Archive for kesäkuu, 2008

Yritysten sukupolvenvaihdos

Yritysten sukupolvenvaihdoksien edistämiseksi on yhteiskunnan taholta tehty varsin vähän. Tutkimusten perusteella tiedämme, että vain muutamien seuraavien vuosien aikana jopa 75 000 yritystä on vaiheessa, jossa yrittäjät ovat eläkeiässä. Tämä tilanne johtuu siitä, että 90-luvun aikana suurten ikäluokkien johtamat vakiintuneet yritykset eivät joutuneet konkursseihin yhtä suuressa määrin kuin muiden ikäluokkien yritykset. Näin säästyneet yritykset ovat nyt tulossa tilanteeseen, jossa ne siirtyvät sukupolvelta toiselle – tai sitten eivät.

Kansainvälisten tutkimusten mukaan vakioksi näyttää muodostuneen se, että noin 30 % yrityksistä siirtyy sukupolvelta toiselle. Vastaava tilanne näyttäisi vallitsevan myös Suomessa. Tämä puolestaan merkitsee sitä, että reilut 50 000 yritystä pitäisi saada myytyä ulkopuolisille ostajille. Tähänastisten kokemusten perusteella näyttää siltä, että tämä ei tule onnistumaan nykyisellä järjestelmällä, jossa sukupolvenvaihdos on jätetty täysin yrittäjien itsensä vastuulle. Onko Suomen kansantaloudella varaa menettää toimivia yrityksiä, jotka ovat vakiinnuttaneet asemansa ja työpaikkansa?

Tilastot ja tutkimukset antavat muitakin hälytysmerkkejä. ETK:n tilastojen mukaan nykyisten yrittäjien eläketurva vuoden 2112 tasolla näyttää siltä, että keskimääräinen yrittäjäeläke on 500 euroa kuukaudessa. Tämä perustuu siihen yrittäjien optimismiin, että heidän eläkkeensä pääosan muodostaa heidän yrityksensä. Tästä syystä yrittäjäeläkemaksut on minimoitu. Toisaalta yrittäjäeläke alkoikin TEL-eläkkeitä huomattavasti myöhemmin, joten kertymät ovat pienempiä. Keran eli nykyisen Finnveran tekemät tutkimukset puolestaan osoittavat, että mikäli yritystä ei saada vapaaehtoisella kaupalla myytyä ulkopuoliselle ostajalle, sen realisointiarvo yksittäisillä kiinteistö- ja käyttöomaisuuskaupoilla on jopa alle pakkohuutokauppa-arvojen.

Suomen kaltaisella pienellä ja syrjäisellä markkina-alueella markkinoilta poistuvia yrityksiä ei suurempien yritysten ole tarpeellista ostaa, koska markkinaosuudet on saatavissa edullisemmin muilla keinoin. Nämä keinot merkitsevät kuitenkin yleensä sitä, että työpaikkoja häviää, kun poistuvat tuotanto korvataan joko tuonnilla tai maassa olevaa kapasiteettia tehostamalla ja lisäämällä. Globalisaatio puolestaan lisää ulkomaista tarjontaa, joka vie maasta sekä valuttaa että työpaikkoja.

Edellä kuvaillun kauhuskenaarion toteutuessa seuraukset ovat kansantalouden kannalta traagisia. Jos noin 50 000 yrittäjäperhettä joutuu pienen eläkkeensä johdosta erilaisten sosiaalisten tukien piirin, niin tilastollisesti laskien se tulee maksamaan yhteiskunnalle 2,0 – 3,5 miljardiin euroon vuosittain. Tällaista menojen lisäystä terveydenhoitokulujen lisäksi eivät kuntien taloudet kestä ja lisäksi tiukalle joutuu myös koko valtiontalous. Poistuvien yritysten rakenne on sellainen, että niitä on eniten teollisilla aloilla. Palvelut voivat toimia ainoastaan silloin, kun talouden infrastruktuurissa on riittävästi teollisuutta tuottamassa lisäarvoa, joilla palveluja on mahdollista käyttää. Poistuvista työpaikoista puolestaan valtaosa on myös eläkkeelle siirtyvää väkeä, joista osa saattaa tosin joutua varhaiseläkkeelle.

Lisäksi on otettava huomioon, että valtion käyttämät tilastot pitävät sisällään kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöitä, joilla ei ole tuotantofunktioita. Todellinen toimivien yritysten määrä on Verohallinnon tilastojen mukaan noin 130 000. Hallituksen käyttämä Tilastokeskuksen luku on noin 230 000. Kansantaloudellisesti ero on radikaali.

Tämä puolestaan merkitsee etenkin pienteollisuuden radikaalia vähenemistä ja joiltakin aloilta kotimainen tuotanto saattaa loppua kokonaan. 75 000 uuden yrityksen perustaminen korvaamaan poistuvia yrityksiä kestää tilastojen mukaan vievän aikaa yli 50 vuotta. Tämäkään ei pidä täysin paikkaansa, koska uusia yrityksiä perustetaan nykyisin hyvin vähän teollisille aloille. Uudet perustettavat yritykset ovat noin 80 % palvelualan yrityksiä. Tätä taustaa vasten saman teollisten yritysten määrän uusperustanta kestää huomattavasti kauemmin nykyisen Suomen teollinen historia. Yritysostot eivät ole hallinnollisesti koskaan helppoja, koska uuden ”hallitsijan” tulo yritykseen herättää aina pelkoja ja niiden seurauksena vastarintaa, vaikka se olisi alitajuistakin. Yrityksen uuden omistajan on todistettava vanhalle henkilökunnalle omat strategiansa ja omat eettiset arvonsa, jotka pienissä yrityksissä yleensä kulminoituvat yrittäjään itseensä ja hänen arvoihinsa. Tästä syystä sukupolvenvaihdos tulee olla yhtä suunniteltu ja hallittu kuin, jos yritys ostaa toisen yrityksen. Tähän suurin osa nyt eläkkeelle jäävistä yrittäjistä ja heidän seuraajistaan eivät ilman ulkopuolista ohjausta pysty.

Hallitun sukupolvenvaihdoksen toteuttamiseksi yrityksen ulkopuoliselle taholle tarvitaan tehokas järjestelmä, joka pyrkii löytämään potentiaalisia jatkajia olemassa oleville yrityksille, ohjaamaan heidät yhteen ja käynnistämään sukupolvenvaihdosprosessin. Olen tällaisen järjestelmän hahmotellut väitöskirjassani ja esitellyt sen niin Suomen yrittäjille kuin KTM:lle. Hankkeeseen olisi tuolloin vuonna 1999 saanut EU-rahoitusta ja siitä olisi voinut tehdä EU:n kärkihankkeen. Asiaa pidettiin tarpeellisena, mutta Suomessa tarvittaisiin lausuntojen mukaan laki, jotta asia saataisiin hoidettua. Nyt on viimeinen hetki tehdä asian hyväksi jotain.

Yrityksen ohjattu sukupolvenvaihdos

Järjestelmä toimii seuraavasti:

  1. Työ- ja elinkeinoministeriön ohjaukseen perustetaan ESR-rahoituksen avulla yksikkö, joka toimii seuraavasti:

    1. Yksikkö pitää rekisteriä yrityksistä, jotka haluavat ulkopuolisen jatkajan.

    2. Yritykset ilmoittautuvat rekisteriin, ja niille luodaan profiili.

    3. Uusiksi yrittäjiksi halukkaat yrittäjät ilmoittautuvat omaan rekisteriinsä, ja myös heistä luodaan myös profiili.

    4. Tämän jälkeen suoritetaan matching-prosessi, jolla yritykset ja potentiaaliset yrittäjäehdokkaat saatetaan keskinäiseen yhteyteen ja tutkitaan henkilökemioiden sopivuus ja hakijan osaamistaso.

    5. Yhteisymmärryksen syntyessä tehdään MBO aiesopimus, joka on purettavissa molemmin puolin määräajan kuluessa.

    6. Uudelle yrittäjälle luodaan henkilökohtainen koulutusohjelma – yrittäjäoppisopimusohjelma – jossa teoreettinen opetus hankitaan joltakin tarjoajalta ja täsmäkoulutuksen yritykseen antaa luopuva yrittäjä. Tältä noin kahden vuoden ajalta uusi yrittäjä saa osan palkastaan yritykseltä ja osan työvoimahallinnolta.

    7. MBO (management buy out) -sopimuksen edellytysten täyttyessä uusi yrittäjä ryhtyy jatkamaan luopuvan yrittäjän työtä.

  2. Yritysrekisteri luodaan toimialoittain toimialayhdistysten, kuten esim. Puuteollisuusyrittäjät ry:n, avulla ja tuella, koska näillä on luottamukselliset yhteydet kenttään.

  3. Potentiaalisia uusia yrittäjiä etsitään:

    1. Eri alojen oppilaitoksista, joissa esitellään kunkin alan yrityksiä ja yrityspankkeja viimeisten vuosien opiskelijoille.

    2. Opiskelijoita perehdytetään yrityksiin insinööritöiden, progradutöiden, diplomitöiden yms. avulla.

    3. Panostetaan TE-keskuksien neuvontaan siten, että jonkin tietyn alan investointeihin rahoitusta etsimään tulevia yrittäjiä verrataan yrityspankkien rekistereihin.

    4. Finnvera toimii samoin rahoitusta hakemaan tulevien henkilöiden/yritysten kanssa. Ennen rahoituksen myöntämistä perustettavalle yritykselle tutkitaan, onko jo olemassa vastaavanlainen yritys, jossa on sukupolvenvaihdos tulossa. Tässä tapauksessa myös fuusiot nuorempien omistajien hallitsemien yritysten kanssa ovat mahdollisia.

    5. Kiinnostuneet henkilöt voivat hakeutua mainittujen viranomaisten tai Internetin kautta suoraan yrityspankkeihin.

    6. MBO järjestely ei vaatisi suuria määriä ulkopuolista rahoitusta, koska järjestelyyn liittyvät kiinteistöt voidaan vuokrata osto-optioin tai liisata samoin järjestelyin; konekannalle voidaan tehdä samoin; yhtiön lainat voidaan siirtää suoraan uudelle yrittäjälle;

    7. loppurahoitus voidaan järjestää vanhan ja uuden yrittäjän välisin laina- ym. järjestelyin.

Tällainen järjestely takaa vanhalle yrittäjälle kohtuullisen myyntiarvon koneille ja kiinteistöille, jotka ovat pääomaverotuksen alaisia. Mallin hyviä puolia ovat joustavuus ja se, että onnistuessaan malli takaa luopuvalle yrittäjälle lisätuloa eläkkeen lisäksi ja käyttöarvoa hyvin vastaavan arvon koneille ja kiinteistöille. Uudelle yrittäjälle järjestelmä antaa lentävän lähdön, koska toimiva organisaatio, tuotteet ja asiakkaat ovat valmiina ja yritys on jo ylittänyt kuolemanlaakson ja vakiinnuttanut asemansa. Rahoitustarpeet eivät ole likikään samaa luokkaa kuin uutta yritystä perustettaessa, puhumattakaan uuden yrityksen riskeistä.

Sukupolvenvaihdoksen yhteydessä yritys saa yleensä uudenlaista osaamista uuden yrittäjän mukana, joka on lisäksi täsmäytetty koulutuksella vastaamaan mahdollisimman tarkoin yrityksen ja yrittäjän tarpeita. Uudella yrittäjällä saattaa olla myös valmis tuoteidea, jonka tuotanto voidaan aloittaa nopeasti. Yrityksen toiminnan voi olettaa näin piristyvän, ja uuden yrittäjän uudet haasteet voivat johtaa yrityksen kasvu-uralle.

Käytännössä kaikki elementit järjestelmän käyttöön ottamiseksi ovat valtionhallinnon eri ministeriöissä olemassa. Ongelmaksi järjestelmän kehittämisessä on muodostunut ministeriöiden keskinäisen yhteistyön toimimattomuus, kuten valtiontalouden tarkastustoimi on nyt todennut. Asiaa on kuitenkin ratkaisevasti helpottanut uuden Työ- ja elinkeinoministeriön synty tämän vuoden alussa, koska suurimmat ongelmat ovat juuri näiden ministeriöiden alueella. Asenteellinen ongelma puolestaan muodostuu siitä, että maan hallituksessa ei ymmärretä muutosprosessin ohjauksen tarpeellisuutta ja sukupolvenvaihdoksen epäonnistumisen valtavia riskejä.


No Comments »

Metsäteollisuuden ongelmista

Metsäteollisuus ja sen ongelmat ovat olleet julkisuudessa esillä jo muutaman vuoden. Hyviä uutisia ei ole juuri tullut. Uutiset ovat pääosin koskeneet tehtaiden sulkemisia. Metsäteollisuuden evoluutio on tuhansia vuosia pitkä ja sen trendi myös hyvin selkeä – se siirtyy aina sinne, missä raaka-aine on halvinta ja helpoimmin saatavissa. Historiassa ensimmäiset maininnat ovat jo ajalta noin 2500 eea. Egyptiläiset rahtasivat tuolloin puuta nykyisestä Kreikasta ja Turkista ja maksoivat sen viljalla. Suomeen metsäteollisuus tuli Norjasta ja Isosta Britanniasta.

Suomen suurin ongelma ei ole puun saatavuus vaan sen hinta. Suomessa puun hinta määräytyy kymmenien tuhansien yksityisten ihmisten päätöksillä. Pahimmissa kilpailijamaissamme puun hinnan määräävät hallitukset tarveharkinnan pohjalta. Tarveharkinta puolestaan merkitsee sellaista hintaa, jolla teollisuus pystyy kilpailemaan globaaleilla markkinoilla. Puun saanti markkinoille on vaikeutunut ja vaikeutuu yhä lisää tulevaisuudessa metsänomistuksen jakautuessa yhä pienempiin metsäaloihin ja omistajien hävitessä asutuskeskuksiin. Palkansaajille ja eläkeläisille metsänmyynti ei ole enää osa elinkeinoa, kuten se oli heidän vanhemmilleen ja isovanhemmilleen. Nyt metsää myydään silloin, kun tarvitaan rahaa asuntoon, uuteen autoon tai digitaaliseen TV:n katseluun.

Metsäteollisuutta voisi syyttää monista asioista esimerkiksi siitä, että se on luottanut vankasti devalvaatioiden kaiken kattavaan voimaan ongelmien ratkaisijana. Varautumista on tapahtunut laajentamalla toimintaa globaaliksi. Tämä ei kuitenkaan paranna Suomen ja suomalaisen metsänomistajan tai työläisen asemaa. Kapitalismi sopeutuu aina taloudellisessa evoluutiossa vallitseviin olosuhteisiin ja ottaa niistä irti optimaalisimman hyödyn. Kansantaloudessa tehdyt päätökset ovat aina poliittisia ja yritykset sopeutuvat niihin parhaalla mahdollisella tavalla, mutta eivät suorassa operatiivisessa määräysvallassa.

Suurimmat suomalaiset metsäteollisuusyritykset ovat kansainvälisessä omistuksessa ja pörssiyhtiöitä. Vaikka valtio ja Kela omistavat huomattavan osan Stora Ensosta, ne eivät voi puuttua sen operatiivisiin päätöksiin millään tavoin. Valtion puuttuminen merkitsisi pörssikurssien romahtamista ja valtion omistuksen arvon alenemista. Tämä johtuu siitä, että kansainväliset institutionaaliset sijoittavat, eivät sijoita sellaisiin yhtiöihin, jotka joutuvat hoitamaan sosiaalisia tehtäviä kuten työllisyyttä. Tällainen toiminta ei kuulu yrityksen ydintoimintoihin, eikä se paranna yrityksen kannattavuutta.

Jos tilannetta tarkastellaan metsänomistajien ja tulevien metsätilkkujen omistajien näkökulmasta, niin heidänkään osansa ei ole helppo. Pieniltä tilkuilta puunmyynti on vaikeaa, koska korjuu- ja kuljetuskustannukset muodostuvat kalliiksi. Harvesterit eivät ole tehokkaita muutaman hehtaarin metsälöillä ja moottorisahamiesten rivit harvenevat, eikä uusia näytä olevan tulossa. Nämä ovat faktoja, jotka ennen pitkää tulevat vaikuttamaan puunhintoja korottavasti. Teollisuuden maksukyky ei riitä kaikkeen. Ollaan siis tulossa tilanteeseen, jossa metsien kasvu kiihtyy ilmaston lämmetessä, mutta ne eivät tuo mitään lisäarvoa teollisuudelle – pikemminkin päinvastoin. Eivät myöskään Suomen kansantaloudelle.

Uusi metsänomistusmalli

Suomen tilanne puun tuottajana ja suurena metsäteollisuusmaana on varsin erikoinen. Meillä on eräs maailman parhaista metsäntutkimusklustereista taimesta tehtaalle. Varmaan satoja ellei tuhansia ihmisiä ja tutkijoita on kiinnitetty näihin tehtäviin. Kuitenkaan mikään taho ei ole pystynyt esittämään ratkaisua nykyiseen tilanteeseen. On perusteltua syytä kysyä, mistä näille ihmisille maksetaan? Ei näytetä ymmärtävän, että jos metsäteollisuus maasta katoaa, niin heidän työpaikkansa tulevat myös kyseenalaisiksi.

Totta toki on, että suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu nopeiden ratkaisujen teko yhteiskunnan tasolla. Pikemminkin odotellaan, että ongelmat menevät ohi itsekseen. Nyt on kuitenkin viimeinen hetki (pakko) kokeilla jotain radikaalia, jolla voitaisiin kääntää valtiollinen kilpailuhaitta eduksi, verrattuna niihin kilpailijamaihin, joissa valtio omistaa metsät. Pienet metsät on yhtiöitettävä ja niiden hallinta on ulkoistettava ammattilaisten hoitoon. Asian selvittäminen ei voi olla rahasta kiinni. Onhan meillä jatkuvasti käynnissä kaikenlaisia EU-projekteja, joten tällaiseenkin kokeiluun löytyisi varmasti varoja myös EU-rahastoista. Elääkö Suomi metsästä tulevaisuudessakin? Kysymys kehittyy kovaa vauhtia ironiseksi!

Alla on malli, jota olen esittänyt väitöskirjassani jatkotutkimusten pohjaksi. Malli perustuu noin kolmenkymmenen alan huippuasiantuntijan keskuudessa suoritettuun Delfoi-tutkimukseen. Asiantuntijoita oli myös muualta Euroopasta. Malli on alustava ja edellä mainitut asiantuntija organisaatiot voisivat sen pohjalta kehittää ratkaisun, joka säilyttää metsäteollisuuden Suomessa. Tulevaisuuden uhkaskenaariosta selviäminen edellyttää joka tapauksessa radikaalia ajattelutavan muutosta hyssyttelystä aktiiviseen toimintaan. Tällainen voisi olla metsäomistamisen sopeuttaminen rationaaliseen metsänhoitoon ja korjuuseen täysin poikkeuksellisella tavalla:

  1. Nykyisistä metsänhoitoyhdistyksistä tai niiden liittoutumista muodostetaan osakeyhtiöitä tai osuuskuntia, joihin halukkaat metsänomistajat voivat liittyä osakkaiksi. Yhtiön tehtävänä on:

    1. huolehtia metsän hoitamisesta kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ja huolehtia niistä tehtävistä, joista metsän hoitamiseen liittyvät lait ja asetukset edellyttävät;

    2. huolehtia puun myynnistä parhaaseen mahdolliseen hintaan; ja

    3. pyrkiä liiketaloudellisin perustein saavuttamaan omistajilleen mahdollisimman hyvän vuosittaisen tuoton sijoitetulle pääomalle.

    4. Yhtiön hallinto toimii vallitsevien yhtiölakien määräyksien mukaisesti.

  2. Osakkaaksi liittyminen tapahtuu siten, että metsänomistaja luovuttaa metsiensä puumassan hallintaoikeuden apporttina perustettavalle yhtiölle siten, että maapohjan omistus säilyy edelleen metsänomistajalla,

  3. Metsäomaisuuden hinnoittelun suorittavat puolueettomat arvioitsijat ja sen tulee perustua puuvarannon nykyarvoon,

  4. Omistajat saavat osakkeittensa mukaisen suhteellisen osuuden yhtiön tuotosta kuten muissakin yhtiöissä omistustensa suhteessa. Omaisuuden hoitoon he osallistuvat yhtiön toiminnan kautta osallistumalla yhtiökokouksiin.

Periaatekuva metsänomistajien osuus- / osakeyhtiöstä (klusteri).

Kuvion kaltainen järjestely ratkaisisi tulevaisuudessa kestävän kehityksen metsänhoidon, puun tasaisen tulon markkinoille, tasaisen vuosituoton metsän omistajilla ja minimoisi kustannukset tehokkuutta ja ammattimaisuutta lisäämällä. Järjestelmä korvaisi satunnaiset metsätulot, metsänhoitovelvoitteet ja puun myyntiin perustuvat veron vaikutukset. Pienet metsänomistajat välttyisivät myös kirjanpidon, verotuksen ja erilaisten jaksotusongelmien aiheuttamalta byrokratialta. Jotain tarttis tehdä – peukaloiden pyörittely ei riitä!

Puuntuonti Venäjältä

Kotimaisia puunsaannin ongelmia on tuloksellisesti tasapainotettu puun tuonnilla Venäjältä jo vuosikymmeniä. Kun joitakin vuosia sitten metsäteollisuus otettiin Venäjän erääksi strategiseksi toimialaksi, tilanne muuttui radikaalisti. Uuden strategian mukaan puu pitää jalostaa Venäjällä mahdollisimman pitkälle. Myös Puolassa rajoitettiin kommunismin hajoamisen jälkeen puutavaran vientiä oman teollisuuden turvaamiseksi. Venäjää ei voi näin ollen osoittaa sormella pyrkimyksestään välttää joutumasta metsäteollisuuden kehitysmaasta metsäteollisuusmaaksi. Strategia sen sijaan herättää moniakin kysymyksiä, kun se otti aseekseen puun viennin progressiiviset rangaistusmaksut.

Nämä rangaistusmaksut kohdistuvat kaikkiin maihin, mutta erityisen pahasti ne kohdistuvat Baltiaan ja Suomeen. Suomessa toimivat metsäteollisuusyritykset kuuluvat maailman suurimpiin ja niiden osuus myös Baltian sahateollisuudessa on merkittävä. On siis luonnollista pyrkiä painostamaan sellaisia yrityksiä Venäjälle, joilla jo on Venäjän tuntemusta. Venäjän metsäteollisuuteen etabloituvat yritykset joutuvat kuitenkin aloittamaan samasta kuin 1800-luvun Suomessa. Infrastruktuuria ei ole! On organisoitava koko puunhankintalogistiikka kannolta tuotantoon.

Tässä ei sinänsä vielä ole mitään tavallisuudesta poikkeavaa, mutta tyypilliseen venäläiseen tapaan viestit ovat hyvin ristiriitaisia. Suomen pääkonsulinviraston konsuli Simo Pietiläinen kertoi 14.6. Pietarissa pidetyssä seminaarissa, että Venäjä näyttää valinneen selviä strategisia aloja, joilta se haluaa ulkomaiset yritykset pois. Jo olemassa olevia yrityksiä yritetään vallata. Nämä vihamieliset valtaukset eivät tapahdu kuitenkaan muun maailman tapaan rahalla, vaan viranomaisten avulla siten, että vallatuista omaisuuksista ei makseta mitään korvauksia. Tähän liittyy myös metsäteollisuuden suurin riski. Jos esimerkiksi kyseessä on suuri puunjalostuslaitos, joka on rakentanut infrastruktuurin ja kannattavan liiketoiminnan, niin se muodostaa varsin houkuttelevan kohteen poliittisten vaikuttajien lähipiirien valtausyrityksille.

Tällaisella korkean teknologian alalla riskejä pienentää kuitenkin sekä teknisten-, hallinnollisten että markkinointiprosessien osaaminen. Öljyn ja kaasun markkinointi on helppoa, koska ostajat suorastaan vievät tuotteet käsistä. Metsäteollisuudessa ei näin ole. Kilpailu on kovaa ja vaikka myytäisiin pelkästään Venäjän kotimarkkinoilla, sekin on osattava organisoida. Puun jalostuksen historiallinen trendi siis vie vääjäämättä alkutuotantoa pois Suomesta. Tällä hetkellä valistunut skenaario on se, että selluteollisuus siirtyy ensimmäisenä Venäjälle. Sen jälkeen rakennetaan Venäjän nopeasti kasvavia markkinoita palvelevaa paperin jalostusta. Kun Suomessa sellun keitto muodostuu viimein kannattamattomaksi, sellua on helppo tuoda rautateitse Suomeen. Tuodaanhan sitä jo nyt enenevässä määrin jopa Etelä-Amerikasta.

No Comments »

WP Login