Archive for joulukuu, 2008

Kassavirta

Kassavirta on yrityksessä se eliksiiri, joka pitää yrityksen elinkelpoisena ja toiminnassa.  Jokainen yksityinen henkilökin käyttää jokapäiväisessä elämässään kassavirta-ajattelun periaatteita vaikka usein tietämättään. Kassavirta on eräänlainen budjetin jatke, jossa tulot ja menot pyritään sitomaan mahdollisimman tarkkaan aikatauluun päivittäin viikoittain tai muuna soveltuvana ajanjaksona.  Budjetti puolestaan määrittelee tulot ja menot vuositasoilla eteenpäin.  Kassavirta siis käsittelee pelkästään tuloja ja menoja jaksotettuna aikaperspektiivissä. 

Varsin laajoissa ulkomaisissa tutkimuksissa (de Geus 1998), joilla pyrittiin selvittämään maailman vanhimpien yritysten menestyksen salaisuuksia, vahva positiivinen kassavirta oli menestyneiden yritysten pitkäikäisyyden yksi salaisuus.  Maailman vanhin yritys on Stora Enso, joka on iältään noin 1000-vuotias riippuen hieman määrittelytavasta.  Kassavirtaa (cash flow) analysoimalla pyritään ennakoimaan etenkin sellaisia tilanteita, joissa jostain syystä menot ovat poikkeuksellisesti suurempia kuin tulot.  Se on ikään kuin kaikuluotain, jonka avulla pyritään selviämään karikkoisilla vesillä.  Yritys voi olla hyvinkin vakavarainen taseella mitattuna, mutta silti sen kassavirta voi olla ongelmallinen.  Lainatakseni vanhaa sanontaa: vaikka on kuinka ison talon poika niin, kun ei ole rahaa, niin ei ole rahaa. 

Kassavirran hallinta on erityisen tärkeä monilla suhdannealoilla, joilla osa vuodesta tehdään töitä  ja urakoidaan tekemällä pitkiä päiviä ja osalla vuodesta ei ole tuloja juuri lainkaan.  Esimerkkinä voisi mainita vaikkapa laskettelupalveluiden tuottajat.  Kesällä ei ole lunta, joten silloin ei voi lasketella.  Kassavirran kannalta tällöin on kaksi perusvaihtoehtoa. Ensinnäkin voidaan yrittää kehittää muita lumettomaan kauteen soveltuvia palveluja, joilla voidaan kassavirtaa pitää yllä. Toinen vaihtoehto on se, että sesongin aikana varaudutaan siihen, että kassassa on riittävästi rahaa niiden maksujen maksamiseen, jotka tulevat maksuun hiljaisena kautena.   Maksut eivät yleensä pidä lomaa.  Vuokrat, lainat, korot yms. Maksut on maksettava, syntyipä tulorahoitusta eli ei. 

Kassavirtaongelmista eivät kuitenkaan kärsi pelkästään vain kausiluontoisilla aloilla toimivat yritykset.  Kaikilla yrityksillä on tiettyjä selkeitä aikoja ja menoeriä, joihin on varauduttava etteivät tapahtumat pääse yllättämään.  Etenkin kesälomat ja kesäaika ovat yleensä tällaisia ajankohtia. Joillakin aloilla kesäloma-ajan palkkojen maksu tapahtuu samoin kuin normaaleina kuukausinakin.  Ns. lomaltapaluuraha tai  ainakin osa siitä on tällöinkin maksettava etukäteen.  Joillakin aloilla koko loma-ajan palkka on maksettava etukäteen.  Toisaalta, kun henkilökunta on kokonaan lomilla, ei synny tulorahoitusta lainkaan tai sitä syntyy hyvin vähän.  Nämä ovat aikoja joihin tulee varautua siten, että kassavirta riittää kantamaan yrityksen yli kriittisten aikojen.

Vientiä harjoittavilla yrityksillä kesäloma-aikojen rasitukset ovat erityisen vaikeita.  Tämä johtuu siitä, että Suomen kesälomat eivät ole synkronisia muun Euroopan loma-aikojen kanssa.  Suomessa yleisin lomakuukausi on heinäkuu. Suomi on silloin kiinni, toteavat ulkomaiset asiakkaat.  Saksassa lomat on jaksotettu kolmelle kesäkuukaudelle, jolloin eri osavaltioissa lomat on porrastettu eri aikoihin.  Isossa-Britanniassa lomat ovat puolestaan elokuun puolenvälin jälkeen.  Suomalaisen yrityksen kannalta tämä merkitsee sitä, että viennistä tuleva kassavirta on 2-3 kuukautta kesäaikana hitaampaa kuin muuna aikana vuodesta.  Jos vientiä on huomattavan paljon ja kotimaan kauppa vähäisempää, muodostuu kassavirran hallinta erittäin tärkeäksi.

Kokonaan oman lukunsa kassavirran kannalta muodostavat projektiluonteisia palveluja tarjoavat yritykset.  Näillä yrityksillä kassavirtaongelma on kaksitahoinen.  Projektitöiden maksut eli tulorahoitus on yleensä sidottu maksuposteihin, jotka eivät välttämättä ole riippuvaisia kustannusten ajoittumisesta projektin aikana.  Ostajat yleensä pyrkivät takapainoisiin maksuaikatauluihin eli painottamaan maksut mahdollisimman paljon projektin loppuun.  Myyjän intressi on puolestaan päinvastainen.  Tällöin myyjän on pyrittävä suunnittelemaan maksupostit kassavirran kannalta mahdollisimman hyvin.  Sen lisäksi on koko yrityksen kassavirta sovitettava useiden eri projektien kassavirtoihin.  Näistä ongelmista johtuen yritykset pyrkivät myös käyttämään ennakkomaksuja, jotka on maksettava sopimusta tehtäessä tai muutoin ennen työn aloittamista.

Olen myös monesti törmännyt kassavirtaongelmaan uutta yritystä käynnistettäessä.  Monilla aloilla on tärkeää valita oikea vuodenaika yrityksen toiminnan aloittamiselle.  Tämä johtuu jo edellä mainitusta sesonkiherkkyydestä.  Jos yrityksen aloittaa esimerkiksi huhtikuussa ja tuotannosta on tarkoitus mennä suurin osa vientiin, joutuu heti alhaisen kassavirran aikaan.  Yleensä kauppa ei käynnisty maata polkemalla, vaan ensin yleensä vaaditaan näyte-erien toimituksia.  Näiden jälkeen on mahdollista saada suurempia tilauksia.  Tällöin järkevämpi tuotannon aloittamisajankohta kassavirran kannalta olisikin ehkä elokuun toinen puolisko.  Kaiken kaikkiaan yritystä perustettaessa kannattaa olla hyvin perillä alan markkinoiden rakenteista ja sesongeista ja toimia niiden mukaisesti.

Perustettavilla yrityksillä, tai niin kuin tieteessä sanotaan nascent-yrityksillä, on toinenkin suuri ongelma.  Rahoittajat vaativat yleensä rahoitussuunnitelmia ja kassavirtalaskelmia rahoitusta haettaessa.  Merkillistä tässä on kuitenkin se, että kaikista tarkoista laskelmista huolimatta, rahoitusta ei juuri koskaan saa niin paljon, kuin laskelmat osoittavat.  Tällöin rahoittajat pakottavat aloittavat yritykset jo heti alussa vakavaan kassavirtakriisiin. Suurin syy tähän on se, että kassavirta on yleensä käyttöpääomaongelma, jolle ei riitä enää vakuuksia. Suomalainen rahoituskäytäntö perustuu aina jonkinlaisiin vakuuksiin, koska muita instrumentteja ei ole ollut tarvetta kehittää.  Tämä saattaa olla yksi syy siihen, miksi vain 20 % yrityksistä selviää ensimmäiset kolme vuotta.

Sesonkiluonteisuuden lisäksi kassavirtaan vaikuttavat myös ns. pitkät syklit eli suhdannevaihtelut. Etenkin paperin- ja selluntekijät ovat huomanneet tämän ongelman.  Hyvin pitkään vallitsi sellainen investointikulttuuri, että miljardien tehtaat valmistuivat aikoihin, jolloin lama alkoi ja kauppa ei käynyt.  Investoinnit tehtiin monista syistä silloin, kun kysyntä oli voimakasta ja rahaa kertyi kassaan.  Nyt pyritään rakentamaan puolestaan laskusuhdanteen aikana, jotta kapasiteettia olisi silloin, kysyntä alkaa vahvistua.  Tähän oli syynä osittain myös verotuskäytännöt.  Valtiovalta suosi ennen 1990-luvun lamaa velkaisia ja heikkotaseisia yrityksiä.  Laman jälkeen tai oikeastaan sen aikana verotusta muutettiin vahvoja taseita suosivaksi.  Nyt näyttää taas siltä, että etsitään hyvän tilalle vielä parempaa, mutta pitäisi muistaa, minkälainen loppu ahneella yleensä on.

Kassavirta on siis kaikkien yritysten elinvoima.  Ilman sitä yritys kuolee. Velkasaneerausta voidaan tällöin verrata verensiirtoon, jolla potilas yritetään parantaa.  Jos yrityksessä on kassavirta hallinnassa ja karikot ovat ennakoitavissa, on olemassa muitakin keinoja.  Ei ole häpeä ottaa yhteyttä velkojiin ja lainanantajiin ennen kriisin tapahtumista.  Voi aina esittää vaihtoehtona, että meille on silloin ja silloin syntymässä kassavaje ja tarvitsisimme lisää maksuaikaa tai lyhennysten siirtämistä.  Tällöin vastapuoli saa kuva, että yrityksessä hallitaan asiat ja se puolestaan lisää luottamusta. Lupaukset on myös pidettävä, koska muutoin luottamus menee. 

Miten kassavirtaa voi siis käytännössä seurata.  On olemassa kalliita ohjelmia, mutta Excel-ohjelmaa tunteva voi helposti rakentaa oman itselleen parhaiten luontuvan ohjelman.  Taulukko kannattaa tehdä siten, että esimeriksi kuusi ensimmäistä jaksoa ovat viikkotasolla ja sen jälkeen ainakin 10 seuraavaa kuukausitasolla.  Tällöin tietojen päivittäminen on vaivatonta.  Tähän taulukkoon sitten merkitään tiedossa olevat tulot ja menot.  Tähän tulee siis nimenomaan kirjata jo tehdyt vahvistetut kaupat ja niistä syntyvä tulorahoitus.  Jokaisen sarakkeen lopussa sitten näkyy rahoitustulos tai vajaus.  Vielä tarkemman saa, jos siirtää aina edellisen kuukauden saldon seuraavan jakson alkusaldoksi.  Tällöin saadaan kumulatiivinen kassavirtalaskelma.

Kirjanpidon laskennallinen ongelma on nimenomaan se, että se kertoo vain sen mitä on tapahtunut.  Tämä johtuu siitä, että tilauksia ei voi kirjata esimerkiksi myynniksi ennen, kuin ne ovat realisoituneet toimituksina. Toisaalta maksetut ennakkomaksut voidaan ja tuleekin kirjata.  Nämäkin vääristävät kirjanpidon antamaa kuvaa, koska ennakoihin kohdistuvat menot eivät ole kaikilta osiltaan toteutuneet.  Tällöin tulos ”näyttää” äkkiseltään paremmalta kuin se on.  Kassavirtalaskelmissa ja analyyseissa sopimukset voidaan sen sijaan ottaa huomioon, niin realistisesti kuin mahdollista.

Lopuksi haluaisin ottaa esille vielä yhden suomalaiskansallisen ongelman. Laajasti vientiä harjoittavat pk-yritykset ovat suurissa rahoitusongelmissa myös ALV:n kanssa.  Suomessa lain mukaan ALV:n palautusta voi hakea vain vuosittain.  Viennin hintataso ei juuri koskaan ole sellainen, että voitto kattaisi 22 % ALV:n.  Tämä merkitsee sitä, että yritys joutuu mahdollisesti rahoittamaan jopa useiden satojen tuhansien ALV:n ulkopuolisella rahoituksella.  Edellyttäen, että onnistuu rahoitusta saamaan.  Mikäli ei onnistu, viennistä on luovuttava.  Tämä myös estää tehokkaasti ns. välityskaupan, jossa suomalainen yritys ostaa tuotteita kotimaan markkinoilta ja myy niitä sitten vientiin.  Tällainen menettely on ainakin teoriassa EU:n peruskirjan vastainen, koska se haittaa tai jopa estää tuotteiden vapaan liikkumisen.

Virossa asia on toisin.  Siellä on juuri toteutettu järjestelmä, jolla voi vientitapahtumakohtaisesti hakea ALV:n (käibemaksu) takaisin Internetin välityksellä.  Rahat tulevat tilille noin kolmessa (3) päivässä.  Suomessa maksun takaisin hakeminen kestää noin neljä (4) kuukautta.  Eli nykyisin menetelmin, vaikka ALV:a voisi hakea takaisin kuukausittain, joutuisi joka tapauksessa rahoittamaan vähintään viiden (5) kuukauden ajan ALV:a.  Tässä on suuri osa yrityksiä otettu muutamien väärinkäyttäjien panttivangeiksi. Näin yhteiskunta luottaa yrittäjiin.  Vähintään kolme (3) pöllömerkkiä Virolle ja viisi (5) pellemerkkiä Suomelle.  Virossa ei siis pelkästään verotus ole edullinen, vaan myös verotusmenettely on joustavampaa.

No Comments »

Kasvun tuskat

Vallalla tuntuu yleisesti olevan sellainen käsitys, että yritysten laajeneminen voi tapahtua ikään kuin sormia napsauttamalla.  Tämä on täydellinen harhaluulo!  Yrityksen laajenemiseen vaikuttavat monet erilaiset tekijät, joista vain osaan yritys ja yrittäjä itse voivat vaikuttaa.  Esimerkiksi, jos ei ole markkinoita tai asiakkaita, niin mihin ne tuotteet tai palvelut tungetaan. Monissa työvoimatoimistoissakin annetaan ohjeeksi, että tehkää varastoon. Näin tehdäänkin edellyttäen, että on rahaa ja toiminta on sillä tavoin kausiluontoista, että tuotteet ovat joskus myytävissä.  Toisaalta palvelujen ja tuotteiden tuottamisen välillä on sellainen ero, että kukaan ei voi juoda baaritiskillä whiskyä varastoon tai leikkauttaa tukkaansa varastoon. Palvelualoilla ei siis voi juurikaan tehdä mitään varastoon.  On myöskin melko naivia kuvitella, että joku palkkaisi lisää väkeä tekemään tavaraa varastoon.

Yrityksen laajentaminen siis edellyttää ensinnäkin riittävän suuria markkinoita.  Tämä on myös kansantaloudellisesti tärkeää, koska vain markkinoiden uudelleen jakaminen siellä toimivien aktoreiden välillä, ei luo ainuttakaan uutta työpaikkaa.  Jos toisessa lisääntyy, niin toisessa puolestaan vähenee.  Suomen pienillä tavaratuotemarkkinoilla laajentaminen melkein aina edellyttää viennin aloittamista.  Suomi rajoittuu tärkeimpien markkinoiden osalta meriin niin lännessä kuin etelässäkin.  Itärajan takana oleva historiallisesti perinteikäs markkina-alue on vasta kasvattamassa potentiaaliaan.  Epäilemättä se tulee muodostumaan Suomen tärkeimmäksi vientialueeksi, mikäli suomalaiset tuotteet ovat kilpailukykyisiä.

Laajentuminen edellyttää myös suurimmassa osassa yrityksiä lisärahoituksen tarvetta.  Kasvava tuotanto sitoo pääomia raaka-aineen hankintoihin, valmistuksen aikaisiin palkkoihin ja myynnin maksuaikoihin. Tuotannollisessa yrityksessä aika siitä, kun raaka-aineet on maksettava siihen, kun yritys saa maksun tuotteistaan on pienimmilläänkin 90 päivää eli kolme kuukautta.  Onko Suomessa palkkatyöntekijäöitä, jotka suostuisivat odottamaan palkkojaan tai edes lomakorvauksiaan kolmea kuukautta.  Enpä usko!  Myös palkkoihin saadaan maksut valmistettujen tuotteiden myynnistä aikaisintaan kuukauden kuluttua.  Yritys joutuu siis etsimään rahat laajenemiseensa, koska niitä ei yleensä kassan pohjalta kaiveta.

Suomalainen rahoitusjärjestelmä on taas sillä tavoin rakenteellisesti vanhanaikainen, että se ei suosi yritysten kasvua.  Tällaiseen käyttöpääoman rahoitukseen edellytetään yleensä turvaavia vakuuksia, jotka monilla pienillä yrityksillä ovat jo aikaisempien rahantarpeiden vakuuksina.  Factoringia voi käyttää jonkin verran, mutta sillä voi korvata vain osan rahantarpeesta.  Mistä yritys siis ottaa rahoituksen laajenemiseensa?   Ne, jotka vaativat yrityksiä laajentamaan, voisivat ensin ratkaista tämän ongelman.  Ongelma ei ole lainkaan vähäinen.  Yrittäjä voisi tietysti mennä omalle pussilleen, jos siellä on mistä ottaa.  Lainsäätäjä on kuitenkin ollut niin viisas, että jos yrittäjä itse lainaa yritykselleen rahaa, niin hän ei ole esimerkiksi konkurssin sattuessa samassa asemassa ulkopuolisten velkojien kanssa.  Onkin turvallisempaa lainata rahat ensin naapurin Villelle, joka sitten lainaa yritykselle.  Näin saa paremman turvan.

Vientiin ryhtyminen on suomalaiselle pk-yritykselle myös iso strateginen askel.  Kotimaan markkinoilla pärjää Savon-murteella tai vaikkapa Rauman kielellä ainakin jotenkin.  Etelästä Savoon mentäessä ei vieläkään tarvitse ottaa Mäntyharjulta tulkkia kyytiin.  Kyllä siellä pärjää vielä ensimmäisellä kotimaisella.  Lähdetäänpä vientiin sitten mihin suuntaan tahansa on osattava ainakin englantia.  Yleensä tämän ongelman ratkaisemiseen on käytetty agentteja, jotka puhuvat sumea tai ovat suomalaisia.  Nämä on kuitenkin ensin löydettävä.  Puhelinluettelosta ei juurikaan ole apua.  Sen lisäksi on selvitettävä tuotteen sopivuus markkinoille ja sen kilpailukyky. Harvat suomalaiset yritykset ovat niin suuria, että niiden tuotteiden kilpailukyky suurempia sarjatuotantoja vastaan olisi riittävä.

Vientimarkkinoille tunkeutuminen kestää untuvikko yritykseltä vähintään kaksi tai kolme vuotta.  Mistä pienen yrityksen omistaja ottaa tämän ajan? Ei mistään!  Päivittäiset rutiinit sitovat jopa niin, että viikonkin ulkomaanmatka aiheuttaa yleensä kaaoksen kotipesällä.  Jos on rahaa, niin voi tietysti palkata ihmisen hoitamaan vientiä.  Valitettavasti kokeneita vienti-ihmisiä on varsin vähän saatavilla.  Mikäli onnistuu jostain löytämään tällaisen henkilön, niin vuosikustannus on 120.000 euron luokkaa.  Viennistä saatavilla myyntikatteilla tämän suuruinen menoerä edellyttää jopa 1.200.000 lisä liikevaihtoa jo olemassa olevan lisäksi.  Pk-yritysten keskimääräinen liikevaihto lienee jossain 500 – 1000.0000 euron välillä, joten siis moni yritys joutuu yli kaksinkertaistamaan myyntinsä pelkästään maksaakseen siitä aiheutuneet kulut. 

Kun yritys on tehnyt nämä laskelmat ja arvioinut kustannukset suhteessa riskiin, on päätös yleensä olla ryhtymättä mihinkään.  Epävarma uusi markkina, tuntematon kauppatapa, täysin uudenlainen logistiikka ja suuret aloituskustannukset, ovat suuria riskejä.  Jos nykyisellään menee kohtuullisesti, niin menköön!  Miksi pitäisi lähteä laajentamaan vientiin? Voiko tällaisen päätöksen tehnyttä yrittäjää moittia saati syyllistää?  Mikäli vielä haluaa, niin on parempi alkaa kaivella rahaa omista taskuistaan.  Tämähän on vapaa maa kaikkien yrittää.  Englantilaisilla on hyvä sananlasku tähänkin Put up or shut up!  Pokerissa se tarkoitta, että rahat pöytään tai turpa kiinni.

Toinen yleinen vaatimus yrityksille on ollut henkilökunnan lisääminen.  Tätä vaatimusta voidaan myös tarkastella sen suhteessa markkinoihin.  Jos yhden miehen yritys ottaa lisää yhden henkilön, niin yrityksen on lisättävä liikevaihtonsa yli kaksikertaiseksi.  Tämä siksi, että vieraan työntekijän kulut ovat yleensä korkeammat kuin yrittäjän itsensä.  Yrittäjä ottaa palkkana sen, mitä jää.  Ulkopuoliselle on maksettava työehtosopimuksen mukaiset palkat. Kahden hengen yrityksen palkatessa yhden hengen lisää on vastaavasti myynnin noustava vähintään 50 % jne.  Mistä tämän kokoiset yritykset löytävät markkinoita lisääntyvälle myynnilleen?  Jos kaikki 200.000 yritystä ottaisivat yhden työntekijän lisää, niin se edellyttäisi noin 16 miljardin euron lisä myyntiä!  Mihin, kelle, millä tavoin jne.???

 Kasvu ei siis synny hurskaista toivomuksista.

No Comments »

Yritysten itsemääräämisoikeudesta

Outokummun toimitusjohtaja totesi tv-haastattelussa 12.12.08: niistä kustannuksista, joista itse pystymme määräämään sähkö muodostaa…”Taloustieteilijöiden keskuudessa yritysten itsemääräämisoikeus tai se prosentti, josta yritys pystyy omista kustannuksistaan päättämään, ei ole kovin yleisesti arvostettu, vaikka teoria sinänsä ei ole uusi. Käsite on kuitenkin erittäin tärkeä kansainvälisessä kilpailussa. Tämä johtuu siitä, että yhteiskunnallinen rakenne (konsensus) aiheuttaa yrityksille erilaisia pakollisia kustannuksia, joihin etenkään pienillä yrityksillä ei ole päätäntävaltaa.

Toimialojen kansainvälistä kilpailukykyä voidaan arvioida esimerkiksi vertailemalla prosenttilukua laskettuna liikevaihdosta. Tällä prosentilla tarkoitetaan sitä osuutta yrityksen liikevaihdosta, josta yritys voi päättää itsenäisesti. Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa yrityksen kustannuseristä päättävät monet muutkin toimijat kuin yritys itse. Niinpä meillä onkin maailman laajin pakollisten veroluonteisten kustannusten sekamelska, joihin voidaan lukea myös yrityksille asetettu korkea eläkemaksu.

Jos otetaan esimerkiksi vaikkapa sahateollisuus, niin sen kustannusrakenteesta palkoista päätetään vieläkin jonkinlaisen yhteisen konsensuksen muodossa. Näihin ei yksittäisellä yrityksellä ole sanan valtaa.Energian hinta määräytyy pohjoismaisessa energiapörssissä. Puun hinta puolestaan määräytyy edelleen suurelta osin MTK:n ehdoilla ja kilpailu on vähäistä. Verot ja veroluonteiset palkkojen sivukulut määrää valtio budjetissaan. Myyntihinnan puolestaan määräävät kansainväliset markkinat.Sahateollisuudessa yritykset itse voivat päättää vain alle 10 % omia kulujaan.Venäjällä vastaava luku on edelleen yli 50 %. Tämä näkyykin nyt siten, että teollisuus sulkee sahojaan ennätystahtiin.

Kun nyt puhutaan siitä, kuinka lama pääsi yllättämään, niin pitää vain ihmetellä tällaisia lausuntoja. Julkaisin puuteollisuuden tulevaisuuden skenaariot väitöskirjassani vuonna 2004, mutta alkuperäinen teksti on kirjoitettu jo vuotta aikaisemmin. Totuus vain näyttää olevan sellainen, että silloin kun menee oikein kovaa, niin ketään ei kiinnosta tulevaisuus silmänkantamaa pidemmälle.

Kansainväliset valtioiden kilpailukykyvertailut ovat täyttä roskaa, koska kilpailukyky määräytyy vain sopimuksen tekotilanteessa. Vertailussa toinen ja viimeinen sija ovat aivan yhtä hyviä, koska niillä ei tilauksia voiteta. Jos välttämättä halutaan vertailuja suorittaa, niin ne on suoritettava toimialakohtaisesti vertailemalla, kuinka suuresta osasta kustannuksiaan toimiala pystyy itse päättämään verrattuna kilpailijamaiden toimialoihin. Tällaisella vertailulla voidaan selvittää, kuinka suurelta osin toimiala pystyy itse vaikuttamaan omaan kilpailukykyynsä.

No Comments »

Kotitalousvähennys

Kotitalousvähennyksen määrää vuodelle 2009 on nostettu huomattavasti tämän vuoden tasosta. Etenkin nyt, kun on odotettavissa mahdollisesti syvä talouden lama, on erityisesti pienten yritysten kiinnitettävä tähän asiaan huomionsa. Koska tavallinen kuluttaja ei voi yritysten tavoin vähentää arvonlisäveroa hankinnoistaan, kotitalousvähennys on ainoa mahdollisuus hinnan alennuksiin. Toistaiseksi pienet yritykset ovat käyttäneet tätä keinoa hyväkseen melko kapea-alaisesti.

Alennusta on käytetty laajasti remonteissa, mutta esimerkiksi kodin kiinteiden ja muiden kalusteiden osalta vähennykset ovat rajoittuneet vain mahdollisiin asennuksiin. Jos kuitenkin verrataan kalusteen ”kaupanhintaa” puusepänyrityksen tarjoamaan hintaan paikalleen asennettuna, niin kotitalousvähennys tarjoaa pienille yrityksille aivan uudenlaisen kilpailuelementin.

Pientenkin yritysten kannattaisi harkita pienen kotisivun ikään kuin käyntikortin laittamista Internetiin, jotta heidät löydettäisiin paremmin. Koska nykyisin puhelinluetteloiden tekijöitä on kaksi tai useampia, ei ole kovin kustannustehokasta ostaa ilmoitustilaa kaikilta tekijöiltä. Monet eivät edes vaivaudu enää hankkimaan koko puhelinluetteloa, koska niiden alueellisestakaan kattavuudesta ei voi olla varma. Internetin hakukoneilla sitä paitsi numeron löytyvät nopeasti ja vaivattomasti.

No Comments »

Kuinka paljon Kiina omistaa Yhdysvalloista?

Dec. 5 (Bloomberg) — The U.S. agreed to speed up approvals for Chinese financial institutions seeking to invest in the country, as Treasury Secretary Henry Paulson tries to find ways to unlock frozen credit markets and stabilize banks.

The announcement was made in a joint statement at the close of two days of bilateral talks between China and the U.S. in Beijing. The U.S. also welcomed “commercially based” investments by China’s sovereign wealth fund and the foreign- exchange administration in industries including financials.

The U.S. has pledged more than $8.5 trillion to rescue its financial system after credit markets seized up 15 months ago. The head of China’s $200 billion sovereign fund this week said he wouldn’t “dare” invest in overseas financial firms, and Vice Premier Wang Qishanyesterday called on the U.S. to “ensure the safety of China’s assets and investments in the country.”

“‘We are going to open up approval for you to buy something that’s not worth buying,’ that’s basically what the U.S. is saying,” said Craig Russell, Beijing-based chief China market strategist at Saxo Bank A/S, in a Bloomberg Television interview. “It seems like the U.S. has no cards to play; China has all the cards. It rings very hollow.”

Western banks have tapped state-owned investment funds in Asia and the Middle East for money as they seek to shore up capital eroded by almost $1 trillion in writedowns and losses from the collapse of the U.S. subprime mortgage market.

Investment Losses

Wang and Paulson closed the fifth round of the Strategic Economic Dialogue in Beijing today, the last for their initiator, Paulson.

China’s sovereign fund, China Investment Corp., has lost $6 billion on paper from stake purchases in Morgan Stanley and Blackstone Group LP. The firm invested $5 billion last year for 9.9 percent of Morgan Stanley and $3 billion in Blackstone, the world’s largest private-equity firm. Both New York-based companies have lost more than three-quarters of their market value since the investments were made.

China has no plan to inject more foreign-exchange reserves into CIC,Zhu Guangyao, assistant finance minister, said today in Beijing.

Chinese banks are seeking to add outlets in the U.S. China Merchants Bank Co., the nation’s fifth largest, opened its New York City branch in early October, making it the first establishment by a Chinese lender in the U.S. in two decades. Industrial & Commercial Bank of China Ltd., the world’s largest by value, opened its first U.S. branch two weeks later.

Still Waiting

China Construction Bank Corp., the nation’s second-largest, is still waiting for approval for its U.S. branch after submitting an application last year.

As part of today’s agreement, China will also allow foreign banks operating on the mainland to borrow capital from their affiliates overseas on a temporary basis to boost liquidity and confidence in the lenders. The loans won’t be counted toward foreign banks’ short-term debt quotas.

China will also make it easier for foreign banks to trade bonds on the Interbank Bond Market, the country’s largest debt market, by giving them the same treatment as local financial companies.

At the same time, China may resist U.S. pressure to relax restrictions on overseas investment in its banks, a person familiar with the matter said yesterday.

No Comments »

Elämmekö jo virtuaalitaloudessa?

Kaikkien hallitusten hätä lännestä itään eli vastapäivään on maailman taloudesta nyt niin suuri, että se ei ole sitä koskaan ennen ollut. Myös Suomen hallitus on ilmeisesti 1990-luvun lamasta oppineena tarjoamassa apua myös yrityksille. Kuitenkin näin maailman laajuinen huoli ja puuttuminen jopa Kiinassa asti alkaa epäilyttää. Yritetäänkö tässä kenties peitellä jotain muutakin.

Maailman talouden kasvu oli harvinaisen pitkä ja kasvuprosentit huikeita. Etenkin uusissa talouksissa ja siirtymätalouksissa kasvua rahoitettiin ulkomaisella lainarahalla. Lainarahaa käyttivät niin yritykset investointeihinsa kuin kotitaloudet kulutukseen. Jos nämä velkasummat ja spekulatiivinen sijoitustoiminta, jota mm. islantilaiset pankit harjoittivat, yhdistetään, saattaa syntyä sellainen yhtälö, jossa velkapuolta kattamaan ei reaalitaloudessa löydy pelimerkkejä. Tällainen tilanne syntyy etenkin silloin, kun omaisuuksien arvot eri puolilla maailmaa laskevat ja luonnonvarat asettavat tiukat reunaehdot uudelle kasvulle.

Mikäli edellinen epäilys pitää paikkansa, ollaan ilmeisesti tekemisissä täysin uuden taloudellisen ilmiön kanssa. Sen ilmiön nimi on virtuaalitalous. Miten tässä virtuaalitaloudessa hävitetään velat, joita kukaan ei pysty maksamaan? Tällä hetkellä näyttää vakavasti siltä, että asiaan ei ole ratkaisua myöskään reaalitalouden puolella. Reaalitaloudessa yritetään vahinko minimoida saamalla kulutus uuteen kasvuun, mutta kun hätäjarru on vedetty päälle kestää kauan ennen kuin luottamus palaa ja kulutus saadaan uuteen kasvuun.

Reaalitalouden ja virtuaalitalouden rajapintaan on ilmestynyt nopeasti kasvava uusi ilmiö eli nettihuijaus. Nettihuijaus liikkuu jo henkilötietovarkauksista pyramidihuijauksiin ja se kasvaa ja monipuolistuu huolestuttavan nopeasti! Samalla kun nyt ryhdytään rakentamaan maailman finanssitoimintaa läpinäkyvämpään suuntaan, pitäisi myös ottaa huomioon nettihuijauksen asettamat vaatimukset. Nettihuijausten Akilleen kantapää on myös pankeissa, koska raha päätyy joka tapauksessa niihin. Pitäisi siis aikaansaada kansainvälinen sopimus, jolla niin rahan pesu kuin nettihuijauksetkin saadaan tiukemman kontrollin piiriin.

Virtuaalitalous mahdollistaa myös laajamittaisen veronkierron. Yrityksille on jo nyt mahdollista sijoittaa pankkitilejä ja peiteyrityksiä eri aikavyöhykkeille siten, että raha ja voitot eivät pysähdy koskaan verotettaviksi. Jos tätä jo tapahtuu, niin silloin on olemassa myös virtuaalikirjanpito. Maailman valtioiden on siis mietittävä myös tulevaisuuden verotus täysin uusiksi. Maiden välinen kilpailu kiristyy niin yritysverotuksessa kuin tuloverotuksessakin ja sitä kilpailua ei voi yksikään kansallisvaltio voittaa.

Pelkät kosmeettiset korjaukset kuten, keinotekoinen kulutuksen kasvattaminen ajamalla sitä kuin käärmettä pyssyyn, ei riitä. On pakko miettiä minkä laajuiseen kulutukseen maapallolla on kestävästi varaa. Tämä saattaa merkitä rikkaiden maiden köyhtymistä ja köyhien maiden kehittymistä. Suuri hyötyjä tästä tulisi olemaan ilmasto. Suostuvatko rikkaat maat köyhien vaurastumiseen?

No Comments »

Virossa varastetaan nyt yrityksiä

Virolaiset rikollispiirit ovat nyt keksineet täysin uuden talousrikoslajin. He varastavat yrityksiä siten, että edes omistajat itse eivät välttämättä huomaa asiaa. Suomesta katsottuna tämä kuulostaa hämmästyttävältä, mutta Virossa se on täysin mahdollista.

Pieni taustaselvitys on tässä vaiheessa paikallaan. Virolainen notaarijärjestelmä on täysin meikäläisestä järjestelmästä poikkeava. Ensinnäkin Virossa notaarit ovat yksityisten yritysten palveluksessa olevia auktorisoinnin saaneita henkilöitä – he eivät siis ole viranomaisia. Kun yrityksistä on kysymys, niin Virossa kaikki yrityksissä tapahtuvat muutokset toimipaikan osoitteen muutoksesta lähtien on ilmoitettava kaupparekisteriin. Ilmoitusta ei voi suinkaan tehdä suoraan tai maistraatin kautta, vaan ne vahvistaa ja rekisteröi notaari. Tämä koskee myös yritysten hallitusten jäseniä.

Tätä tilannetta rikolliset hyödynsivät. He saivat mukaansa vilpillisen notaarin, jonka kanssa he alkoivat muodostaa kohdeyrityksille uusia hallituksia. Yrityksiä on ilmeisesti seulottu Kaupparekisteristä ja erityisesti huomio on kiinnitetty ulkomaisiin yhden miehen yrityksiin. Yritysten omistajien tietämättä näissä yrityksissä pidettiin yhtiökokoukset ja valittiin omat henkilöt hallitukseen. Tämän jälkeen ryhdyttiin valmistelemaan nimenkirjoitusoikeuksien muuttamista, jotta päästäisiin käsiksi yritysten pankkitileihin.

Jossain vaiheessa nämä rikolliset tai ainakin osa heistä jäi kiinni ja he ovat nyt poliisin pidättäminä. Tyypilliseen virolaiseen tapaan poliisit, tuomioistuimet ja koko virkakoneisto, eivät kuitenkaan informoineet vallattujen yritysten omistajia saatikka, että olisivat oikaisseet tiedot kaupparekisterissä. Niinpä moni yrityksen omistaja kokikin yllätyksen, kun hänellä ei enää 100 % omistamassaan yrityksessä ollut pankkitilien käyttöoikeutta. Kyllä siinä tulee pankkitiskillä outo olo, kun pankkineiti ilmoittaa, että teidän yrityksenne on nyt ilmeisesti vallattu ja me emme mahda asialle mitään. Samaan aikaan rikolliset puhdistavat yrityksen pankkitilejä. Tällainenhan on aivan yleistä EU:n jäsenenä olevassa oikeusvaltiossa.

Kesän jälkeen tapahtui toinenkin mielenkiintoinen asia. Monet suomalaiset suuret ja keskisuuret yritykset ottavat luottoriskivakuutuksen mm. tehdessään kauppaa Baltian maissa. Aivan yllättäen näille yrityksille ilmoitettiin, että kaikilta balttialaisilta yrityksiltä on peruttu luottoriskivakuutukset. Yritysten joukossa oli jopa suomalaisten yritysten tytäryhtiöt, joista jouduttiin neuvottelemaan erikseen. Tämä merkitsee sitä, että baltti-yrityksien kanssa kauppaa käyvät joutuvat ottamaan itse riskin myyntisaatavistaan. Käytännössä siirrytään takaisin käteis- tai ennakkomaksuihin.

En tiedä liittyvätkö nämä kaksi asiaa jotenkin toisiinsa, mutta joka tapauksessa maariskit Baltiassa ovat palanneet takaisin 1990-luvun alun aikaan.

No Comments »

Verotuksen ongelmista

Kaikista uudistuksista huolimatta verotuksessa on vielä suuri joukko ongelmia. Tämä johtuu siitä, että verotusta on uudistettu leikkaa ja liimaa periaatteella. Lähtökohtana ei ole ollut verotuksen uudistaminen veronmaksajan näkökulmasta vaan veronsaajien näkökulmasta. Asuessani Englannissa verotus siellä oli varsin yksinkertainen. Veroilmoitus tehtiin vain olosuhteiden muuttuessa oleellisesti tai, jos sitä pyydettiin erikseen. Mitään vähennyksiä veroista ei ollut ja oman asunnon lainojen korkohyvitykset tehtiin pankeille siten, että hyvitys oli suoraan maksettavassa korossa. Englannissa verottajan oli myös esitettävä kaikki vaatimuksensa verotuksen muuttamiseksi paikallisessa alioikeudessa.

Virossa puolestaan verotus perustuu työnantajien ilmoitukseen ja jos sivutuloja on, niin niistä pitäisi tehdä erillinen ilmoitus. Käytännössä hyvin harva ilmoittaa, joten pimeää työtä tehdään paljon. Virossa tavallinen palkansaaja ei edes oikein ymmärrä tuloveroa, koska siellä tasavero katsotaan työnantajan kustannukseksi, eikä palkansaajan tuloveroksi. Palkasta neuvotellaan ja sovitaan aina nettona. Saksassa puolestaan verotuspäätös on verottajaa sitova ja muutoksia siihen voi hakea vain verovelvollinen. Toisaalta siellä suoritetaan kyllä myös jälkitarkastusta ja jos virhe on tapahtunut verotuksessa veronmaksajan hyväksi, se hyvitetään ilman eri pyyntöä.

Verovelvollisen oikeusturvan kannalta pahimpia ongelmia Suomessa on monia. Perustavaa laatua oleva ongelma on se, että verotarkastuksen ja jälkiverotuksen tehneet virkailijat eivät saa koskaan automaattista palautetta siitä, mitä hallinto-oikeus on asiasta vuosien jälkeen päättänyt. Tämä merkitsee sitä, että organisaatiossa ei tapahdu minkään laista oppimista ja samoja virheitä toistetaan vuosikymmenestä toiseen. Tällainen organisaatio ei ole oppiva organisaatio vaan taantuva organisaatio.

Toinen hyvin suuri ongelma ovat pitkät käsittelyajat, joista Suomi on saanut lukuisia muistutuksia Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimelta. Tätä ongelmaa lisää se, että valitusprosessissa on melkein poikkeuksetta käytettävä lakimiesten palveluja. Yleisestä oikeuskäytännöstä poiketen valtion ollessa hävinnyt osapuoli se ei maksa vastapuolen oikeudenkäyntikuluja. Miksi? Tämä on mm. aiheuttanut sellaisen käytännön, että pieniin yrityksiin suoritetaan verotarkastuksia, joissa hyvin löyhin tai olemattomin perustein suoritetaan noin 2500 – 4000 euron jälkiverotus. Tämä perustuu siihen, että yrityksen oikeudenkäyntikulut tulisivat korkeammaksi, kuin veron maksaminen.

Tällainen menettely aiheuttaa monenlaisia tilastollisia vääristymiä ja leimaa yritykset veronkiertäjiksi. Se myös vääristää verotuskäytäntöä ja asettaa luottamuksen verottajaan hyvin kyseenalaiseksi. Tällaisissa tapauksissa verotarkastaja syyllistyy myös törkeään virkavirheeseen. Kaiken tämän tekee mahdolliseksi se, että hävitessään valtio ei joudu maksamaan voittavan osapuolen oikeudenkäyntikuluja. Jos tähän tehtäisiin muutos, niin tällainen veroilla rahastus loppuisi. Lakimuutos lisäisi myös verotuksen luotettavuutta ja läpinäkyvyyttä.

Varsin suuri ongelmakenttä on myös verotusta tekevien henkilöiden kielitaidon puute yritysten liiketoiminnan kansainvälistyessä. Hyvä esimerkki tästä oli verottajan kumoutuneet vaatimukset lappeenrantalaisen yrityksen Venäjän kauppojen osalta. Itselläni on myös omakohtaisia kokemuksia, joissa verottaja purki virolaisen yhtiöni ja verotti sen tuloksesta minua henkilökohtaisesti Suomessa. Tämä koski vuoden 1992–1993 verotusta ja lopullinen päätös siihen saatiin vasta 2006. Päätöksessään Kouvolan hallinto-oikeus määräsi jo maksetut verot palautettavaksi korkoineen. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, koska verottajalla ei enää ollut niin vanhaa aineistoa tallella. Taltioituna oli ainoastaan alkuperäinen verotus mikrofilmeillä, mutta ei varsinaista jälkiverotusta. Minulla olleista maksutositteista verottaja ei piitannut.

Soitin asiasta Kouvolan hallinto-oikeuteen. Sieltä minulle todettiin, että jos viranomainen ei noudata heidän päätöksiään, niin heillä ei ole mitään keinoja vaikuttaa asiaan. Mitä tällaisella tuomioistuimella on virkaa, jonka päätökset eivät sido viranomaisosapuolta lainkaan? Osittain ongelma on myös siinä, että verotarkastukset tehdään yleensä aivan viiden vuoden vanhenemisajan kynnyksellä. Tällä saadaan itse asiassa vanhenemisaika pidennettyä vaikka kuinka pitkäksi. Verottajan ei kuitenkaan ole velvollisuus säilyttää tositteita kuin kuusi vuotta. Tämä esimerkkitapaus osoittaa, että verovelvollisen oikeusturva päättyy kuuteen vuoteen.

On myös hyvin kummallista, että esimerkiksi lakitoimistoissa olevien asiakastilien käsitys on täysin selvä verottajalle, mutta esimerkiksi välityskauppaa ulkomaille tekevien yritysten asiakastilit ovat verottajalle täysin outo käsite. Esimerkiksi myytäessä tavaraa Venäjälle kauppa perustuu etukäteismaksuihin. Täällä oleva välittäjä puolestaan maksaa yleensä tavaran vasta saatuaan sen haltuunsa tai laivauspapereita vastaan. Tällöin ennakkomaksut saattavat odotella asiakastilillä jopa useita kuukausia ennen niiden käyttöä. Jos niitä sattuu olemaan siellä tilinpäätöksen aikana, niin verottaja tulkitsee ne helposti verotettavaksi voitoksi.

Erityisesti Uudenmaan veropiirin ulkopuolella toimivissa veropiireissä vanhemmalta ikäluokalta puuttuu kielitaitoa tulkita ulkomaankaupan tositteita. Tositekäytäntö on myös jopa eri EU-maissa varsin kirjava ja meikäläisille pilkunviilaajille vaikea ymmärtää. Kokonaisnäkemys kansantalouden parhaasta ei myöskään kuulu nähtävästi verottajan peruskoulutukseen. Onneksi valoa on näkyvissä nuoremman sukupolven astuessa kehiin ainakin kielitaidon ja kansainvälisyyden suhteen.

Verotusmenettely on siis vielä hyvin suurelta osalta tsaarin aikaisessa mallissa eli viranomaisten sanelun varassa. Tätä lisää vielä se, että verotusta toimittavilla näyttää olevan rikkumaton syytesuoja. Vaikka hallintotuomioistuimet antaisivat minkälaisia päätöksiä tahansa, niin en ole kuullut yhdenkään veroviranomaisen koskaan joutuneen syytteeseen tekemistään virheistä. Tästä johtuen olisikin ehkä parasta luopua kokonaan hallinto-oikeuksista ja siirtyä yksinkertaiseen oikeusjärjestelmään.

No Comments »

WP Login