Archive for maaliskuu, 2009

Onko globaali supervaluutta tulossa

Supervaluutasta puhumisen aloittivat –  ei Kiina –  vaan George Soros ja Ted Truman. Vähemmän tunnettu IMF’n eli Kansainvälisen valuuttarahaston pieni erikoisyksikkö SDR (special drawing rights) on kuitenkin heitetty nyt Kiinan ja Venäjän toimesta julkisuuden valokeilaan. Kun Soros ja Truman näkivät yksikön mahdollisena välineenä antamaan lentävän lähdön maailman talouden uudelle nousulle ja perifeeristen valtioiden pelastamiselle finanssikatastrofista, Kiina ja Venäjä vaativat uuden supervaluutan käyttöä uutena kansainvälisenä valuuttareservinä.

Kiinan ja Venäjän vaatimuksessa on hitunen järkeä professori Ken Rogoffin mielestä. Tämä Harvardin taloustieteiden professori ja entinen IMF’n pääekonomisti esittää silti epäilyksensä konsensuksen löytymisestä globaalin supervaluutan syntymiselle. Kysymystä voikin hyvin jatkaa asettamalla Soroksen, Trumanin, Kiinan ja Venäjän pyrkimykset tarkoitusperiltään kyseenalaisiksi.

Volckerin neuvo nykytilanteesta selviämiseksi on:

Eräs historiallinen tapa selvitä tai yrittää selvitä nykyisestä tilanteesta on inflatoiminen. Joko se tehdään harkitusti, tai sen sallitaan tapahtua. Mikäli sen annetaan tapahtua, dollarin arvo sortuu kuin korttitalo.”

Koska Yhdysvallat on ilmoittanut lisäävänsä rahan määrää markkinoilla painamalla lisää dollareita, näyttää siltä, että inflaation annetaan tapahtua. Tämä merkitsee väistämättä sitä, että dollarivarantojen arvot joutuvat kovan paineen alaisiksi. Tämä puolestaan saattaa lisätä paineita suuria dollarivarantoja ja saatavia omistavien maiden taholta vakaampiin valuuttoihin. Onko tällainen valuutta globaali supervaluutta vai onko se Euro?

Tällä hetkellä euroalueella on käytännössä mahdotonta ottaa käyttöön valuuttainflaatiota painamalla lisää euroja, koska sen kieltävät EKP:n säännöt. Käytännön ongelma on se, mille maille euroja painettaisiin ja kuinka paljon? Euro olisikin luonnollinen valinta dollarin tilalle, koska se on jo olemassa. Mikäli dollarivarantoja omaavien katseet kääntyvät euroon, se merkitsee joka tapauksessa euron vahvistumista. Tämä saattaa puolestaan merkitä euroalueen kilpailukyvyn heikentymistä.

On tietysti mahdollista kehittää myös virtuaalinen valuutta, jollainen esimerkiksi clearing-rupla oli. Tämä toimisi samalla tavoin kuin nykyiset euroon kiinteästi sidotut valuutat. Suuri ongelma tässä on se, että toistaiseksi sellaista ei osata käyttää. Inflaation arvioiminen suhteessa tällaiseen valuuttaan on hyvin vaikeaa, kuten Baltiassa on koettu.

G-20 mailla on edessään haaste, josta ne eivät selviä. Tähän on kaksi syytä: (a) kansallinen isojen maiden itsekkyys ja (b) innovatiivisuuden puute, joka johtuu osallistujien historiallisesta ja koulutuksellisesta rasitteesta.

This entry was posted on Thursday, March 26th, 2009 at 11:43 am and is filed underEsko PassilaTalous. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0feed. Both comments and pings are currently closed. Edit this entry.

No Comments »

Talouden käsitteitä

Bruttokansantuote on ollut pitkään eräs kansallistalouksien tärkeä mittari, mutta 1990-luvun laman jälkeen se on noussut myös poliitikkojen käyttökieleen. Bruttokansantuote antaa kuitenkin aiheen olettaa, että sen pariteettina on nettokansantuote. Monet tutkijat käyttävät mieluummin nettokansantuotetta kuin bruttokansantuotetta talouskasvun indikaattorina, koska he mieltävät sen huomioivan taloudellisen hyvinvoinnin kehittymistä paremmin. Bruttokansantuote on lopputulos kotimaassa vuoden aikana tapahtuneesta taloudellisesta tuotantotoiminnasta. Bkt:sta ei vielä ole vähennetty tuotantovälineistön kulumista (kiinteän pääoman arvon vähenemistä).

Nettokansantuotteen määritelmä ja etenkin sen hahmottaminen ovat hyvin vaikeita, joten vedetään mutkat suoriksi. Laskuopin mukaan netto + taara = brutto. Jos oletetaa, että taara vastaa inflaatiota, saadaan helpommin tajuttava yhtälö. Inflaatio ei vähennä kiinteän pääoman arvoa, mutta se kuvaa hyvin kustannustason nousua, joka pienentää bruttokansantuotteen kasvun hyötyjä. Kiinteän pääoman arvon ”kuluminen” ei ole muutenkaan sopiva mittari, koska se johtaa aina uusinvestointeihin ja BKT:n nousuun pitkällä aikavälillä.

Jos lähdetään siitä, että taloudellisen kasvun todellinen hyöty mitataan vähentämällä bruttokansantuotteesta (BKT) taara ja saadaan tulokseksi nettokansantuote (NKT), päästään mittaamaan todellista elintason kasvua (ETK). Tähän asti poliitikot ja päättäjät ovat olleet hurahtaneita pelkästään BKT:een ja nyt lamaa ja sen syitä ihmetellään. Edellä olevan yhtälön mukaan lama ainoastaan puhdistaa inflaation pois BKT:sta ja oikaisee talouden todellisia arvoja vastaaviksi. Koska lama ei saavu hallitusti sen prosessi ylireagoi voimakkaasti ja palauttaakin arvot lähelle entisen laman päättymisen arvoja.

Nopea BKT:n kasvu aiheuttaa aina myös nopean inflaation. Tämä johtuu siitä, että BKT:n kasvu edellyttää myös kysynnän kasvua. Kysynnän kasvaessa nopeasti tuotteiden hinnat nousevat ja nopeuttavat BKT:n kasvua ja inflaatiota. BKT:n seuraaminen talouden pääasiallisena mittarina on siis hyvin petollista. EU asetti omat kattonsa inflaatiolle, mutta se ei ottanut huomioon, että inflaation rajoittaminen hidastaa myös BKT:n kasvua. Toivottavasti tämä lama luo uudenlaista taloudellista ajattelua, jolla voidaan seurata paremmin taloudellista nettokehitystä eli hyvinvoinnin kehittymistä.

Bruttokansantuotteesta voidaan johtaa myös käsite Bruttokansasta. Tämä merkitsee sitä, että on olemassa käsitteellisesti bruttokansa ja nettokansa. Tämä liittyy puolestaan käsitteeseen huoltotaseesta, josta keskustelu myös käy kiivaana. Bruttokansa (BK) käsittää koko kansan ja nettokansa (NK) puolestaan tuottavan kansanosan eli työssä käyvät. Taarakansa (TK) on se kansan osa, joka elää muusta kuin työstä saadusta palkasta. Mitä suurempi TK:n osuus on, sitä vaikeammaksi muodostuu kansakunnan talous. Tässä on huomattava, että eläkeläiset kuuluvat osittain nettokansaan, koska he elävät siirretyillä eli säästetyillä palkkatuloilla ja maksavat veroja valtiolle ja kunnille.

Aikoinaan opetettiin jo kansakoulun jakolaskussa, että jos ei ole, mistä ottaa, niin pitää lainata. Hallitus tekee parhaillaan tätä työtä, koska nettokansan kipuraja on tullut laman johdosta vastaan. Suurimman ongelman tässä aiheuttaa se, että nettokansa vähenee liian nopeasti. Kansakoulussa ei sen sijaan opetettu sitä, miten toimitaan tilanteessa, jossa ei ole enää mistä lainata. Tämä on puolestaan koko maailman talouden tämän hetkinen ongelma.

No Comments »

Tittelikulttuuri, solmiokulttuuri ja osaamiskulttuuri

Uusi yliopistolaki on saanut aivan vahvistumisensa kalkkiviivoilla vastaansa voimakasta vastusta etenkin opiskelijoiden taholta. Muutosvastarintaa ilmenee aina ja kaikkialla, kun uudistuksia aiotaan toteuttaa. Suurin syy vastustukseen on yleensä tietämättömyys muutoksen syistä ja seurauksista. Alun alkujaan suomalainen yliopistomaailma oli kuin luostari. Se oli jopa paikka, josta jotkut sinne menneet eivät koskaan poistuneet yliopiston ulkopuolisiin töihin, vaan päätyivät professoreiksi.

Väheksymättä lainkaan luostarien toimintaa, niiden tarkoituksena on säilyttää entistä, ei niinkään innovoida uutta. Yliopistoille tämä ei globaalissa maailman kylässä enää sovi. Yliopistojen tulisi olla täydellisesti integroituneita yhteiskuntaan ja uhratuille panoksille on saatava täysi vastine. Tämä ei ole mahdollista, jos interaktiivista tiedonvaihtoa ei saada aikaan yhteisön ja yliopistojen välille. Ulkopuolisen yhteiskunnan osallistuminen yliopistojen johtoon lisää tarpeellista dynamiikkaa.

Maailmassa on monenlaisia koulutuskulttuureja. Suomessa on vallalla ns. tittelikulttuuri. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että olipa tehtävä mikä tahansa, siihen vaaditaan tutkinto, joka soveltuu työelämän tittelikarttaan. Tätä kutsutaan maailmalla myös tittelihulluudeksi. Tällainen kulttuuri on johtanut siihen, että koulutus on laajentunut valtavaksi tutkintoviidakoksi. Ongelma on se, että huomattava osa tutkinnoista ei tämän päivän elämässä johda enää mihinkään. Tehtävät ovat hävinneet tittelikartalta. Tulevaisuudessa tähän ei ole varaa. Koulutus on rakennettava useampiin tehtäviin soveltuvaksi, jossa erikoistuminen tapahtuu työuran aikana jatkokoulutuksena ja työssä harjaantumisena.

Esimerkiksi Isossa-Britanniassa koulutusjärjestelmä on kaksijakoinen. Yksityiseen koulutusputkeen ilmoitetaan lapset jo ennen heidän syntymäänsä. Jokaisessa yksityisessä koulussa on oma solmionsa, jota kaikki käyttävät. Työpaikkaa haettaessa henkilö voidaan tunnistaa solmion perusteella. Sen jälkeen ratkaisee kaksi asiaa: (a) onko työhönottaja käynyt samaa koulua ja (b) miten koulu on yleensä rankattu hierarkiassa. Tämä vanha perinne muuttuu hyvin hitaasti. Kaikki yliopistot ovat maksullisia, mutta valtio myöntää stipendin, joka on sidottu keskimääräiseen valmistumisaikaan.

Niiden osalla, joilla solmioita ei ole, työmarkkinoilla ratkaisevat näytöt. Tämä merkitsee yleensä sitä, että henkilön on rakennettava oma uransa tyhjästä ja todistettava osaamisensa. Sama asia pätee suurimmassa osassa maailmaa, koska koulutuspaikkoja ja mahdollisuuksia ei ole lainkaan samassa määrin kuin Suomessa. Yliopistoista valmistuneet eivät Suomessa nykyisin ole suoraan valmiita mihinkään työelämän tehtävään. Yritysten on koulutettava heidät muuttuneisiin tehtäviin ja ammatteihin.

Työpaikalla kouliintumista vaikeuttaa vielä se, että monet luulevat olevansa valmiita tehtävään, johon heidät on valittu. Näin ei kuitenkaan ole. Nykyiset pitkät valmistumisajat saavat lisäksi aikaan sen, että työelämän tiukkaan kuriin ja johtamiseen on vaikea sopeutua. Yliopistomaailman suuri ajankäytön vapaus vaikeuttaa sopeutumista tiukkarytmiseen työelämään. Lopputuloksena on se, että koko järjestelmä maksaa niin yhteiskunnalle kuin yrityksillekin liian paljon ja vaikuttaa haitallisesti myös kilpailukykyyn.

No Comments »

Käsitteet sekaisin

Eduskunnan välikysymyskeskustelussa kävi tuskallisen selväksi, että kaikilta osapuolilta näyttävät käsitteet ja niiden myötä tavoitteiden asettelu olevan täysin hukassa. Hallitus ei ole ymmärtänyt, että ongelmassa on kaksi täysin erillistä kysymystä:

  • Verotulot

  • Eläkemaksut ja eläkkeet.

Hallitus puhuu samaan aikaan sekä nyt otettavien velkojen takaisinmaksajista, mutta unohtaa puhua selkeästi myös suurten ikäluokkien eläkkeiden maksajista. Työeläkkeiden maksajia ovat yritykset ja palkansaajat. Yhteinen tekijä näiden välillä on se, että mikäli eläkkeelle jäädään entistä myöhemmin sekä verotuloja että eläkemaksuja kertyy enemmän kuin nykyisessä vaihtoehdossa. Jos lähdetään siitä, että sekä eläkemaksuja että veroja joudutaan nostamaan ensi vuosikymmenellä, lopputuloksena on tilanne, että kellään ei ole enää varaa asua täällä. Ainoa vaihtoehto on hallinnon rakenteiden purkaminen ja dynamiikan lisääminen koko julkisella sektorilla.

Alla olevasta grafiikasta selviää, että hallituksen heittelemät eläkeiät ja miljardit ovat täysin tuulesta temmattuja. Ikärakenne ei ole enää lainkaan niin paha kuin se oli vielä 10 vuotta sitten. Perusteltua onkin olettaa, että koko eläkekeskustelulla yritetään peitellä paljon vaikeampia asioita.

Väestö iän mukaan 31.12.2007 (stat.fi)

Käsitteet sekaisin

Grafiikan mukaan verotulojen väheneminen ei ole likikään niin paha kuin, mitä sen on oletettu olevan. Eläkkeelle jäävät maksavat veroja siinä missä muutkin. Verotuloja kuitenkin pienentää se, että eläkkeet eivät ole yhtä suuria kuin palkkatulot, vaan ne ovat ehkä puolet aikaisemmista palkoista. Matemaattisesti on täysin mahdollista analysoida verotulojen määrä vuosittain. Se on jopa ministeriön tehtävä.

Eläkkeet muodostavat toisen ja suuremman ongelman, koska eläkkeistä ei makseta eläkevakuutusmaksua. Tähän ongelmaan ei juuri auta eläkeiän nosto muutamalla vuodella, koska eläkkeelle on mahdollista jäädä hyvin pitkällä aikajänteellä ja eri teitä. Voidaan ainoastaan sanoa, että jokainen vuosi työssä parantaa eläkkeellä olevien mahdollisuuksia saada eläkkeensä.

Suurin ongelma on kuitenkin se, että koko kansakunta on liian pieni ja ikärakenne väärä nykyiselle eläkejärjestelmälle. Jos asukastiheys Suomessa olisi sama kuin Saksassa, täällä asuisi 35 – 37 miljoonaa ihmistä nykyisen 5,4 miljoonan asemesta. Tämäkään ei vielä auta, koska koko Eurooppa on samassa tilanteessa – liian vähän työssä käyviä nuoria. Tärkeämpää kuin eläkeiän nosto on se, että kaikki ikäluokat ovat täysin työllistettyjä alkaen nuorimmasta päästä. Ikäluokissa 24 – 54 on noin kaksi miljoonaa henkilöä ja vastaavasti sitä vanhemmissa noin 700 000. Kaikkein tärkeintä olisi siis lyhentää koulutus aikoja ja saada ihmiset nopeammin työelämään mukaan.

Teoriassa kaikki on siis kutakuinkin järjestyksessä. Yksi iso mutta on kuitenkin olemassa ja se koskee työpaikkoja. Onko meillä riittävästi yrityksiä, jotka luovat työpaikkoja. Tunnetusti Suomessa yritysten määrä suhteessa väestöön on eräs EU:n pienimpiä. Selviäminen ensi vuosikymmenestä on siis huomattavasti monitahoisempi ongelma, kuin nyt julkisesti annetaan ymmärtää. Oy Suomi Ab olisikin otettava kokonaisuudessaan rakenteidensa osalta tarkasteluun. Olisi tutkittava, mihin pienellä syrjäisellä kansallisvaltiolla on tulevaisuudessa varaa.

Tulevaisuuden taloudelliseen tilanteeseen ei mitenkään sovi esimerkiksi uusi tupakanmyyntiä rajoittava laki. Ihmisiä tällaisten lakien vahtimiseen ei yksinkertaisesti riitä!

No Comments »

Setelielvytys

Yhdysvallat ja Iso-Britannia ovat ilmoittaneet ryhtyvänsä rahoittamaan lamantorjuntaa painamalla lisää rahaa. Käytännössä tämä toimii siten, että keskuspankit laskevat lisää seteleitä liikkeelle ja ostavat niillä valtion obligaatioita. Tämä on eräänlaista rahan taskusta toiseen siirtämistä, jota voivat käyttää suurten talouksien hallitukset, joilla on oma valuutta ja joissa ei voida käyttää devalvointia.

Devalvointi on käytännössä mahdotonta, koska valuutat kelluvat, eli niiden kurssi määräytyy maailman markkinoilla. Normaaleissa suhdannevaihteluissa tällaiset valuutat heikentyvät, kunnes niiden arvo alkaa vaikuttaa kansallisten yritysten kilpailukykyyn ja lisää vientiä. Maailman laajuisessa lamassa, joka nyt vallitsee, tämä teoria ei näytäkään toimivan.

Toisen teorian mukaan rahan määrän lisääminen vaikuttaa sekä inflaatioon että suoraan rahan ulkoiseen arvoon. Ilmeisesti tästä johtuen erityisesti Yhdysvallat on päätynyt tähän inflaatioelvytykseksi kutsuttuun menetelmään. Nähtäväksi jää kuinka tämä teoria toimii, koska se vaikuttaa myös muihin valuuttoihin. Euroon sillä on euron arvoa vahvistava vaikutus ja esimerkiksi Englannin punta on päätöksen jälkeen heikentynyt noin 5 % euroon verrattuna.

Erittäin tärkeä tekijä on Kiinan RMB, joka seurannut dollarin kurssia kuin koira isäntäänsä. Joka tapauksessa Kiinan valuutta on jo nyt liian vahva sen kilpailukykyyn nähden. Kiinan vienti on laskenut marraskuussa 9 %, joulukuussa 11 %, Tammikuussa 29 % (kiinalainen uusi vuosi) ja helmikuussa noin 25 %. Trendi on siis selvä ja seuraa globaalia trendiä. Toinen suuri kysymysmerkki on Venäjän rupla, joka sekin on vahvasti devalvoitunut viimeisten kuukausien aikana.

On hyvin vaikea nähdä EU:n itäisten jäsenten omien valuuttojen kiinteään euron kursseihin sidottujen valuuttojen koskemattomuuteen. Näissä maissa hallitukset vannovat, että devalvaatiota ei tule, mutta paine saattaa kasvaa liian kovaksi. Koska käytännössä niin valtion kuin yritysten ja yksityisten lainat on sidottu euron kurssiin, niin devalvaatio johtaa katastrofiin. Toisena vaihtoehtona on kuitenkin viennin tyrehtyminen, koska kilpailukykyä parantamaan eivät riitä pelkät palkkajoustot.

Tällainen tilanne on maailman taloudessa täysin uusi ja vaatii innovatiivisia ratkaisuja. Vaikeusastetta lisää vielä se, että uusilla jäsenmailla ei ole minkäänlaista kokemusta toimimisesta rajussa laskusuhdanteessa. Oikeastaan kellään ei ole! Massiivisten tukien asemesta olisi harkittava, että EKP ostaisi näiden valtioiden lainat ja ne liitettäisiin euroon erillisellä sopimuksella. Näiden maiden siirtäminen euroon ei voi nykyisessä tilanteessa tapahtua samoin ehdoin kuin aikaisemmin on euroon liitytty. Toisaalta, ellei niitä liitetä euroon, ne tulevat olemaan suuri riski koko EU:lle.

No Comments »

Eläkeikä

Olin työelämässä mukana jo silloin, kun nykyinen työeläkelaki tuli voimaan. Silloin tavoitteena oli, että 65-vuotiaana ja 40 vuotta palvelleena pääsee 60 % eläkkeelle. Lisäksi sovittiin, että eläkkeiden ostovoima turvataan indeksiin sidotuilla korotuksilla. Eläkkeiden maksu sälytettiin työnantajille ja se oli ensimmäisenä vuonna reilut 2 % maksetuista palkoista. Näistä tavoitteista ei ole enää mitään jäljellä. Tätä voisi käyttää perusteena sille, että mitä tahansa nyt päätetään, ei myöskään tule pitämään paikkaansa 10 vuoden päästä.

Eläkeasiassa on nykyisin monta kokkia. Hallitus ja eduskunta luulevat lainsäädännöllä määräävänsä eläkemaksut ja kulloistenkin ikäluokkien eläkeiän. Vakuutusyhtiöt keräävät eläkemaksut ja yrittävät parhaan taitonsa mukaan kartuttaa niitä sijoitustoiminnallaan. Yritykset, jotka todellisuudessa päättävät, kuinka vanhoiksi haluavat ihmisiä pitää töissä. Lopuksi tulevat eläkeläiset, joita kaikki edellä olevat pompottavat mielensä mukaan.

Hallituksella ja sen apujoukoilla näyttää olevan sellainen illuusio, että palkansaaja voi itse päättää siitä, kuinka vanhaksi hän haluaa töitä tehdä. Tämä ei kuitenkaan voisi olla kauempana totuudesta. Yritykset päättävät suvereenisti työntekijän tehokkuuden, osaamisen ja työntekijän kokonaiskustannusten perusteella, kuinka vanhaksi haluavat työntekijöitään pitää. Porkkanat työntekijöille 63–68 vuoden välillä eivät siis riitä, vaan myös yritykset tarvitsevat porkkanoita seniorien työssäpitämiseksi. 

Samaan aikaan, kun hallitus anoo kansaa kuluttamaan kuin huomista päivää ei tulisikaan, pääministeri tulee ja ampuu puskasta paitsi omaan jalkaansa niin myös hallitustovereidensa jalkoihin. Jaa miksi vai? Yhteiskunnan toimenpiteet eläkkeiden suhteen tällä vuosituhannella ja erityisesti viimeinen ulostulo ovat aiheuttaneet sen, että nuorempien sukupolvien luottamus eläkejärjestelmään on tuhottu.

Epävarmuus puolestaan aiheuttaa sen, että töissä käyvien sukupolvien on ryhdyttävä varmistamaan eläkepäiviään vaihtoehtoisilla ratkaisuilla. Kaikki nämä ratkaisut lisäävät säästämistä ja vähentävät kulutusta tavalla tai toisella. Kaiken lisäksi EU:n kansalainen voi sijoittaa rahansa minne tahansa EU:ssa ja koska vakuutusmatematiikka perustuu suuriin lukuihin, niin Euroopasta löytyy varmasti edullisempia eläkevakuutusmuotoja kuin pienestä kotomaasta. Kaikesta tästä pääministeri ansaitsee kiitokseksi ystävällisen, mutta kovan potkun munille!

Vakuutusmatemaatikot ovat lisäksi vuosien varrella todenneet, että mitään eläkepommia ei ole odotettavissa. Sen sijaan eläkemaksut saattavat nousta jopa yli 40 % palkoista. Eläkemaksut ovatkin jo nousseet alkuvuosistaan liki 15-kertaisiksi, eikä loppua ole ilmeisesti näkyvissä. Työntekijöiden maksut eivät toki näy kansainvälisissä verovertailuissa, koska ne ovat ”vakuutusmaksuja”. Hengeltään ne ovat kuitenkin pakollisia palkkoihin sidottuja veroja. Samalla tavalla ne ovat yrityksille veroja, jotka lisäävät työvoimakustannuksia ja vähentävät yritysten kansainvälistä kilpailukykyä.

Jos nykyisessä tilanteessa haluaisi jotain ennustaa, niin voi todeta, että se rakenteiden uudistaminen, joka jäi kesken 1995, saadaan tämän laman aikana finaaliin. Hallituksen ongelma tulee olemaan se, että lisävahinkojen välttämiseksi se ei enää voi sälyttää kaikkia laman kustannuksia muiden niskoille. Jotta hyvinvointiyhteiskunta on mahdollista säilyttää, niin holhousyhteiskunnasta on luovuttava. Se ei ole pelkästään hallituksen peiliin katsomisen paikka, vaan koko julkishallinnon.

No Comments »

WP Login