Lääkkeiden hinnoittelusta

Meillä toimii sellainen kumileimasin organisaatio, joka myöntää myyntilupia lääkkeille, joille jo EU:n oma organisaatio on jo luvat myöntänyt. Organisaation nimi on Fimea. Fimea ei voi kieltää lupia sellaisilta lääkkeiltä, joille luvan on jo myöntänyt EMA (European Medicine Agency). Fimea kyllä kikkailee asialla ja vaatii erillistä maksua lääkkeille, joille EMA on luvan jo myöntänyt. Maksun hakee asiakkaan puolesta apteekki ja ne 30/50 euroa. Näitä lisämaksuja ei korvaa Kela!

Tällaisia lisämaksuja ei peritä muualla EU-maissa. Jos tällainen lääke sattuu kohdalle, niin kannatta tarkistaa hinta jostain EU:n nettiapteekista. Yleensä ostos tulee näin huomattavastikin halvemmaksi. Nyt pitää myös muistaa, että Kela korvaa myös EU-alueelta ostettuja lääkkeitä, mutta vain jos ne on itse ko. maassa ostettuja. Lääkepulan vuoksi on nyt tutkittu mahdollisuutta korvata myös postitse toisesta maasta lähetettyjä lääkkeitä. Toistaiseksi päätöksiä ei ole vielä saatu. Kotimaan nettiapteekeista postitse lähetetyistä lääkkeistä korvauksen saa samoin kuin apteekeista.

Kun nyt tilaa lääkkeitä vaikka saksalaisista apteekeista, niin kannattaa vaatia, että postituskuluja ei laskuteta erikseen, vaan ne sisällytetään hintaan. Silloin voi hakea Kela-korvausta ja katsoa, mitä tapahtuu. Yleisesti ottaen lääkkeet ovat muissa EU-maissa halvempia kuin Suomessa. Kun hintoja vertailee, niin hinnat näyttävät olevan Suomen Kelakorvuksen verran halvempia ja ehkä hieman enemmänkin. Vertailuja on helppo tehdä esim. saksalaisiin hintoihin, joita netistä löytyy runsaasti.

Lääkkeiden hinnoittelu perustuu ostovoimapariteettiin. Se  tarkoittaa, että lääkeyhtiöt hinnoittelevat tuotteensa kohdemaan ostovoiman perusteella. Yleisin käytössä oleva mittari on hampurilainen. Maailman laajuinen indeksi löytyy googlaamalla Big Mac Index. Suomessa lääkkeiden hinnoittelussa otetaan kuitenkin huomioon Kelan lääkkeistä maksama korvaus. Vain vapaassa kaupassa myytäviin lääkkeisiin käytetään ostovoimapariteettia. Näin esim. Aspiriini on vaikkapa Virossa halvempaa. Siis hampurilainen määrittelee suurimman osan tuotteiden hinnoista maailmanlaajuisesti. Kun siis liikutte maailmalla, niin voitte nopeasti arvioida maan hintatason vertaamalla paikalisen hampurilaisen hintaa Suomessa myytävien hampurilaisten hintaan!

Edellä olevasta voi siis loogisesti vetää sen johtopäätöksen, että Kela-korvaukset ovat valtava rahansiirto veronmaksajilta lääkeyhtiöille, joiden tulot valuvat veroparatiiseihin. Meitä lyödään siis hampurilaisella ympäri korvia. Veronmaksajien kannalta olisikin keksittävä kokonaan toisenlainen järjestelmä, jossa lääkkeiden hinnat tulisivat muodostumaan todellisen ostovoiman eli Big Mac Ideksin mukaisesti. 

Kommentit pois päältä artikkelissa Lääkkeiden hinnoittelusta

Pandemian jälkeinen aika

Nykyistä tilannetta ei voi verrata 1990-luvun kriisiin, joka oli todistetusti itse aiheutettu. Se oli todistetusti seurausta täysin taitamattomasti hoidetusta finanssipolitiikasta. Devalvaatioita oli vuosikymmenien saatossa yritetty vaimentaa mm. hintasuluilla, siinä onnistumatta. 80-luvulla valittiin strategiaksi markan arvon vahvistaminen eli revalvointi. Vajaassa kymmenessä vuodessa markan arvo esim. Saksan markkaan vahvistui yli 30 %. Vuosikymmenen puoli välissä tämä hullaannutti päättäjät vapauttamaan valuuttaluotot.

Suurin virhe tapahtui siinä, että valuuttaluottoja vapautettaessa olisi pitänyt laskea markka kellumaan eli määräytymään markkinoiden pelisääntöjen mukaan. Näin ei tehty, vaan markkaa revalvoitiin edelleen. Vuosikymmenen vaihteessa tämä johti siihen, että jopa Suomen metsäteollisuus oli ajautua konkurssiin. Suomen Pankissa ei ymmärretty tilannetta lainkaan. Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen (VATT) lainaus Suomen Pankin johtoryhmän kokouksesta: ”Nyt saavat metsäteollisuuden vuorineuvokset tulla polvillaan kerjäämään devalvaatiota. Sitä ei tule!”. Ei mennyt vuottakaan, kun markka jouduttiin devalvoimaan 30 %. Sekään ei riittänyt, vaan markka jouduttiin nopeasti laittamaan kellumaan markkinoiden myrskyjen armoille.

Vieläkin on suuri joukko henkilöitä (populisteja), jotka väittävät, että Suomi liittyi euroon vapaaehtoisesti. Edellä oleva todistaa, että näin ei käynyt. Suomi oli ajanut itsensä nurkkaan selkä seinää vasten ja joutui pyssy ohimolla liittymään euroon. Suomi oli lisäksi niin velkainen, että sitä ei hyväksytty euroon sellaisenaan ennen, kuin eläkeyhtiöiden miljardivarallisuudet oli hyväksytty Suomen valtion omaisuudeksi! Tästäkin on oltu melko hiljaa?

Kun sitten Nokian vetämänä talous alkoi elpyä 90-luvun puolivälin jälkeen, niin ryhdyttiin miettimään, miten kymmenien tuhansien kaatuneiden yritysten tilalle saataisiin uusia yrityksiä. Tilastokeskuksen tilastoissa on sellainen ongelma, että ”yrityksiksi” luetaan myös asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöt. Vuonna 2018 Suomessa oli yrityksiä n. 286 000, joista asunto- ja kiinteistöyhtiöitä oli yli 120 000. Nämä yritykset eivät juuri mene konkurssiin. Jos siis yrityksistä menee 10 % konkurssiin eli 28 000, niin se on aivan eri asia kuin 10 % 160 000. Kun puhutaan yrityksistä tilastollisesti, niin olisikin syytä puhua vain vapailla markkinoilla toimivista yrityksistä.

Hallitus keksikin parannuskeinoksi rahoittaa yliopistoille ”yrittäjyysprofessuureja”. Yliopistot tarttuivatkin hanakasti uuteen rahoitukseen ja kaikkiin yliopistoihin ilmestyi yrittäjyyden professoreita. Ongelma vain oli se, että näillä professoreilla ei ollut mitään kokemusta käytännön yrittämisestä. Ainoastaan Kuopion Yliopistossa oli Lahdessa toisen polven kodinkonekaupassa yrittäjänä toiminut Mauri Laukkanen (professori emeritus). Jokunen professori oli toiminut yrityksissä, mutta ei omalla riskillään. Menin itse yliopistoon yli 50-vuotiaana 1990-luvun lopulla ja se oli erittäin ahdistava kokemus. Vuosikymmenten kokemusta suurten yritysten palveluksessa ja yrittäjänä, ei yliopistomaailmassa juuri arvostettu – sitä pikemminkin pilkattiin.

Tämän jälkeen ainoita yritystoimintaa edistäviä toimenpiteitä ovat olleet yrityksen perustamisen helpottaminen. Yrityksen perustamista ei juuri enää voi helpommaksi tehdä. Sen sijaan pandemiaa seuraavan konkurssiaallon jälkeen varsinaista yrityksen päivittäistä toimintaa pitäisi helpottaa.  Nyt on nimittäin niin, että nykyiset liiketoimintaa säätelevät lait ja asetukset ovat pahasti ristiriidassa keskenään. Jopa niin, että toisen lain mukaan kirjaimellisesti toimittaessa, sen on rikoslaissa rikos! Voidaankin perustellusti sanoa, että jokainen yrittäjä rikkoo ainakin viikoittain lakeja yrittäessään toimia niiden mukaan!

Voimassa olevat lait ovat pitkälti viime vuosisadalta, jolloin ne laadittiin suurten yritysten ehdoilla. Pieniä ja keskisuuria yrityksiä alkoi syntyä vasta sotien jälkeen, kun niitä tarvittiin sotakorvausten maksuun. Yksinyrittäjyys puolestaan on vasta tämän vuosituhannen aikaansaannosta. Pienten ja keskisuurten ongelma onkin edelleen se yleinen käytäntö, että iso yritys on aina vähän enemmän oikeassa kuin pieni yritys tai yksinyrittäjä.

Nyt, kun ollaan uuden kriisin kynnyksellä, olisikin syytä nopeasti aloittaa koko yritystoimintaa säätelevien lakien päivitys tälle vuosituhannelle, tähän digiaikaan ja globaaliin talouteen. Myös Verohallintoon tulisi perustaa erillinen valtakunnallinen asiantuntijayksikkö kansainvälisten verotusongelmien käsittelyyn

Kommentit pois päältä artikkelissa Pandemian jälkeinen aika

V U L- skenaariot

Valtiovarainministeriö piti tiedotustilaisuuden 16.4. Siinä arvioitiin talouden tulevia näkymiä koronapandemian jälkeen. Ekonomisteilla on VUL-skenaariot. V merkitsee nopeaa laskua ja nopeaa nousua. U puolestaan hieman pidempää pohjalla oloa ja sen jälkeen nopeaa nousua. L sen sijaan on se pahin skenaario, jossa nopean laskun jälkeen jumiudutaan pitkään jatkuvaan taantumaan. Minua jäi kuitenkin ennusteissa vaivaamaan muutama asia. Pahimmissa ennusteissa on väläytelty jopa 100 000 yrityksen konkurssia pandemian seurauksena. Tämä ei noussut esiin VM:n ennusteissa. Näin suurta konkurssien määrä ei kansallinen talous kestä! Tärkeää olisi myös arvioida, mihin pahin isku kohdistuu.

Ensimmäisenä ovat todennäköisesti tulilinjalla juuri aloittaneet yritykset ja suuri osa start uppeja. Tämä on tietysti hirmuisen paha ja tulee vaikuttamaan yrittämishalukkuuteen pitkälle tulevaisuuteen. On arvioitu asiantuntijoiden taholta, että vaikka hallituksella riittää nyt halua yritysten tukemiseen toisin kuin 90-luvun laman aikana, niin byrokratia saattaa vaikuttaa käytännön päätöksiin niin, että rahoitus ei ehdi ajoissa.

Kaikilla yrityksillä on myös sellainen ongelma edessään, että kesälomien maksuaika lähenee. Saattaa siis käydä niin, että avustukset menevätkin loma- ja lomaltapaluurahojen maksuun. Tällöin ei jää varoja toiminnan uudelleen käynnistämiseen ja jatkamiseen. On myös otettava huomioon, että työntekijä voi valita pitääkö kesäloman lomautusten sijaan vai nostaako päivärahoja. Epävarmuus tulevasta voi siirtää lomat hamaan tulevaisuuteen. Silloin yritysten uudelleen käynnistyminen saattaa venyä pitkälle loppuvuoteen.

Vientiyritysten tulevaisuus on myös hyvin niljakas. Pandemia on tietysti force majour sekä myyjän että ostajan kannalta. Riippuu hyvin paljon eri maiden ja asiakkaiden tilanteista, kuinka kaupat saadaan jälleen käynnistettyä. 70-luvun öljykriisin jälkeen, länsiviennissä hinnat putosivat useita kymmeniä prosentteja ja asiakkaista käytiin veristä kilpailua. Silloin pelastajana oli idän kauppa. Öljyn hinnan noustessa, itään piti toimittaa maksuksi yhä enemmän tuotteita.

Konkursseissa on se paha puoli, että maan lakien mukaan, ketään ei voi hyljätä täysin oman onnensa varaan. Kun henkilökohtainen konkurssi ei ole mahdollinen ja voudit vahtivat joka euroa, niin historia on todistanut, että töihin meno ei kannata. Työpaikan saantikin on konkurssin tehneelle Suomessa vaikeaa. Amerikassa sanotaan, että henkilö on valmis yrittäjäksi vasta kolmannen konkurssin jälkeen. Olisi siis hyvä miettiä tätä henkilökohtaista konkurssia, kun konkurssien  kustannuksia jaetaan kansantaloudessa. Suuri elätettävien määrä ei ole yhteiskunnalle ja veronmaksajille halpa juttu!

Jos pitää etsiä kriisistä jotain positiivista, niin sellaistakin löytyy. On nimittäin käytännössä todistettu, että uusien tuotteiden tuominen markkinoille, on laman aikana helpompaa kuin noususuhdanteen aikana. Psykologia piilee siinä, että on enemmän aikaa kuunnella myyjiä ja etsiä jotain sellaista uutta, jossa ei vielä ole armotonta kilpailua. Nyt kannattaakin kaivella muistin sopukoista jotain sellaista, joka on ehkä aikaisemmin tyrmätty markkinoilla ja alkaa etsiä uusia ideoita tuotekehittelyyn!

Kommentit pois päältä artikkelissa V U L- skenaariot

Vallattomat viranhaltijat

Julkisuudessa vaikuttaisi käsiteltävän vain n. 80 % koronaa? Hyödyntääkö paikallinen virkakoneisto tilannetta lobbaamalla itseään työllistäviä ehdotuksia päättäjille? Yhdysvalloissa ennustetaan pandemian aiheuttavan 20 m% työttömyyden ja talouden ajautuvat 1930-luvun vaikeuksiin. Meillä puolestaan kaikenlaiset päivystävät dosentit esittävät mielipiteitään ilmeisen julkisuushakuisesti.

Aivan ensimmäiseksi pitää muistaa, mitä tapahtui 90-luvun laman alkaessa hellittää. Silloin ennusteltiin aika yksimielisesti, että nyt lähtee kulutus nousuun. Mitä päättikään kansa? Päättivätkin pitkän laman jälkeen lähteä etelän lämpöihin lomille. Nyt tilanne on vähän toinen. Kokonaisia toimialoja on suljettu ja matkustaminen on käytännössä kielletty. Ei ole sellaista gurua, ei Suomessa puhumattakaan Lahdesta, joka pystyisi ennustamaan, kuinka ja millä aikataululla tästä noustaan, jos ylipäätään noustaan seuraavan kymmenen vuoden aikana!

 Paikallisesti tämä on ankara ja arvaamaton paikka kaupungin päättäjille. Kaupunki on rakentanut kuntakonsernin, jossa on jopa yli 60 osakeyhtiötä. On perusteltua kysyä, ovatko nämä yritykset perustettu vain osakeyhtiölain tietosuojan piiriin. Hyvin usein joka tapauksessa vedotaan liikesalaisuuksiin, kun halutaan tietoja niiden toiminnasta ja tuloksellisuudesta. Nyt on tilanne kuitenkin toinen. Onko päättäjillä kenties sellainen lapsellinen käsitys, että pandemian aiheuttama lama ei vaikuta näihin yrityksiin ja ne vain porskuttavat? Todellisuudessa kaupunki on sellaisessa tilanteessa, jossa ei edes kaunis kirje joulupukille auta!

Julkisuudessa on ollut kuntaliiton tietoihin perustuvia arvailuja siitä, paljonko kaupunki menettää tuloja. Olen arvioinut Face Bookissa, että kaupungin verotulot pienenevät n. 13 – 18 %. Tämä merkitsisi 2019 tilinpäätöstietojen perusteella 60 – 80 milj. euroa. Asetelmassa on kuitenkin paljon epävarmuustekijöitä. Jos avautuminen alkaa kesäkuussa, niin edessä ovat kesälomat, jotka vientimarkkinoilla jatkuvat ainakin elokuun loppuun. Silloin ahdingon pituudeksi tulee jopa puoli vuotta.

Kaikista näistä arvioista puuttuvat konserniyhtiöiden mahdolliset tappiot. Tietääkö Mäntylän johtama konserni- ja tilajaosto tilanteesta yhtään mitään? Ei ainakaan julkisuudessa ole mitään arvioita. Sen sijaan kaupungin hallitus päätti jo avustaa Koko Lahti Oy:n surkeutta 2 milj. lisälainanottovaltuuksilla. Jos sama koskee kaikkia konserniyhtiöitä, niin siinä meni jo yli 100 milj. mahdollisesti sinne kuuluisaan Kankkulan kaivoon. Paljonkohan se tekee sitten veroäyrille? Vastaus on selvä: PALJON! Ensimmäisenä ehdotetaan kiinteistöveron korotuksia!

Kaikesta tästä huolimatta vallattomat viranhaltijat rakentelevat täysin imagopohjalta älypyöräteitä. Tämäkin hanke rahoitetaan pääosin EU:n tuella – paljonko se tuki on? Vaikka keskustan kehä on jo tyrmätty, niin virkakoneisto painaa päälle kuin valtakunnansyyttäjä oman työllisyytensä turvaksi. Entä sitten Paavolan kampus? Kiiliäisvuoren luonnon monimuotoalue on jo puoliksi tuhottu ja se piti sitten rahapulassa jättää kesken. Muita kaavahommia kuitenkin ilmeisesti jatketaan ja niiden kunnallistekniikkaan kuluu rahaa. Niitä kun ei vielä voi tehdä digitaalisesti!

Pitäisikö kaupunkiin perustaa määräaikainen hätätilahallitus, kun kerran on iso hätä odotettavissa? Nykyiset päättäjät näyttävät olevan housut kintuissa täysin aseettomina?  Nyt näyttää vahvasti siltä, että häntä heiluttaa koiraa?

Kommentit pois päältä artikkelissa Vallattomat viranhaltijat

Kamreeribyrokratia

Byrokratia on vaikein hallituksen päätöksiä hidastava tekijä. Lentokentän ongelmat ulkomailta tulevien matkustajien karanteeneista oli selkein esimerkki ongelmasta. Kun asia selvisi, niin selityksiä löytyi. Ongelma johtui siitä, että lentokenttäalueella toimii monta eri ministeriötä. Kun tiedon pitäisi kulkea pyramidimallin mukaisesti, se toimiikin vain vertikaalisesti jonkun ministeriö sisällä.

Ongelma syntyy siitä, että kaikki tapauksen ministeriöt päätelevät, että asia ei kuulu meille. Sitten, kun käsky käy,  aletaan suojella omaa reviiriä mustasukkaisesti ja sivuille vilkuilematta. Pitäisiköhän hallituksen ottaa käyttöön WILMA-ohjelma, joka jakaa tiedot kaikille kamreereille on line?

90-luvun laman alkaessa keskusteluissa oli myös tukea yrityksiä Keran kautta annettavalla rahoituksella ja takuilla. Hallitus kuitenkin päätti suuressa viisaudessaan tukea pankkeja ja tulokset ovat tiedossa. Pankit käyttivät tilaisuutta hyväkseen, kun piikki oli auki. Olin muissa asioissa eduskunnan kahviossa, kun isäntäni vinkkasi pääministeri Esko Ahon pöytäämme. Mainitsin vaihtoehdosta hänelle. Hän mietti hetken ja sanoi: Esko, sinulla on hieno nimi!

Nyt hallitus on ottanut käyttöön 90-luvulla hylätyn vaihtoehdon ja tukee yrityksiä Finnveran kautta. Pelkään kuitenkin, että kamreeribyrokratia iskee tähänkin palveluun ja palvelut hidastuvat kohtuuttomasti. Hidastuminen voi puolestaan johtaa konkurssivyöryyn. Pankit ovat kommenteissaan olleet varsin epämääräisiä. Yleinen toteamus on ollut, että pankeilla ei ole rahaa, koska EKP ei ole vielä aloittanut luvattua rahoitustaan.

Hallituksen olisikin syytä vaatia pankkeja ilmoittamaa selkeästi asemansa ja strategiansa yritysten hätärahoituksessa. Lopullinen päätösvalta on kuitenkin pankeilla. Pankeilla voi olla suuri houkutus käyttää tilannetta hyväkseen. Keinojahan riittää! Samoin olisi syytä ottaa nopeasti käyttöön toimenpiteitä, jotka vaikuttavat yritysten kassavirtaan välittömästi. Ainakin tämän vuoden osalta olisi yksinyrittäjien ALV-rajaa nostettava, jotta pandemian väistyttyä yrittäjät voisivat palauttaa kassavirtansa raiteilleen mahdollisimman nopeasti.   

Nyt olisi tärkeää ajatella myös kokeneen ja ammattitaitoisen työvoiman pysyvyyttä. Yrityksille ja työntekijöille on tärkeää, että ammatillinen osaaminen ei pääse lomautusten ja irtisanomisten vuoksi rapautumaan. Ratkaisu tähän olisi puolipäivätyö, jossa päivän toiselta puoliskolta olisi mahdollista saada työttömyyskorvaus. Tällaisessa poikkeuksellisessa operaatiossa suurin este on taas sitten se Kamreeribyrokratia.

Kommentit pois päältä artikkelissa Kamreeribyrokratia

Lahti Oyj

Suomalaiset kunnat ja kaupungit elävät konserniyhtiöhypetystä. Kaikki pyrkivät siirtämään kunnallisia palveluitaan osakeyhtiöihin, joissa ovat itse pääomistajia. Perustelut ovat yleisesti olleet, että näissä päätöksenteko on nopeampaa kuin kunnallisissa järjestelmissä. Veronmaksajat puolestaan ovat vahvasti sillä olettamalla, että näin pyritään salaamaa päätöksentekoa yrityssalaisuuksien taakse. Joka tapauksessa kuntalaisten valitusmahdollisuudet osakeyhtiöiden päätöksistä niiden konkretisoituessa, ovat varsin minimaaliset!

Lahdella on yli 50 osakeyhtiömuotoista tytäryhtiötä, joita virheellisesti kutsutaan konserniyhtiöiksi. Konserni nimittäin on kahden tai useamman yrityksen muodostama taloudellinen kokonaisuus, jossa emoyrityksellä on yksin tai yhdessä muiden samaan konserniin kuuluvien yritysten kanssa määräysvalta. Suuryritykset ovat tyypillisesti konserneja. Kaupunki tai kunta ei ole yritys – vielä!

Lahden kaupungin tytäryhtiöt hoitavat huomattavan osan pakollisista ja keksityistä ”mukayrityksistä”. Tällaiset ”mukayritykset” edustavat haavemaailmaan, jossa kuntaan voidaan luoda kaikenlaista hyvää vain sormia napsauttamalla. Lahti on siirtänyt myös tärkeät lakisääteiset palvelunsa PHHYKY:lle, joka puolestaan on siirtämässä niitä osakeyhtiömuotoiselle yhteisyritykselle. Tämä yhteisyritys ei kuitenkaan ole Lahden konserniyhtiö, koska päätösvalta on yhteistyökumppanilla.

Nyt onkin loogista kysyä, mitä Lahdelle jää sellaisia palveluita, joita julkinen osakeyhtiö ei voisi hoitaa? Ei niin mitään! Miksi ei siis perustettaisi loppuja kaupungin toimintoja hoitamaan Lahti Oyj? Jos kerran perusteina konserniyhtiöissä on käytetty tehokkuusmantraa niin, eikö olisi luontevaa tehdä velkaisesta Lahdestakin tehokas yhtiö? Siinä on sekin hyvä puoli, että jos vaikka konkurssi uhkaa, niin voisi ainakin kokeilla velkasaneerausta. Sillä saataisiin luotottajat hikoilemaan!

No miten tällainen yritys perustettaisiin? Annettaisiin jokaiselle lahtelaiselle ilmaisantina yksi osake, jolla on yksi ääni. Yhtiökokoukset voitaisiin kerran vuodessa pitää digitaalisesti, koska oy voisi niin tehdä. Yhtiöllä olisi tietysti toimitusjohtaja eikä mitään pahuksen kuvernööriä. Toimitusjohtaja valittaisiin hakemusten perusteella. Johtaja sitten rakentaisi oman organisaationsa. Valtuustoa vastaisi hallintoneuvosto ja yhtiöllä olisi tietysti yhtiökokouksen valitsema hallitus.

Suurin poliittinen ongelma olisi tietenkin siinä, että kuntavaalit korvaisi vuotuinen yhtiökokous. Yhtiökokous punnitsisi sitten valtuuston ja hallituksen luottamuksen. Avoimuus ei juurikaan muuttuisi nykyisestä, mutta arvostelua ei tarvitsisi varttua neljää vuotta. Vuosi riittäisi! Kunnallisveron korvaisi hoitomaksu kuten taloyhtiöissä. Hoitomaksun suuruuden siunaisi yhtiökokous. Samalla voitaisiin sopia yhtiön lainoista eli kuka haluaa maksa ne heti pois ja kuka maksaa vastikkeessa 25 vuoden kuluessa.

Yllä olen esittänyt yhden vision kuntia vaanivista muutoksista. Tulkoonpa ratkaisuksi mikä tahansa, niin suurin osa kunnista on jyrkänteen reunalla ellei suorastaan tuonelan joen rannalla. Valtio on ylivoimaisella päätösvallallaan siirtänyt omia tehtäviään kunnille ja leikannut korvauksia ja jättänyt niitä maksamatta. Jo tämä vuosi saattaa laittaa valtionkin polvilleen, jolloin viimeinen sammuttaa valot!  

Kommentit pois päältä artikkelissa Lahti Oyj

Uskonnot ja Jumalat

Maapallolla on lähes kaikilla kulttuureilla oma uskontonsa ja sen ääriliikkeet. Uskonnoilla on kuitenkin paljon yhteistä johtuen ehkä siitä, että kaikki uskonnot ovat syntyneet Aasiassa. Juutalaisuus, kristinusko ja islam Lähi-Idässä ja muut kauempana Aasiassa. Lähes kaikista uskonnoista löytyy taivas, jumala(t) ja Jeesuksen opettama Kultainen sääntö hieman eri muodoissaan.

Uskontojen eroavaisuudet johtuvat syntyperän, levinneisyyden, jumalakäsityksen (määrittelyn) ja sisäistenkin opillisten erojen perusteella. Samojenkin uskontojen edustajat kokevat uskonnon hieman eri tavalla, kuten viimeaikaisista julkisuuden keskusteluista voi päätellä. Kiina ja Japani ovat varsinaisia uskontojen soppakattiloita. Sykretismiä esiintyy kyllä kaikissa muissakin uskonnoissa, eikä tarvitse etsi kauempaa kuin Koto-Suomesta!

Ennen kristinuskon saapumista Suomeen, täällä palvottiin karhua pyhänä ja palvoivat metsän henkiä kristinuskon rinnalla. Mekin uskomme vielä jumalaan, mutta käsitys alkaa etääntyä kirkon ja raamatun katsomuksista. Näin väittävät viimeaikojen tutkimukset. Japanissa moniuskoisuus on enemmän sääntö kuin poikkeus ja Kiinassa useat harjoittavat useaa eri uskontoa – varmuuden vuoksiko?

En tiedä onko Jumalaa yritetty koskaan tieteellisesti määritellä, mutta melko laajalti on pohdittu sitä, voisiko sama Jumala olla kyseessä kaikissa eri uskonnoissa. Tässä tapauksessa kaikki uskonnot olisivat ikään kuin yhtä ja samaa suurta perhettä. Hindulaisuus on ehkä lähinnä tätä ajatusmaailmaa. Olipa niin tai näin niin ekumeenisuus olisi välttämätöntä päivittää tulevaisuudessa poly meenisuudeksi  eli kutsua kaikki uskontokunnat saman pöydän ääreen. Ehkä sitten vihdoin päästäisiin eroon uskonsodista – siis ehkä?

Uskontoja voidaan karkeasti luokitella kirjoitettuihin uskontoihin suullisen (kirjoittamattoman) uskomusten perinteisiin varhaiskantaisiin uskomuksiin. Toinen luokittelu peruste on etniset eli kulttuuripohjaiset uskonnot, jotka rajoittuvat yhden maan tai yhden kulttuurin keskuuteen ja joihin synnytään. Tällaisia ovat mm. alkuperäiskansojen uskonnot. Näiden vastakohtana ovat Universaalit uskonnot, jotka leviävät maasta ja kulttuurista toiseen, eikä niihin varsinaisesti synnytä.

Jumalakäsitykset poikkeavat eri uskonnoissa, mutta eivät merkittävästi. Yhteinen nimitys Jumalalle voisi olla Kaikkivaltias. Kaikkivaltias johtaa käsitykseen Yliluonnollinen. Tällainen yliluonnollisuus on kaukaista historiallista perua, joka perustuu aikalaisten ymmärrykseen tapahtuneista yliluonnollisista ilmiöistä ja tapahtumista. Esihistorialliset käsitykset kuten tulivaunut taivaalla, voivat tämän päivän ihmisille olla vaikkapa suihkuhävittäjiä. Tällaisia tulivaunuja eli nykykielellä Ufoja seikkaili harvinaisen paljon Korean sodan aikana, mutta myös sen jälkeen.

Pyhimykset sädekehä pään päällä ja enkelit siipineen, voidaan myös selittää tämän päivän tietämyksellä muuksi kuin, miksi ne on historian hämärässä ymmärretty. Mistä sen sijaan on luotu Isä, Poika ja Pyhä Henki, onkin sitten jo vaikeampi selittää. Jos kaikki uskonnot summaa yhteen, niin ihmiskunnan evoluutiota on ollut auttamassa ja ohjaamassa jokin korkeampi voima, joka jostain syystä haluaa yhä olla anonyymi ja yksityisyyden suojaamana.

Ollaanpa Jumalasta ja uskonnoista mitä mieltä tahansa, niin niiden moraalisia oppeja kuten kymmentä käskyä ei tule unohtaa. Samoin tulee muistaa ja noudattaa Kultaista sääntöä – älä tee toiselle mitään, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän! Tämä on paitsi kristinuskon myös kugfutselaisuuden moraalinen ydin!

Kommentit pois päältä artikkelissa Uskonnot ja Jumalat

Digiaika ja lainsäädäntö

Meillä hehkutetaan digiaikaa kaikkialla, mutta onko lainsäädäntömme tämän ajan tasalla. Päivä päivältä näyttää yhä enemmän siltä, että hippiaikakaudella säädetty lainsäädäntö ei vastaa enää tämän päivän vaatimuksia. Lakeja säädettiin aikoinaan antaa kaikkien kukkien kukkia-aatteen pohjalta. Silloin oli kaikki vihreää ja pehmeää!

Näistä ajoista meille on jäänyt lainsäädäntö, joka ei esim. salli itsensä puolustamista kuten monissa muissa maissa. Meillä molemmat saavat rangaistuksen, vaikka maassa makaava yrittäisi puolustaa itseään. Nettikiusaaminen ja koulukiusaaminen ovat hauskaa ajanviihdettä. Koska netissä kiusattu ei voi lyödä takaisin. Voi siis sanoa mitä vain, eikä juuri kukaan puutu asiaan.

EU:n suhteen Suomineito yrittää olla kympin tyttö, mutta sitten yrittää laatia maastapoistumisveroa. Autojen verotuksesta on tapeltu vuosikausia ja aina keksitään uusia mutkia verotulojen säilyttämiseksi. Meillä on uskonryhmiä, joissa naisia ja lapsia käytetään häikäilemättä hyväksi. Kauppakaari ja rikoslaki ovat ristiriidassa keskenään ja pahasti. Se, minkä toinen laki sallii, se puolestaan on toisessa laissa rangaistava teko.

Meillä on myös vanha hallinto-oikeusjärjestelmä, joka velvoittaa viranomaisen käymään yksityisen henkilön kimppuun, mutta tämän oikeuden päätöksiä, ei viranomaisten ole pakko noudattaa! Järjestelmä suojelee omiaan. Yhteiskunnalliset päätökset kätketään nykyisin konserniyhtiöiden liikesalaisuuksien suojaan. Onkin perusteltua kysyä, onko tämä avointa demokratiaa?

Vaikka Suomi onkin saari, niin kansainvälinen rikollisuus siirtyy tänne niin Baltiasta kuin Ruotsistakin. Vanhojen lakien rangaistukset ovat päänsilittelyä ja houkuttelevat rikollisia tänne vankiloihin talvilomille. Yksityisyyden suoja ei salli paatuneiden myymälävarkaiden kuvien julkaisua netissä tai muutoinkaan. Laki ei myöskään salli kiinniottoa ja poliiseja vain vähennetään. Myymälävarkauksista ei edes rangaista ja kansa, tavallinen kuluttaja maksaa viulut! Vihervasemmistolaisille se näyttää olevan yks hailee?

Uusia lakeja tulee kuin tykin piipusta, mutta laatu on tutkimusten mukaan kyseenalaista. Olisiko syytä nostaa katti pöydälle ja käydä tämän ajan kannalta tärkein vanha lainsäädäntö läpi ja todella päivittää se digiaikaan. Jos näin ei tehdä, niin lintukoto on hyvin nopeasti mennyttä aikaa!

Kommentit pois päältä artikkelissa Digiaika ja lainsäädäntö

Verotuksen tulevaisuuden haasteet

Yhteiskunnan eri tahojen yleiseksi käsitykseksi tuntuu vakiintuneen se, että me eläkeläiset olemme vain rasite kansantaloudelle. Useat peräkkäiset hallituksetkin ovat omaksuneet tämän käsityksen. Vahvana todisteena on vanhustenhoidon alennustila. Totuus on kuitenkin aivan tilastojen valossakin toisenlainen. Eläkkeen saajien yhä kasvava joukko ansaitsee kuulla muutakin kuin valeuutisia.

Valtion tuloverokertymä oli vuonna 2017 kokonaisuudessa n. 30 miljardia. Eläkkeistä peritty vero puolestaan oli n. 6,3 miljardia eli n. 21 % koko tuloverokertymästä. Ikärakenteen valossa eläkeläisten osuus verokertymästä on kasvamassa. Yhä suurempi osuus eläkkeistä tulee eläkerahastoilta ja pienenevä osuus on rahojen kierrätystä kansaneläkkeen muodossa. Työeläkkeiden merkitys on kansantaloudelle huomattava, koska ne eivät rasita valtion kassaa, vaan vero-osuus on siirto eläkevakuutusyhtiöiden rahastoista valtion pohjattomaan pussiin.

Tässä mielessä eläkeindeksin leikkaus onkin varsin ristiriitainen päätös valtion talouden kannalta. Ilman leikkausta valtion verotulot olisivat nyt huomattavasti suuremmat. Verotuksessa on eläketulovähennys, jonka tulorajan ylittänyt eläketulo ei enää saa tätä vähennystä hyväkseen. Tämä vähennyksen yläraja ja progressiivinen valtion verotus olisivat merkinneet huomattavaakin valtion verotulojen lisääntymistä eläkerahastoilta. Ylärajan alittavilla eläketuloilla indeksikorotuksen säilyttäminen olisi merkinnyt ostovoiman kasvua ja ehkä kulujen säästöä Kelassa. Kun tällaisia taustavaikutuksia ei päätöksiä tehtäessä oteta huomioon, niin on ihan pakko miettiä, millä perusteilla hallituksen ministerien avustajat valitaan.

Kun ennusteiden mukaan tulevaisuudessa on näkyvissä jonkinasteinen lama eli kulutuskysynnän väheneminen, niin se merkitsee, että eläkkeistä maksettujen verojen suhteellinen osuus kasvaa. Nykyisellä taloudellisella kehityksellä eläkeläisten osuus olisi vuonna 2025 ehkä 25-27 % koko verokertymästä. Mahdollinen talouslama voi kuitenkin johtaa siihen, että kertymä onkin 30 % tai jopa yli sen. Tämä johtuu siitä, että laman aikana palkansaajien verokertymä pienenee lomautuksien, irtisanomisien ja muista laman vaikutuksista johtuen.

Eläketulot ovat eräänlainen vakio, johon eivät vaikuta nousu- eivätkä laskusuhdanteet. Palkoista perittävät verot sen sijaan riippuvat voimakkaasti suhdanteista ja erityisesti kansainvälisestä kilpailukyvystä. Eläkeläisten kannalta tällainen yhtälö onkin erittäin pelottava. Kun valtion menot vain jatkavat kasvuaan ja veropohja on niin laaja, että verohallinto alkaa jo putoilla sen reunoilta niin, mitkä ovat hallituksen vaihtoehdot. Hyvin houkutteleva vaihtoehto on korottaa eläkeläisten verotusta. Eläkeläisten oma voima ei näytä riittävän vastustamaan ja verottajan kannalta verotulojen ennustettavuus on 100 %!

Valtiolla ja kunnilla toki riittää vaihtoehtoja, mutta näille vaihtoehdoille on sitten vahvoja vastustajia ”hyväveliverkostojen” kautta. Perinteinen demokratia onkin jo kriisissä. Tutkimusten mukaan demokratian suosio on länsimaissa ollut laskussa jo pitkään. Miksi? Onko demokratia joutunut hyväksikäytön uhriksi?

Kommentit pois päältä artikkelissa Verotuksen tulevaisuuden haasteet

Työviikon lyhennys

Työviikon lyhentämisen aloitti autonvalmistaja Henry Ford. Hänen uusi sarjatuotantoon perustuva tehtaansa tuotti niin paljon autoja, että kaupankäynti alkoi tökkiä. Pohtiessaan tilannetta Ford tuli siihen tulokseen, että nykyisellä työajalla ihmisillä ei ole aikaa autoiluun.

Ford päätti lyhentää työviikkoa yhdellä päivällä, jolloin markkinat alkoivat vetää ja autojen kysyntä kasvaa. Hän teki myös toisen radikaalin päätöksen, eikä laskenut palkkoja, vaan työntekijät saivat saman palkan kuin olisivat tehneet päivän pidempää työviikkoa. Tähän yhtiöllä oli varaa, koska uusi sarjatuotantoon perustuva linjatuotanto laski roimasti valmistuksen yksikkökustannuksia. Chaplin jopa teki elokuvan uudesta tuotantomallista.

Työviikon lyhennyksessä ei siis ollut osaa eikä arpaa ay-liikkeellä, koska sitä ei ollut vielä edes keksitty Yhdysvalloissa.

Vähitellen muutkin yritykset seurasivat perässä ja alkoivat lyhentää työviikkojaan. Samalla alkoivat kansantalous ja maailman talous kasvaa, kulutuskysynnän myötä. Tästä syntyi jatkuvaan kasvuun perustuva talousteoria, joka nyt uhkaa maapallon ilmastoa ja luonnon monimuotoisuutta. Maailman talous perustuu nyt jatkuvaan kasvuun, joka puolestaan ei johda kestävään kehitykseen. Kun Suomen hallitus nyt vannoo lyhyemmän työviikon puolesta, niin se samalla ampuu alas omaa vihreää ideologiaan hiilineutraalista Suomesta. Itseasiassa työaikaa pitäisi pidentää kuuteen päivään viikossa, jotta ihmisillä ei olisi aikaa kuluttaa!  Se ei taas kansantalouden kannalta ole mahdollista – ainakaan nykyisellä valtion velkataakalla?

Kaikkien taloudellisten nobelistien talousteoriat perustuvat jatkuvaan kasvuun. Nyt tarvittaisiin teoria, jolla maailmantalous selviää ilman jatkuvaa kasvua!

Kommentit pois päältä artikkelissa Työviikon lyhennys

Lääkkeiden saatavuus


Menin apteekkiin saamani uuden reseptin kanssa. Siellä minulle sanottiin, että lääke vaatii Fimealta erityisen maksullisen luvan, mutta lääkettä ei ole nyt saatavilla Suomesta. Etsin sitten Saksasta netti-apteekkia joka löytyikin Hampurin rautatieasemalta. Lähetin sinne kyselyn ja sieltä vastattiin välittömästi, että tuotetta on saatavilla. Ilmoitettiin myös, että lääke on Euroopan lääkeviraston hyväksymä, eikä tarvita mitään maksullisia erityislupia. Lääke tuli postissa viikossa ja koska hinta oli puolet Suomen hinnoista maksullisen luvan kanssa, niin en hakenut Kelasta korvausta.

Viime kesänä sitten piti ostaa lisää kolesterolilääkettä, mutta sitäkään ei ollut. Soitin kaikki Lahden apteekit läpi ja tarkistin myös nettiapteekit, mutta mistään ei löytynyt. Sitten googlasin lääkettä ja sitä löytyikin torniolaisesta kivijalka-apteekista. Otin yhteyttä sinne, mutta sieltä ilmoitettiin, että he eivät voi lähettää lääkettä postissa, vaan se pitäisi noutaa heiltä henkilökohtaisesti. Aika naurettava juttu! Nettiapteekit voivat vapaasti lähettää lääkkeitä postissa, mutta kivjalka-apteekeilta se on kielletty?

No ei siinä sitten mitään. Otin taas yhteyttä hampurilaiseen apteekkiin, mutta sieltäkään ei löytynyt juuri tätä lääkettä. Korvaava lääke kuitenkin löytyi, joten tilasin taas lääkkeen sieltä ja sain sen juuri, kun omat lääkkeeni loppuivat. Tiedän myös tapauksia, joissa terveysasema on tilannut sydänlääkkeitä THL:n kautta ulkomailta, mutta Päijät-Hämeessähän tällainen ei onnistu, koska siitä aiheutuu lisäkuluja!

Meillä on ministeriö, THL ja Fimea, jotka vain seisovat tumpit suorina ja kertovat, että maasta puuttuu n. 1500 lääkettä osa jopa potilaille elintärkeitä. Byrokratia on jotenkin siedettävää, mutta hallinnollinen idiotismi ei ole hyväksyttävää. Voi olla niinkin, että suurista kaupungeista lääkkeet ovat loppu, mutta pienemmillä paikkakunnilla ja maaseutuapteekeissa niitä saattaa olla. Eikö tällaisena digiaikana voida luoda tietokantaa vaikka OmaKantaan, josta selviää piilossa olevat lääkkeet. Samalla pitäisi mahdollistaa lääkkeiden siirrot apteekkien välillä. Onko liian vaikea asia hallinnon kolmikannalle.

Apteekit voisivat myös tilata lääkkeitä toisten EU-maiden apteekeista, mutta tämäkin on kielletty EU-direktiiveillä. Tähänkin on hyvä syy ja lobbarit ovat hoitaneet asian. Kun katselee lääkkeiden hintoja eripuolilta Euroopan nettiapteekeista, niin hintaerot Suomen hintoihin ovat suuret. Lääkevalmistajien hinnoittelu perustuu ostovoimapariteettiin ja Suomen hintoihin lisätään Kelakorvaus! Asiaa vielä hämätään sillä, että rakkaalla lapsella on useita eri nimiä, jolloin kuluttajat eivät aina huomaa, että kyse on yhdestä ja samasta lääkkeestä.

Siis yksityinen kansalainen voi tilata lääkkeitä, mistä haluaa ja ottaa riskin omalle kontolleen. Hallinnollisen byrokratian takia tätä eivät voi tehdä sairaanhoitopiirit tai kansalliset apteekit. Jotain tässäkin on pielessä, koska suomalaisomisteinen Baltian suurin tukkuri toimii myy lääkeitä kaikkiin Baltian maihin, Venäjälle ja huhujen mukaan myös Ruotsiin. Ei ilmeisesti myy Suomeen, koska kilpailisi emoyhtiönsä kautta.

Viimeisimmän tilaukseni osalta ajattelin, että pitää testata lääkekorvauksen saaminen Kelasta. Kelan sivuilta löytyi kaavake, jolla voitiin hakea korvausta ulkomaan matkoilla ostetuilta lääkkeiltä. Vaikka lääkkeiden saatavuus on yhä paheneva, niin vielä ei ole kaavaketta, jossa olisi pelkästään ulkomailta tilatuille lääkkeille korvaushakemus. Hain siis korvausta Kelasta ja olen odottanut sitä nyt 14 viikkoa!

Kommentit pois päältä artikkelissa Lääkkeiden saatavuus

Markan vankina

Rahapolitiikka ja kauppapolitiikka ovat toistensa rikkomaton pariteetti. Suomalainen teollisuus oli myös osittain Neuvostokaupan vanki. Kun vaihtokauppasopimus Neuvostoliiton kanssa tehtiin, niin siinä sovittiin mm., että puutuotteiden tuontiin vaaditaan lisenssi. Tätä varten perustettiin lisenssivirasto, joka ei sitten tietyille teollisuuden lobbaamille tuotteille myöntänyt lisenssejä. Tällaisia tuotteita olivat mm. sahatavara, vaneri, lastulevy, kovalevy jne. Tällä rajoitettiin kilpailua Suomessa.

Vuoden 1957 devalvaation jälkeen inflaatio ja hyvinvointivaltion rakentaminen alkoivat jälleen rasittaa viennin kilpailukykyä. Vientiteollisuus siis alkoi odottaa uutta devalvaatiota. Kun sitä ei alkanut kuulua, niin oli syntynyt pakko tehostaa kotimaan myyntiä esim. perustamalla kotimaan myyntiyhtiöitä. Samoin teollisuus alkoi kehittää uusia tuotteita kotimarkkinoille ja myös vientiin.

Suomen Pankin johtokunnan ja eduskunnan pankkivaliokunnan esityksestä päätti valtioneuvosto panna toimeen 31,25 prosentin devalvaation 12.10.1967. Se astui voimaan seuraavana aamuna. Se merkitsi hintojen nousua niiden tavaroiden osalta, jotka tuotiin ulkomailta tai joiden valmistukseen käytettiin ulkomaisia raaka-aineita. Vastaavasti vientiteollisuus sai enemmän markkoja tuotteistaan.

Devalvaation jälkeisenä aamuna olin tuote-esittely matkalla Tampereella. Kun tulin aamiaiselta, huoneessa odotti puhelu. Puhelimessa yhtiön toimitusjohtaja kertoi, että devalvaation jälkeen kotimarkkinoille ei enää kannattavaa myydä, ja yhtiö lopetetaan vuoden vaihteeseen mennessä. Yhtiö ehti toimia vajaan vuoden. Päätös jätti kotimaan puutuoteteollisuuden pahaan jamaan, koska raaka-aineiden tuonti ei tarjonnut mitään kilpailua kotimaiselle tarjonnalle. Esimerkiksi huonekaluteollisuuden kilpailijamaat hyötyivät tästä merkittävästi.

Sitten 1970-luvulla koettiin kansainvälisen valuuttakurssijärjestelmän romahdus, joka veti myös Suomen markan mukaansa. Vuonna 1977 hyväksyttiin uusi rahalaki. Sen mukaan hallitus päätti Suomen Pankin esityksestä ne rajat, joissa valuuttaindeksi voisi vaihdella. Suomen Pankin tehtävänä oli huolehtia, että vaihtelu pysyi noissa rajoissa. Mauno Koivisto oli tarkka valtioneuvoston ja Suomen Pankin työnjaosta. Hintasulkujakin kokeiltiin, mutta ne eivät toimineet.

Aivan 1970-luvun alku oli vielä nopean kasvun ja korkean työllisyyden aikaa.  Sitten kasvu taittui. Käännekohta oli ensimmäinen öljykriisi syksyllä 1973. Maailma ajautui stagflaatioon, aiempaa hitaamman kasvun ja nopeamman inflaation aikaan. Öljykriisi iski niin nopeasti, että jouluaaton aattona saksalainen agenttini soitti kotiin ja halusi perua tilauksia ja ottaa ne pois lähtevästä laivasta. Paniikki Euroopassa lähenteli jo hätävarjelun liioittelua!

Pankkikriisiin kehittyminen alkoi 1980-luvun puolivälissä, ja ”hedelmä” oli kypsä 1991. Markka oli vuonna 1982 devalvoitu kymmenellä prosentilla, ja Suomen Pankki puolusti jostain käsittämättömästä syystä ”henkeen ja vereen” vakaata markkaa, vaikka markkaa pidettiin selvästi keinotekoisesti yliarvostettuna. Pahin Suomen Pankin ja hallituksen moka oli, kun 1987 valuuttalainat sallittiin jopa pienille nakkikioskeillekin. Tällainen toimenpide olisi edellyttänyt markan asettamista markkinoiden arvioitavaksi eli kellumaan.

Sen sijaan markka revalvoitiin parikin kertaa niin, että vuodesta 1982 vuoteen 1991, markka oli vahvistunut n. 32 %. Vahva markka aiheuttikin pankeissa varsinaisen euforian. Pankkien ottamat valuuttaluotot olivat vuonna 1986 yhteensä noin 20 miljardia markkaa. Pankinjohtajista valuuttalainojen myyntimiehiä ja räjähdysmäinen lainojen kasvu alkoi heti valuuttaluottojen vapauttamisesta seuraavana vuonna 1987 ja sitä jatkui aina vuoteen 1992 asti. Vuonna 1991 valuuttaluottojen yhteismäärä oli kasvanut lähes 120 miljardiin markkaan. Toisin sanoen se oli likimain kuusinkertaistunut vuodesta 1986.

Kun sitten markan devalvointikaan ei riittänyt ja markka jouduttiin laittamaan kellumaan, joka nostikin lainojen markka-arvon 170 miljardiin. Minunkin pankkini järjesti yrityksille kokkareita lainojen myymiseksi. Pitkään ulkomaan kaupassa toimineena kysyinkin pankinjohtajalta, mikä heidän osaamisensa asiassa on? Vastaus oli, että määräys on tullut SKOP:sta. Tällainen ammattiosaamisen puute laittoi sitten 35 – 50 000 yritystä maan hallituksen siunaamaan lahtipenkkiin, josta viimeiset eloonjääneet pääsevät vasta nyt pois! D-vitamiini aiheutti siis aina vastatoimenpiteistä huolimatta inflaation ja kansantaloudelle pahan keuhkopöhön. Paradoksaalista on, että ay-liikekin tiesi, mihin D/I-politiikka johtaa, mutta devalvaation tullessa oli helppo levitellä käsiään ja sanoa, että emmehän me mitään devalvaatiolle voi!

Nyt ei enää voida devalvoida, mutta kilpailukykyongelmat eivät ole hävinneet mihinkään. Vaikka emme olekaan enää markan vankeina, olemme globaalin kilpailun vankeina! Samoin olemme myös velkojemme vankeja!

Kommentit pois päältä artikkelissa Markan vankina

Tietokoneen vankina


Ostin ensimmäisen tietokoneeni 1982. Se oli juuri markkinoille tullut legendaarinen Commodore 64. Siinä oli 64 kt keskusmuisti ja taulukkolaskentaohjelma. Tämä laite ja matriisikirjoitin maksoivat silloin reilut 3000 euroa nykyrahaa. Jos tästä laskee kilotavun hinnan, niin nykyiset koneet maksaisivat varmaan miljardeja. Rakensin itse tähän koneeseen palkkalaskenta- ja laskutusohjelmat, kun niitä ei vielä silloin ollut myynnissä. Tästä alkoi kehitys, jonka jälkeen koneet ovat kehittyneet nopeammin kuin ihmisen evoluutio.

Kehitykselle on useita yhteisiä piirteitä. Kapasiteetti on lisääntynyt kiihtyvällä vauhdilla ja koneet ovat pienentyneet kooltaan. Commodoren alkuaikoina ei ollut nettiä, eikä sähköposteja. Ne ovatkin tuoneet uuden haasteen koneiden kapasiteetille. Ongelma on ollut myös vanhojen koneiden tietojen siirto uusille koneille.

Alussa tiedot siirrettiin ns. lerpuille erillisessä asemassaa. Sitten vaihdettiin korppuihin ja tietojen siirto oli hyvin hankalaa, ellei mahdotonta. Sitten tulivat CD:t ja taas sama juttu. Nyt nämäkin ovat poistuneet ja samalla, kun koneet ovat ohentuneet, ovat käyttöön tulleet USB-liittimet ja pienemmät HDMI:t. Samalla USB paikkojen määrä on vähentynyt ja tarvitaankin erillinen USB-telakka.

Mustalla viikolla vanhaan koneeseeni tuli ilmoitus, että Windows 7 päivitykset loppuvat ja nyt voi ladata Windows 10 ilmaiseksi. Kaiken lisäksi koneeseen oli alkanut iskeä jonkinasteinen dementia. Aamusella ehti hyvin juoda aamukahveet koneen heräillessä. Pelkäsin vähän, että miten kone jaksaisi herätä uudessa käyttöjärjestelmässä.

Ei siis ollut vaihtoehtoja, vaan piti alkaa ladata Win 10 koneeseen. Ensimmäisenä päivänä petti hermot ja piti keskeyttää homma. Seuraavan päivänä varasin enemmän aikaa ja lataus kestikin 5 tuntia. Asennus alkoi sitten jauhaa ja kun tunnin päästä oli asentunut vain 10 %, niin päätin jättää sen asentumaan yöksi. Koko homma lienee kestänyt kymmenisen tuntia. Varmaan 5G olisi tehnyt ihmeitä.

Aamulla sitten jännityksellä availemaan konetta ja niinhän siinä kävi, että ehti lukea vielä aamun lehdenkin. Kaikki näytti kuitenkin toimivan, kunnes piti printata. Kone ei saanut yhteyttä printteriin millään. Teimme kaksi päivää töitä printterin valmistajan kanssa yrittäen päivittää ajureita, vaan ei onnistunut. Lopulta ei auttanut, kuin lähteä mustan torstain ostoksille hankkimaan uutta konetta. Kaupassa tarjoutuivat siirtämään vanhan koneen tiedostot uuteen. Otin kuitenkin koneen kotiin esitarkasteluun.

Siirsin varmuuden vuoksi kaikki vanhan koneen tiedot ulkoisiin muisteihin ja pakkasin kaikki laitteet kuten ulkoisen näytön, telakan, vanhan koneen ja kaikki ulkoisten laitteiden kaapelit kauppaan. No siellä sanottiin, ettei näitä ulkoisia muisteja tarvita. Nyt laitetaan kaikki pilveen! Minä en nyt oikein diggaa näitä pilviä. Kun on poutapilviä, sadepilviä, ukkospilviä, Microsoftin pilviä, ASUS pilviä, Gigantin pilviä ja vaikka mitä pilviä. Mistä sen tietää ja muistaa, mihin pilveen tiedot ovat menneet.

No se asennus alkoi sitten kestää ja laitoin tekstaria, että ei ole kiire, kunhan tulee hyvin tehtyä. Kun sitten sain koneet kotiin, niin koneelta ei löytynyt mitään vanhaa. Kaikki oli jossain pilvessä, joka alkoi huutaa, että tila on loppu, osta lisää tilaa. No onneksi minulla oli nämä ulkoiset muistit, mutta vieläkään en ole saanut kaikkia uudelle koneelle. Pelkästään työpöydän linkkien uudelleen rakentelu vei pari päivää.

Kun nyt vaaditaan ikääntyneitäkin siirtymään digiaikaan, niin kuka sitten vastaa tällaisista vaihdoksista, kun tohtorillekin ottaa koville?

Kommentit pois päältä artikkelissa Tietokoneen vankina

Palkat ovat vain osa työvoimakustannuksia


Näin lakkouhkien alla on syytä muistaa muutama asia. Pohjoismaissa on kaksi täysin vastakkaista työvoimakustannuksiin liittyvää järjestelmää.  On ns. Tanskan malli, jossa palkat muodostavat pääosan työvoimakustannuksista. Työnantaja ei maksa palkkojen lisäksi mitään palkkoihin sidottuja kustannuksia. Kaikki eläkkeet, sotumaksut, yms., kerätään muina veroina. Tästä johtuen verovertailuissa Tanska johtaa tuloverotilastoja.

Täysin vastakkainen malli on meillä Suomessa oleva palkkoihin perustuva tilkkutäkki, jossa kaikki mahdolliset maksut on sidottu veroluonteisina palkkoihin. Nämä maksut muodostavat merkittävän osan suomalaisten yritysten työvoimakustannuksista. Jokainen voi miettiä mielessään, mikä näiden kulujen merkitys on verrattaessa maiden kilpailukykyä.

Pitkässä juoksussa Tanskan mallin suurimmaksi ongelmaksi on muodostunut korkea tuloveroprosentti. Se on vaikuttanut siten, että jossain kohden verotus on yltänyt tasolle, jossa ei enää kannata tehdä täyttä työviikkoa. Tanskassa onkin nyt paljon yrityksiä, joissa on tupla henkilöstö, joka tietysti myös vähentää työttömyyttä maassa. Työttömyys Tanskassa onkin hyvin alhainen verrattuna Suomeen.

Kun Suomessa neuvotellaan palkankorotuksista, niin asia on täysin toinen verrattuna Tanskaan, jossa työvoimakustannukset nousevat vain palkankorotuksen verran. Suomessa tilanne on toinen, koska pakolliset palkkoihin sidotut kustannukset ovat prosentteja palkasta. Tämä merkitsee sitä, että kun palkkoja nostetaan, niin nämä palkkojen sivukulut nousevat samassa suhteessa Euroina, vaikka sivukulujen prosentit eivät muutu.

Kun nyt keskustellaan vaikkapa eläkemaksujen korotuksista, niin vakuutusmatemaatikot unohtavat tahallaan, että eläkevakuutusyhtiöiden tulot nousevat jokaisen palkankorotuksen myötä. Samoin nousevat valtion kassaan kilisevät maksut.  Voisi kuvitella, että edes EK olisi tutkinut näiden palkkasidonnaisten kulujen nousua palkankorotusten yhteydessä!

Palkankorotukset olisivat työnantajillekin helpompia, jos työvoimakustannukset nousisivat vain palkankorotusten verran. Toisin on kuitenkin päätetty ja tämähän on perua Suomen markan ajoilta, jolloin nämä ongelmat korjattiin devalvaatioilla. Nyt on kuitenkin toiset ajat ja säälimätön verinen kansainvälinen kilpailu.

Kansainvälisillä markkinoilla on niin paljon tarjontaa, että suomalaisen maan tavan mukaiset toimitusten viivästyttämiset lakoilla, eivät kiinnosta asiakkaita pätkääkään. Tilaukset siirtyvät pysyvästi kilpailijoille, koska Suomi ei voi hyvittää asiakkaita edes halpuuttamalla hintoja. Kun asiaa ei ole yleisesti tutkittu, niin päättäjienkin isokuva on hämärtynyt ja yritetään selvitä vain vanhan kaavan mukaan.

Edes Veronmaksajien keskusliittokaan ei verovertailuissaan laske palkansaajan todellista veroastetta, joka ottaisi huomioon verovelvollisen itse maksettavat palkkoihin sidotut maksut. Jos vaikka työntekijän oma TEL-maksu laskettaisiin valtionveron ja kunnallisveron, niin Suomi voisi olla verovertailuissa hyvin korkealla ellei ihan keulilla.

Tällaisen itsepetoksen syitä voi arvailla, mutta sen juuret ovat varmaan EU-käytäntöjen syvissä poliittisissa juurissa. Pitkässä juoksussa kuitenkin on olemassa vaara, että Suomi tuhoaa lopullisesti kilpailukykynsä ja verottaa itsensä hengiltä.

Kommentit pois päältä artikkelissa Palkat ovat vain osa työvoimakustannuksia

Demokratia vs. politiikka


Politiikkaa pidetään yleensä demokratian toteuttamisen välineenä, mutta onko se sitä? Suomalaisessa politiikassa on kolme kerrosta. Peruspilarina ovat poliittiset puolueet. Toiseen kerrokseen kuuluvat vaaleilla valitut puolueiden edustajat, jotka vaaleihin ovat asettaneet puolueet. Kolmannessa kerroksessa valtaa käyttävät maan tavan mukaan poliittisesti valittu julkinen hallinto.

Demokratia alkaa horjua ja menettää merkitystään siinä vaiheessa, kun puolueet nimittävät edustajiaan valtiollisiin ja paikallisiin vaaleihin. Pääsääntöisesti edustajat valitaan tiukasti jäsenistöstä. Jotkut puolueet käyttävät valinnassaan myös jäsenäänestystä. Näitä äänestyksiä ei kuitenkaan valvo mikään puolueeton elin, joten niitä voidaan manipuloida mielin määrin.

Edustajien valinnassa ei myöskään ratkaise pätevyys, vaan näkyvyys. Näin vaalien lopputuloksena onkin joukko henkilöitä joiden osaaminen ja pätevyys vaihtelevat suuresti. Päättäjien päätöksentekoon vaikuttavat vahvasti myös puoluetoimistojen käskytys. Uhkan on aina, että jos ei noudata puolueen piiskurien toiveita, niin ei ole ehkä ehdolla seuraavalla kerralla.

Kolmas kerroskin on hyvin hankala. Kun puhutaan työllistämisasteesta, niin unohdetaan, että kolmas osa työllistetyistä on julkisen sektorin palveluksessa. Tällaisella määrällä on valtava poliittinen valta. Joissain tapauksissa valta ylittää jopa puolueiden vallan, koska viranhaltijat ovat käytännössä maan tavan mukaan erottamattomia. On siis hyvin todennäköistä, että monissa tärkeissä asioissa häntä heiluttaakin koiraa.

On kuitenkin asioita, joissa edes VVM ei pysty heiluttamaan rahan jakoa, vaikka sitä tukisivat niin EU kuin IMF. 90-luvun laman aikana oltiin aika lähellä tilannetta, jossa hallintoa olisi jouduttu purkamaan rahoitusta kestävälle tasolle. Lamasta päästiin nousemaan, ei yksistään Nokian menestyksen myötä, vaan siirtämällä tehtäviä ja kustannuksia piiloon kuntien harteille. Asia, jota on Suomessa vastustettu, on ns. Viron tasavero-malli. Kun tehtäviä ja kustannuksia siirrettiin kunnille, niin siirrettiin pitkässä juoksussa verotusta kunnalliseen tasaveromalliin. Siis siihen, jota poliittisesti vastustetaan näkyvästi edelleen.

Kun nyt sitten eripuolilla maailmaa taivastellaan populismin nousua, niin kannattaisi katsoa peiliin. Populismin nousu on kansan suurten joukkojen tapa ilmaista epäluottamuksensa vanhojen puolueiden toiminnan uskottavuuteen. On helposti ennustettavissa, että populismin nousu jatkuu siihen asti kunnes vanhat puolueet alkavat toimia lupaustensa mukaisesti. Vaihtoehtoisesti syntyy uusia puolueita, mutta kestää kauan hankkia ja ansaita luottamus.  

Nykyaikaisen demokratian päivittämiseen tarvitaan digitalisaatiota. Vaalikaudet ovat liian pitkiä, jotta muutoksen nopeassa rytmissä voitaisiin pysyä mukana. Siksi tavalla tai toisella digitaalisesti on pystyttävä ottamaan huomioon kansalaisten mielipiteet suurissa päätettävissä asioissa. On luonnollista, että vanhat puolueet pelkäävät muutosta, koska se vie niiltä ideologista valtaa. Tämän päivän ainoa ideologia on se, mihin rahat riittävät. Ongelmat pitää priorisoida  ja se ei valitettavasti enää kestä ideologioita!

Kommentit pois päältä artikkelissa Demokratia vs. politiikka

Hyvinvointiyhteiskunta kipuilee


Kun sotakorvaus kipuilut olivat päättyneet viimeisen junavaunun häipyessä itään, kansa halusi jotain uutta ja parempaa. Parempiin aikoihin tarvittiin kuitenkin yleislakko, joka sitten piirsikin poliittiset rajat vuosikymmeniksi. Punamultahallitukset alkoivat rakentaa hyvinvointiyhteiskuntaa Ruotsin mallin mukaan. Koska omaa kokemusta ja osaamista ei oikein ollut, niin aloitettiin kopioimalla Ruotsin lainsäädäntöä. Kopioiminen on kuitenkin petollista, koska kopioitavan takana on aina jokin idea tai filosofia, jotka pitäisi ensin sisäistää!.

Aina sieltä 1950-luvulta 1970-luvulle saakka hyvinvointivaltion käsite oli merkittävässä asemassa hallitusohjelmissa. Jonkinlaisena taitekohtana on tutkimuksissa ollut 1990-luvun lama ja sen aikaiset hallitukset. Tuolloin tehtiin rankkaa julkisen sektorin säästöpolitiikkaa ja erityisesti kustannusten uusjakoa valtion ja kuntien välillä. Esko Ahon hallituksen tehtävänä oli hyväksyä se tosiasia, että maailma muuttuu ja rahat eivät riitä kaikkeen hyvään. Kilpailukykyä korvaava devalvaatiomahdollisuuskin oli menetetty markan syöksykierteen mukana (EMU).

Muutoksia ei tehty edes talouden elpymisen myötä. Paavo Lipposen toinen hallitusohjelma (1999) yritti vielä nostaa hyvinvointieetosta pintaan. Tosin eläkeläiset ajettiin sivuraiteelle. Koska koalitiohallituksissa on pakko tehdä kompromisseja, niin hyvinvointi-instituutiot mainitaan vielä Jyrki Kataisenkin ohjelmassa. Sipilän hallituksen ohjelmasta sitten hyvinvointipolitiikka on hävinnyt alkuperäisessä pohjoismaisessa muodossaan.

Hyvinvointiyhteiskunnan perustukset lepäävät vahvasti eurossa. Hyvinvoinnin ylläpito vaatii paljon rahaa, jota globaalissa kilpailussa on pienelle maalle melkoinen ongelma. Jaettavaa rahaa syntyy vientivetoisessa maassa vain silloin, kun kansallinen tuotanto pystyy tuottamaan kilpailukykyisesti riittävää lisäarvoa. Tätä kakkua on jakamassa suuri joukko maita, joilla hallinnolliset rakenteet ovat kustannustehokkaampia ja näin ollen myös yritysten työvoimakustannukset kevyempiä.

Sipilän hallitus yritti kiilata tähän kilpailuun bisnesmallilla. Alkoi siirtyminen yritysjohtamisen malliin. Sen ongelma kuitenkin oli, että toimitusjohtaja (pääministeri) ei yksin voinut päättää asioista. Raivokas sote-yritys on oiva todiste. Hyvinvoinnin jakamisen mallit ovat puolueiden välillä hyvin eriperusteisia. Mitä suurempi on puolueiden määrä, sitä vaikeampaa on hyvinvoinnin jakaminen oikeudenmukaisesti. Sipilän hallituksen mukanaan tuoma ideologinen muutos johtaa enemmän yksilön vastuun ja vapauden suuntaan kuin vanha kehdosta hautaan ideologia. Tämän myötä Suomi on ottanut askeleen täysin uuteen suuntaan – tuntemattomaanko?

Nyt aloitettu Rapautuva hyvinvointivaltio vaatii remontin-ohjelman voi jo nyt valitettavasti  ennustaa epäonnistuvan. Kyse on aika paljon sote-uudistuksen kaltaisesta remontista, jossa taistellaan sitten ideologioiden ja perustuslaillisten erimielisyyksien viidakoissa, joista paperimieskään ei ota selvää. Ainoa keino olisi ottaa apuun digitaalisuus ja algoritmit, joiden avulla kysellään kansan mielipiteitä siitä, miten menetellään, kun vaalilupauksia ei voidakkaan pitää. Yksi puolue on nyt aloittanut kansalaisten  mielipiteiden kuulemisen online. Sieltä tulee joka viikko sähköpostilla mielipidekysely tulevista eduskunnassa päätettävistä asioista. Halunsa mukaan jokainen voi niihin vastata.

Nykyisessä nopeasti muuttuvassa maailmassa 4-vuotiskausi ja sille vaaleissa annetut lupaukset, on selvästi mennyttä aikaa. Jo vuosia on ehdoteltu sähköistä neuvoantavaa kyselyä kansalaisilta tärkeimmistä asioista. Syitä ja selityksiä tunnistautumisesta lähtien on tullut. Paineen purkuun keksittiin kansalaisaloite, jonka tulokset ovat olleet surkeita. Ongelma ydin on se, että uudistuksiin ei löydy poliittista tahtoa. Kansan mielipide ei saa mennä yli puolueiden tavoitteiden. Se onkin demokratian pahin sudenkuoppa! Valta sokaisee!

Kommentit pois päältä artikkelissa Hyvinvointiyhteiskunta kipuilee

?Kuntien ahdinko


Venäjän keisarillisella määräyksellä Suomeen annettiin kuntalaki reilut 150 vuotta sitten. Asukkaita maassa oli silloin n. 1,8 milj. ja läänejä kahdeksan, joista Wiipurin lääni ei enää ole Suomen alueella. Tämän jälkeen kuntalakia on tuunattu moneen kertaan. Yleisenä suuntana on ollut siirtää valtion tehtäviä kunnille. Tämä on ollut pelkkää valtiontalouden kasvojen pesua, koska säästöjä ei ole syntynyt juuri lainkaan. Tästä on todisteena kuntien jatkuva kriisiytyminen.

Valtio on ollut olevinaan kuntia kohtaan armollinen lisäämällä valtionapuja kunnille. Avut eivät kuitenkaan korvaa lisättyjä tehtäviä kokonaisuudessaan. Loogisesti herää kysymys, miksi tällaisia siirtoja taskusta toiseen tarvitaan, kun niistä ei käytännön taloudessa ole mitään hyötyä. Tämä johtuu siitä, että valtio ei ole edes pitänyt lupaamiaan osuuksia sopimusten mukaisesti!  

Eduskuntien perimmäinen tarkoitus on ollut kait vähentää valtion kuluja. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, koska kuntien verot ovat nousseet, eikä valtion vero ole juurikaan laskenut. Sen vähäisen, mitä valtion verotus on laskenut, kunnat ovat joutuneet omia verojaan korottamaan. Valtion osuuksia on aluksi lisätty, mutta heti kohta niitä on leikattu. Kuntien kansanedustajilla ei ole ollut aikaa (halua) pohtia, mihin kunnilla ja yhteiskunnalla on varaa. Periaatteella poissa silmistä, poissa mielestä on menty!

Useimpien Suomen kuntien kunnallisvero on jo nyt korkeampi kuin Eestin tulovero. Tästä ei Suomessa paljon huudella, koska Eestissä on 20 % tasavero, eikä siellä ole kunnallisveroa lainkaan! Kun tarkastellaan Suomen verotusta suhteessa muihin EU-maihin, niin kunnallisverosta ei tilastoissa juuri mainita. Kunnallistalous onkin valtion ongelmien kaatopaikka, joten kunnallistalous onkin valtiontalouden jakojäännös. Tämä on ilmeisesti sitä vihreiden ihannoimaan kierrätystä?

Kaikkein merkillisintä tässä talousvenkoilussa on se, että päätöksiä tekevät täsmälleen samat henkilöt, jotka kuntien valtuustoissa ja hallituksissa valittelevat kuntien ahdinkoa. Mikä mahtaa olla syy moiseen kaksinaismoraaliseen käytäntöön? Epäilemättä vanha suomalainen sanonta, että sitä herraa kuuleminen, joka palkan maksaa. Kansanedustajat saavat kunnista vain kokouspalkkioita, kun kansanedustajan työ on täysipäiväinen palkkatyö. Jos tämä ei ole kaksinaamaista kansalaisten vedättämistä, niin mikä sitten?

Kaiken tämän pelleilyn huippu on se, että EU:n puheenjohtajamaan edustaja Lintilä on joutunut lähettämään paimenkirjeen huonosta talouden pidosta Suomen valtiovarainministeri Lintilälle – siis itselleen. Jos tämä ei ole kaikkien aikojen rimanalitus, niin mikä sitten? Tämä kirjehän on ollut hallituksen tiedossa jo budjettia tehdessä.

90-luvun laman aikana vahvistunut trendi siirrellä valtion tehtäviä kunnille, on johtanut suuren määrän kuntia konkurssin partaalle. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kurjistaja eli eduskunta, joutuu lopulta pelastamaan kunnat valtion kassasta. Kuntien ongelmien kasaantuminen on ollut tiedossa jo hyvin pitkään, koska suuret ikäluokat siirtyvät hyvin lyhyen ajan kuluessa työterveydenhuollosta kuntien masettaviksi. Tämän oivalluksen pohjalta ryhdyttiin rakentamaan sotea jo 13 vuotta sitten.

Sote onkin niin suuri poliittinen uudistus, että mittasuhteessa Brexitkin jää toiseksi. Ongelmia on ainakin kaksi. Perutuslaki ja poliittinen tahto, jotka aiheuttavat päättäjissä suurta erimielisyyttä aivan perusrakenteista alkaen. Edellisen hallituksen jarruhenkilönä toimi kuningatar Krista Kiuru, joka nyt on joutunut vaikeaan asemaan oppositiopuheittensa kanssa. Vaalilupauksia demarit ovat joutuneet siirtämään aina seuraavien hallituksen kiusaksi asti.

Ollaan lähestymässä tilannetta, jossa koko nykyinen kuntajärjestelmä pitää miettiä uusiksi. Ensi vaiheessa tämä tarkoittaa valtion ja kuntien tehtävien jaon uudelleen arviointia. Koska radikaalit uudistukset eivät poliittisesti onnistu, niin voitaisiin aloittaa siirtämällä sotepalvelut ja koulutus ensimmäisinä valtion hoidettavaksi.

Kommentit pois päältä artikkelissa ?Kuntien ahdinko

Maakuntavero

Kun veropohjan laajentamisen rajat ovat tulleet vastaan, niin pitänee lisätä kerroksia. Kun puhutaan maakuntaverosta, niin ei puhuta lainkaan siitä pitäisikö sitä kompensoida kunta- vai valtion verosta. Se onkin kaksijakoinen asia, koska verot ovat rakenteeltaan erilaisia. Kuntavero on tasavero, kun valtion vero on progressiivinen.

Yleinen maan tapa on ollut, että uusia veroja laadittaessa, vanhoihin veroihin ei ole puututtu. Näin todennäköisesti tulee käymään nytkin ja maakuntaverosta tulee taas yksi vero lisää. Jos ja kun näin käy, heijastusvaikutukset kansalliseen talouteen tulevat olemaan suuret. Ostovoima sakkaa ja kulutus alkaa laskea. Se puolestaan heikentää yritysten kannattavuutta ja johtaa irtisanomisiin ja lomautuksiin. Tämänhän poliitikot varsin hyvin ymmärtävät?

Maakuntaverosta keskusteltaessa on myös unohdettu yleinen sairausvakuutusmaksu, jota peritään eläkeläisiltä, palkansaajilta ja yrityksiltä. Tällä maksullahan on tarkoitus kattaa sotekuluja kuten maakuntaverollakin. Pitää myös muistaa, että maakuntavero aiheuttaa kustannuksia, koska on taas rakennettava yksi hallintohimmeli ja virkamieskunta hallinnoimaan sitä. Tämän lisäksi tietysti tarvitaan myös luottamushenkilölauma muka johtamaan viranomaisia.

Koko maakuntahallinto ideana on jo sinällään epäonnistunut. Poliittinen lähtökohta on hyvin subjektiivinen ja sillä pyritään vain lisäämään poliittista vaikutusvaltaa. Käytännössä tämä ei lisää alueellista tasa-arvoa näin suuressa maassa, jossa asutus harvenee ja etäisyydet kasvavat pohjoiseen mentäessä. Onko siis ajatuksena, että maakuntavero on Uudellamaalla 10 % ja Lapissa 20 %?

Onko esim. Valtion Taloudellinen Tutkimuskeskus tai ministeriö laskenut, mikä maakuntaveron suuruus pitäisi olla ja mikä sen jälkeen tulisi olemaan kokonaisvero eli kunnallis-, maakunta- ja valtionvero yhteensä? Onko tutkittu muiden EU-maiden malleja? On maita, joissa koko terveyden huolto hoidetaan valtion toimesta. Ovatko päättäjät edes kuulleet, mikä on NHS? 

On muistettava, että globaalissa maailmassa ja yhteisvaluutassa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Se, että yleisissä verovertailuissa käsitellään yleensä vain valtionveroja ja unohdetaan kokonaan kunnallis- ja kirkollisverot, ei enää oikein tahdo toimia. Kun Eestissä on vain yksi verokanta, eikä siellä ole lainkaan kunnallisveroa, niin tilastotieteilijät julkeavat väittää, että Suomessa verotus on kevyempää kuin Eestissä.

Wahlroos on asiallisesti ottaen aika pitkälle oikeassa siinä, että politiikalta sinänsä on karannut mopo käsistä. On liian monta vaikutusvaltaista intressipiiriä, jotka eivät tajua sitä, että globalisaation käki on alkanut munia lintukodon pesään!

Kommentit pois päältä artikkelissa Maakuntavero

Eläkejärjestelmät tulevaisuudessa

Kun nykyistä eläkejärjestelmää luotiin, niin Suomi eli suuren muutoksen aikaa. Agraariyhteiskunta oli teollistumassa ja kaupunkeihin muutto muistutti kansainvaellusta. Hallitus ja eduskunta, joka lait siunasivat, olivat syntyneet 1900-luvun alkuvuosina. Heille se oli suuri muutos, koska agraariyhteiskunnassa perheet olivat suuria, jossa lapset ja kyläyhteisö huolehtivat toisistaan.

Eläkejärjestelmä oli siis suunniteltu lähinnä suurille ikäluokille ja heidän jälkeläisilleen. Tämä aiheutti sen, että 1940-luvulla ja heitä ennen syntyneet eivät päässeet täysimääräisesti hyötymään työeläkejärjestelmästä. Ennen 1960-lukua eläketurva oli vain harvojen oikeus. Hallitukset olivat ns. punamultahallituksia ja liekö se ollut syy, että vasta 1970 astui voimaan yrittäjien YEL. Rinnakkaisena järjestelmänä vanhemmille ikäluokille toimii kansaneläkejärjestelmä.

Työeläkejärjestelmä on  ollut koko historiansa jatkuvasti keskustelujen tikun nenässä. Peruskysymys on ollut, riittävätkö eläkerahastot tuleville sukupolville. Jo kymmeniä vuosia sitten eläkematemaatikot väittivät vakavissaan, että eläkemaksut on nostettava yli 40 % palkoista. Mikäli näin kävisi, niin Suomi voitaisiin lakkauttaa saman tien. Kilpailukyky on jo nyt tiukoilla ja työvoimakustannusten ehkä suurin rasite on juuri yritysten eläkemaksu.

Useimmissa maissa eläkemaksut kerätään veroina ja lisänä ovat erilliset eläkevakuutukset, joita yritykset tarjoavat työntekijöilleen tai ne maksetaan yksityisesti. Tanska ja Hollanti ovat esimerkkejä siitä, kuinka yrityksiä ja kilpailukykyä ei kuormiteta suurilla palkkojen sivukuluilla, vaan ne on jaettu koko yhteiskunnan kannettaviksi.

Kun tarkastellaan eläkejärjestelmiä pitkällä aikavälillä, niin muuttujia on useita. Vähäinen syntyvyys, suuret ikäluokat ja elinajanodotteen nousu ovat vain joitakin muuttujia. Lääketiede kuitenkin kehittyy jatkuvasti ja 100-vuotiaiden määrä kasvaa tulevaisuudessa nopeasti. Onko tulevaisuudessa korkea ikä tai peräti kuolemattomuus mahdollista? Lääketieteen trendit näyttäisivät menevän siihen suuntaan. Jos viimeinen suomalinen syntyy 2050-luvulla, niin mikä on hänen elinaikaodotteensa ja miten hänen eläkkeensä hoidetaan.

On epätodennäköistä, että nykyinen järjestelmä toimii edes kymmeniä vuosia, vaan joudutaan yhteiskuntapohjaiseen eläkejärjestelmään ja joustavaan eläköitymiseen. Pystyvätkö nykyiset päättäjät tiedostamaan muutokset riittävän ajoissa, vai ajaudutaanko taas tilanteeseen, missä syntyy eläkesotku?

Kommentit pois päältä artikkelissa Eläkejärjestelmät tulevaisuudessa

Julkisen sektorin sähköiset palvelut

Kun lääkärin määräämät lääkkeet ovat pitkään olleet Suomesta loppu, jouduin tilaamaan niitä Saksasta. Sielläkään ei ollut samannimistä lääkettä, mutta korvaavia löytyi. Se oli kuitenkin alkuperäistä kotimaassa joskus myynnissä ollutta lääkettä n. kolme kertaa kalliimpaa. Päätinkin kokeilla, kuinka Kelasta haetaan tuontilääkkeelle korvausta.

Menin siis kela.fi/lomakkeet-sivustolle etsimään sopivaa lomaketta. Sieltä löytyi kuitenkin vain lomakkeita, joiden selitys alkoi: Jos olet ollut ulkomailla. Ne eivät kuitenkaan näyttäneet soveltuvan netistä tilattujen tuontilääkkeiden korvaushakemuksiksi. Laitoin sitten palautuskaavakkeeseen asiasta palautetta ja lisäsin loppuun oman sähköpostiosoitteeni. Olin varsin tietoinen, että kun palautteessa ei ollut palautteen palautteelle osoitetta, niin todennäköisesti niitä ei lue kukaan.

No menin sitten kohtaan sähköiset palvelut ja kirjauduin pankkitunnuksilla. Ensimmäiseksi pyydettiin tarkistamaan omat yhteystiedot. Sieltä avautui lomake, jossa oli nimeni, vaimoni nimi ja katuosoite.  Lisäsin siihen puhelinnumeron ja sähköpostiosoitteen ja klikkasin lähetä. Sitten ilmestyikin vihaisen oloinen punainen teksti: Lisää päivämäärä. Ilmoita avopuolison tiedot. Ja tosiaan lomakkeessa kysyttiin avopuolison nimeä, henkilötunnusta, osoitetta ja eroamispäivää. Mitä ihmettä, vaatiiko Kela siis, että pitää olla vaimon lisäksi avovaimokin.

No kun en saanut yhteystietojani lähetettyä ilman avovaimoa, niin palasin takaisin viestiosioon ja kirjoitin sinne viestini. Mutta siihenkin tuli vastaus: On tapahtunut virhe. Yritä uudelleen tai kirjaudu ulos! Yritin tätä useana päivänä, mutta koskaan en saanut viestiä läpi. Sitten huomasin ilmoituksen: jos sinulla on vaikeuksia, niin ota yhteyttä tekniseen palveluun.

Klikkasin käskystä teknistä palvelukohtaa, mutta sieltäkään ei löytynyt yhteystietoja. Sivulla oli ainoastaan nämä tyypilliset logot esim. Facebook. No klikkasin sitten sitä ja kun se avautui, niin siellä oli teknisetpalvelut@? Laitoin sitten ongelmani Facebookiin ja lähetin vielä viestin osoitteeseen teknisetpalvelut@kela.fi. Viesti ei ole palautunut, joten se on mennyt perille, mutta viikkoon ei ole kukaan vastannut?

Henkilökohtaista palvelua varten olisi pitänyt Kelan paikallisesta toimipisteestä varata aika, mutta kun sinnekään ei olut sähköpostia. Yritin soittaa, mutta: olette jonossa sijalla …. 11! Kirsikkana kakun päälle sain postista sähköpostia:” Osoitteeseen XXX on tulossa lähetys XXX seuraavien päivien aikana (arkisin klo 8:00-16:00). Jos et ole paikalla, se viedään noudettavaksi Kauppakatu 13, Lahti. Jos haluat muuttaa toimitustapaa, pääset vaihtoehtoihin tästä: https://isms.fi/a/P1luxuT   vastaus tänään klo 18:00 mennessä. Valitettavasti en sattunut olemaan kotona tänään!

Koneeni Norton ilmoitti, että linkki ei ole turvallinen. Päätin kuitenkin kokeilla. Siellä oli kolme vaihtoehtoa; lähetyksen voi toimittaa pakettiautomaattiin, jos mahtuu. Automaatin osoitetta ei ollut, eikä kysytty. Toinen lähetyksen voi jättää oven ulkopuolelle ja lähetti voi itse kuitata lähetyksen luovutetuksi. Mitä ihmettä? Onko tämä edes postilain mukaan mahdollista. Tuli aika turvaton olo, joten jäin odottelemaan, tuleeko lähetys perille, tuleeko ilmoitus postitse vai tekstiviestinä. Nyt on useampi päivä odoteltu toimitusta lähipäivinä. Katsoin vielä postin seurannasta. Siellä oli viesti, että asiakkaalle on ilmoitettu sähköpostilla, mutta ei ole vastattu. Mitä olisi pitänyt vastata?

Jos joku edellisen perusteella ajattelee, että julkiset sähköiset palvelut ovat pelkkä vitsi, niin hän on varmaan aivan oikeassa. Hallitusta myöden kansalaisia kehotetaan käyttämään sähköisiä palveluita ihan karttakepillä huitoen. Se on niin väärin, kun julkinen sektori ei edes itse osaa luoda niitä sähköisiä palveluitaan!

Kommentit pois päältä artikkelissa Julkisen sektorin sähköiset palvelut

Kotimaisen kulutuksen merkitys

VVM alentaa tulevan vuoden ennusteitaan kuukausittain. Jos kasvuennuste on 1 % tai sen alle, niin käytännössä se merkitsee sitä, että tarjonta alkaa ylittää kysynnän. Kun näin käy niin, mitkään palkkatuet eivät saa yrityksiä palkkaamaan lisää työvoimaa. Miksi ihmeessä pitäisi työllistää, jos tuotteet eivät mene kaupaksi ja kilpailu alkaa laskea hintoja? Vientikään ei auta, kun euroalue on menossa samaan suuntaan.

Kotimaan kulutusta pitävät yllä palkkatulot, jotka ovat n. 55 miljardia vuodessa. Maksetut eläkkeet puolestaan ovat indeksillä leikattunakin puolet edellisestä eli n. 27 miljardia. Näillä rahoilla kansa kuluttaa. Jos palkkasummaa kovasti nostetaan, niin kilpailukyky heikkenee ja kansallistalous ja yritykset kärsivät. Onko vaihtoehtoja saada kotimaista kulutusta kohennettua?

Varmaa keinoa ei ole, mutta yhtä voisi yrittää. Eläkkeet eivät vaikuta kilpailukykyyn, mutta eläkkeellä olevat ovat kasvaneet säästäväisiksi, joten heidän kulutuksensa on arvailujen varassa. Eläkkeiden korottaminenkin on vaikea yhtälö. Kaikkein pienimmät eläkkeet eli kansaneläkkeet menevät näet valtioin budjetista. Työeläkkeet sen sijaan maksetaan reilun 200 miljardin säästöpossusta.

Kulutusta voisi nostaa erityisesti kansaneläkkeiden korotus, mutta siihen eivät toteutumattomat vappusatasetkaan oikein riitä. Eläkejärjestelmässä on ns. kahden kerroksen väkeä. Kun työeläkejärjestelmä otettiin käyttöön, niin siinä unohdettiin vanhemmat ikäluokat tylysti ja jätettiin kansaneläkkeen varaan. Täyttä kansaneläkettä saavia on n. 75 000 ja joukko tietenkin vähenee nopeasti.

Sitten on noin 500 000 eläkeläistä, jotka saavat vähennettyä kansaneläkettä, eli saavat pientä työeläkettä. Tällaisia henkilöitä ovat he, jotka olivat yli viisikymppisiä työeläkelain tullessa voimaan. Suomen eläkejärjestelmä ei siis ole mikään yksiviivainen järjestelmä, vaan siinä on voittajia ja häviäjiä. Tätä tausta vasten on vaikea ymmärtää 10-tuhansien eläkkeitä, joita ei saaja ehdi kuluttaa, vaan varat siirtyvät perintönä seuraaville sukupolville.

Muutos pitäisi saada, mutta se on vaikeaa, koska ylisuuria eläkkeitä saavat ovat poliittisestikin vaikutusvaltaisia ja pitävät hyvin puoliaan. Tässä tarvittaisiin nyt sitä talvisodan henkeä, jolla pidettäisiin heikommista huolta ja saataisiin aikaan työpaikkoja turvaavaa kulutuksen kasvua! Toinen skenaario on hyvinvointivaltion lopullinen alasajo!    

Kommentit pois päältä artikkelissa Kotimaisen kulutuksen merkitys

Lahjuksia, please!

Lahjonta ja lahjuksen otto on Suomen laissa kriminalisoitu. Kuitenkin sitä on pakko harjoittaa, jos aikoo pysyä kilpailussa mukana. Kun Neuvostoliitto hajosi ja markkinat Venäjälle vapautuivat, alkoi kaupanteossa lahjonta rehottaa. Pahimpia kilpailijoita olivat Saksa ja Itävalta. Saksa oli sopimuksin sidottu rakentamaan Itä-Saksasta palaaville joukoille kasarmeja ja asuntoja.

Saksassa katsottiin tuolloin, että lahjonta on markkinointikulu ja sen saa vähentää verotuksessa. Suomi jäi tässä vaiheessa pois kyydistä ja idänkauppa romahti. Hiljalleen päästin takaisin mukaan, kun ryhdyttiin käyttämään agentteja tai konsultteja, jotka hoitelivat turvapalvelut ja viranomaisten lahjomiset. Tästä aiheesta käytiin mittava oikeudenkäyntikin, jossa yritettiin oikeudelle vakuuttaa, että agentti on lahjonut ostajan ja tämä on sitten agentin päämiehen rikos.

Suomessa ei ole koskaan ymmärretty sitä, että lahjuksen maksaa aina ostaja osittain tai kokonaan. Yksikään yritys ei lahjo ostajan edustajaa mennäkseen itse konkurssiin. Kyllä lahjus on sisällytetty hintaan, koska lahjuksen ottaja on yleensä se, joka tilauksen tekee. Tämä on johtanut jopa lahjushuutokauppaan tietyissä korruptoituneissa maissa.

Itse olen joutunut sivusta seuraamaan tällaista lahjuskauppaa sivusta. Pomoni tuli Lontooseen hyvin hermostuneena. Olin sopinut ostajan kanssa kaupat seuraavalle vuodelle ja olin menossa niitä tekemään Dubliniin. Jostain syystä pomo halusi mukaan, vaikkei muuten ollut juuri tässä kaupassa mukana. Hän soitteli kaiken päivää Deutsche Bankin Lontoon konttoriin ja lopulta meni käymään siellä. Ihmettelin kovasti, mistä oli kysymys. Se selvisi seuraavana päivänä hotellin hississä, kun esimieheni ojensi asiakkaalle paksun ruskean kirjekuoren.

Asiakas lähti saman tien hissillä takaisin ja minä kysyin, että mitä hittoa tuo oli. Piti antaa vähän rahaa, että saatiin kauppa kotiin. Kysyin häneltä, että paljonko siinä oli? 25 000 £! Sanoin hänelle, että nyt sinua vedätettiin. Kaupat oli jo sovittu ja nyt oli vain tarkoitus syödä illallista ja lyödä kättä päälle. Hän alkoi väittää, että ostaja oli soittanut hänelle pari päivää sitten ja nimenomaan antanut ymmärtää, että kauppa ei tule pientä avustusta.

Koko kuvio selvisi minulle aikojen saatossa. Rahat tulivat isolta asiakkaalta Saksasta. Summa oli hyvitetty hänelle reklamaationa, joka oli sitten toimitettu filmivanerin muodossa. Lahjomissa käytetään yleisesti sellaisia menetelmiä, joiden jäljille ei edes oma yrityskään pääse. Tässä tapauksessa lahjus ei ollut lainkaan tarpeen. Enemmän oli kyse siitä, että esimieheni halusi nolata minut ja nostaa omaa egoaan kovana kansainvälisenä bisnesmiehenä.      

Kommentit pois päältä artikkelissa Lahjuksia, please!

Vaikeuksien kautta voittoon.

Olen aiemmin kertonut isosta ja pitkäaikaisesta kaupasta Black & Deckerin kanssa. Sen saaminen oli kuitenkin kivinen polku, jossa aluksi kaikki meni pieleen. Kanadan, Irlannin ja Englannin ostajat olivat vierailulla katsomassa, kuinka Rauma-Repola Suolahdessa valmisti kansia työpöytiin. Metsäliitossa Lohjalla asiaa tutkittiin, mutta siellä olisi pitänyt olla insinööri, työnjohtaja ja 5 työntekijää. Tämä organisaatio vei kilpailukyvyn koko projektilta.

Lohjalta löytyi kuitenkin alihankkija, joka sai homman toimimaan kahden työntekijän voimin. Vieraat lensivät Jyväskylästä Helsinkiin tarkoituksena vierailla Lohjalla katsomassa valmistusta. Nuori metsänhoitaja oli Suomen päässä vetämässä projektia ja hänen kanssaan olimme kentällä vastassa vieraita. Ensimmäinen kommellus tuli, kun tämä metsänhoitaja eksyi matkalla kentältä Tapiolaan. Seikkaillen sitten löysimme perille, eivätkä vieraat onneksi huomanneet mitään. Kävimme sitten pääkonttorin ylimmän kerroksen edustustiloissa tutustumassa toisiimme. Maisemat sieltä olivat upeat.

Illalliselle oli varattu pöytä Tullinpuomin ravintolasta. Siellä istuessamme, kysyin sitten tältä metsänhoitajalta, mitä näkisimme huomenna Lohjalla. Emme todennäköisesti mitään. Hän ajoi työmatkallaan joka päivä alihankkijan tehtaan vierestä, mutta ei ollut vaivautunut poikkeamaan siellä ja kertomaan vierailusta. Menin heti soittamaan alihankkijalle, joka oli aivan ällikällä lyöty. Hän kertoi, että muuten kaikki on kunnossa, mutta koneista puuttuu teriä. Hän lupasi yötä myöten soitella niiden perään, mutta epäili, että ei ehditä saamaan huomiseksi.

Tällä metsänhoitajalla oli lempinimi Lomax. Koska olin itse tullut aamukoneella Lontoosta, aloin epäillä muitakin asioita. Kysyin Lomaxilta, missä hotellissa minulla on huone. No, kun täällä on lääkärikonferenssi, niin en saanut huonetta mistään. En nyt yöllä pääse enää äidin luokse Lahteenkaan ja aamulla on tarkoitus aikaisin lähteä ajamaan Lohjalle, joten missä sitten yövyn. Ei hän vaan tiedä. Lopulta jouduin torkkumaan taksissa tähtitornin mäellä. Aamulla menin sitten Marskin vessaan aamutoimille, koska matkatavarani olivat Lomaxin autossa.

Kun lähdimme ajamaan Lohjalle, niin Lomaxin auto sammui Tullinpuomin huoltoasemalle. Hän alkoi siinä selitellä, että kyllä auto tässä korjataan. Sanoin hänelle, että sinä jäät nyt tähän ja me otamme taksin. Lohjalla sitten näimme, mitä näimme ja paluumatkalla autossa oli täydellinen hiljaisuus. Halusin tarjota heille Marskin baarissa kahvit ja voileivät ennen heidän lähtöään lennolle. Nekin juotiin hiljaisuudessa. Lupasin siinä sitten, että otan videon prosessista parin päivän kuluessa ja toimitan sen heille. Hukkuva tarttuu oljenkorteenkin!

Kanadan ostajalla oli lento Kööpenhaminan kautta takaisin Kanadaan. Pitkän hiljaisuuden jälkeen hän totesi, että ”kyllä se konekin lentää Kööpenhaminaan varmaan selällään” kaiken tämän jälkeen. Vaikeuksista huolimatta kaupat saatiin kuitenkin tehtyä. Ainoa, mitä ei tullut, oli kiitokset pomolta tai yhtiöltä. Sellun pilaajat kun eivät tällaisia pikkudiilejä noteeranneet!  Parikymmentä vuotta myöhemmin sain puhelinsoiton Luostolta. Englantilainen agentti kertoi, että siellä ollaan juhlimassa 30. miljoonaa toimitettua komponenttia.

Kommentit pois päältä artikkelissa Vaikeuksien kautta voittoon.

Hotelli Hilton


Kun asustelee matkoillaan pitkiä aikoja hotelleissa, niin pakostakin alkaa etsiskellä erilaisia ruokailupaikkoja etenkin viikonloppuisin. Hotellini lähellä puolen tunnin kävelymatkan päässä sijaitsi Hotelli Hilton, joka oli aikoinaan Lontoon korkeimpia rakennuksia. Se ylimmässä kerroksessa oli ravintola, josta siis näki kaupungin yli. Oli aivan selvää, että siellä pitää käydä aterialla.

Niinpä sitten eräänä sunnuntaina menin lounaalle ja katselemaan maisemia. Hotelli sijaitsi Park Lanella vastapäätä Hyde Parkkia. Menin siis hissillä ylimpään kerrokseen ja ravintolassa sattuikin olemaan vapaita pöytiä. Normaali rutiinin mukaan ruokalista ja sitten tilaamaan. Olin kait sitten niin suomalaisen näköinen ja oloinen, että erotuin porukasta, koska itse ravintolapäällikkö tuli juttusille. Kuinka ollakaan, hän oli suomalainen.

Lontoossa huippuravintolan ravintolapäällikkönä suomalainen. Kyllähän se ihmetytti, mutta siinä sitten jutustelimme, kun ihmettelin, että miten ihmeessä? En enää muista koko tarinaa, mutta sen verran, että onnen kantamoisia oli uranvarrella ollut. Myöhempinä vuosina näitä ihmettelyn aiheita tuli useampiakin. Eräskin suomalainen oli mennyt huolintaliikkeeseen Hollantiin. Sieltä hänet oli napattu japanilaisen varustamon palvelukseen ja sitten kreikkalaisen laivoja välittävän yrityksen palvelukseen Lontooseen. Hän sitten myi Iskun ja Pelloksen tankkerit 70-luvun lopulla öljykriisin iskiessä öljymarkkinoille.

Otin sitten tavakseni viedä etenkin Suomesta tulevia kollegoita ja tietenkin asiakaita illallisille Hiltonin ravintolaan. Ravintolapäällikkö oli juonessa mukana ja ohjeisti tarjoilijoita, jotka tulivat aina hymyillen pöytään. How are you today, Mr Passila. Kyllähän kaverit ja asiakkaat ihmettelivät, että nehän tuntevat sinut täällä. Erityisesti mieleeni on jäänyt afrikkalainen kaunotar, jota kutsuivat prinsessaksi. Hän opiskeli Lontoossa ja rahoitti opintojaan tarjoilijan Hiltonissa.

Menimme paikallisten asiakkaiden kansa eräänä iltana aterioimaan. Olin varmaan nähnyt saman tarjoilija joskus vuotta aikaisemmin. Hän tuli pöytäämme ja esitti jälleen saman kysymyksen ja minäkin häkellyin. Asiakkaat sen sijaan olivat aivan äimän käkenä, kuinka tämä kaunotar tunsi minut? Kysyin sitten jälkeenpäin ravintolapäälliköltä ja hän sanoi, että hän kertoi vain nimeni ja neito muisti sen heti. Olinkohan edelliskerralla antanut hänelle ison tipin. Asia oli kuitenkin toisin. Koska neiti oli värillinen, niin tällaisessa ravintolassa häntä katsottiin vähän nenän vartta pitkin. Minä olin sen sijaan ollut hänelle hyvin kohtelias edelliskerroilla.

Kaikki tällaiset erikoiset tapahtumat jättävät jälkensä asiakkaiden mieliin. Paljon myöhemmin kuulin, että ravintolapäällikkö oli siirretty jonnekin Bahrainiin Hotelli Hiltonin johtajaksi. Menestyneisiin suomalaisiin voi törmätä missä tahansa maailmalla ja olen siis törmännytkin.    

Kommentit pois päältä artikkelissa Hotelli Hilton

Sauna sisäänheittäjänä

Sauna on instituutio, johon kaikki Suomeen tulevat asiakkaat joutuvat tutustumaan. Kun Iskussa käynnistimme levyteollisuuden vientiä, niin Seurahuoneen sauna oli  vakipaikka. Tosin joitakin poikkeuksiakin oli riippuen tilanteesta ja säätilasta. Saimme Seurahuoneelta varattua aina saunan ja yleiset tilat käyttöömme. Yleensä nautittiin pikkupurtavaa ja olutta.

Kun sitten siirryin Metsäliiton palvelukseen Lontooseen, niin tietenkin kollegat halusivat esitellä minulle saunan myös siellä. Toki suomalaisille expateille Suomi-talon sauna oli tuttu. Sen aukioloajat olivat kuitenkin varsin rajalliset ja tilat eivät oikein sopineet suurempiin tilaisuuksiin. Meidän toimistoamme lähinnä oli Charingcross-hotellin alakerroksissa oleva sauna, jonne minut vietiin jo siinä vaiheessa, kun vielä asuin hotellin huonekopperossa.

Sauna oli ihan kunnollinen Rantasalmen sauna ja sinne mahtui väljästi kuusi henkeä kerralla. Ulkopuolella oli suihkut, vesiallas ja pukeutumistilat. Vuosia myöhemmin törmäsin Venäjällä samanlaiseen pönttöön saunan ulkopuolella. Ainoa ero oli se, että Venäjällä se haisi niin hieltä, että sinne ei tehnyt mieli mennä jäähdyttelemään.  Ei siinä pytyssä uimaan mahtunut, mutta pari henkeä samaan aikaan seisomaan.

Britanniassa on vahva dinner-kulttuuri, johon pukeudutaan smokkiin ja rusettiin. Tätä kulttuuria viljeltiin kaikissa mahdollisissa tilanteissa, joten puumiehilläkin oli omansa. Sahamiehillä oli omat perinteiset vuosittaiset juhlansa ja samoin oli vanerimiehillä. Tilaisuus oli joka marraskuun toinen keskiviikko. Plywood dinerillä oli alkuvaiheessa noin 500-600 henkeä eripuolilta maailmaa. Sitten se muuttui panelboard dineriksi ja viimeinen, jossa olin mukana olin yksi noin 1500 osallistujasta.

Perinteinen tapa ainakin suomalaisilla oli, että keskiviikkoiltapäivisin suoritettiin sellainen lämmittelykierros parhaille asiakkaille. Yleensä varattiin jostain hotellista kabinetti, jossa sitten tarjoiltiin cocktaileja ja pikku purtavaa. Varsinainen päivällinen alkoi 7:30 P.M., joten esilämmittelyt lopetettiin pari tuntia ennen, jotta vieraat ehtivät vetää vähän henkeä. Minulle syntyi kuitenkin esilämmittelystä aivan toisenlainen idea. Ehdotin kollegoilleni, että mitäpäs jos pidettäisiin meidän esilämmittelyt suomalisessa Rantasalmen saunassa. Englantilaiset työkaverini vetivät vähän henkeä ja eihän se nyt, vai voisiko. No päätettiin, että kokeillaan pienimuotoisesti.

Onneksi olimme niin varhain liikkeellä, että saimme tilat varattua. Ihan vaan mentiin oluilla ja pienillä suolapaloilla, jotka hotelli hoiti. Kutsuttiin vain tusinan verran asiakkaita, mutta sitten tapahtui jotain odottamatonta. Puskaradio oli toiminut ja asiakkailta alkoi tulla puheluja, joissa kyseltiin, että saisimmeko mekin kutsun. Olimme ajatelleet, että pidetään pari tuntia kolmesta viiteen iltapäivällä. Lopulta jouduimme tilanteeseen, että  tilausuus piti järjestää yhdestä viiteen, muutoin kaikki halukkaat eivät olisi mahtuneet mukaan. Heti ensimmäisestä kerrasta saunaesilämmittelystä tuli hitti ja jokavuotinen tapahtuma. Kaikki eivät toki käyneet edes saunassa, mutta kait se poikkeava epäsovinnaisuus viehätti asiakkaita.   

Varsinainen päivällinen menikin sitten protokollan mukaan. Paikallisen yhdistyksen puheenjohtaja piti avauspuheen. Sitten juotiin seisaaltaan malja kuningattarelle. Tämän jälkeen joku kutsuttu ja tunnettu henkilö piti juhlapuheen, jonka jälkeen seurasi päivällinen ja vapaa illan vietto. Virallisen ohjelman jälkeen sitten melkein kaikki yrittivät hieroa kauppaa asiakkaidensa kanssa. Se ei minun mielestäni kuulunut asiaan. Juhlat juhlina ja kaupanteko virka-aikana.

Tässä tapauksessa saunatilaisuus oli paljon tehokkaampi ja varmaan halvempikin tapaus herättää potentiaalisten asiakkaiden mielenkiinto, kuin isotkaan lehti-ilmoitukset alan lehdissä. Näin saatiin pinnat kotiin.

Kommentit pois päältä artikkelissa Sauna sisäänheittäjänä

?%, %, %


Joku viisas matemaatikko on joskus sanonut, että prosenttilaskua ei olisi pitänyt koskaan keksiä. Monissa julkisen sektorin laskelmissa prosentti on kuin Jeesuksen veli – vähintään. Prosentti kertoo etupäässä muutoksista suuntaan tai toiseen. Se ei kuitenkaan kerro absoluuttista tulosta.

Hyvä esimerkki on yleisesti käynnissä oleva keskustelu työllisyysasteesta, huoltosuhteesta ja hyvinvointiyhteiskunnan koossa pitämisestä. Kun nyt on tavoitteena 75 % työllisyysaste, johon valtion koko budjetti perustuu, niin samassa yhteydessä ei kerrota, paljonko työtätekevien määrän on oltava, jotta hyvinvointia voidaan ylläpitää???

Kun tarkastellaan suurten ikäluokkien siirtymistä eläkkeelle, niin muutos vähentää aktiivi-iässä olevien työntekijöiden määrää oleellisesti. Ennusteiden mukaan tämä 75 % tavoite edellyttääkin jo vuonna 2035 82 % työllisyysastetta, jotta sama määrä työtätekeviä käsipareja olisi työssä turvaamassa hyvinvointia. Ovatko päättäjät miettineet tätä? Vai suhtaudutaanko asiaan samalla leväperäisyydellä kuin suurten ikäluokkien siirtymiseen työterveydestä julkiselle puolelle terveyspalveluja? Kun tätä ei otettu huomioon silloin, kun asia oli tiedossa parikymmentä vuotta sitten, niin nyt on niin sanotusti löysät housuissa!

Toisaalta huoltosuhdetta mietittäessä olisi myös otettava huomioon asian toinen pää eli syntyvyys. Syntyvyys menee niin kovaa vauhtia alaspäin, että huoltosuhteen kohtaantoa pitäisi myös miettiä. Meillä on olemassa Tilastokeskus, VATT jne., joista ennakoivaa tietoa löytyy ja myös mahdollisuuksia tehdä riittävän tarkkoja tulevaisuuden ennusteita. Mutta ketä kiinnostaa? Historia todistaa satavarmasti, että poliitikot elävät vain tätä päivää ja kuluvaa vaalikautta! Historiallinen huominen ja ylihuominen eivät kiinnosta. Tulevat ongelmat jääkööt lastenlasten murheeksi.

Ilmastonmuutos on vähän eri asia, koska sillä on helppo tehdä politiikkaa ja pelotella erityisesti tulevia sukupolvia keskipitkällä tähtäimellä. Tässäkin pelataan prosenteilla. Ilmaston lämpenemisen tilastoja tarkasteltaessa, ilmasto lämpeni aivan yllättäen, kun Neuvostoliitto hajosi. Selitys, joka silloin saatiin, on unohtunut. Köyhä Venäjä nimittäin sulki kaikki syrjäisillä kylmillä alueilla olevat sadat säähavaintoasemat. Jäljelle jäivät vain kaupungeissa lämpimissä olosuhteissa olevat asemat.

Pitkässä juoksussa Suomesta tulee hiilineutraali, kun väestö vähenee. Taustamuuttuja on kuitenkin maahanmuuttajat, joita yritykset tarvitsevat työvoiman vähentyessä. Vihervasemmistolle on turha kertoa, että tilastollisesti suurimmat päästöt ovat alueilla, joihin on kaikkein vaikein, ellei mahdoton, vaikuttaa. Ilmasto muuttuu, mutta niin se on muuttunut miljardeja vuosia. Nyt uusi taustamuuttuja on ihminen, mutta on täysin mahdotonta arvioida, kuinka paljon prosentuaalisesti ihminen muutokseen vaikuttaa ja mitkä ovat muut taustamuuttujat.

Kommentit pois päältä artikkelissa ?%, %, %

Kuinka aloittaa vienti?

Viennin aloittaminen onnistuu hyvin harvoin niin, että asiakas marssii ovesta sisään ja haluaa ostaa jotain. Näin kuitenkin kävi Eestissä, kun se itsenäistyi Neuvostoliitosta. Samoin kuin Neuvostoliitossa, kellään ei oikein ollut minkäänlaisia eväitä eikä suhteita aloittaa vientiä. Jotkut eurooppalaiset ostajat kuitenkin tajusivat asian ja suorastaan hyökkäsivät Eestiin.

Hyvä esimerkki oli koivusahatavara. Maassa oli paljon pieniä sahoja, jotka sahailivat koivua kotimaan tarpeisiin. Heillä ei ollut mitään tajua hinnoista, kun englantilaiset ostajat tulivat tarjouksineen. Tarjosivat puolet siitä, mitä olivat maksaneet suomalaisille. Kauppoja tehtiin ja konkursseja tuli täydeltä laidalta. Kesti vuosia ennen, kuin tilanne alkoi asettua. Tosin ostajatkin saivat siipeensä, kun konkurssin tehnyt yritys ei pystynyt toimittamaan tilauksia.

Ennen teollisuustuotteiden kauppa aloitettiin perehtymällä alan messuihin Saksassa ja Italiassa. Sodan jälkeen Saksaan rakennettiin pääasiassa Marshall-avulla (Euroopan jälleenrakennusrahoitus) valtavia messukeskuksia. Näillä saksalaiset valmistajat saivat maansa nousuun sodan jälkeisestä lamasta. Messuilla kävi väkeä aivan ympäri maailmaa. Sitten mukaan kiilasi Italia, joka pystyi tekemään samoja tuotteita halvemmalla. Nyt maailman suurimmat messut pidetään Kiinassa.

Nytkin messut ovat hyvä tietolähde. Ensin kannattaa kyllä googlata netissä samankaltaisia tuotteita, niiden tekniikkaa, muotoilua ja hintoja. Usein tuloksena on myös, missä seuraavilla messuilla tuotteita on näytillä. Kun tämä pohjatyö on tehty, kannattaa mennä messuille tutustumaan tarjontaan henkilökohtaisesti. Siellä ovat sitten kilpailijat kylki kyljessä ja voi saada vinkkejä jopa asiakkaista ja asiakassegmenteistä. Hannover oli yksi suurimmista messukeskuksista Saksassa. Siellä oli kaikkea koneista tietotekniikkaan.

Kun sitten on saatu käsitys kilpailusta niin tekniikan kuin hintojen osalta, alkaa se vaikea suunnittelu. Pärjätäänkö kilpailussa? Meidän pahin kilpailuhaittamme on se, että länsimarkkinoilla me olemme saari. Itämarkkinoilla esim. Venäjälle, sijainti on kilpailuetu. Omat valmistuskustannukset ovat varmaan aika hyvin hallinnassa, joten suurin tuntematon tekijä ovat logistiikkakustannukset. Näihin voidaan lukea myös agenttien palkkiot, jos sellaisia joudutaan käyttämään.

Seuraavaksi sitten tulevat maksujärjestelyt. Jos käytetään agenttia, niin agentti voi olla delkredere-agentti. Tällainen agentti on kalliimpi, mutta vastaa myös mahdollisista luottotappioista. Suomessakin on nykyisin mahdollisuus saada erilaisia vakuutuksia yms. maksujen turvaksi. Ne ovat kuitenkin yleensä niin hitaita järjestelyjä, että kaupat on jo tehty, kun päätös tulee. EU:ssa on myös mahdollisuus saada takuita kohdemaan toimijoilta.

Sen sijaan EU:n sisämarkkinoilla ei ole enää valuuttariskiä, joka oli melkoinen oman markan aikana. Etenkin suhdannevaihteluissa saattoivat voitot muuttua tappioiksi.  

Kommentit pois päältä artikkelissa Kuinka aloittaa vienti?

E-markkinointi


Kotisivu alkaa olla jokaisella yrityksellä välttämätön. Sen luominen ja käyttö poikkeavat kuitenkin hyvin paljon toimialoittain toisistaan. Toiset myyvät tuotteitaan suoraan kuluttajille, mutta toisille se on pelkkä sähköinen käyntikortti. Perusjuttu kuitenkin on, että kotisivua päivitetään riittävän usein. Nettikaupoille se on päivittäinen rutiini.

Sen sijaan monet teolliset toimialat eivät ole oikein sisäistäneet asiaa ja päivitykset unohtuvat. Julkisesta puolesta ei kannata edes keskustella, koska niiden päivittäminen ei oikein pysty seuraamaan asiakkaiden tarpeita. Päivittäminen on vähän kuin pakkopullaa. Paitsi, että tuotteet ovat ajan tasalla, on myös yhteydenoton oltava helposti löydettävissä.

Hyvin monilla kestokulutushyödykkeitä vähittäiskauppojen kautta myyvillä yrityksillä on nettisivut, joilta ei kuitenkaan löydy sähköisiä yhteystietoja eli sähköpostiosoitteita. Tämä antaa sellaisen kuvan asiakkaalle, että asiakkaiden suorat yhteydenotot eivät kiinnosta. Sitten saattaa olla linkki, jonka takaa löytyy jokin huoltofirma, joka tarjoaa vain huoltoa, mutta ei teknistä neuvontaa. Koko palvelu on ulkoistettu jälleenmyyjille! Joskus tämä toimii, joskus ei.

Kun ajatellaan vientiä, niin sivuja pitää olla myös eri kohdealueiden kielillä. Englanti on se peruslähtökohta, mutta muitakin kieliä kannattaa harkita. Tämä valinta on täysin strateginen. Hyvin selkeän esimerkin tarjoaa esim. Raute Oyj. Tuoteryhmät on selkeästi jaoteltu ja yhteystiedot löytyvät kohdealueittain helposti. Näillä tiedoilla asiakas pääsee nopeasti perille asioista.

Sitten on tuotteita, joiden kanssa on vaikeuksia. Tällaisia tuotteita ovat sellaiset, joiden laatu perustuu teknisten ominaisuuksien lisäksi optiseen olemukseen. Tällainen tuote on esimerkiksi sahatavara. Sahatavaraa, etenkin jäännöseriä, on yritetty myydä nettikaupoissa. Tulokset olivat ainakin aluksi varsin kehnoja. Vuosikymmenten saatossa on tapahtunut sellainen muutos, että asiakkaiden asiantuntemus on kadonnut. Ennen asiakkaat tiesivät jopa, miltä sahalta loppukäyttäjälle sopiva tuote löytyy. Nyt suurin osa asiakkaista ei tiedä edes, pitäisikö käyttää kovapuuta vai pehmeää kuusta.

Tällaisten tuotteiden kauppa ei voi käydä muutoin kuin silmästä silmään. Silloin myyjän on oltava se asiantuntija, joka osaa tarjota asiakkaalle oikean tuotteen lopputuotteeseen. Tässä on sitten taas se luottamuksen nostatuksen paikka. Ulkomaille myytäessä tällainen asiantuntija on usein agentti, koska valmistajalla ei ole aina mahdollista juosta ympäri maailmaa asiakkaita tapaamassa. Hyvin mielenkiintoinen oli lehtiartikkelisarja, jossa kuvattiin kohta kohdalta suomalaisen kuusen matka japanilaiseen omakotitaloon.

Kun eletään nettiaikaa, niin vaikka kotisivut olisivat kuinka hyvät tahansa, niin on syytä muistaa eräs asia. Kun kysely tulee sähköpostitse ja siinä kysytään tuotetta, jota ei valmisteta, eikä näin ollen ole myynnissä, niin pitää ehdottomasti vastata viestiin. Tällaisissa tapauksissa pitää kertoa, mitä valmistetaan. Tämä siksi, että asiakkaalla saattaa olla tarvetta myös muille tuotteille, joista hän ei ole tietoinen. Saatu kysely on aina kaikkein halvin tapa saada uusi asiakas, joten aina kannattaa vastata ja tuoda yrityksensä esiin.   

Kommentit pois päältä artikkelissa E-markkinointi

Miksi yleensä pitäisi viedä?


Teimme 90-luvun loppupuolella LUT:ssa tutkimusta Kaakkois-Suomen pk-yritysten suhtautumisesta vientiin. Yleisin kuulemani vastaus oli, miksi kun menee hyvin, niin menkööt! Globalisaatio ja euro ovat asettaneet yrityksille aivan uuden haasteen viennin suhteen.  Yhä useammat ulkomaiset yritykset tulevat Suomeen kilpailemaan samoilla tuotteilla. Silloin on harkittava, pitääkö haasteeseen vastata ja jos, niin miten?

Yleisesti ottaen suomalaiset pk-yritykset eli suurin osa yrityksistä, on liian pieniä vientimarkkinoille. Siihen on toki ratkaisu, mutta etenkin vanhan polven yrittäjät eivät ole siihen valmiita. Sama koskee suuria suomalaisia yrityksiä, joilla on vientimarkkinat hallinnassaan. Vastaus ongelmaan on verkostovalmistus.

Nokia toi tämän strategian ensimmäisenä Suomessa käytännön tasolle. 90-luvun lopun Nokian kännyköiden lähtö vientimarkkinoilla todelliseen lentoon todistaa asian. Tein aikoinaan ministeriölle tutkimuksen asiasta ja kiertelin näitä Nokian alihankkijoita. Sain silloin melko hyvän käsityksen siitä, miten Nokian verkostovalmistus toimi. Pahimmalla kilpailijalla Erikssonilla oli valtavamäärä monikerroksisia tuotantolaitoksia pelkästään Tukholman alueella. Näissä massiivisissa tiloissa tehtiin kaikki itse.

Nokian verkostovalmistus toimi kuin ahjon palje. Puhelimen prototyyppi valmistui jopa 72 tunnissa. Varsinaisen valmistuksen aloittaminen ei kestänyt juuri viikkoa kauempaa, kun verkostossa jokainen teki oman osansa. Toinen valmistusetu oli se, että mikäli markkinat jostain syystä sakkaavat, niin palkeista lasketaan vähän ilmaa pois, eikä kukaan kärsi pahemmin. Kilpailijalla ongelma oli paljon vaikeampi, kun piti irtisanoa tai lomauttaa, joka Ruotsissakin on hidas prosessi.

Jos todella haluttaisiin työllisyyttä parantaa ja saada yrityksiä lisää vientimarkkinoille, niin tässä olisi hallitukselle ja ministeriöille hyvä markkinarako. Tällainen mahdollisuus on byrokratialle kuitenkin liian vaativa ja etenkin työläs. Voi todeta samalla tavoin, kuin yrittäjät: kun menee byrokratiassa muutenkin mukavasti, niin menkööt!    

Kommentit pois päältä artikkelissa Miksi yleensä pitäisi viedä?

Miss Suomi apuun


Ensimmäisillä matkoillani Britanniaan asuin juuri valmistuneessa hotelli Britanniassa. Hotelli on vielä samalla paikalla, mutta nimi lienee vaihtunut moneen kertaan. Hotelliin oli useana vuonna majoitettu Miss Universumi-kisaan osallistujia. Heille oli varattu kokonainen kerros, joka oli hyvin tarkoin vartioitu. Eräänä marraskuun iltana istuin parin asiakkaan kanssa hotellin aulabaarissa drinksuilla aivan ravintolan oven vieressä. Yhtäkkiä alkoi hissistä tulla vartiomiehiä ja heidän perässään missikatras. Mukana oli myös Miss Suomi, jonka nimeä en muista. Toivotin kuuluvalla äänellä hänelle suomeksi hauskaa iltaa.

Hän pysähtyi paikoilleen ja sitten tuli vartiomiesten saattamana luokseni.

  • En ole moneen päivään puhunut tai kuullut suomea. Missimamma jätti minut täysin yksin tänne. Meillä ei ole täällä tulkkeja, enkä puhu englantia. Koko ajan ovat vartijat vierellä, joten olisi hauska jutella.

Vartijat kuitenkin alkoivat jo närkästyä, mutta hän ei antanut periksi.

  • Meillä on kohta illallistanssiaiset, joten voisitko tulla sinne kavaljeerikseni.
  • Eivät varmaan hyväksy ulkopuolisia sinne.

Samassa saattajat jo veivätkin hänet pois ravintolaan melkein kainaloista kannatellen. Asiakkaani olivat kuitenkin aivan äimän käkenä. He muistivat tapauksen vielä vuosikymmenien päästä ja meikäläisestä tuli oitis julkkis ja asiakassuhde kukoisti ja maine kasvoi. Minä tietenkin kerroin asiakkailleni jutun vähän väritettynä. Kerroin toki, että sain kutsun missien iltagaalaan, mutta sinnehän on kavaljeerit valittu jo hyvissä ajoin. Eikä juttu päättynyt tähän. Alalla jutut leviävät kulovalkean tavoin ja niin tämäkin. Monet viikot sain vastailla eri asiakkaille tapahtumasta.  

Joskus, kun käy oikein hyvä tuuri, niin voi saada vientiapua vaikka Miss Suomelta ja mikäs sen hauskempaa.

Kommentit pois päältä artikkelissa Miss Suomi apuun

Miksi yrityksen pitää kansainvälistyä?


 Mikä tai mitkä siis voisivat olla sellaisia tekijöitä, jotka pakottavat yrityksen kansainvälistymään? Yrityksen kannalta tekijöitä voi olla ainakin kaksi:

  1. Yritys on kasvanut siihen mittakaavaan, että markkinaosuuksien valtaaminen kotimarkkinoilla alkaa heikentää tulosta,
  2. Kansainväliset kilpailijat tunkeutuvat aggressiivisesti yrityksen kotimarkkinoille.

Ensimmäisessä tapauksessa yrityksen on valittava joko paikoilleen pysähtyminen ja hidas taantuminen. Nykyisissä olosuhteissa jättiläisten kaatajat ovat aina kärkkymässä ja odottamassa tilannetta, jossa markkinajohtaja on haavoittuva. Avoimessa markkinataloudessa ei yksinkertaisesti ole turvallista ryhtyä lepäämään laakereillaan. Tähän viittaa liberaalin talouspolitiikan lentävä lause: Kasva tai kuole!

Silloin, kun kansainväliset kilpailijat tunkeutuvat markkinoille, ne ottavat markkinaosuutta siellä jo olevilta. Keinot ovat moninaisia, mutta kaikki johtavat voittojen kaventumiseen. Markkinoille tulijoilla on yleensä suomalaiseen yritykseen verrattuna suuruuden ekonomia apunaan, koska Suomen markkinat ovat pienet ja vain niillä toimiva ei voi hyödyntää vastaavasti suuruuden ekonomiaa. Tällaisessa tilanteessa yritykselle jää kilpailijaan nähden eduksi vain parempi markkinoiden tunteminen ja pitkäaikaiset suhteet.

Tällaisessa tapauksessa yrityksellä on kaksi vaihtoehtoa: se joko siirtyy kokonaan edullisemmille toiminta-alueille tai siirtää osia toiminnastaan edullisempiin toimintaympäristöihin. Molemmat merkitsevät kansainvälistymistä. Markkinoista ei missään tapauksessa luopua, koska niiden osaaminen on selvä kilpailuetu. Tämä etu ei ole pysyvä, mutta se on varsin tärkeä, kun muut kilpailuelementit ovat kunnossa.

Yrityksen kansainvälistyminen johtuu kansainvälisestä kilpailusta. Mitä avoimemmin markkinat toimivat yrityksen kansallisessa ympäristössä, sitä suurempi on tarve kansainvälistymiseen.

Molemmat teoriat ovat siis itse asiassa puukko kurkulla teorioita. Yritykselle ei jää vaihtoehtoja. Aina on tietenkin vaihtoehto lopettaa toiminta tai kaatua saappaat jalassa. Näitä ei voida kuitenkaan noudattaa yrityksen strategioina. Ne ovat luopumisvalintoja. Entiset suljetut taloudet ja siirtymätaloudet ovat joutuneet yhdistyvän Euroopan ja globalisaation myötä näiden uusien haasteiden eteen.

Yritysten kansainvälistymisen tarve riippuu suuresti toimialasta. Globaalisti tarkastellen teollisten yritysten kansainvälistymisestä ovat suuremmat kuin palvelualojen. Teollisuuden ollessa kysymyksessä yrityksen arvoketjut ovat huomattavasti pitempiä ja siksi myös kustannuksiltaan kalliimpia kuin palvelualojen. Palvelualan kansainvälistyminen merkitsee yleensä paikallista toimimista, jolloin toimijoiden arvoketjut ovat samankokoisia. Kilpailu tapahtuu tällöin muilla keinoin ja huomattavasti kapeammalla kustannusten alueella.

Teollisessa tuotannossa R&D voidaan keskittää yhteen maahan ja tuotanto hajauttaa markkinoiden tarpeiden mukaan.

Teollisuudessa voidaan tuotteita suojata patenteilla. Palveluteollisuudessa puolestaan asiakkaiden palvelu saattaa olla hyvinkin yksilöllistä. Tällöin osaaminen joudutaan siirtämään maasta toiseen oppimisprosessien avulla. Nämä ovat verrattain hitaita ja kalliita prosesseja. Kaikesta huolimatta palveluteollisuuden suorat kansainväliset investoinnit (FDI) ovat voimakkaasti lisääntyneet. Kehityksestä huolimatta EU ei ole päässyt vielä yksimielisyyteen, joka mahdollistaisi kaikkien palvelujen vapaan liikkumisen EU:n alueella. Tämä haittaa sellaisia aloja kuten esim. vakuuttaminen ja eläkevakuuttaminen, jotka perustuvat suuruuden ekonomiaan. Tällaisilla aloilla kuluttajien hyödyt olisivat kaikkein huomattavimmat.

Kommentit pois päältä artikkelissa Miksi yrityksen pitää kansainvälistyä?

Luottamus

 

BtoB kaupassa luottamuksen merkitys on aivan toista kuin vähittäiskaupassa. Luottamuksen luominen voi olla pitkäaikainenkin projekti. Yksi luottamuksen saavuttamiskeino on reklamaatioiden käsittely. Se saattaa olla ongelmallista, kun asiakkaitakin on kaikenlaisia. Periaatteessa oli niin, että ennen öljykriisiä käytännössä kaikki kättäpäälle-sopimukset pitivät. Useimmiten ne kuitenkin vahvistettiin kirjallisesti.

Kansainvälisessä kaupassa on olemassa jokaisella teollisuuden alalla hyväkauppatapa, joka toimii ohjeena esim. välimiesoikeuksissa. Ruotsi on yksi niitä harvoja maita, joiden kanssa pitää olla tarkkana. 60-luvulla heillä oli sellainen käytäntö, että kokemukseni mukaan kaikki ostajat tekivät pieniä reklamaatioita. Aloin miettiä, mikä on juju. Totesin hyvin pian, että kaikki reklamaatiot olivat sen verran pieniä, että matkakustannukset olivat korkeampia. Keksittyäni tämän, ilmoitin, että minä tulen katsomaan reklamaation. Reklat loppuivat siihen.

Aiemmin kerroin jo B&D:n kaupasta. Se alkoi monessa suhteessa monien vastoinkäymisten kautta. Lopulta kuitenkin saimme ensimmäisen tilauksen Irlannin tehtaille. Yksi kontillinen eli noin 9 500 kapulaa. Olin Belfastissa perjantaina iltapäivänä lähdössä takaisin Englantiin, kun sain soiton tehtaalta. Kerrottiin, että asiakas oli tehnyt reklamaation liian ohuista levyistä. Aavistin, mitä oli tapahtunut.

Lohjan tehtailla oli paikallisjohtajana paperi-insinööri, jolla ei ollut mitään tajua vanerista. Eikä sitä paitsi kaupankäynnistäkään, koska Finnpap hoiti kaupankäynnin. Hän soitti minulle ja komensi minut lähtemään viikonlopuksi selvittämään asiaa ja mittaamaan kapuloiden paksuuksia. Kysyin häneltä, että tajuaako hän, että niitä on 9,5 tuhatta. No ota Dublinin vapaapalokuntalaisia avuksesi mittaamaan. Vastasin hänelle, että minä lähden nyt kotiin, kun olen ollut koko viikon matkalla. Sanoin, että nyt opetetaan tässä tehdasta ja kontti lähetetään takaisin tehtaalle. Näin lopulta sovittiin, mutta sain hänestä ikuisen vihamiehen.

Tehtaalla sitten todettiin, että yksi paali kapuloita oli silminnähden matalampi kuin muut. Oli käynyt niin, että yksi puristimellinen oli ollut vähän liian paineen alla. Kysyivät että, mitä tehdään, valmistetaanko satsi uudelleen. Ei valmisteta, vastasin. Pakatkaa koko erä uudelleen ja älkääkä laittako niitä ohuita samaan paaliin. Näin tehtiin ja se erä meni sitten läpi. Yleinen käytäntö oli, että 5 % voi olla virheellisiä, mutta eihän niitä nyt samaan pakettiin kannata laittaa.

Tämä temppu kuitenkin vakuutti B&D:n Irlannin, Englannin ja Kanadan tehtaat siitä, että olemme kaupan kanssa tosissaan ja että meihin voi luottaa. Sain vielä paluurahdin puoleen hintaan, joten kustannuksetkin jäivät aika pieniksi, kun ottaa huomioon määrän, joka asiakkaalle toimitettiin vuosien mittaan.   

Saman raaka-aineen kanssa sattui reklamaatio myös Englannissa. Asiakas ilmoitti, että olemme toimittaneet liimavikaista vaneria. Hänpä ei tiennyt, että jokaisella suomalaisella vanerin valmistajalla oli oma tunnusvärinsä liimassa. Kaikki värit tiesi ainoastaan VTT. Asiakas alkoi näyttää huolestuneelta, kun kaivoin laukustani UV-lampun ja aloin tarkastaa liimasaumaa. Kerroin hänelle syyn ja sanoin, että ei ole meidän vaneria. Hän sanoi, ettei ole ostanut keltään muulta. Samalla kuitenkin pihaan kaartoi Schaumannin rekka. Mennäänkö lounaalle, minä tarjoan, sanoi asiakas. Reklamaatio loppui siihen, mutta niin loppuivat kilpailijan kaupatkin.

Kommentit pois päältä artikkelissa Luottamus

Tavaraoppi

Kaikessa BtoB markkinoinnissa on tärkeää tuntea oma tuotteensa niin hyvin kuin mahdollista. Kun ryhdyin kansainväliseksi vanerikauppiaaksi, niin toki tiesin, mitä vaneri on. Halusin kuitenkin perehtyä asiaan perusteellisemmin ja menin pariksi viikoksi vaneritehtaalle. Olin sikäli onnekas, että siellä oli tuotantojohtajana tuttu insinööri omasta oppilaitoksestani.

Hänen opastuksellaan kävin läpi vanerin valmistuksen kohta kohdalta tukista valmiiksi tuotteiksi. Silloin oli kova buumi jatkojalostukseen ja uusia tuotteita syntyi kuin sieniä sateella. Jalosteiden ongelma oli se, että ne olivat pitkälti tuotantolähtöisiä ideoita, eikä kaikilla ollut mahdollisuutta tai tarvetta markkinoilla.

Urani aikana tapasin useita maistereita ja metsänhoitajia, jotka oli revitty suoraan yliopistoista vain alhaisella palkalla. Heidät pantiin töihin ilman minkäänlaista perehdyttämistä. Yritys otti tässä sen riskin, että asiakkaiden luottamus häviää, kun myyjä ei oikein tiedä, mitä myy. Toki aina tulee esiin kysymyksiä, joihin hyväkään myyjä ei osaa vastata. Silloin on rehellisesti sanottava, että ei pysty vastaamaan asiaan, mutta luvata selvittää asian tehtaan kanssa.

Kun minä myin tuotteitani toiselle teollisuusyritykselle, niin vaadin aina, että haluan käydä tehtaalla katsomassa tuotantoa. Ajan mittaan kokemus kasvoi ja pystyin tehtaan läpi kävelemällä arvioimaan, mitä tuotteita sinne on mahdollista myydä. Peruslähtökohta on aina se, että molempien on hyödyttävä asiasta. Pidin periaatteenani fifty-fifty ratkaisua hinnoittelussa. Kun asiakkaalle esittää asian näin, niin usein syntyy käsitys myös myyntihinnasta.

Matkan varrella on tullut vastaan myös tilanteita, joissa asiakas ei halua esitellä tehdastaan. Tämä logiikka perustuu yleensä ajatukseen, että myyjähän kopioi tuotteen ja ryhtyy valmistamaan sitä itse. Tällainen käytös saattaa kuitenkin johtaa myyjän omaan valmistukseen. Tällainen esimerkki oli Black & Decker. He alkoivat 70-luvulla valmistaa kuuluisaa WorkMate-työpenkkiään. Sen kansi oli turvallisuussyistä tehtävä vanerista, joka oli osoittautunut parhaaksi tarkoitukseen.

Idea valmistukseen tuli kuitenkin B&D:ltä itseltään, koska kilpailu pakotti etsimään logistisesti edullisempia tuotteita. Määrät kasvoivat kuitenkin niin suuriksi, että entisetkin alihankkijat pysyivät kuvassa mukana. Tämän hankkeen eteen jouduin tekemään töitä usean vuoden ajan ja se alkoi kyllä aivan vahingossa. Öljykriisin alkaessa jouluaattona Saksan agentti soitti ja ilmoitti, että asiakas haluaa peruuttaa tilauksensa. Tavara oli jo laivassa, joten se oli pakko viedä Saksaan. Kun asiakas oli tietoinen asiasta, hän lupasi ottaa erän vastaan puoleen hintaan.

Koomiseksi asia tuli, kun asiakas teki tuotteesta reklamaation, kun se oli vielä laivassa merellä. Silloin ilmoitin varustamolle, että tuokaa erä takaisin Suomeen. Siellä se sitten kökötti varastossamme, kun UK:n agenttimme tuli ja huomasi erän. Kun hän ihmetteli asiaa, kerroin tarinan. Ei mennyt kauaa, kun hän lähetti tilauksen. Seuraavalla vierailullani Englannissa, kävin tämän asiakkaan luona. Silloinen työnantajani ei ollut kiinnostunut lopputuotteesta, vaikka konekantaa ja osaamista oli riittävästi.

Seuraavan työnantajani töissä olin sitten Lontoossa ja aloin heti perehtymään asiaan tarkemmin. Lopputulos oli, että valmistus alkoi alihankkijan avulla Lohjalla 1977. Monta vääntöä käytiin asian tiimoilta. Käytimme asiakkaita Lapin Luostossa ja itsekin kävin heidän tehtaallaan Kanadassa. Kauppa jatkui aina 90-luvulle asti, jolloin HDF korvasi vanerin. Niitä ehdittiin kuitenkin tietojeni mukaan valmistaa yli 30 miljoonaa kappaletta. Se oli ehdottomasti Suomen suurin vanerin jatkojalostekauppa!  

Kaikessa kaupankäynnissä on aina pidettävä silmät auki ja mieli avoimena. Etenkään kansainvälinen kauppa ei ole mitään Speden rautakauppa!    

Kommentit pois päältä artikkelissa Tavaraoppi

Alku aina hankalaa

Vientimarkkinoilla kilpailu on niin kovaa, että itsensä ja tuotteidensa asiakkaan mieleen jättäminen on koko homman a ja o. Nykyisin ajatellaan, että, kun on nettisivut, niin siinä kaikki. Näin ei ole! Kotisivut ovat vain käyntikortti ja etenkin fyysiset teollisuustuotteet vaativat, että sivut päivitetään riittävän usein. Monilla näillä aloilla käydään vielä kauppaa silmästä silmään. Silloin on tärkeää, että pärstäsi jää asiakkaan mieleen.

Jouduin mukaan vientibisnekseen 1971 ihan puun takaa. Pomo tuli perjantaina iltapäivällä kertomaan, että sunnuntaina lähdet Lontooseen. Vähän aikaa löi tyhjää, mutta eihän siinä mikään auttanut. Hän sanoi vain, että agentti David on kentällä vastassa. Olin käynyt Brightonissa vaimon kanssa parin viikon englanninkielen kurssin ja asunut perheessä. Tosipaikan tullen tilanne on kuitenkin toinen.

No siellähän David oli vastassa Heathrown tungoksessa. Ensimmäiseksi yöksi hän vei minut kotiinsa tapaamaan perheensä. Matkalla minun piti joka asia kysyä moneen kertaan, että pääosin asioista jyvälle. David oli tottunut työskentelemään ulkomaalaisten kanssa, joten hän puhui hitaasti ja artikuloi selvästi.

Ensimmäisellä matkalla oli järjestelyt t6ehty etukäteen ja loppuviikosta oli viimeistään selvillä, että näiden asiakkaiden kanssa kaupat oli sovittu paljon ennen minun tuloani. Tämä oli normaalia, koska yleensä puunjalostusalalla Suomesta tulijat olivat tehtaiden johtajia, joita kiinnosti enemmän mukava ajanvietto Englannissa ja Lontoossa. Osa ei edes halunnut poistua Lontoosta.

Kun sitten olimme paluumatkalla kentälle, pystyin jos anomaan Davidille Englanniksi, että seuraavan matkan ohjelman haluan tehdä itse. Hänellä venähti naama ja kysyi miksi? No olin tehnyt kauppaa jo kotimaassa usean vuoden, enkä vielä koskaan ollut saanut kauppoja joka kerta. Kerroinkin, että nämä kaupat on tehty etukäteen, eikä minulla ollut mitään osuutta niihin. Hän myönsi asian oitis.

Oltiin käynnistämässä lahtelaisessa yrityksessä vaneri- ja lastulevytuotantoa ja se vaati kovaa fyysistäkin panostusta myyntiin. Asiakkaita tuotiin jopa partchartereilla ulkomailta Suomeen vierailemaan tehtaalla. Ainoa kestityspaikka oli noihin aikoihin Seurahuone. Siellä oli ravintolapäällikkönä Reino Oinonen, joka oli pomoni läheinen ystävä. Aina, kun menin asiakkaiden kanssa illalliselle, Reino tuli pöytään ja teki oman manööverinsä. Hän pyysi tarjoilijan paikalle, otti silmälasit päästäni ja kehotti tarjoilijaa käymään pesemässä ne. Tämä oli asia, joka hämmästytti ulkomaisia vieraita ja jäi heidän mieleensä. Otin tästä asiasta kopin.

Kommentit pois päältä artikkelissa Alku aina hankalaa

Markka takaisin?

Aika ajoin puolueet haikailevat markkaa takaisin. Toki näissä vaaleissa on muita kiinnostavampia asioita., kuten vaikka metsien käyttö. Markat ja pennit otettiin käyttöön 1865, joten markan historia ei ole kovin pitkä. Markan tie on ollut kuitenkin mutkikas ja kivinen. Markka on ollut sidottuna mm. kultakantaa ja jopa Englannin puntaan. Itsenäisen Suomen hiljalleen käynnistyessä markka kuitenkin sidottiin tiiviisti devalvaatiokantaan!

Jo ennen sotia markka devalvoitiin useaan otteeseen, mutta sotakorvausten tultua maksetuiksi, devalvaatio otettiin Suomen kilpailukykyaseeksi (KIKY). Pitkäaikaiset punamultahallitukset ja kolmikantakonsensus käyttivät säännöllisesti devalvaatiota markan arvon päivityskeinona aina, kun inflaatio oli syönyt kilpailukyvyn vientiyrityksiltä. Asioista päättäville suurille vientiyrityksille devalvaatio oli elinehto. Se oli kuitenkin yksi merkittävä tekijä ehkäisemään pienen- ja keskisuuren teollisuuden syntyä.

Kolmikanta päätti palkankorotuksista ja muista työntekijöiden eduista muiden yritysten päiden ylitse. Pienillä kotimaan markkinoilla toimivilla yrityksillä ei ollut asiaan sanansijaa. Koska valuuttatuloja ei ollut, niin devalvaatiot aiheuttivat vain kustannusten nousua. Suurille vientiyrityksille devalvaatiot olivat elinehto. Kolmikannassa hyötyjiä olivat ay-liike ja suuret vientiyritykset.

Vientiyritykset olivat välinpitämättömiä palkankorotusten ja muiden työvoimakulujen nostoille, koska tiesivät, että devalvaatiot kompensoivat ne aikanaan. Ay-liikkeen neuvottelijat puolestaan tiesivät, että kun devalvaation jälkeen ostovoima laskee, niin he vain levittelevät käsiään. Emme me voi mitään devalvaatiolle, se on Suomen Pankin juttuja. Käsi kättä pesee, voidaan sanoa!

Syksyllä 1967 Koiviston hallitus yritti toista keinoa. Devalvoitiin n. 33 % ja säädettiin hintasulku. Hintasulussa oli kuitenkin porsaanreikä, koska tuontituotteille ei voitu sulkua asettaa. Silloin alkoi kikkailu. Mm. terästä vietiin Ruotsiin ja laiva vaan kääntyi siellä ympäri ja teräkset tuotiin takaisin Suomeen ruotsalaisina tuotteina. Lopulta hintasäännöstely jouduttiin purkamaan tehottomana. Seuraava devalvaation jälkeinen inflaation torjuntayritys oli 1980-luvulla. Silloin ryhdyttiin markan arvoa nostamaan keinotekoisesti. Samalla vapautettiin valuuttalainojen otto ulkomailta.

Markan arvo nousi yli 30 %, jolloin vientikilpailukyky sakkasi pahemman kerran. VATT:n tutkimuksissa kerrottiin, kuinka Suomen Pankissa sanottiin, että saavat vuorineuvokset tulla rukoilemaan polvillaan devalvaatiota. Sitä ei tule! Näin vakuutti myös ministeri Viinanen! Kupla kuitenkin puhkesi ja markka devalvoitiin. Devalvaatiotakaan ei riittänyt ja lopulta markka kellui pelastusrenkaan varassa. Suomi ajautui syvään lamaan. Valuuttalainat liki tuplaantuivat ja yrityksiä meni nurin kuin sieniä sateella. Ensin markka liitettiin European Monetary Systemiin (EMS) ja sitten otettiin käyttöön euro. Suomi heitettiin globaaliin kilpailuun täysin valmistautumattomana ja aseettomana.

Lamassa eivät nämäkään keinot auttaneet, vaan 1990-luvun ensimmäisen puoliskon aikana yksityiseltä sektorilta hävisi reilut puolimiljoonaan (500 000) työpaikkaa. Sitten Nokia alkoi hiljalleen korjata tilannetta. Jälleen VATT:n tutkijat olivat sitä mieltä, että tämä tapahtui pari vuotta liian aikaisin. Hallintohimmeleitä ei ehditty korjata. Huvittavaa oli myös, kun työllisyys alkoi parantua, niin tilastohörhöt ihmettelivät, miksi palkkamäärät eivät kasva samaa tahtia? Työttömät otettiin töihin uusina työntekijöinä ja lähtöpalkalla. Ay-liike tiesi, mutta oli hiljaa?

Ulkomaisen kilpailun rynnistäminen jopa kotimarkkinoille, laittoi tuotekehittelylle uusia paineita. Metsäteollisuudelle valtio oli vuosikymmenet syytänyt miljardeja markkoja tuotekehitykseen, mutta rahat olivat menneet muualle. Jos joku olisi laman alkaessa sanonut, että parinkymmenen vuoden päästä puusta tehdään polttoaineita, tekstiilejä, muovia yms. olisi joutunut pehmeään koppiin. Devalvaatio oli erinomainen tuotesuunnittelun este. Vihreä kulta on valtaamassa asemiaan takaisin, mutta se on nyt erityinen vaaliteema! Ehkä Suomella on vielä toivoa?

Kommentit pois päältä artikkelissa Markka takaisin?

Julkisen sektorin tulevaisuus


Julkisen sektorin palveluksessa on n. 600 000 työntekijää eli siis neljännes työssä käyvästä väestöstä. Ennen sanottiin, että leipä on pitkä mutta kapea. Tämä heijastui siten, että julkisen sektorin työsuhteet olivat pitkiä ja vaihtuvuus vähäinen. Tämä merkitsee sitä, että eläkkeelle lähtee aivan lähivuosina runsaasti väkeä.

On arvioitu, että lyhyen ajan sisällä siirtyy eläkkeelle lähinnä kunnilta jopa parisataatuhatta työntekijää. Tämä aiheuttaa suuren ongelman, koska se synnyttää kilpailua työvoimasta yksityisen sektorin ja julkishallinnon välillä. Kilpailua näyttää jo syntyneen, koska valtionhallinnossa yleisin työnimike on erikoisasiantuntija. Palkkataulukoissa ei tällaista nimikettä ole, joten palkat ilmeisesti sovitaan vapaan kilpailun mukaan.

Eläkkeelle lähtevien määrä on kuitenkin lyhyen ajan sisällä niin suuri, että uusien rekrytoinnissa tulee suuria ongelmia. Vaihtoehdotkin ovat vähissä. Jos lähdetään kilpailemaan palkoilla, niin veroäyri joutuu kovaan paineeseen. Toisaalta, jos tämä alkaa haitata yksityisen sektorin kilpailukykyä, niin yritykset alkavat sijoittua edullisempiin maihin. Näin on jo tapahtunutkin, mutta ei välttämättä ole nähty kuin jäävuoren huippu.

Ongelman ratkaisuun ei ole kovin monia keinoja. Digitalisaatio alkaa vaikuttaa pidemmällä aikavälillä, kun käyttäjien taidot lisääntyvät tulevien sukupolvien myötä. Suomen ongelma on kuitenkin se, että digitalisoituminen julkishallinnossa on kuin sillisalaatti. Erilaisia ohjelmistoja on tuhansia ellei jopa kymmeniä tuhansia. Olisi tarvittu keskitetty ohjaus. Tämä johtuu siitä, että hallitukset, eduskunta ja tämä vanha eläkkeelle jäävä virkakunta ei ole aikoinaan tajunnut asiaa. Olisi pitänyt toimia kuten Virossa, joka pääsi hyötymään Suomen ongelmista puhtaalta pöydältä.

Toinen vaihtoehto on nopea rakenteiden purku, jonka poliittinen toteutus näyttää olevan todella vaikeaa. Perinne Suomessa näyttää olevan, että muutoksia tehdään vasta, kun on jo niin sanotusti housuissa. SOTE on tästä erinomainen esimerkki. Väestön siirtyminen suurin joukoin työterveydenhuollosta julkiselle puolella oli tiedossa jo 1990-luvulla. Suhtautuminen oli kuitenkin sama, kuin tähänkin muutokseen eli ei kuulu meidän ikäluokan päätettäviin. Tämä muutos on kuitenkin niin lähellä, että se iskee seuraaviin hallituksiin hyvin kipeästi.

Muutokseen ei riitä pelkkä höyläys, vaan alas on ajettava kokonaisia virastoja. Näitähän meillä riittää, koska monilla aloilla on täysin päällekkäisiä toimintoja EU:n virastojen kanssa. Viro on viisaasti selvinnyt jättämällä tietyt asiat EU:n päätösten varaan. Kaikkein mahtavin paradoksi on nyt julkisuuteen nostettu vanhusten hoito. Isoveli valvoo kaikkea mahdollista, mutta näyttää siltä, että vain muodollisesti. Tämäkin vähäinen valvonta voitaisiin hoitaa digitaalisesti paljon tehokkaammin!


Kommentit pois päältä artikkelissa Julkisen sektorin tulevaisuus

WP Login