. Jos asiakas ostaa annoksen mukaansa ja jääkin nauttimaan sitä pöytään, niin pitäisikö henkilökunnan valppaana heittää tällainen asiakas ulos. Miten yrittäjä voi todistaa, että on kyseessä noutoruoka? Entä työmaaruokalat? Kuka valvoo, että ruoka viedään oman työpöydän ääreen ja syödään siellä? Hyvä kysymys on myös se, että tulkitaanko työmaaruokailu omalla työpaikalla verottomaksi vai verolliseksi. Eduskunnan kahviot ja ruokalathan varmaan saavat oikeuden myydä ilman veroa, koska siellä ruokailevat kansan köyhimmät.

Toisaalta, jos asiakas alkaa aterioida ulkopuolisella parkkipaikalla, niin miten tapaus tulki-taan silloin? Nykyisen verotuskäytännön mukaan todistetaakka on verovelvollisella.  Entä sitten pienet ravintolat? Voivatko ne ruveta kikkailemaan esim. siten, että pienet ravintolat? Jos ne alkavat myydä vain itsepalveluna ja asiakas saa käyttää yleisessä tilassa tai ulkoteras-silla olevia paikkoja, miten tämä tilanne tulkitaan?

On ilman muuta selvää, että verottaja kokeille onneaan ja testaa verotusmahdollisuutta aina, kun siihen on pieninkin tilaisuus. Tällainen verotusmalli johtaa ravitsemusalalla työttömyyteen, mutta työllistää kyllä verotuksen muutosviranomaisia aina Korkeinta hallinto-oikeutta myöden. Työllistää voi monella tavalla, mutta oikeuslaitoksen työllist-äminen ja yrittäjien syyllistäminen tuskin on kovin mielekästä. Tällainen lainsäädäntö on omiaan vähentämään luottamusta verottajaan ja epäilemään lakien laatijoiden kompetenssia.

No Comments »

WP Login