Esko Passilan blogi

Keskustelu terveydenhuollon yhä kasvavista kustannuksista on hyvin yksipuolista ja yhä enemmän suuria ikäluokkia syyllistävää. Keskustelussa ei juuri puhuta muusta kuin siitä, että suurten ikäluokkien eläkkeelle lähtö räjäyttää kustannukset. Sen sijaan terveydenhuollon kustannusrakenteita ei ole juuri tutkittu. Ei ole myöskään tutkittu sitä, mitä säästöjä saataisiin esimerkiksi hyödyntämällä Viron mahdollisuuksia tarjota tiettyjä palveluja. Jotkut Itä-Suomen kunnat ovat lähettäneet eläkeläisiä tarkastuksiin ja ”huoltoon” Pärnuun ja Saarenmaalle.

Nyt on alkanut kuulua vienoja ääniä siitä, että kuntien ja niiden liittojen terveydenhuollossa on suuria kyseenalaisia kuluja etenkin hallinnossa. Sitä sanotaan liian moniportaiseksi ja epädynaamiseksi. Mikäli olisi kysymys yksityisestä yrityksestä, niin asia tutkittaisiin hyvin nopeasti ja saatettaisiin vaatimusten edellyttämälle tasolle. Mikä estää suorittamasta yleisesti yrityksissä käytössä olevaa työntutkimusta?

Jokaiselle hallinnossa jaettaisiin lomake, johon asianomaisen on merkittävä esimerkiksi kahden viikon aikana jokainen työtehtävä ja siihen käytetty aika. Tällä tavoin saataisiin nopeasti yleiskuva tilanteesta. Tarkennus tapahtuisi sitten asiantuntijahaastattelujen avulla. On satavarmaa, että jokaiseen organisaatioon kertyy ”löysiä” aikojen kuluessa etenkin sellaisissa organisaatioissa, joissa katsotaan, että irtisanominen ei ole mahdollista. Toinen ongelma yhteiskunnallisissa organisaatioissa työpaikkojen perustaminen ja niiden tarpeellisuus jo alkaa päälle.

Kustannuspaineen kasvaessa jossain vaiheessa joudutaan pakon edessä keventämään hallintoa ja koko organisaatiota hyödyntämällä paremmin sähköisiä järjestelmiä. Tekeviä käsiä eli suorittavaa tasoa joudutaan puolestaan vahvistamaan. Tällaiset radikaalit muutokset olisi syytä tehdä hallitusti ja ajan kanssa, koska hallitsematon muutos johtaa ojasta allikkoon.

Kun keskustellaan siitä, mikä on suurvalta ja mikä ei, pitäisi ensin määritellä, mitä suurvalta käsitteellä tarkoitetaan. Bruttokansantuote tai ostovoimapariteetti mittaavat vain osaa kriteereistä. Miten suhtaudutaan esimerkiksi valtion velkaan? Armeijan mahtia tekijänä on vaikea arvioida, koska viimeisistä testeistä on kovin kauan. Jos ajatellaan koulutusta, niin Venäjä on ehdoton suurvalta Yhdysvaltoihin verrattuna. Yhdysvalloissa on 20 miljoonaa luku- ja kirjoitustaidotonta. Venäjällä luku- ja kirjoitustaidottomia ei ole juuri lainkaan. Suomi on koulutuksen suurvalta ainakin Pisa-tutkimusten perusteella.

Pinta-alaltaan ja luonnonvaroiltaan Venäjä on ehdottomasti suurvalta. Venäjällä on vieläkin mittaamattomat luonnonvarat vaikka kommunismin aikana niitä tuhottiin urakalla. Taloudellisia mittareita on muitakin esimerkiksi inflaatio ja valuutan arvo. Suurvalta on siis vaikeasti määritellä, koska erilaisia taustamuuttujia on paljon ja niiden käyttö pitäisi määritellä yhtenäiseksi ennen vertailua.

Kun keskustellaan taloudellisesta suurvallasta, niin eräs ehdoton ehto on WTO:n jäsenyys. Se kertoo hyvin paljon valtion halukkuudesta kuulua kansainväliseen maailman kauppaan. Liittymättömyys merkitsee yleensä protektionismia, joka puolestaan kertoo maan talouselämän kilpailukyvyn puutteista ja kehittymättömyydestä. Toinen törkeä kriteeri on ulkomaisten investointien suoja. Tähän ei pelkästään riitä se, että asia on lakiin ja sopimuksiin kirjattu, vaan sitä pitää myös tuomioistuimien noudattaa. Nyt Venäjällä ei noudateta edes kansainvälisen välitystuomioistuimen päätöksiä.

Venäjä on neuvotellut WTO:n jäsenyydestä vuodesta 1993 alkaen. Tämä on niin pitkä aika, että se alkaa jo olla vitsi. Suurin syy näin pitkään neuvotteluaikaan on korruptio, joka rehottaa maassa. WTO avaisi rajat vapaalle kaupankäynnille, jolloin suuret joukot vaikutusvaltaisia ihmisiä jäisi ilman pimeitä tulojaan. Nykyinen tilanne haittaa nimenomaan vientiä Venäjälle. Koska Venäjän pääasialliset vientituotteet ovat öljyä, kaasua ja muita raaka-aineita, ei jäsenyydellä ole niihin vaikutusta.

Käytännön kaupankäynnin tasolla Venäjällä on vielä suuria ongelmia. Ohessa lista käytännön esimerkkejä muutamista:

1. Kaupankäynti alkaa nykyisin etsimällä tuotenimellä valmistajia Netistä. 99 % venäläisistä nettisivuista on venäjän kielellä, joten ne eivät osu hakukoneisiin lainkaan,
2. Jos vahingossa sattuu löytämään yrityksen nettisuvun, niin hyvin usein sivusto on poistettu käytöstä,
3. Jos sivusto on käytössä, sieltä ei löydy muita yhteystietoja kuin puhelinnumero. Puhelimeen vastataan yleensä venäjäksi ja englantia puhutaan vain hyvin harvoin,
4. Jos sivustolla sattuu olemaan sähköpostiosoite ja telefax numero, niin pääsääntöisesti kyselyihin ei vastaa kukaan. Johtuuko tämä kielitaidon puutteesta vai jostain muusta, on vaikea sanoa,
5. Jos sitten sattuu saamaan vastauksen, niin tarjoukset ovat parhaimmillaan FOB Pietari. Suomen kaupan suurin ongelma on ns. rajarahti. Jos tavara toimitetaan junalla Suomen rajalle, niin rahti on jopa 4 x korkeampi kuin Pietarin satamaan. Monissa tuotteissa rahti nostaa hinnan niin korkeaksi, että tuotteita voi tuoda halvemmalla Kiinasta ja Brasiliasta kuin Luoteis-Venäjältä. Tämä on ehdottomasti suurin este tavaroiden tuonnille Venäjältä Suomeen,
6. Tänä vuonna selitys siitä, miksi hinnat eivät ole olleet kilpailukykyisiä on se, että Venäjän kotimarkkinat vetävät hyvin ja hinnat ovat vientihintoja korkeampia. Tämä merkitsee käytännössä sitä, että venäläiset haluavat vientiä vain silloin, kun kotimarkkinat vetävät huonosti. Tällainen myyntipolitiikka ei takaa minkäänlaista jatkuvuutta ja jatkuvuuden puuttuessa asiakkaat siirtyvät muualle, 

Tuonti venäjältä ei ole niinkään kiinni suomalaisten halusta vaan venäläisistä itsestään. Tämä asia pitäisi jotenkin nostaa keskusteluun, koska Venäjän on Suomen luonnollinen kumppani myös tuonnissa.

Kaikkiin organisaatioihin kertyy kuonaa silloin, kun talous kehittyy voimakkaasti. Yksityiset organisaatiot kuten yritykset joutuvat sopeuttamaan toimintansa kunkin ajan olosuhteisiin. Huonoina aikoina karsitaan hyvinä aikoina syntyneet rönsyt pois ja sopeutetaan toiminta vallitseviin olosuhteisiin. Valtiolla ja kunnissa ei näin menetellä. Valtion ja kuntien organisaatiot ja kulut pyrkivät kasvamaan hyvinä aikoina kehityksen mukana. Silloin, kun avoimella sektorilla ja yrityksillä menee huonosti ja ne sopeuttavat toimintaansa, paine kasvaa julkisissa organisaatioissa. Työttömyys ja sosiaalitoimi ovat suurimman paineen alla. Tällainen yhtälö on varsin haastava. Hyvinä taloudellisina aikoina eli noususuhdanteissa pitäisi toimintoja karsia ja varautua tuleviin huonoihin aikoihin. Tällaisina aikoina ei kuitenkaan hevillä löydy poliittista tahtoa, vaan kaikki puolueet haluavat jakaa kannattajilleen viisi hyvää ja kymmenen kaunista. Tässä tilanteessa aletaan yhdistää kuntia.

Teknisesti ottaen kansanedustajat ja valtuutetut ovat hyvin haastavassa asemassa. Olen tutkinut Internetissä tarjolla olevaa informaatiota valtion ja Lahden kaupungin talousarvioista. Olen itse joutunut tekemään satoja budjetteja ja tutkimaan konsultoimieni yritysten talousarvioita niin Suomessa kuin muissakin maissa. Tällä kokemuksella voin helposti todeta, että jos kansanedustajille ja valtuutetuille annetaan sama informaatio, joka löytyy Internetistä, niin heillä ei ole mitään mahdollisuuksia puuttua budjettien todelliseen sisältöön. Tämä selittää myös ns. juustohöylämenetelmän käytön. Koska kukaan ei tiedä talousarvioiden todellista sisältöä, ainoastaan pääkohdat, niin on höylättävä kaikesta. Tällä menetelmällä kaikki häviävät.

Julkiset budjetit ovat niin laajoja ja monisäikeisiä, että ne muistuttavat rakenteeltaan pyramideja. Hallituksen ministerit ja kaupunginhallitusten jäsenet käsittelevät vain näitä pääkohtia, eivätkä tiedä, mitä näiden lukujen alimmalla tasolla todellisuudessa on. Hyvä esimerkki tästä on keskustelu Seinäjoen – Oulun välisen rataosuuden rahoituksesta. VVM tarjosi siihen viittä miljoonaa, kun todellinen tarve on moninkertainen. Reaalielämässä tämän suuruinen summa nostaa todellista tarvetta, koska toimintoja joudutaan purkamaan ja myöhemmin rakentamaan uudelleen. On selvää, että Valtiovarainministeriön asiantuntemus ei riitä tekemään tällaisissa asioissa rationaalisia päätöksiä. Päätökset tehdään mutu-periaatteella. Suuret infrastruktuurihankkeet tulevat kaikkein edullisimmiksi silloin, kun ne tehdään yhtäjaksoisesti suurina kokonaisuuksina.

Suurin ongelma on kuitenkin se, että tällaisella informaatiolla ei pystytä koskaan tekemään mitään rakenteellisia uudistuksia. Niihin ei ole yksinkertaisesti riittävää tietoa. Tästä johtuen edessä on tilanne, jossa jossain vaiheessa joudutaan repimään talousarviot auki juuriaan myöden. Silloin joudutaan katsomaan myös kaikki vuosikymmenien kuluessa saavutetut edut ja niiden perusteet reaaliajassa. Mitä myöhemmin tämä tehdään ja pakon edessä, sitä suurempi tulee olemaan tuska. Suomi on kestänyt euroajan kaksi lamaa ja selvinnyt niistä, mutta kolmas kerta toden sanoo. Onko kanttia odottaa sitä?