Talousideologiat hapoilla

Kun kommunismi alkoi sortua omaan tehottomuuteensa 1980-luvun lopulla, markkinatalousasiantuntijat olivat vahingoniloisia. Sanottiin, että se kaatui, koska se oli väkisin synnytetty järjestelmä ja siksi tuhoon tuomittu jo syntyessään. Nyt puolestaan sääntelytalouden kannattajat ilkkuvat Yhdysvaltain liberaalin markkinatalouden aiheuttamaa maailman laajuista lamaa. Kumpikaan osapuoli ei kuitenkaan ole huomannut sitä, että maailma muuttuu, teknologia kehittyy valtavalla nopeudella, Internet tekee salailun melkein mahdottomaksi, johtamiskulttuurit lähenevät toisiaan tehokkuutta tavoittellessaan jne.

Skottilainen taloustieteilijä Adam Smith loi 1700-luvun teollisen vallankumouksen jälkeisinä aikoina merkantilismin eli liberalismin, joksi sitä nykyisimmin yleisimmin kutsutaan. John Maynard Keynes puolestaan kehitteli ensimmäisen maailman sodan jälkeen keynesiläisen sekatalouden. Tämä malli puolestaan kaatui teorioiden suunnitelmallisiin väärin tulkintoihin, jotka johtivat Isossa-Britanniassa siihen, että maa oli lähellä joutua Maailman pankin holhoukseen, kuten Islanti on joutua nyt. Thatcher tuli hätiin Keith Joseph’n ideoimalla compassionate capitalismilla, jota yleisimmin kutsutaan thatcherismiksi. Yhdysvalloissa on puolestaan noudatettu liberaalia markkinataloutta, jossa sääntelyä olisi mahdollisimman vähän. Tämä muistuttaa hippikulttuuria, joka antoi kaikkien kukkien kukkia.

Kaikkiin näihin malleihin sopii entisen neuvostoliittolaisen kommunistin lausahdus: ”Aate oli hyvä, mutta jätkät mokas.” Teoriat ovat aina aikakautensa kuvia. Ongelmaksi on muodostunut, että erilaiset poliittiset järjestelmät käyttävät niitä häikäilemättä hyväkseen. Joissakin maissa hallituksia lahjotaan ja lobataan tekemään yhteiskunnan dynamiikan kannalta vääriä päätöksiä. Kommunismissa vedottiin Marxin teoksiin, koska tuonti-ideat olivat silloisella Venäjällä suosittuja. Kommunismin kuitenkin rakensi toveri Lenin, joka totesi, että valta ei kuulu kansalle vaan eliitille. Lenin muuten olisi myös sallinut pienyrittäjyyden, mutta suuret yritykset kuuluivat valtiolle.Stalin vielä lisäsi siihen omat puumerkkinsä.

Keynesiläisyys kaatui puolestaan samaan kuin kommunismi eli tehottomuuteen ja lopulta työväestön anarkismiin. Jälkeenpäin on tullut myös vahvaa näyttöä siitä, että kyseessä ei ehkä ollutkaan anarkismi, vaan yritys saada kommunismille suurempi jalansija Isossa-Britanniassa – tiedä häntä. Sekatalous on kuitenkin eri muodoissaan edelleen vallalla useimmissa EU-maissa ja mikäli se on riittävän joustava nopeasti muuttuvassa maailmassa, se saattaa pääpiirteittäin myös säilyä. Tämä riippuu pitkälti siitä, ovatko meitä johtavat poliitikot kansan asialla.

Yleisesti on hyväksytty, että pysyvää on vain muutos. Tämä koskee myös taloudellisia ideologioita. Talouden painopiste on muuttumassa yksinapaisesta moninapaiseksi eli siis oligopoliseksi. Voisi olettaa, että tästä seuraa se hyvä, että Yhdysvallat ja kulutus siellä ei pelkästään määrää maailman talouden suuntaa. Nyt päälle vyöryvä taloustsunami saattaa olla Yhdysvaltain maailman talouden johtajuuden viimeinen hengenveto.

Suurimman haasteen maapallon taloudellinen kehitys esittää yhteiskunnan ja yritysten väliselle dynamiikalle. Jotta yritysten kilpailukyky kansainvälisillä markkinoilla olisi mahdollisimman hyvä, on yhteiskunnan rasitusten kuten verojen ja veronluonteisten maksujen oltava mahdollisimman pienet. Yhteiskunnan tulisi tarjota tehokas infrastruktuuri ja toimintaolosuhteet yrityksille halvalla. Tässä on ilmeinen paradoksi. Miten palvelut voi toimittaa edullisesti? Lopulta kaikki kiteytyy siihen, minkä tasoinen hyvinvointi on riittävä ja kuinka laaja on yksilön oma vastuu siinä.

Yhteiskunnallisen toiminnan tehokkuus muodostuu avain kysymykseksi. Tämä edellyttäisi valtiotieteilijöiltä kansainvälisten parhaiden käytäntöjen benchmarkkausta ilman poliittisia reunaehtoja. Nyt yhteiskunta toimii siten, että ensin päätetään antaa lisää hyvää ja sen jälkeen etsitään siihen varat. Olisikin siirryttävä lähemmäs yritysten toimintamallia ja katsoa, mihin on varaa.

1990-luvun lama päättyi hieman liian aikaisin, jotta todellisia ja välttämättömiä rakenteellisia muutoksia olisi ollut välttämätöntä tehdä. Tämä lama kääntyy nousuun vasta vuoden 2010 toisella puoliskolla, mutta sitä ennen käydään tosi syvällä ja on todellista toiveajattelua, jos uskotaan, ettei rakenteisiin tarvitse puuttua radikaalisti. Jos meillä on vuoden päästä yli 300 000 työtöntä ja lomautettua, saattaa olla liian myöhäistä hallittuihin muutoksiin.

Comments are closed.


WP Login