Liikenteenpäästöt

Ollaanko varmasti ihan vakavissaan, kun puhutaan liikenteenpäästöjen vähentämisestä? Liikennepolttoaineet ja verotus liittyvät toisiinsa kaikissa EU-maissa kuin paita ja peppu. Jos aletaan oikein miettiä, puhuvatko hallitukset liikennepäästöjen vähentämisestä tosissaan, nousee esiin monta ihmetyksen aihetta.

Vedyllä toimivien polttokennoautojen valmistus loppui kuin seinään 2006. Miksi myös autojen valmistajat lopettivat lupaavasti alkaneen valmistuksen niin nopeasti?  Yksi syy saattoi olla se, että vetyä voi valmistaa kotioloissa vaikka järvivedestä.  Tämä olisi katkaisut pahasti polttoaineen verotusketjun ja vähentänyt radikaalisti valtioiden verotuloja. Olisi pitänyt säätää kieltolaki, joka kieltää vedyn valmistuksen kotona kuin pontikan keiton. Tällainen olisi kuitenkin ollut mahdoton valvoa.

Sitten alkoivat tulla markkinoille biopolttoaineet. Suomen metsäteollisuus ei ollut lainkaan kiinnostunut tuotekehityksestä markka-aikana. Silloin tuotekehittelystä vastasi devalvaatio. Kun euro otettiin käyttöön, niin oli pakko ryhtyä harrastamaan tuotteiden kehittelyä. Jos tässäkin asiassa halliotus olisi vakavissaan vähentämässä päästöjä, niin kyllä biopolttoaineiden verotusta pitäisi muuttaa niin, että hinta olisi sama kuin hiilipohjaisilla.

Nyt on kuitenkin asia jätetty autoilija vastuulle, jonka pitää maksaa valtiolle siitä, että vähentää päästöjä. Eihän valtio voi omasta pussistaan päästöjen vähennyksiä maksaa – paitsi tietysti tuulivoimaloissa. Biopolttoaineet ovat siis muutaman prosentin kalliimpia kuin ne enemmän saastuttavat tavalliset bensat ja dieselit.

Sitten ovat nämä sähköautot. Ne ovat kovin kalliita ja ajomatkatkin vielä melko lyhyitä. Norjassa on subventoitu näiden autojen ostoa rajusti, mutta meillä tuki on mitätön. Sähköautoon on nyt kehitetty pieni diesel, joka lataa akkuja ja saa aikaan säätöjä ja samalla vähentää päästöjä. Sähköauton yleistymisen esteenä on hinnan lisäksi jälleen verotus. Sähköä autonlataukseen on vaikea verottaa raskaammin, kuin teollisuus- ja kotitalouskäyttöön.

Kotitalouksien verotus on jo tapissaan ja sähkölaskussa enää vain kolmannes on energian hintaa. Loput ovat sitten monopolin alaisia siirtomaksuja ja veroja. Jos yleistä sähkön verotusta nostettaisiin, niin se alentaisi ostovoimaa. Koko autokanan sähköistäminen siis pienentäisi jälleen roimasti valtion verotuloja. Se ei myöskään ole mahdollista, koska veropohjaa ei ole enää mahdo0llista laajentaa korvaamaan polttoaineiden verotusta. Polttoaineiden hinnasta yli 70 % on veroja ja sitä on vaikea korvata.

Edellä olevan perusteella siis voi tulla sellaiseen johtopäätökseen, että liikennepäästöjen vähentäminen on noidankehä, josta on vaikea päästä ulos. Jos tästä päästäisiin ulos, niin valtiolle jäisi Musta Pekka käteen ja olisi pakko purkaa rakenteita säästöjen saamiseksi. 100-vuotiaan Suomen veronkierrossa on jo niin paljon kolesterolia, että tulppa ei ole kaukana. Viroistaan kynsin hampain kiinnipitävien olisi jo aika hyväksyä tosiasiat!

Kommentit pois päältä artikkelissa Liikenteenpäästöt

Työvoimapula

Markkinataloudessa valtion ensisijainen tehtävä on luoda avoimelle sektorille eli yrityksille kilpailukykyinen toimintaympäristö. Nyt EU:ssa se on entistäkin tärkeämpää, kun alueella on tulleista ja rajoista vapaa kilpailu. Suomessa kolmikanta on kuitenkin toiminut päinvastaiseen suuntaan. On jaettu sellaista, mitä ei ole vielä ehditty ansaita.

Koulutuksesta puhutaan nyt laajasti julkisuudessa, mutta etenkin ammattialoilla se alkaa olla myöhäistä. Esimerkiksi rakennusmestarien koulutus lopetettiin laman aikana 1994. Silloin ylevänä ajatuksena oli korvata mestarit AMK-insinööreillä, Tein viime vuosikymmenellä laajan konsulttityön eräälle alan suurelle yritykselle. Yksiselitteinen tulos oli, että insinöörejä ei kiinnosta töiden johtaminen rakennuksilla.

Muutoksen myötä hävisi myös hiljaisen tiedon siirtyminen vanhemmilta nuoremmille. Tämä näkyy erityisen hyvin tilanteissa, joissa yritetään korjata vaikkapa homeisia rakennuksia. Suunnittelijat, konsultit ja teettäjät eivät tiedä vuosikymmenten takaisista rakennustavoista ja -materiaaleista mitään. Epäonnistumisista päätellen, ei ole edes haluttu tietää. Tämä on tullut ja tulee maksamaan Lahdellekin miljoonia. Päättäjän osa on vaikea, jos ei tiedä, mistä maksaa.

Nyt sitten on mestareista pulaa, vaikka opetus aloitettiin uudelleen 2007. Ongelma vain on se, että kun tuli hätä käteen, niin piti löysätä vaatimuksia. Ennen piti olla kokemusta rakennustyömailta vähintään kaksi vuotta. Lisäksi opiskeluaikana eli neljän kuukauden kesälomilla piti olla työharjoittelussa. Nyt näitä vaatimuksia ei ole. Kuten eräs vanhempi mestari totesi, että ei näitä hommia opita läppäreilä ja Excel-taulukoita selailemalla. Monille nuorille olosuhteet rakennustyömaalla saattavat myös tulla yllätyksenä.

Rakennusalan työnantajat ovat huomanneet, että riskit ovat liian suuria palkata nuoria ja kokemattomia uuden koulun mestareita, jotka mahdollisesti astuvat ensimmäisen kerran rakennustyömaan portista. Jopa työturvallisuusriskit ovat suuret. Rakennusmestareilla on myös hirvittävän suuri vastuu, jos työmaalla tapahtuu jotain. Ei sitä niin vain mennä vihellellen tilipussin kanssa pankkiin!

Myös ammattikoulujen tasolla on tapahtunut muutoksia, johtuen osittain edellisestä. Ennen työnopettajina toimivat henkilöt, jotka osasivat kädestä pitäen näyttää, miten työ tehdään käytännössä. Tästäkin ministeriössä viisaat päättivät, että ammattiopettajaksi vaaditaan vähintään AMK-insi-nööri. Tällä tavoin siis hävitettiin käden taito työnopetuksesta ja siirryttiin näyttämään töitä tietokoneilta. Nyt sitten on pulaa ammattitaitoisista rakennusmiehistä. Viesti tulee sieltäkin, että ampparissa ei opi läheskään yhtä paljon kuin oppisopimussuhteessa. No virolaiset paikkaavat.

Voi siis melko perustellusti sanoa, että työvoiman ja työpaikkojen kohtaaminen on seuraus uudistuksista, joissa uudistajilla, ei ole ollut minkäänlaista käsitystä, kokemusta tai tietoa, mitä työpaikoilla todellisuudessa vaaditaan tuotannon ja kilpailukyvyn ylläpitämiseksi. Työpaikkojen ja työntekijöiden kohtaanto-ongelma ei siis ole varsinaisesti työttömien syy, vaan se on seuraus. Se on seurausta opetuksen uudistuksista, joissa kentän ääntä ei ole kuultu. Rakennusmestarikoulutuksen lopettamista vastustettiin kovasti, mutta asiakkaita ei haluttu kuulla.

Ainoa mahdollisuus työttömien kouluttamiseksi ammattitöihin on ”learning by doing”, jota monissa maissa on käytetty hyvin tuloksin. Suomessa tämän suurin este on kilpailijamaita korkeammat työvoimakustannukset. Kiky-sopimus oli kaunis ajatus, mutta se vesittyi eksyneen huudoksi autiomaassa. Sillä ei todellakaan pureuduttu rakenteellisiin ongelmiin. Muutamaa pleikkarifirmaa lukuun ottamatta, teollisuudessa syntyy eniten jakovaraa, joten sen kilpailukyky ja menestys on oleellista valtiolle kuin valtiolle.

Kommentit pois päältä artikkelissa Työvoimapula

Aktiivimalli

Tämä malli on kuulemma kopsattu Tanskasta. Kopsauksessa on aina se ongelma, että taustamuuttujat jäävät yleensä selvittämättä. Tanskassa tilanne on sellainen, että korkean tuloveroprogression vuoksi suuren joukon ihmisiä ei kannata käydä töissä täysiä viikkoja tai päiviä. Näin ollen monessa yrityksessä on jopa tuplahenkilöstö tekemässä osaviikkoja.

Mitä sitten tulee työnperässä matkustamiseen tai muuttoon, niin kyllä sitä oli ennen tytöttömyyskorvauksia pakko kulkea pitkiäkin matkoja työn perässä. Itse aloitin työnperässä kulkemisen 12–13-vuotiaana 1950-luvulla, kun jouduin koko kesäloman kulkemaan Heinolassa Kansakoulunkadun työmaalla. Sitten olin 1957 kesän merillä ja Ruotsiin jouduin muuttamaan 1957. Sitten menikin opiskellessa pitkä tovi.

Valmistuessani tekusta 1967 Lahdessa ei taaskaan ollut töitä ja jouduin hakeutumaan Helsinkiin. Verottaja ei hyväksynyt omaa auto, joten piti kulkea junalla. Juna lähti Lahdesta 04:50 ja oli Helsingissä 7:30. Paluu oli klo 17 ja kotona n. klo 19. Siteen oli vuorossa rakennustyömaa Mäntsälässä, jonne ajeltiin firman autolla.

Sitten löytyikin Lahdesta töitä kunnes 1976 tuli muutto Englantiin. Siellä matka työpaikalle junalla ja metrolla kesti reilut 2,5 tuntia suuntaansa. Paluu Suomeen tuli 1979 ja työpaikka oli Espoossa. Asustelin siellä osan viikkoa firman kämpässä, kunnes osasto päätettiin siirtää takaisin Hämeenlinnaan. Sinnehän ei päässyt työaikoina linja-autolla eikä junalla. Piti ajaa joka päivä ja matkaa kertyi sellaiset 170 km/päivä.

Seuraava työpaikka 1983–1989 olikin rannikolla Kotkassa ja Haminassa. Siellä asustelin viikot appivanhempien mökillä ja ajelin kotiin viikonloppuisin. Kesällähän se oli mukavaa, kun oli meri vieressä ja perhekin suurimman osan aikaa mukana. Talvet sitten olivat tosi kurjia, kun pahimmillaan pakkasta oli 42 astetta. Sitten oli lahtelaisen konefirman konsulttina 1989–1992 ja vietin puolet vuodesta Venäjää kiertämällä. Tähän aikaan asuin myös pari vuotta Virossa.  Sitten 1996 alkoi opiskelu, assarin hommat ja luennointi Lappeenrannassa, jonne piti ajella useana päivänä viikossa.

Sitten taas 1998 tuli kutsu Viron Viljandiin, ja toiminkin Virossa sekä useiden yritysten liikkeenjohdon konsulttina että myös EU:n tehtävissä aina vuoteen 2007. Näinä vuosina asuin pääosin viikot Virossa. Urani päätin luennoitsija Kokkolassa 2008–2010. Ajomatka oli 500 km suuntaansa.

Matkustelemaan olen siis joutunut työnperässä koko työikäni ja vähän sen ylikin, koska lopetin vasta ollessani 69. Pahin kokemukseni tältä ajalta on, kun pienet tyttäreni kysyivät äidiltään: Äiti kukan tuo setä on, joka käy pesettämässä pyykkinsä meillä?

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Aktiivimalli

Jerusalemin historiasta

Siitä asti, kun Trump julisti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi, on Jerusalemista käyty kaikenlaista keskustelua niin lehdistössä kuin somessakin. Tietoa on toki saatavissa, mutta yleisesti viestit ovat olleet pintapuolisia ja keskittyneet vain Israelin ja Palestiinan suhteisiin. Jerusalemin historia on kuitenkin paljon pitempi ja kaupunkia ovat hallinneet vuosituhansien aikana kuka kulloinkin.

Ensimmäiset arkeologiset todisteet asutuksesta ovat ajalta 3000–2800 eaa. Myöhäiseltä pronssikaudelta on peräisin varhaisin kirjallinen maininta Jerusalemista tällä nimellä (noin 1400 eaa.) Jerusalem mainitaan nimellä Rusalimum 2000-luvulla eaa.

Raamatun mukaan Jerusalemin asukkaita olivat jebusilaiset kunnes Israelin kuningas Daavid valloitti kaupungin noin 1000 eaa. ja teki siitä Israelin ja Juudan pääkaupungin. Vuonna 925 eaa. Jerusalemista tuli pelkästään Juudan pääkaupunki, kun Salomon valtakunta jaettiin kahtia Israelin ja Juudan  kuningaskuntiin.

Nebukadnessar valloitti Jerusalemin 586 eaa. ja babylonialaiset hävittivät Jerusalemin temppelin vuonna. Tällöin suuri osa kaupungin asukkaista pakkosiirrettiin Babyloniin. Vuonna 538 eaa. Aleksanteri Suuren hyökättyä Persiaan Juudean maakunta joutui makedonialaisten hallintaan 332 eaa. ja Aleksanterin kuoltua se kuului aluksi Ptolemaios I:n hallitseman Egyptin alaisuuteen. Vuonna 198 eaa. Seluekidit valtasivat kaupungin.

Makkabilaisten kiistan takia vuonna 63 eaa. Roomasta lähetettiin Pompeius Jerusalemiin. Hänen jälkeensä roomalaiset määräsivät Juudean kuninkaaksi Herodeksen. Hänen jälkeläisensä hallitsivat Juudeaa Julius Marcus Agrippaan asti. Agrippa rakennutti uuden muurin Jerusalemiin 41–44 jaa..Vuonna 66–67 juutalaiset nousivat kapinaan roomalaisia vastaan ja roomalaiset valloittivat Jerusalemin vuonna 70 jaa., ja 3 vuotta myöhemmin ensimmäinen juutalaissota päättyi.

Vuonna 132 Jerusalemin juutalaiset nousivat kuitenkin vielä uudestaan kapinaan Roomaa vastaan. Tämä Bar Kohban kapina, toinen juutalaissota päättyi vuonna 135, jolloin keisari Hadrianus karkotti kaikki juutalaiset monista osista Palestiinaa sekä Jerusalemista, joka oli tuhottu perustuksia myöten. Jerusalem muutettiin roomalaiseksi varuskuntakaupungiksi. Osan näistä paenneista juutalaisista oletetaan perustaneen Mustanmeren ympärille Khazarian monikulttuurisen valtion. Khazarialla oli merkittävä asema Idän Silkkitien avaamisessa ja ylläpitämisessä.

Rooman valtakunnan hajottua Jerusalem kuului Itä-Rooman alueisiin. Vuonna 614 persialaiset valloittivat kaupungin. Bysanttilaiset valloittivat kaupungin uudelleen vuonna 629. Muslimit valloittivat sen vuonna 638 kalifi Omarin johdolla, ja vuonna 691 kalifi AQbd al-Malikin rakennuttama Kalliomoskeija vihittiin Temppelivuorella. Kalifi al-Hakim tuhosi Pyhän haudan kirkon ja muita kirkkoja ja synagogia noin vuonna 1010.

Vuonna 1072 Jerusalem joutui taas turkkilaisille muslimeille, jolloin juutalaisia ja kristittyjä vainottiin. Jerusalem oli ristiritarien, kristityn nimeä käyttäneiden ristiretkeläisten hallussa vuodesta 1099 vuoteen 1187, jona aikana oli muslimien ja juutalaisten verilöylyjä. Vuonna 1187 Saladin valloitti sen uudelleen islamille. Hän antoi ristiritarien karkottamien muslimien ja juutalaisten palata takaisin asuinsijoilleen. Rikhard Leijonamieli yritti valloittaa Jerusalemin uudelleen vuonna 1191. Malik al-Muazzam Isa hajotti kaupungin muurit vuonna 1219.

Saksan keisari Fredrik II sai Jerusalemin vuonna 1229 hallintaansa diplomaattisin keinoin, mutta vuonna 1244 muslimit valloittivat sen jälleen. Ollessaan kristittyjen hallinnassa Jerusalem oli Jerusalemin kuningaskunnan eli Outremérin pääkaupunki 1100–1187 ja 1229–1244. Tämän jälkeen sitä hallitsivat ensin Khwarezmidit ja myöhemmin mamelukit vuodesta 1260.

Osmanien hallitsija Selim I liitti Jerusalemin vuonna 1517 Osmanien valtakuntaan, joka hallitsi sitä 400 vuotta. Sulttaani Suleiman rakennutti kaupungin muurit uudelleen. Vuosina 1832–1840 kaupunkia hallitsi egyptiläinen Muhammed Ali.

Britannia miehitti sen ensimmäisessä maailmansodassa vuoden 1917 taistelussa, jolloin osmanien valta murtui. Sodan jälkeen Jerusalem liitettiin brittien hallinnassa olleeseen Palestiinan mandaattialueeseen ja oli sen pääkaupunkina Israelin perustamiseen saakka. Vuonna 1947 YK äänesti suunnitelman puolesta, jonka mukaan juutalaiset ja arabit saisivat Palestiinasta omat valtionsa ja Jerusalem kansainvälistettäisiin.

Yhdistyneiden Kansakuntien jakosuunnitelma suositteli Jerusalemin muodostamista kansainväliseksi vapaakaupungiksi, mitä suunnitelmaa ei koskaan toteutettu. Israelin itsenäisyyssodan päätyttyä vuonna 1948 Jerusalem jaettiin Israelin ja Jordanian kesken. Jerusalemin vanha kaupunki joutui Jordanialle, mutta sen länsipuolella sijaitsevat, pääasiassa juutalaissiirtolaisten asuttamat esikaupungit Israelille, jonka alue Jerusalemin kohdalla työntyi kielekkeenä Jordanian (Länsirannan) sisään.

Kuten edellä olevasta Jerusalemin historiasta käy selville, Jerusalemia ei ole perinyt mikään kansakunta pääkaupungikseen. On myös muistettava, että Israel ei ole noudattanut YK päätöslauselmia, vaan on omavaltaisesti ottanut käyttöönsä palestiinalaisten maa-alueita.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Jerusalemin historiasta

Sääntösuomen juuret

Sääntösuomi-ohjelma perkaa suomalaisia sääntökukkasia jäävuoren huipulta alaspäin. Kukaan ei ole koskaan tutkinut, mistä kaikki on saanut alkunsa, eikä sitä oikein helppoa ole tieteellisesti tutkiakaan. Valistuneita arvauksia voi sen sijaan esittää.

Kun Suomi oli sotinut ja väärin perustein joutunut maksamaan sotakorvauksia, kansa taisteli yhtenä joukkona tämän maksuongelman kanssa. Sotakorvausten päättymisen kunniaksi pidettiin Helsingin messuhallissa 23. syyskuuta 1952 suuri juhla.  Sotakorvaussuoritusten päättyminen vapautti Suomen suuresta taloudellisesta taakasta, mutta urakan päättyminen oli vähintään yhtä merkityksellinen henkinen kysymys. Suomalaiset tunsivat saaneensa aikaan jotakin hyvin konkreettista, joka oli muutakin kuin käsin kosketeltavaa.

Sodan ja sotakorvausten vaikutuksesta yksityinen kulutus laski lähes neljänneksen. Vuoteen 1955 asti Suomessa oli voimassa hinta- ja palkkasäännöstely. Koko toisen maailmansodan ja sotakorvausajan voimassa ollut hinta- ja palkkasäännöstely päättyi, kun eduskunnan määrävähemmistö oli vuoden 1955 lopussa estänyt sen jatkumisen lykkäämällä niin sanotun valtalain voimaantulon seuraavien vaalien jälkeiseen aikaan.

Säännöstelyvaltuuksien päättyminen kiristi työntekijöiden, työnantajien ja maataloustuottajien tulopoliittisia ristiriitoja. Palkkojen nostamista vaadittiin, kun vuoden 1956 alussa korotettiin asuintalojen vuokria 25 % sekä maitotuotteiden ja monien muiden tuotteiden hintoja niin, että elinkustannusindeksi nousi tammikuun aikana 101 pisteestä 104 pisteeseen ja uhkasi nousta edelleen seuraavina kuukausina.

SAK:n puheenjohtaja Eero Antikainen hahmotteli palkkavaatimukseksi vähintään 6 prosentin korotuksen tuntipalkkoihin. SAK:n kommunistien vaatimukset olivat suurempia. Työnantajille esitettiin vaatimus 15 markan korotuksista. Työnantajat eivät hyväksyneet markkaperusteista korotusta ja pitivät vaatimusta liian suurena, vaikka ymmärsivätkin palkankorotusten tarpeen. Neuvottelut päättyivät 6. helmikuuta tuloksettomina. Tämä johti yleislakkoon, joka alkoi 1. maaliskuuta 1956.

Yleislakko oli alku tulevalle kehitykselle, jossa kolmikanta alkoi päättää Suomen tulevaisuudesta osittain ohi eduskunnan. Kokoomus joutui pitkäksi aikaa oppositioon ja maata hallitsivat tiheään vaihtuvat punamultahallitukset. Koska kyseessä oli myös maatalouspuolen etu, alkoi yhteisen hyvän jakamiseksi sulle-mulle-huutokauppa. Kun toinen puoli sai jotain hyvää yhteisesti pussista, piti myös toisen puolen saada. Vasemmisto ja ay-liike vauhdittivat omia vaatimuksiaan kaikilla mahdollisilla lakoilla.

Sosiaaliturvan uudistaminen alkoi koomisella tavalla 1960-luvun alussa. Suomi-Ruotsi maaottelua käytiin monilla eri alueilla ja sosiaaliturvankin osalta tavoitteena oli saavuttaa Ruotsin taso. Nopein keino tähän pääsemiseksi oli ryhtyä kääntämään ruotsalaista lainsäädäntöä suomeksi ja nuijimaan sitä läpi Eduskunnassa. Kiire oli niin kova, että alkuperäisissä käännöksissä oli huvittaviakin käännösvirheitä, joita sitten korjailtiin jälkeenpäin.

Sääntösuomen rakentamisessa oli kuitenkin pari merkittävää valuvikaa. Koska verotulojen ennustaminen tilastollisesti oli hyvin hankalaa ja palkkojen ennustaminen sen sijaan melko helppoa, kasattiin sosiaalipuolen kulut yritysten maksettavaksi ja palkkasidonnaisiksi. Tällaiset verot, joita maksuiksi kutsuttiin, kiersivät sitten Valtiovarainministeriön kautta. Verovertailuissa näitä ei vieläkään katsota veroiksi ja se vääristää kansainvälisiä verovertailuja.

Toinen valuvika syntyi siitä, että kun kansantalouden sisäiset tulonsiirrot kasvoivat, jakohommaan ja valvontaan tarvittiin yhä lisää väkeä. Tässä vasemmistolaiset olivat julkisella sektorilla valppaina ja osasivat ottaa suurimman siivun uusista työpaikoista. Vuosien saatossa tämä johti siihen, että työpaikkojen puolustamiseksi piti luoda yhä uusia sääntöjä. Ne puolestaan edellyttivät yhä uusia valvojia ja niin käynnistyi lumivyöryilmiö. Suhteessa populaatioon, Suomessa on nyt enemmän väkeä julkisella sektorilla, kuin missään muualla. Näin on saatu aikaan itse itseään täydentävä Sääntösuomi!

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Sääntösuomen juuret

Olisiko aika siirtyä digidemokratiaan?

Demokratian alkuaikoina vakuuteltiin demokratian olevan yhteisten asioiden hoitamista. Nyt kuitenkin alkaa vahvasti näyttää siltä, että jakovarat on käytetty loppuun, eikä ole varaa nostaa panoksia antamalla kansalaisille vaikkapa ilmaisia asuntoja ja autoja. Yhteisten asioiden hoitaminen on huomaamatta muuttunut omien ja sidosryhmien asioiden hoitamiseksi. Tätä voisi kutsua vaikkapa rakenteelliseksi korruptioksi?

Toki on myös muistettava, että demokratioitakin on vähän joka lähtöön. Jokainen maa on muokannut omia demokratioitaan kansallisten halujen ja kykyjen mukaisesti. Sotien jälkeen kommunismin pelko vaikutti eri maissa demokratian kehitykseen. Nyt ääripäissä voivat olla vaikkapa Sveitsin torikokoukset ja Unkarin ja Puolan demokratiat. Venäjä ei edes yritä vakuutella ketään demokraattisuudestaan.

Suomessakin on omanlaisensa demokratia. Valtuustoihin ja eduskuntaan mennään puolueiden hyväksymillä mandaateilla. Puolueet valitsevat jäsenistöstään ehdokkaat ja sitten tukevat omia suosikkejaan. Päälisin puolin se näyttää hyvin demokraattiselta, mutta äänestäjän kannalta epäilyttävältä. Ovatko ehdokkaat parhaita saatavilla olevia? Jos joku yksittäinen pääsee vaikkapa valtuustoon sivuraiteelta, niin hän on aika voimaton.

Presidentinvaalit ovat suorat kansanvaalit. Niissä ainakin Väyrynen on todistanut, että hän sai kannatuskorttiäänestyksessä riittävästi väkeä taakseen. Näin hän voi asettua ehdokkaaksi ties kuinka monetta kertaa ja hajottaa melko perusteellisesti vanhan tai siis nykyisen apupuolueensa pakkaa.

Jotenkin pitkään demokratiaa eri maissa seuranneena alkaa näyttää siltä, että demokratian kliimaksi alkaa olla ohi (Trump, Brexit, jne.)ja on seurannut väljähtymisvaihe, josta populismi ottaa kaiken irti. Demokratian voisi pelastaa ainoastaan se, että neljän vuoden mandaattia jotenkin löysättäisiin ja kansalaisille annettaisiin enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa asioihin. Nythän tahtoo olla niin, että annetut vaalilupaukset unohdetaan, kun on äänten laskennan jälkeen nukuttu yön yli ja annetulla mandaatilla tehdään sitten se, mitä puoluetoimistoista sanellaan.

Demokratian saattaminen takaisin arvoonsa vaatii uudenlaista lähestymistä kansanvaltaan. Kansalle pitää antaa oikeus ilmaista mielipiteensä riittävän kuuluvasti ONLINE! Digitalisaatio antaa tähän hyvät mahdollisuudet. Neuvoa-antavia äänestyksiä voitaisiin helposti ja nopeasti suorittaa netissä. Somessahan poliitikot saavat jo muutenkin kuulla kunniansa, mutta koska ne ovat yleensä yksittäisiä mielipiteitä, niistä ei sen kummemmin välitetä.

Tällaiset nettiäänestykset ovat kuitenkin kauhistus puolueille, koska ne rajoittavat puolueiden valtaa. Niitä on vastustettu kaikenlaisilla tietosuoja- yms. syillä. Tämä on vähintäänkin hätävarjelun liioittelua. Meillähän on nyt sivustoja, joissa voi tehdä aloitteita, kun saa 50 000 kannattajaa, meillä on kanta.fi, hyvis.fi, pankkiasiat hoituvat jopa mobiilisti jne. Kaikki puolustelut neuvoantavasta äänestyksestä ovat pelkkiä tekosyitä.

Niin viranomaiset kuin poliitikot huutavat kaikki digitalisaation käyttöä kaikkeen mahdolliseen, joten miksei sitten siirrytä myös demokratiassa tälle vuosituhannelle ja oteta käyttöön digidemokratia?  Eduskunnalle omat sivut, joissa kansa voi ottaa kantaa eduskuntasirkuksen ohi. Samoin kunnille, ettei tule jatkuvalla syötöllä suuria ja kalliita päätöksiä yhden äänen enemmistöllä. Kompromisseilla vesitetyille päätöksille pitää saada juu tai ei myös kansalta, joka kaiken maksaa!

Lenin sanoi aikoinaan Neuvostoliittoa perustettaessa, että valta ei kuulu kansalle, vaan se kuuluu eliitille. Nykyinen demokratia alkaa kaikissa demokratioissa näyttää Leninin ennustuksen toteutumiselta.

Kommentit pois päältä artikkelissa Olisiko aika siirtyä digidemokratiaan?

Suomi neidon toisenlainen historia

Suomi pääsi kansainväliseen kauppaan mukaan, kun Idän Silkkitie avautui noin vuonna 500 jaa. Kauppa oli bilateraalista vaihtokauppaa, kuten sodan jälkeinen Neuvostoliiton kauppa. Kauppaa käytiin rannikolla lähinnä turkiksilla ohittavien laivojen kanssa. Kauppaa käytiin rantakallioilla, jossa osapuolet vuoroin kävivät katsomassa ovatko määrät ja hinnat kohdallaan.

Seuraava varsinainen ulkomaakappa alkoi tervan viennillä 1500-luvulla. Käytännössä suurin osa eurooppalaisista kauppa- ja sotalaivoista tervattiin suomalaisella tervalla. Tervakauppaa rasitti Tukholman kauppakomppania, joka kantoi viennistä veron. Ruotsalaisille ei riittänyt se, että Suomen maat jaettiin ruotsalaisille kartanoiksi pärstäkertoimella.

Venäjän vallattua Suomen ja Suomen suuriruhtinaskunnan synnyttyä, alkoi höyrykoneiden myötä Suomen teollinen kehitys. Kauppakomppania jäi itkeskelemään menetettyjä tulojaan. Suomen onni oli, että Venäjä ei perinyt viennistä mitään tulleja. Sen sijaan Venäjä hyötyi Suomen viennistä, koska Suomi toimitti elintarvikkeita Venäjälle ja käytännössä ruokki Pietarin.

Venäjä siis tuki Suomen elinkeinoelämän syntyä, koska siitä oli hyötyä myös Tsaarin valtakunnalle. Ruotsi puolestaan hidasti Suomen kasvua ja länsikauppaa, koska se koki Suomen kilpailijakseen. Historioitsijat eivät aina katsele asioita kansantaloudellisista näkökohdista. Ehkä tästä syystä Ruotsia on pidetty historian saatossa pysyvästi esillä.

Mielenkiintoista on myös, että Venäjän vallattua Suomen, virkamieskunta ei juuri vaihtunut. Näin ollen Ruotsinvallanaikaiset virkamiehet säilyttivät paikkansa ja pitivät yllä ruotsin kieltä ja ruotsalaista hallintokulttuuria. Venäläinen virkavalta puolestaan passitteli suomalaisia hangoittelijoita rakentamaan Siperiaa.

Suomen itsenäisyyden juuret varmaan luotiin tarjoamalla Leninille hyvää palvelua ja suojapaikkoja eri puolilla Suomea. Ehkä hän maksoi tätä velkaa takaamalla Suomelle itsenäisyyden. Taka-ajatuksena saattoi myös olla toivomus vasemmiston vallasta Suomessa. Neuvostoliiton joukothan taistelivat punaisten rinnalla sisällissodassa.

Veljessota oli Suomen historian synkimpiä aikoja ja hetkiä. Jopa veljet taistelivat toisiaan vastaan. Nämä traumaattiset kokemukset nousevat silloin tällöin pintaan vieläkin. Kommunismista sanotaankin, että aate oli hyvä, mutta jätkät pilasivat sen. Kommunismi sortuikin taloudelliseen tehottomuuteensa.

1800-luvulla alkanut metsäteollisuus kuitenkin kasvoi ja kehittyi. Sahatavaraa vietiin 1930-luvun puolivälissä jo yli 5,5 milj. kuutiometriä. Tämä on saman verran kuin 1990-luvun laman pahimpina vuosina.

Jopa venäläiset historioitsijatkin ovat myöntäneet, että Neuvostoliitto aloitti talvisodan. Tästä huolimatta venäläiset trollit vieläkin levittävät aktiivisesti vaihtoehtoista totuutta. Nykyisellä Venäjällä näyttää syntyneen sellainen valehtelun kulttuuri, että itsekin uskotaan siihen. Totuuden puhuminen ei ole kovin yleistä yleensäkään slaavilaisessa kulttuurissa.

Sodat kuitenkin yhdistivät kansan ja sotakorvaukset vielä tiivistivät sitä. Sotakorvaukset loivat perustan Suomen teolliselle nousulle. Suuryritysten hallitsemaan Suomeen alkoi syntyä uutta keskisuurta ja pientä teollisuutta, koska suurteollisuuden rahkeet eivät yksin riittäneet sotakorvausten maksuun. Samalla se loi pohjan vuosikymmeniä kestäneelle vaihtokaupalle Neuvostoliiton kanssa.

Sotakorvausten jälkeen kapasiteettia riitti myös länsimarkkinoille, joita ryhdyttiin valloittamaan tarmokkaasti. Tosin yleislakko ja työväenliikkeen vahvistuminen aiheutti inflaatio-devalvaatio rumban, joka päättyi vasta markan arvon romahdukseen ja kelluttamiseen. Oma valuutta oli kuitenkin ollut vaikeuksissa koko historiansa ajan. Se oli välillä sidottu milloin mihinkin valuuttaan ja kultaan ja hopeaan. Oli myös setelin leikkauksia ja viimeisessä vaiheessa markka sidottiin 1991 ecuun.  Markka on ollut käytössä itse asiassa jo 1800-luvun alkupuoliskolta lähtien.

Suomella on ollut runsaasti onnea idänkaupassaan. Kun sotakorvausten jälkeen alettiin tehdä kahdenvälistä kauppaa, niin yhdeksi peluriksi perustettiin vuonna 1948 Neste Oy. Venäjältä ei ollut kovin paljon tuotavaa, eivätkä sinkkiämpärit riittäneen kattamaan vientiä. Öljy sen sijaan oli tuote, jolla vienti voitiin kattaa. Nesteen historiassa kerrotaan, että suomalaisista tuotteista maksettiin ylihintaa, koska Neste maksoi öljystä n. 5 % maailmanmarkkinahintoja enemmän. Tämä oli niitä Kekkosen sopimuksia ja sillä perusteella hän myös valitsi yritykset, jotka saavat idänkauppaa käydä. Se oli sellainen kultapossukerho!

Öljykriisi oli Suomen kannalta lottovoitto. Kun muut maat olivat kriisin kourissa polvillaan, niin Suomi sen kun porskutti. Mitä kalliimpaa öljy oli, sitä enemmän piti itään viedä maksuksi tavaraa. Kun länsivienti sakkasi pahasti, niin itävienti kasvoi kohisten ja auttoi pahimman yli. Myös BKT kehittyi siten, että Sorsan hallitus pääsi laittamaa kunnolla rahaa haisemaan.

Kaikki hauska päättyy aikanaan. Koivisto yritti pääministerinä ja presidenttinä hillitä jatkuvaa inflaatio-devalvaatio kierrettä erilaisin konstein. 1977 devalvaation jälkeen kokeiltiin hintasäännöstelyä ja sitten 1980-luvulla vahvan markan politiikkaa. Globaaleja markkinoita ei voi kuitenkaan mikään valtio ohjata valuuttakikkailullaan. Vahvan markan politiikkaan päättyi markan 150-vuotinen historia. Hyvällä syyllä voi kysyä, oliko tämä vahvan markan politiikan perimmäinen tarkoituskin?

Lamasta noustiin sitten Nokian avulla. Tutkijat tosin jopa VATT:ssa todistavat, että Nokian apu tuli liian aikaisin. Olisi vielä tarvittu muutama vuosi, jotta työmarkkinoiden ja julkisen hallinnon rakenteet olisi saatu uusittua. Mutta kuten sanotaan: Mitä isompia ne ovat, sitä kovemmalla rytinällä ne kaatuvat. Nokia sortui vauhtisokeuteen. Seurasi 8 vuoden lama, mutta tänäkään aikana ei ole saatu rakenteita kuntoon.

Rakenteiden uudistamiseen tarvitaan suuria ikäluokkia. Kun nämä puolimiljoonaa poistuvat työelämästä, niin 2020-luvulla hallituksilla ei ole paljon vaihtoehtoja. Silloin itketään ja uudistutaan. 100-vuotias itsenäinen Suomi on tänä aikana todistanut myös poliittisen itsepäisyytensä.

Kommentit pois päältä artikkelissa Suomi neidon toisenlainen historia

Kohtaanto-ongelmat

Työelämän ja koulutuksen kohtaanto-ongelmista keskustellaan vilkkaasti. Työttömiä on paljon, mutta niin on myös avoimia työpaikkoja. Suuri joukko työttömistä on myös koulutettuja. Mieleeni muistui oma kokemukseni 60-luvun teknillisestä koulusta. Meille opetettiin pärekaton rakentamista.

Kurssin lopussa opettaja totesi, että pärekattojen teko on Palolaissa kielletty jo vuosia sitten, mutta koska se on opetusohjelmassa edelleen, niin kurssi on pidettävä ja tentittävä. Tosin nyt tilanne on sellainen, että pärekattokin voidaan tehdä palamattomaksi, mutta laki kieltää sen edelleen.

Nykyinen kehitys on kaikilla aloilla paljon nopeampaa kuin 60-luvulla ja vauhti vain kiihtyy. Myös työn osaamisen vaatimukset muuttuvat melkein päivittäin. Miten siis koulutus voitaisiin pitää ajan tasalla? Tilanne on nyt se, että vastavalmistunut, joka ei ole ollut alansa työharjoittelussa, joutuu kuukausia kestävään perehdytykseen uudessa työpaikassaan. Olen teettänyt melko paljon remontteja ja joutunut niissä tekemisiin myös nuorten kanssa.

Kysyin eräältä nuorelta mieheltä, onko hän käynyt ammattikoulun. Vastaus vähän yllätti. Hän sanoi, että monet ammattikoulun käyneet ovat kertoneet, että siellä ei opi kolmessa vuodessa mitään. Hän päättikin ryhtyä ammattilaisen oppipojaksi. Siinä hän oppii kolmessa vuodessa paljon enemmän kuin ampparissa ja saa vielä palkkaa. Alan ammattilaisen pitää sanoa, että hyvin oli poika oppinut.

Remonttihommissa on sellainen erikoispiirre, että sillä pitää olla moniosaaja. Pelkkä puutöiden tai muuraamisen osaaminen ei enää riitä, vaan on osattava monia muitakin tehtäviä. Luvanvaraiset työt kuten sähkö- ja lvi-työt ovat oma lukunsa. Ammattikouluissa on sellainen ongelma, että työnopettajilta ei vaadita enää käden taitoja. AMK-insinöörit opettavat töitä netistä, mutta se ei todelliseen ammattitaitoon riitä!

Yliopistojen ongelma puolestaan on se, että suurin osa professoreista ei ole koskaan ollut ”oikeissa” töissä. Nykypäivän ulkomaankauppaa ei oikein voi opettaa kuin teoriassa. Käytännöt, joita työelämässä tarvitaan, ei opita yliopistoissa. Olen toiminut monta vuotta näiden suoraan yliopistoista tulleiden maisterien ja metsänhoitajien kanssa ja tuotteen koko arvoketju myyjältä asiakkaalle on ollut pahasti kateissa.

Yhdysvalloissa opiskelijat käyvät hyvin ahkerasti vierailuilla yrityksissä. Siellä he saavat edes jonkinlaisen kuvan käytännön työelämästä. Jotkut voivat jopa löytää kesätyöpaikkojakin. Suomessa professoreilla on iso kynnys olla yhteydessä käytännön elämään opiskeluaikaisen perehdyttämisen järjestämiseksi, koska yrityksessä voi äkkiä munata itsensä.

Myös yrityksissä on nykyisin ongelmia. Ennen työpaikalla oli esim. eläkkeelle lähtevä opastamassa uutta työntekijää, mutta nyt ei ole. Säästöpaineissa uusi työntekijä otetaan vasta, kun siihen on ehdoton pakko. Tähän saattaa kulua kuukausia. Hiljainen tieto on ehtinyt kadota ja perehdyttäminen on hyvin vaikeaa ja rasittaa koko organisaatiota. Yrityksille tällainen perehdyttäminen on kallista, mutta kovapalkkaiset johtajat eivät sitä näytä ymmärtävän. Karavaani pitää kulkea, haukkokoot koirat, mitä haukkuvat.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Kohtaanto-ongelmat

Inflaatio

Kansantaloustieteessä on parikin eri määritelmää inflaatiolle, mutta nehän ovat kaikkien tiedossa. Inflaation kasvuympäristö etenkin euroalueella on vain oleellisesti muuttunut. Markka-aikana Suomen inflaatio oli erittäin monipuolinen ja värikäs. Työmarkkinaneuvottelijat kolmikannassa tiesivät tarkkaan, mitä suuret lakoilla pohjustetut palkankorotukset aiheuttaisivat. Tätä inflaatiota kutsuttiin kustannusinflaatioksi. Sillä ei kuitenkaan ollut väliä, koska devalvaatiolla kuitattiin palkankorotusten ostovoima ja kilpailukyvyn menetykset.

Eri hallitukset väistelivät korkeaksi kohoavia inflaatioita eri tavoin. Tässä olivat apuna suljetut rajat, mahdollisuudet käyttää tulleja ja jopa kotimaisten tuotteiden hintasulut. Lisää rahaakin yritettiin painaa, mutta rahan määrän lisääminenkin aiheutti inflaation. Viimeinen yritys oli markan arvon keinotekoinen nosto 1980-luvulla. Se johti sitten lopulliseen katastrofiin. Edes nostalgisen markan aikana mitkään hallinnolliset keinot inflaation hillitsemiseksi eivät toimineet.

Kustannusinflaatio oli vähän kuin pissaisi housuihinsa pakkasella. Suomessa asia ratkaistiin pääasiassa vientikilpailukykyä parantavalla devalvaatiolla. Kaikki tiesivät, että devalvaatio tulee ja pelastaa, mutta tarkkaa aikaa ei tiennyt kukaan. Kaikkein hauskinta sitten oli, kun se tuli ja ostovoima heikkeni entisestään, niin ay-pomot sanoivat, että emmehän me mitään devalvaatiolle voi. Ja työläiset uskoivat!

Nyt ollaan täysin erilaisessa tilanteessa. On yhteinen euro, vapaa liikkuvuus, eikä rajoilla täytetä tullikaavakkeita. On myös paljon sopimuksia EU:n ulkopuolisten maiden kanssa, joilla on tullittomia tuotteita. Tällainen globaali tilanne on aiheuttanut sen, että pääsääntöisesti tarjonta ylittää roimasti kysynnän. Markkinataloudessa syntyy kilpailua, joka hillitsee inflaatiota. Eri euromaissa inflaatio onkin pääosin sisäistä inflaatiota, joka aiheutuu suurimmalta osalta omien hallitusten toimenpiteistä kuten esim. verojen ja maksujen korotuksista.

Vuoden 2008 jälkeen on nähty deflaatio eli hintojen aleneminen, stagnaatio eli talouden taantuman vakaana pitävät hinnat. Nyt ollaan tilanteessa, jossa talouden kasvu alkaa nousta jopa voimakkaasti. Nyt pitäisi olla se aika, jolloin perinteisen kansantalouden normien mukaan inflaation pitäisi alkaa laukata. Koko euroalueella ei kuitenkaan ole todettavissa merkittävää inflaatiota? Miten suhtautuvat tilanteeseen kansantaloustieteen professorit ja päivystävät dosentit? Kuuluuko huokauksia?

Muistan, kun olin mukana lautakuntatyössä 1970-luvulla. Kun tehtiin budjettia, niin puheenjohtaja yleensä kysyi esittelijältä, paljonko arvioidaan inflaation olevan tulevalla budjettikaudella. Jos vastaus oli esim. 3,5 %, niin puheenjohtaja kuittasi, että laitetaan tämän vuoden lukuihin 5 %, Sillä oli budjetti hoidettu. Nyt sitten ollaankin pulassa, kun ei ole inflaatiota, mutta budjettiin pitäisi saada lisää rahaa.

Kun niin valtiolla kuin kunnillakin on liikaa velkaa, niin ongelmaksi on noussut se, mistä karsitaan. Tämä onki poliitikoille vaikea paikka, kun nyt pitäisi päätösten toimia sumean logiikan tekniikalla. Nyt säästöjä kiristetään sairailta, koululaisilta, opiskelijoilta, eläkeläisiltä jne. Näin tutkijasta vaikuttaa siltä, että tässä noudatetaan käänteisenä sitä sulle-mulle-politiikkaa. Ei näytä olevan tavoitteita eikä strategioita. Yleisenä ohjeena pitäisi olla tulevaisuus! Historiaa emme voi muuttaa, mutta siitä voi aina oppia, jos on haluja. Mitä siis haluamme tulevaisuudelta???

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Inflaatio

Rakenteet remonttiin

Ainakin 30 vuotta on ollut tilastollisesti tiedossa, että julkinen terveydenhoito joutuu ennen näkemättömiin vaikeuksiin suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle julkisen terveydenhuollon piiriin. Päättäjät eivät kuitenkaan uskoneet tilastoja eivätkä tutkijoita ja tässä nyt ollaan.

Samanlainen tilanne on edessä, kun sadat tuhannet julkisen sektorin työntekijät lähtevät eläkkeelle. Tämäkin on tiedossa ollut jo pitkään ja tilanteesta on varoitettu. Kuitenkin sama meno jatkuu. Rakenteisiin ei uskalleta puuttua, koska likimain kaikki julkisen sektorin työntekijät ovat puolueiden jäseniä ja yli 600 000 äänestäjää on houkutteleva joukko. Päättäjät ovat siis puun ja kuoren välissä ja ainoastaan odottavat.

Odotus saattaa kuitenkin tulla kalliiksi. Syntyvyys vähenee ja työikäisten määrä vähenee. Tämä merkitsee kiristyvää kilpailua työvoimasta julkisen ja avoimen sektorin välillä. Mikäli mitään ei asian hyväksi tehdä, niin muutaman seuraavan vuosikymmenen kuluttua suurin häviäjä on Oy Suomi Ab. Hyvinvointivaltio Suomi ei voi tätä kilpailua voittaa.

Avoin sektori tulee taistelemaan työvoimasta niin kauan, kunnes palkkataso nousee sellaiseksi, että yritysten on muutettava pois maasta. Jos julkinen sektori ei osallistu palkkakilpailuun, niin julkiset palvelut kaatuvat henkilöstöpulaan. Hyvinvointivaltio alkaa siis kadota yhä kauemmas horisonttiin. Ainoa mahdollisuus varautua tuleviin haasteisiin olisi rohkeasti alkaa purkaa byrokratiaa ja täysin turhia rakenteita. Tosin onhan mahdollista tällaisena digi-aikana toimia kuten yksityiset yritykset. Huomattava osa toiminnoista voidaan ulkoistaa vaikka Espanjaan tai Intiaan.

Kun hyvinvointivaltiota rakennettiin, niin sitä ei pääosin rakennettu kansalaisten tarpeisiin vaan poliittisiin ja hallinnollisiin tarpeisiin. Voisikin siis hyvin todeta, että voi turhuuksien turhuus, kaikki on turhaa! Ongelma näissä purkutalkoissa on tietenkin se, että kukaan, ei edes VM, hallitse valtakunnan rakenteellista kokonaisuutta. Ministeriöt puolestaan pitävät kiinni tiukasti reservaateistaan. Yksikään ministeriö ei todellisuudessa halua luopua mistään. Jos pakko on, niin irtisanotaan sisälähetit, jos niitä vielä jossain on.

Tämä on tilastollisiin faktoihin perustuva ennustus, joka taas menee sarjaan EVVK! Mutta varoitus on jälleen annettu. Jos tässäkin asiassa ajatellaan kuten ennen, niin päätösten tekemättä jättäminen saattaa osua pahasti omaan nilkkaan!

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Rakenteet remonttiin

WP Login