Eläkeikä

Olin työelämässä mukana jo silloin, kun nykyinen työeläkelaki tuli voimaan. Silloin tavoitteena oli, että 65-vuotiaana ja 40 vuotta palvelleena pääsee 60 % eläkkeelle. Lisäksi sovittiin, että eläkkeiden ostovoima turvataan indeksiin sidotuilla korotuksilla. Eläkkeiden maksu sälytettiin työnantajille ja se oli ensimmäisenä vuonna reilut 2 % maksetuista palkoista. Näistä tavoitteista ei ole enää mitään jäljellä. Tätä voisi käyttää perusteena sille, että mitä tahansa nyt päätetään, ei myöskään tule pitämään paikkaansa 10 vuoden päästä.

Eläkeasiassa on nykyisin monta kokkia. Hallitus ja eduskunta luulevat lainsäädännöllä määräävänsä eläkemaksut ja kulloistenkin ikäluokkien eläkeiän. Vakuutusyhtiöt keräävät eläkemaksut ja yrittävät parhaan taitonsa mukaan kartuttaa niitä sijoitustoiminnallaan. Yritykset, jotka todellisuudessa päättävät, kuinka vanhoiksi haluavat ihmisiä pitää töissä. Lopuksi tulevat eläkeläiset, joita kaikki edellä olevat pompottavat mielensä mukaan.

Hallituksella ja sen apujoukoilla näyttää olevan sellainen illuusio, että palkansaaja voi itse päättää siitä, kuinka vanhaksi hän haluaa töitä tehdä. Tämä ei kuitenkaan voisi olla kauempana totuudesta. Yritykset päättävät suvereenisti työntekijän tehokkuuden, osaamisen ja työntekijän kokonaiskustannusten perusteella, kuinka vanhaksi haluavat työntekijöitään pitää. Porkkanat työntekijöille 63–68 vuoden välillä eivät siis riitä, vaan myös yritykset tarvitsevat porkkanoita seniorien työssäpitämiseksi. 

Samaan aikaan, kun hallitus anoo kansaa kuluttamaan kuin huomista päivää ei tulisikaan, pääministeri tulee ja ampuu puskasta paitsi omaan jalkaansa niin myös hallitustovereidensa jalkoihin. Jaa miksi vai? Yhteiskunnan toimenpiteet eläkkeiden suhteen tällä vuosituhannella ja erityisesti viimeinen ulostulo ovat aiheuttaneet sen, että nuorempien sukupolvien luottamus eläkejärjestelmään on tuhottu.

Epävarmuus puolestaan aiheuttaa sen, että töissä käyvien sukupolvien on ryhdyttävä varmistamaan eläkepäiviään vaihtoehtoisilla ratkaisuilla. Kaikki nämä ratkaisut lisäävät säästämistä ja vähentävät kulutusta tavalla tai toisella. Kaiken lisäksi EU:n kansalainen voi sijoittaa rahansa minne tahansa EU:ssa ja koska vakuutusmatematiikka perustuu suuriin lukuihin, niin Euroopasta löytyy varmasti edullisempia eläkevakuutusmuotoja kuin pienestä kotomaasta. Kaikesta tästä pääministeri ansaitsee kiitokseksi ystävällisen, mutta kovan potkun munille!

Vakuutusmatemaatikot ovat lisäksi vuosien varrella todenneet, että mitään eläkepommia ei ole odotettavissa. Sen sijaan eläkemaksut saattavat nousta jopa yli 40 % palkoista. Eläkemaksut ovatkin jo nousseet alkuvuosistaan liki 15-kertaisiksi, eikä loppua ole ilmeisesti näkyvissä. Työntekijöiden maksut eivät toki näy kansainvälisissä verovertailuissa, koska ne ovat ”vakuutusmaksuja”. Hengeltään ne ovat kuitenkin pakollisia palkkoihin sidottuja veroja. Samalla tavalla ne ovat yrityksille veroja, jotka lisäävät työvoimakustannuksia ja vähentävät yritysten kansainvälistä kilpailukykyä.

Jos nykyisessä tilanteessa haluaisi jotain ennustaa, niin voi todeta, että se rakenteiden uudistaminen, joka jäi kesken 1995, saadaan tämän laman aikana finaaliin. Hallituksen ongelma tulee olemaan se, että lisävahinkojen välttämiseksi se ei enää voi sälyttää kaikkia laman kustannuksia muiden niskoille. Jotta hyvinvointiyhteiskunta on mahdollista säilyttää, niin holhousyhteiskunnasta on luovuttava. Se ei ole pelkästään hallituksen peiliin katsomisen paikka, vaan koko julkishallinnon.

Comments are closed.


WP Login