Metsäteollisuuden ongelmista

Metsäteollisuus ja sen ongelmat ovat olleet julkisuudessa esillä jo muutaman vuoden. Hyviä uutisia ei ole juuri tullut. Uutiset ovat pääosin koskeneet tehtaiden sulkemisia. Metsäteollisuuden evoluutio on tuhansia vuosia pitkä ja sen trendi myös hyvin selkeä – se siirtyy aina sinne, missä raaka-aine on halvinta ja helpoimmin saatavissa. Historiassa ensimmäiset maininnat ovat jo ajalta noin 2500 eea. Egyptiläiset rahtasivat tuolloin puuta nykyisestä Kreikasta ja Turkista ja maksoivat sen viljalla. Suomeen metsäteollisuus tuli Norjasta ja Isosta Britanniasta.

Suomen suurin ongelma ei ole puun saatavuus vaan sen hinta. Suomessa puun hinta määräytyy kymmenien tuhansien yksityisten ihmisten päätöksillä. Pahimmissa kilpailijamaissamme puun hinnan määräävät hallitukset tarveharkinnan pohjalta. Tarveharkinta puolestaan merkitsee sellaista hintaa, jolla teollisuus pystyy kilpailemaan globaaleilla markkinoilla. Puun saanti markkinoille on vaikeutunut ja vaikeutuu yhä lisää tulevaisuudessa metsänomistuksen jakautuessa yhä pienempiin metsäaloihin ja omistajien hävitessä asutuskeskuksiin. Palkansaajille ja eläkeläisille metsänmyynti ei ole enää osa elinkeinoa, kuten se oli heidän vanhemmilleen ja isovanhemmilleen. Nyt metsää myydään silloin, kun tarvitaan rahaa asuntoon, uuteen autoon tai digitaaliseen TV:n katseluun.

Metsäteollisuutta voisi syyttää monista asioista esimerkiksi siitä, että se on luottanut vankasti devalvaatioiden kaiken kattavaan voimaan ongelmien ratkaisijana. Varautumista on tapahtunut laajentamalla toimintaa globaaliksi. Tämä ei kuitenkaan paranna Suomen ja suomalaisen metsänomistajan tai työläisen asemaa. Kapitalismi sopeutuu aina taloudellisessa evoluutiossa vallitseviin olosuhteisiin ja ottaa niistä irti optimaalisimman hyödyn. Kansantaloudessa tehdyt päätökset ovat aina poliittisia ja yritykset sopeutuvat niihin parhaalla mahdollisella tavalla, mutta eivät suorassa operatiivisessa määräysvallassa.

Suurimmat suomalaiset metsäteollisuusyritykset ovat kansainvälisessä omistuksessa ja pörssiyhtiöitä. Vaikka valtio ja Kela omistavat huomattavan osan Stora Ensosta, ne eivät voi puuttua sen operatiivisiin päätöksiin millään tavoin. Valtion puuttuminen merkitsisi pörssikurssien romahtamista ja valtion omistuksen arvon alenemista. Tämä johtuu siitä, että kansainväliset institutionaaliset sijoittavat, eivät sijoita sellaisiin yhtiöihin, jotka joutuvat hoitamaan sosiaalisia tehtäviä kuten työllisyyttä. Tällainen toiminta ei kuulu yrityksen ydintoimintoihin, eikä se paranna yrityksen kannattavuutta.

Jos tilannetta tarkastellaan metsänomistajien ja tulevien metsätilkkujen omistajien näkökulmasta, niin heidänkään osansa ei ole helppo. Pieniltä tilkuilta puunmyynti on vaikeaa, koska korjuu- ja kuljetuskustannukset muodostuvat kalliiksi. Harvesterit eivät ole tehokkaita muutaman hehtaarin metsälöillä ja moottorisahamiesten rivit harvenevat, eikä uusia näytä olevan tulossa. Nämä ovat faktoja, jotka ennen pitkää tulevat vaikuttamaan puunhintoja korottavasti. Teollisuuden maksukyky ei riitä kaikkeen. Ollaan siis tulossa tilanteeseen, jossa metsien kasvu kiihtyy ilmaston lämmetessä, mutta ne eivät tuo mitään lisäarvoa teollisuudelle – pikemminkin päinvastoin. Eivät myöskään Suomen kansantaloudelle.

Uusi metsänomistusmalli

Suomen tilanne puun tuottajana ja suurena metsäteollisuusmaana on varsin erikoinen. Meillä on eräs maailman parhaista metsäntutkimusklustereista taimesta tehtaalle. Varmaan satoja ellei tuhansia ihmisiä ja tutkijoita on kiinnitetty näihin tehtäviin. Kuitenkaan mikään taho ei ole pystynyt esittämään ratkaisua nykyiseen tilanteeseen. On perusteltua syytä kysyä, mistä näille ihmisille maksetaan? Ei näytetä ymmärtävän, että jos metsäteollisuus maasta katoaa, niin heidän työpaikkansa tulevat myös kyseenalaisiksi.

Totta toki on, että suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu nopeiden ratkaisujen teko yhteiskunnan tasolla. Pikemminkin odotellaan, että ongelmat menevät ohi itsekseen. Nyt on kuitenkin viimeinen hetki (pakko) kokeilla jotain radikaalia, jolla voitaisiin kääntää valtiollinen kilpailuhaitta eduksi, verrattuna niihin kilpailijamaihin, joissa valtio omistaa metsät. Pienet metsät on yhtiöitettävä ja niiden hallinta on ulkoistettava ammattilaisten hoitoon. Asian selvittäminen ei voi olla rahasta kiinni. Onhan meillä jatkuvasti käynnissä kaikenlaisia EU-projekteja, joten tällaiseenkin kokeiluun löytyisi varmasti varoja myös EU-rahastoista. Elääkö Suomi metsästä tulevaisuudessakin? Kysymys kehittyy kovaa vauhtia ironiseksi!

Alla on malli, jota olen esittänyt väitöskirjassani jatkotutkimusten pohjaksi. Malli perustuu noin kolmenkymmenen alan huippuasiantuntijan keskuudessa suoritettuun Delfoi-tutkimukseen. Asiantuntijoita oli myös muualta Euroopasta. Malli on alustava ja edellä mainitut asiantuntija organisaatiot voisivat sen pohjalta kehittää ratkaisun, joka säilyttää metsäteollisuuden Suomessa. Tulevaisuuden uhkaskenaariosta selviäminen edellyttää joka tapauksessa radikaalia ajattelutavan muutosta hyssyttelystä aktiiviseen toimintaan. Tällainen voisi olla metsäomistamisen sopeuttaminen rationaaliseen metsänhoitoon ja korjuuseen täysin poikkeuksellisella tavalla:

  1. Nykyisistä metsänhoitoyhdistyksistä tai niiden liittoutumista muodostetaan osakeyhtiöitä tai osuuskuntia, joihin halukkaat metsänomistajat voivat liittyä osakkaiksi. Yhtiön tehtävänä on:

    1. huolehtia metsän hoitamisesta kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ja huolehtia niistä tehtävistä, joista metsän hoitamiseen liittyvät lait ja asetukset edellyttävät;

    2. huolehtia puun myynnistä parhaaseen mahdolliseen hintaan; ja

    3. pyrkiä liiketaloudellisin perustein saavuttamaan omistajilleen mahdollisimman hyvän vuosittaisen tuoton sijoitetulle pääomalle.

    4. Yhtiön hallinto toimii vallitsevien yhtiölakien määräyksien mukaisesti.

  2. Osakkaaksi liittyminen tapahtuu siten, että metsänomistaja luovuttaa metsiensä puumassan hallintaoikeuden apporttina perustettavalle yhtiölle siten, että maapohjan omistus säilyy edelleen metsänomistajalla,

  3. Metsäomaisuuden hinnoittelun suorittavat puolueettomat arvioitsijat ja sen tulee perustua puuvarannon nykyarvoon,

  4. Omistajat saavat osakkeittensa mukaisen suhteellisen osuuden yhtiön tuotosta kuten muissakin yhtiöissä omistustensa suhteessa. Omaisuuden hoitoon he osallistuvat yhtiön toiminnan kautta osallistumalla yhtiökokouksiin.

Periaatekuva metsänomistajien osuus- / osakeyhtiöstä (klusteri).

Kuvion kaltainen järjestely ratkaisisi tulevaisuudessa kestävän kehityksen metsänhoidon, puun tasaisen tulon markkinoille, tasaisen vuosituoton metsän omistajilla ja minimoisi kustannukset tehokkuutta ja ammattimaisuutta lisäämällä. Järjestelmä korvaisi satunnaiset metsätulot, metsänhoitovelvoitteet ja puun myyntiin perustuvat veron vaikutukset. Pienet metsänomistajat välttyisivät myös kirjanpidon, verotuksen ja erilaisten jaksotusongelmien aiheuttamalta byrokratialta. Jotain tarttis tehdä – peukaloiden pyörittely ei riitä!

Puuntuonti Venäjältä

Kotimaisia puunsaannin ongelmia on tuloksellisesti tasapainotettu puun tuonnilla Venäjältä jo vuosikymmeniä. Kun joitakin vuosia sitten metsäteollisuus otettiin Venäjän erääksi strategiseksi toimialaksi, tilanne muuttui radikaalisti. Uuden strategian mukaan puu pitää jalostaa Venäjällä mahdollisimman pitkälle. Myös Puolassa rajoitettiin kommunismin hajoamisen jälkeen puutavaran vientiä oman teollisuuden turvaamiseksi. Venäjää ei voi näin ollen osoittaa sormella pyrkimyksestään välttää joutumasta metsäteollisuuden kehitysmaasta metsäteollisuusmaaksi. Strategia sen sijaan herättää moniakin kysymyksiä, kun se otti aseekseen puun viennin progressiiviset rangaistusmaksut.

Nämä rangaistusmaksut kohdistuvat kaikkiin maihin, mutta erityisen pahasti ne kohdistuvat Baltiaan ja Suomeen. Suomessa toimivat metsäteollisuusyritykset kuuluvat maailman suurimpiin ja niiden osuus myös Baltian sahateollisuudessa on merkittävä. On siis luonnollista pyrkiä painostamaan sellaisia yrityksiä Venäjälle, joilla jo on Venäjän tuntemusta. Venäjän metsäteollisuuteen etabloituvat yritykset joutuvat kuitenkin aloittamaan samasta kuin 1800-luvun Suomessa. Infrastruktuuria ei ole! On organisoitava koko puunhankintalogistiikka kannolta tuotantoon.

Tässä ei sinänsä vielä ole mitään tavallisuudesta poikkeavaa, mutta tyypilliseen venäläiseen tapaan viestit ovat hyvin ristiriitaisia. Suomen pääkonsulinviraston konsuli Simo Pietiläinen kertoi 14.6. Pietarissa pidetyssä seminaarissa, että Venäjä näyttää valinneen selviä strategisia aloja, joilta se haluaa ulkomaiset yritykset pois. Jo olemassa olevia yrityksiä yritetään vallata. Nämä vihamieliset valtaukset eivät tapahdu kuitenkaan muun maailman tapaan rahalla, vaan viranomaisten avulla siten, että vallatuista omaisuuksista ei makseta mitään korvauksia. Tähän liittyy myös metsäteollisuuden suurin riski. Jos esimerkiksi kyseessä on suuri puunjalostuslaitos, joka on rakentanut infrastruktuurin ja kannattavan liiketoiminnan, niin se muodostaa varsin houkuttelevan kohteen poliittisten vaikuttajien lähipiirien valtausyrityksille.

Tällaisella korkean teknologian alalla riskejä pienentää kuitenkin sekä teknisten-, hallinnollisten että markkinointiprosessien osaaminen. Öljyn ja kaasun markkinointi on helppoa, koska ostajat suorastaan vievät tuotteet käsistä. Metsäteollisuudessa ei näin ole. Kilpailu on kovaa ja vaikka myytäisiin pelkästään Venäjän kotimarkkinoilla, sekin on osattava organisoida. Puun jalostuksen historiallinen trendi siis vie vääjäämättä alkutuotantoa pois Suomesta. Tällä hetkellä valistunut skenaario on se, että selluteollisuus siirtyy ensimmäisenä Venäjälle. Sen jälkeen rakennetaan Venäjän nopeasti kasvavia markkinoita palvelevaa paperin jalostusta. Kun Suomessa sellun keitto muodostuu viimein kannattamattomaksi, sellua on helppo tuoda rautateitse Suomeen. Tuodaanhan sitä jo nyt enenevässä määrin jopa Etelä-Amerikasta.

Comments are closed.


WP Login