Mistä ihminen on tullut?

Jos kaikki alkoi Aatamista ja Eevasta, niin sittenhän olemme kaikki sukua keskenämme. Heidän lapsensahan joutuivat jatkamaan ja kasvattamaan sukuaan sisarusten kesken. Nykyisin sitä sanotaan sukurutsaksi, joka johtaa moniin perinnöllisiisn sairaksiin. Tiedämmekö olivatko Aatami ja Eeva valkoisia? Jos näin oli niin sitten evoluutio on luonut tummaihoisille UV-suojan melanoomaa vastaan. Me valkoiset tarvitsemme jo Suomessakin aurinkovoiteita, koska se paistaa täällä niin harvoin.
Alkuräjähdyskin on aika outo juttu. Miten tyhjä voi räjähtää? Jos ei ole mitään niin, mikä räjähtää? Tässä voi käydä niin, että jo nyt ollaan menossa sinne, mistä on tultukin!
Kommentit pois päältä artikkelissa Mistä ihminen on tullut?

Voiko tulevaisuutta valita?

Trump loi käsitteen vaihtoehtoisista totuuksista. Mutta onko olemassa myös vaihtoestoisia tulevaissuksia? Suuret monikansalliset yhtiöt alkoivat tutkia mahdollisia tulevaisuuksiaan jo 1960-luvulta alkaen. Tulevaisuuden tutkimuksen katsotaan alkaneen matemaatikko Olaf Helmeristä, joka oli RAND-yhtiön palveluksessa.

Tulevaisuudentutkimuksen perusolettamuksen mukaan tulevaisuus ei ole ainakaan kokonaan ennalta määrätty, vaan tulevaisuus on avoin ja siihen voidaan vaikuttaa. Tulevaisuudentutkimus ei pyri ennustamaan yhtä ainoaa tulevaisuutta, vaan kartoittamaan mahdollisia vaihtoehtoisia tulevaisuustiloja eli polkuja.

Tässä prosessissa tulevaisuudentutkijat käyttävät hyväkseen erilaisia työkaluja kuten esimerkiksi aikasarja-analyyseja, skenaarioita ja simulaatioita. Skenaariot muodostuvat yleensä heikoista signaaleista ja trendeistä. Näistä pyritään päättelemään, mitkä vaihtoehdot muodostuvat megatrendeiksi. Näin aikaan saatuja tuloksia kutsutaan tulevaisuustiedoksi.

Tulevaisuuden tutkimisen vaihtoehtona on ns. ajopuutulevaisuus. Tätä termiähän on käytetty monasti politiikassa. Tulevia tapahtumia, kuten vaikkapa budjettien toteutumismahdollisuuksia, ei sen kummemmin analysoida. Mennään vanhoilla kaavoilla ja vanhoilla luvuilla lisäämällä entisten päälle joitakin prosentteja. Näin saadaan ajopuutulevaisuus, jossa virta vie mukanaan.

Monissa yrityksissäkin unohdetaan se, että maailma muuttuu hyvin nopeasti. Kun on joskus tehty yrityksen perustamisvaiheessa rahoittajien vaatimuksesta liiketoiminta suunnitelma eli Business Plan, niin se siitä. Nykyisessä globaalissa maailmassa tämä suunnitelma pitäisi päivittää joka vuosi budjetin teon yhteydessä. Pitäisi arvioida, mitä muutoksia on tapahtunut liiketoimintaympäristössä ja miten niihin pitäisi reagoida?

Suurimpia yhteiskunnallisia mokia tulevaisuuden ennustamisen kannalta käsitellään hallituksessa ja eduskunnassa parhaillaan. Jo 1980-luvulta alkaen oli tiedossa, että suuret ikäluokat joutuvat aikanaan pois työterveysjärjestelmästä kansalliseen terveydenhuoltoon. Osaltaan lain tekijät ovat itse syyllisiä siihen, etteivät ottaneet jo silloin huomioon tätä faktaa. Aikaa olisi ollut ainakin 30 vuotta, mutta vasta nyt, kun on niin sanotusti tyrät sylissä, koitetaan kovalla kiireellä saada aikaan Sote-uudistusta, jolla voitaisiin taata myös suurten ikäluokkien puolelle miljoonalle kansalaiselle tasa-arvoiset palvelut.

Samaan aikaan ollaan tekemässä myös toista virhettä. Syntyvien lasten määrän aleneminen on muodostunut selväksi trendiksi. Tilastollisesti tarkastellen viimeinen suomalainen syntyy joskus 2050-luvulla. Tästä trendistä huolimatta poliittiset päättäjät eivät ole varautuneet mitenkään väestön vähenemiseen. Tulevaisuuden suunnittelemiseksi pitäisi selvittää, miksi lapsia syntyy niin vähän? Jos syntyvyydelle ei pystytä tekemään mitään, niin ilmeinen vaihtoehto on lisätä maahanmuuttoa. Tässä vaihtoehdossa ovat kuitenkin tunteet vahvasti pinnalla, mutta mikä on vaihtoehto?

Nyt pitäisi siis arvioida, kuka palvelee nykyisiä nuoria 50 vuoden päästä? Suomalaisista ovat jäljellä ehkä vain 2030-luvulla syntyneet, joita on liian vähän palveluammatteihin. Rasismi ei ainakaan auta tilannetta lainkaan! Nykyisten poliittisten päättäjien olisi siis syytä pohtia ja arvioida tulevaisuuden vaihtoehtoja, eikä vain puuhastella tämän ajan ongelmissa.

 

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Voiko tulevaisuutta valita?

Pitäisikö nähdä metsä puilta

Pahasti on vihreiltä pallo hukassa, kun väittävät, että tukkipuista tehdään haketta ja polttopuita. Ei se näin ole. Pitäisiköhän mennä salaa kuvaamaan sellutehtaalle, kuinka tukki menee hakkuriin? Sen verran kuitenkin voidaan myöntää, että nykyisillä sahausmenetelmillä tukkien kupeet kyllä menevät hakkeeksi. Tukki ei kuitenkaan ole ainoa sahatavaran lähde. Tukista seuraavakin puukoko sahataan nykyisin kauppatavaraksi ns. pelkkamenetelmällä. Siinäkin systeemissä syntyy myös haketta.

Suomen metsien kaupallistaminen alkoi, kun tervaa ryhdyttiin viemään maailmalle. Tervan historian oli myös unohtanut EU-komissio, kun se ryhtyi kieltämään tervan käytön. Vai oliko syynä huono omatunto? Eurooppalaisia imperiumeja ei nimittäin olisi ilman suomalaista tervaa. Suurin osa europopalisista kauppa- ja sotalaivoista oli suojattu suomalaisella tervalla. Vain Arkangelin terva kilpaili suomalaisten kanssa.

Tervanpoltosta digiaikaan on kuitenkin pitkä matka ja paljon on tehty myös virheitä. Yksi suurimmista virheistä oli Tunturilapin avohakkuut vuosikymmeniä sitten. Otettiin muistaakseni mallia Ruotsista. Ruotsalaiset luonnonsuojelijat ovat nyt näyttäneet Eurosportin kanavilla ilmakuvaa näistä ankeista maisemista. Suomessakin näitä kyntökaskia on vielä nähtävissä, eikä siellä kasva mikään.

Toinen suuri moka oli inflaatio-devalvaatio pariteetti. Sillä pidettiin kartellinomaisesti sahatavaran hinta niin korkeana kotimarkkinoilla, että esim. suomalaiselta huonekaluteollisuudelta vietiin kilpailukyky täysin. Vientiin sen sijaan jouduttiin myymään sahatavaraa kilpailun edellyttämin hinnoin. Pahin kilpailijamaa oli Neuvostoliitto. Myös Ruotsilla oli logistisesti hyvä kilpailuasema. Kilpailusta johtuen mm. tanskalaiset pystyivät ostamaan sahatavaraa jopa kolmanneksen halvemmalla kuin suomalaiset.

Kilpailun rajoittamiseen osallistui aktiivisesti myös suomalaiset poliittiset toimijat. Bilateraalikaupan sopimuksissa oli nimittäin sovittu, että Neuvostoliitosta saa tuoda sahatavaraa ja puulevyjä ainoastaan lisenssiviraston luvalla. Näitä lupia ei herunut aluksi lainkaan. Myöhemmin poikkeuksia saatiin raja-alueille kuten läntiseen Karjalaan. Ruotsia puolestaan ei kiinnostanut myynti Suomeen. Sen sijaan pohjoisessa ruotsalaiset ostivat tukkia Suomen Lapista.

Pahimpiin virheisiin kuuluu myös ns. hakekartelli. Metsäteollisuus yritykset siirtyivät sellunkeiton alkaessa sopimaan keskenään hinnasta, joka sahoille maksettiin hakkeesta sellutehtaalle toimitettuna. Myös yritysten sisällä toimiville sahoille maksettiin siirtohintoina samaa alhaista hintaa kuin ulkopuolisille. Asiasta on tehty monia laskelmia, mutta yleinen käsitys on, että hinta-laatusuhteen perusteella maksetut hinnat olivat vähintään 20 % alle metsistä tuodun kuitupuun hinnan hakkeena.

Sahat ovat itse olleet vaisuja vetämään tätä kartellia julkisuuteen, koska hakkeen ostot olisivat loppuneet. Toinen pakote oli vaatia hake toimitettavaksi etelän sahoilta Kemiin, jolloin rahti olisi vielä ollut lisärangaistus. Tämä aiheutti sen, että sahateollisuuden tulorakenne oli kaksinapainen. Hyvinä aikoina sahaus oli kannattavaa, mutta huonoina aikoina hake piti hengissä. (Ainoa sahuri Suomessa, joka ei suostunut kiristettäväksi, oli Kalevi Koskinen). Hän laivasi hakkeensa belgialaisille lastulevytehtaille, kunnes aloitti itse lastulevyn valmistuksen.

On myös todettava, että metsäteollisuutta ei juuri tuotekehityskään kiinnostanut, koska ongelmat korjattiin aina devalvaatiolla. Metsäteollisuus itse aika pitkälle määritteli devalvaatiot aina 1990-luvulle saakka, jolloin vahvan markan politiikka otti oikein kunnolla turpiinsa maailman markkinoilla. Euro vie mukanaan markan ja devalvaatiot. Euron tuoma kilpailu puolestaan on johtanut tilanteeseen, jossa nyt käynnistetään uusia suuria sellu- ja bionestetehtaita. Tätä voivat markkaa takaisin haikailevat miettiä tykönään.

Metsän istutukset sen sijaan ovat Suomessa Metsälain mukaan pakollisia. Tämä näyttää olevan asia, joka jopa omilta mepeiltämme on unohtunut. Myös kunnilta, kuten esimerkiksi Lahden kaupungilta, lain määräykset ovat unohtuneet. ”Jos metsätalousmaata, joka on ilmoitettu otettavaksi muuhun käyttöön, ei ole neljän vuoden kuluessa hakkuun tai muun toimenpiteen päättymisestä otettu tähän käyttöön, sovelletaan alueeseen ja sillä suoritettuun hakkuuseen tai muuhun toimenpiteeseen tämän lain säännöksiä.” Ympäri Lahtea on alueita, jotka on ennen kaavojen hyväksymistä hakattu aukoiksi ja sitten unohdettu. Kaavoista tehdyt valitukset ja kysynnän muutokset, aiheuttavat sellaisia viivästymisiä, että kyseinen lainkohta edellyttäisi toimenpiteitä.

Metsän uudistamisvelvoitetta ei kovin monissa EU-maissa ole, joten suomalaisen metsänhoidon ymmärtäminen saattaa olla EU-parlamentissa vaikeaa. Eurooppalaisissa raporteissa myös arvostellaan istutusten vähentävän metsien monimuotoisuutta. Mainittakoon vielä, että suomalaiset metsäylioppilaat ovat olleet istutustöissä mm. Britanniassa ja Irlannissa viime vuosisadan puolivälin jälkeen. Näissä maissahan puut käytettiin maailmanvalloitukseen tarvittaviin laivoihin.

 

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Pitäisikö nähdä metsä puilta

Eipäs unohdeta maaseutua

Pormestarit ovat koonneet kokoon C21 isojen kaupunkien lobbausryhmän ajamaan etujaan ja mikäpäs siinä. Historia on moneen kertaan kuitenkin osoittanut, että maantieteelle emme täällä Suomessa voi mitään. Huoltovarmuus ei lepää kaupunkien varassa ainakaan niin kauan, kun Tallinnasta ei ole kiskoja Eurooppaan. Sitä paitsi kaupunkien taloudet ovat niin erilaisia, että pormestarien olisi syytä varautua C21:n yhteisen budjettiin.

Viro puolestaan on pystynyt pitämään huolen Suomen huoltovarmuudesta aina kieltolain ajoista alkaen. Kiivas julkinen keskustelu osoittaa, että volyymit vain kasvavat. Kaiken lisäksi on vahvaa näyttöä siitä, että huolto toimii kelillä kuin kelillä. Tilanne vielä varmistuu, kun saadaan tunneli lahden alitse Tallinnaan. Huoltovarmuuden katteeksi saattaisin helposti vielä Latviakin.

Jos nämä meidän mepit olisivat näissä maatalouskysymyksissä ajan tasalla, eivätkä vain vastustaisi metsänistutuksia suuressa viisaudessaan, niin ehkä jotain olisi vielä tehtävissä. Voisivat nämä isänmaan mepit kutsua koko mepistön maaseutukiertueelle Suomeen. Täällä voisi sitten näyttää kuinka meillä sato kasvaa ja se puidaan upottavilta pelloilta. Mutta tästähän olisi ihan liikaa vaivaa! Rahaa pitää tulla ja kivaa pitää olla! Viinin ja hyönteisten nauttiminen Brysselin gourmet-ravintoloissa se se on hienoa ja kivaa.

Kaupungit voivat ajaa omia agendojaan, mutta maataloutta ja maaseutua ei voi unohtaa. Ei ainakaan ennen, kuin on kehitetty siemenvilja, joka itää asfaltilla ja lehmät lentävät jäljellä oleviin metsiin omille appeilleen. Puitakaan ei ollut tarvis istuttaa, kun lehmät muokkasivat metsäpohjan otollisiksi puiden siemenille. Silloinhan meillä oli monimuotoiset metsät, joita nyt suojellaan! Että sellaista putkinäköä!

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Eipäs unohdeta maaseutua

Eurotalous

Nyt ollaan Suomeen perustamassa uutta taloustieteen huippuyksikköä. Siihen on tarkoitus palkat jopa 15 uutta professoria. Ajatus on sinänsä hyvä, mutta korvaan särähti pahasti nobelisti Holmströmin toteamus. Hän totesi, että Suomen kansantaloustiede on hyvin korkealla tasolla. Tätä en olisi oikein osannut odottaa taloustieteen nobelistilta. Ei ole olemassa mitään Suomen kansantaloutta ylipäätään. Elämme nyt eurotalouden aikaa.

Taloustieteilijä Adam Smith määritteli 1700-luvun puolivälissää kansantalouden. Sen keskeiseksi parametriksi tuli yksittäisen maan maantieteellisten rajojen sisällä tapahtuva tuotannon ja palvelujen arvo. 1930-luvulla John Maynard Keynes julkaisi omat teoriansa kansantaloudesta, joka on sen jälkeen jakautunut erilaisiin aateryhmiin. Etenkin yhdysvaltalaiset taloustieteilijät heittelevät ohjeitaan, vaikka hyvinvointivaltioiden taloudelliset rakenteet poikkeavat täysin heidän teoreettisesta tietoisuudestaan.

Kun kansantaloutta määriteltiin, olivat ajat täysin toisenlaiset kuin nyt. Suurin ero nykyiseen oli alueen eli valtion rajojen antama suoja, jonka taloudesta päätti pitkälle maan hallitus. Käytännössä hallitus päätti siitä, mitä tuotteita ja palveluja maassa oli mahdollista tarjota maan rajojen ulkopuolelta ja mihin hintaan. Maahan tuotavien tuotteiden hintoja kontrolloitiin tulleilla. Oma raha puolestaan antoi mahdollisuuden suojella omien tuotteiden kilpailukykyä.

Tässäkin kulkivat selkeät rajalinjat. Useimpien maailmanmarkkinoilla toimivien valtioiden valuutat olivat kelluvia. Valuuttojen arvo siis vaihteli valtioiden talouksien toimivuuden mukaan. Tällaisia talouksia kutsuttiin avoimiksi markkinatalouksiksi. Sen sijaan Suomi oli suljettu talous, jonka valuuttaa säädeltiin tarpeen mukaan devalvaatioilla. Tällainen maneeri on jäänyt suomalaisiinkin yliopistoihin, kun kukaan ei ole suljetun Suomen ajoilta keksinyt muutakaan toimintamallia. Kun kysyin asiasta LUT:n kansantaloustieteen luennolla viime vuosikymmenen lopulla, niin professori marssi ulos auditoriosta?

Miten kansantalous määritellään Suomessa nyt? Ei mitenkään! Suomi kuuluu EU:in ja markkinat ovat globaalit. Suomi päätti ennen jäsenyyttään noin 5 miljoonan ihmisen kansantaloudesta. Nyt olemme osa 500 miljoonan globaalia taloutta. Koska kaikki EU- ja euromaat ovat rakenteiltaan ja toimintamalleiltaan täysin erilaisia, ei jäljelle jää perinteisistä kansantalouden teorioista oikeastaan mitään. Lissabonin päätös tehdä EU:sta maailman kilpailukykyisin markkina-alue, osoittautui pilvilinnaksi viimeistään 2008 finanssikriisin jälkeen. Ennustin EU:n kilpailukyvyttömyyden kirjoituksissani jo 2005.

Nyt on syytä puhua vain kansallistaloudesta ja/ tai eurotaloudesta, joka on suuressa määrin alisteinen Brysselissä yhteisesti tehdyistä päätöksistä ja globaaleista markkinoista. Näitä voi toki yrittää juosta karkuun, mutta piiloon ei pääse. Euro määräytyy markkinoilla, mutta sitä on viimeisten vuosikymmenien aikana manipuloineet USA:n dollari ja Kiinan renminbi. EKP antoi jääräpäisesti euron vahvistua kilpailukyvyttömäksi toisten painaessa lisää rahaa koneet punaisina. EU:ssa ei ollut osattu valmistautua etenkään dollarin syöksyyn tässä mittakaavassa.

Yhteisvaluutta määräytyy markkinoilla ja Euroopan Keskuspankissa (EKP). Erityisen vaikeaa tämän tajuaminen näyttää olevan Palkansaajien tutkimuslaitokselle (PT). Tämä ”tutkimuslaitos” pyrkii edelleen tarkastelemaan taloutta subjektiivisten saavutettujen ja ay-liikkeen etujen näkökulmasta. Subjektiivisuus ja oman asian esiin nostaminen taloudellisen tutkimuslaitoksen statuksen alla, toimii paremmin kuin yksittäisen poliitikon jorinat!

Vanhaa fraasia käyttääkseni Suomi on tilanteessa, jossa se joko sopeutuu uuteen taloudelliseen maailmaan tai itkee ja sopeutuu. Kiky sopimus on vain jonkinlainen hallituksen märkäuni siitä, mihin suuntaan pitäisi mennä. Riittävä se ei ole pitkän aikavälin isossa kuvassa. Toivoa sopii, että tämä 15 professorin uusi huippuyksikkö saa taottua järkeä konsensuskolmikantaan!

Kommentit pois päältä artikkelissa Eurotalous

Maakuntauudistuksen taustat

Miksi tarvitaan maakuntauudistus? VM:n tiedotteessa sanotaan seuraavasti:

Maakuntauudistus tarvitaan, koska palvelujen saatavuudessa ja laadussa on eroja kuntien ja alueiden välillä. Myös palvelujen rahoittaminen käy entistä vaikeammaksi, sillä väestö ikääntyy ja tarvitsee enemmän palveluja.

Edellistä ei perustella tarkemmin, mutta saattaa olla niin, että jäljet johtavat pitkälle 1990-luvun ankeisiin aikoihin. Tuolla vuosikymmenellä valtio alkoi innokkaasti säästää ja siirsi omia tehtäviään suurin määrin kunnille. Tarkoitus oli kompensoida kuntia näiden tehtävien suorittamisesta, mutta siihenkään eivät oikein rahat riittäneet. Valtio velkaantui kunnille, eikä kenelläkään taida vielä olla selvää kuvaa siitä, onko velat maksettu.

Lahden veroäyri oli 1993 vielä 17,75 ja säilyi samana käytännössä koko vuosikymmenen. Sama tapahtui useimmissa kunnissa, mutta nousu alkoi jo aiemmin. Mutta mistä johtuu näin suuri veroäyrin nousu erityisesti tällä vuosikymmenellä. Syitä varmaan on useita, mutta erään syyn avasi Jyrki Joensuu Etelä-Suomen Sanomien kirjoituksessaan 1.9.2017.

Sama on pääteltävissä myös maakuntauudistuksen perusteluissa. Kun valtio alkoi siirtää omia tehtäviään kunnille 1990-luvulla, niin ainakin virkamieskunnalla piti olla hyvin tiedossa suomalaisten ikärakenne. Graafisesti se muistutti erehdyttävästi Rubensin leveälanteista neitoa. Leveän lantion muodostivat suuret ikäluokat. Hoikka yläpää muodostui vanhemmista ikäluokista. Alavartalo kertoi jo silloin, että syntyvyys laskee.

Tästä olisi ollut helppo päätellä, mitä tapahtuu, kun suuret ikäluokat siirtyvät yksityisestä terveydenhuollosta julkiselle sektorille. Jouduin tämän tosiasian eteen tehdessäni väitöstutkimusta. Lähetin silloin useita sähköposteja sekä Lahden kaupunginjohtajille että kansanedustajille. Kysyin viesteissäni, onko tilanteeseen varauduttu? Yksikään heistä ei vastannut. Asian voi siis tulkita: ei voisi vähempää kiinnostaa! (EVVK).

Kustannuspaineet ovat nyt terveydenhuollossa sellaiset, jotka olisi voitu ennakoida hyvissä ajoin ja varautua niihin pidemmällä aikavälillä. Kuten niin monet muutkin asiat, kuten esim. homekoulut, todistavat, suomalainen poliittinen päätöksentekokulttuuri on hyvin lyhytjänteinen. Vaalien välillä päätetään korkeintaan päivänpolttavista asioista. Vaalien alla tehdään päätöksiä ääntenkalastelumielessä. Loput päätöksistä ovat sulle-mulle-päätöksiä. Kuten Jyrki Joensuu totesi, kuntalaisten etu on EVVK!

Nyt avuksi on päätetty ottaa maakuntauudistus, mutta auttaako se? Eikö tämä kuitenkin ole muutoin nollasummapeliä paitsi, että hallintohimmeleitä tulee lisää ja kustannukset kasvavat. Kaiken lisäksi osa maakunnista on niin pieniä, että toteutuuko tavoite palvelujen tasa-arvoisesta laadusta ja saatavuudesta?

Onko tässäkin syytä pelätä, että kyseessä on jälleen silmänkääntötemppu, jolla yritetään vain peitellä vanhoja epäonnistuneita päätöksiä. Ikärakenteen muutos joka pelastaisi tilanteen, ei taida onnistua peitot heilumaan tai synnytystalkoillakaan. Joidenkin laskelmien mukaan viimeinen suomalainen syntyy nykyisen trendin mukaan joskus 2050-luvulla. Vaihtoehdot ovat siis vähissä. Joko peitot heiluu tai sitten vuosisadan loppupuolella Suomessa on enemmän muita kuin meitä eli olemme vähemmistönä omassa maassamme.

Lisäksi on vielä kysymys siitä, kuinka maakuntahallinto rahoitetaan. Suurin ongelma on se, että kukaan ei tiedä, paljonko tämä uusi systeemi maksaa. On esitetty, että kunnat pannaan laskemaan veroäyriään ja valtion verot nousevat. Uudistuksella väitetään saatavan säästöjä, mutta kun ei ole selvää tietoa kustannuksista, niin on vaikea puhua säästöistäkään. Varmaa on vain se, että julkisella puolella asiakasmäärät kasvavat, joten tehostamisella kulut voivat laskea vain per asiakas. Sen sijaan kokonaiskustannukset nousevat.

Jos sen sijaan maakunnat ryhtyvät itse kantamaan veroja toimintansa rahoittamiseksi niin, miten se rakennetaan? Onko veromalli valtionverotuksen kaltainen progressiivinen vai kuntamallin mukainen tasavero lukuisine vähennyksineen? Syntyykö maahan silloin jonkinlainen liittovaltio, jossa kunnat siirtyvät valtion alaisuudesta maakuntien alaisuuteen? Ei voi välttyä ajatukselta, että veronmaksaja on tulevaisuudessa yhtä aikaa sekä ojassa että allikossa!

Kommentit pois päältä artikkelissa Maakuntauudistuksen taustat

Investoinnit

Demarinaisten kolmikko kirjoitti Etelä-Suomen Sanomissa eräänä vaihtoehtona tulopohjan laajentamista investoinneilla. Yksityisen sektorin ja julkisensektorin investoinneilla käsitetään hieman eriasioita. Julkisissa investoinneissa oleellista on pitää lainanhoitokulujen määrä tuotannon kasvua pienempänä, ja kiinnittää huomiota julkisten investointien hyödyllisyyteen, tehokkuuteen ja vaikuttavuuteen. He peräänkuuluttavat tarkemmin erittelemättä investointien tavoitteeksi uusien veronmaksajien, yritysten ja matkailijoiden saamista kaupunkiin.

Tässä kohden kaupungin strategiat ovat joko ristiriitaisia tai sitten ylisuuria rahoitettaviksi. Tähän saakka kaupungin suuret investoinnit ovat keskittyneet keskustan eheyttämiseen toriparkin ja Aleksin yksisuuntaistamisen avulla. Matkakeskuksen voidaan olettaa olevan tarkoitettu houkuttelemaan matkailijoita kaupunkiin. Mitä on investoitu yritysten saamiseksi kaupunkiin? Toteutuneen perusteella näyttääkin siltä, että kaupungin raskaista investoinneista ei ole ollut Lahden viehätysvoiman lisääjiksi.

Kaikki edelliset ja mahdollisesti muutkaan investoinnit eivät ole juuri lisänneet kaupungin väkilukua tavoitteiden mukaisesti. Yrityksetkään eivät ole rynnänneet joukolla kaupunkiimme. Se, mitä todellisuudessa on tapahtunut, on kaupungin velkaantuminen. Yksityinen investointi edellyttää säästämistä, eli taloudellisen vaurauden kerryttämistä ja/tai lainaa. Keynesin teorian mukaan myös julkiset investoinnit edellyttävät säästämistä hyvinä aikoina. Tämä näyttää unohtuneen poliitikoilla ihan globaalisti.

Investointi on suppeimmassa merkityksessään pääoman eli tuotantovälineiden tai maan hankintaa tuotantoa varten. Investoinnin tarkoituksena on yleensä tuotannon aloittaminen tai lisääminen. Muitakin tavoitteita voi olla, kuten tuotannon tehostaminen, työnteon helpottaminen, ympäristökuormituksen vähentäminen. Investointi on yleensä suuri sijoitus, jonka oletetaan maksavan itsensä pitkällä aikavälillä takaisin.

Lahti on myös investoinut valtavia summia maan hankintaan ja kaavoitukseen. Nyt monet kaavoitetuista alueista lepäävät tyhjän pantteina. Puut on hakattu aukkohakkuuperiaatteella ja tehty tilaa pusikoille ja vatuille. Yksityisen tehdessä hakkuita, seuraa aina istutusvelvollisuus. Tämä laki ei ilmeisesti koske lainkaan kuntia. Näitä kaavoitettuja pusikoita, joista puuttuu mm. kunnallistekniikka, on kaupungissa kymmenien miljoonien edestä. Onko kyseessä hukkainvestointi vai investointi tulevaisuuteen esim. 2050-luvulle?

Toisaalta kaupunkia ei voida syyttää säästämisen laiminlyönneistäkään. Säästetty on etenkin koulujen ja julkkisten rakennusten huolloissa. Näiden säästöjen seurauksena meillä tarvitaan nyt kymmeniä miljoonia koulujen remontteihin, mutta missä ovat kouluissa tehdyt säästöt? Kuka käytti nämä säästöt ja mihin? Jos ne säästöt on käytetty matkakeskukseen, toriparkkiin ja sen ympäristöön niin, mitkä ovat perusteet? Onko priorisointi osunut kohdalleen? Pitäisikö poliitikkojen mennä peilin eteen ja kysyä, anteeksi, kuka sinä olet. En taida tuntea sinua?

 

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Investoinnit

Ratakilpailun edistäminen

Kilpailun saaminen rautateille ei ole kovin helppo projekti. Satuin asumaan Englannissa, kun Thatcher aloitti British Railin yksityistämisen. Jo sitä ennen koko 1970-luvun lopun lippujen hinnat olivat nousseet tehottoman toiminnan johdosta. Myös ratojen kunto oli heikentynyt varojen puutteessa niin, ett ”derailment” eli radalta suistuminen oli tullut aivan liian yleiseksi.

Yksityistäminen ei Britanniassa kylläkään lisännyt kilpailua, vaan monopolisoi liikenteen. Jos otetaan esimerkiksi vaikka Lontoo Manchester- linja, niin sitä operoi vain yksi yhtiö eli Virgin rail. Samaa yhtymää kuin Virgin Airways. Tällainen monopoliasema nosti lippujen hintoja roimasti ja kaikenlaiset tarjoukset lisääntyivät. Tavallista työmatkailijaa sen sijaan rokotettiin armotta.

Tilanne tällä reitillä aiheutti sen, että lentäen pääsi Lontoosta halvemmalla Manchesteriin kuin junalla. Kilpailu eri muodoissaan on pakottanut hinnat realistisemmiksi, kun myös tehokkuus on laskenut kustannuksia. Suomessa pitäisi välttää tätä systeemiä, mutta saadaanko samoille linjoille kilpailijoita. Jos saadaan niin, miten käy Suomen VR:n?

Eräs ongelma kuitenkin jäi Britanniaan pitkäksi aikaa. Rautatieverkosto jäi nimittäin valtiolle, jonka piti huolehtia sen kunnosta. Siinä kuitenkin kävi niin, kuin Suomen tieverkolle. Rataverkoston saamat vuokrat menivät parempiin tarkoituksiin. Suomessakin autoveron tuotto alkuperäisen lain perustelujen mukaan piti käytettämän tieverkon rakentamiseen ja ylläpitoon.

Suomessa on tieverkon kuin myös rataverkon kunto suurien investointien edessä. Jos nyt sitten rataverkon käytöstä aletaan periä vuokria, niin käykö tässä taas niin, että löytyy parempia rahareikiä vuokratuloille. Britanniassa British Rail ei voinut vaikuttaa mitenkään rautateiden kunnossapitoon, mutta yksityiset yritykset saattoivat uhata laittaa junat seis. Pitääkö mahdollisesti Suomessakin mennä taas kantapään kautta?

Kommentit pois päältä artikkelissa Ratakilpailun edistäminen

Jakovara ja kotimainen kysyntä

Taas on se aika vuodesta, jolloin keskustellaan jakovarasta ja kotimaisesta ostovoimasta eli kotimaan kysynnästä. Molemmat ovat poliittisia mantroja, joista niiden käyttäjillä näyttää olevan enemmän haavekuvia kuin faktapohjaista tietoa.

Jakovara tieteellisenä terminä on luokittelematon kansainvälisessä taloudessa. Lähimmäs pääsee ehkä Netto kansan tulo (Net National Income, NNI). Sekään ei kuvaa jakovaraa sinällään, mutta on aika lähellä. Ainoa jakovaramittari on kansallisen talouden mahdollinen ylijäämä, joka pitäisi Keynesin talousteorioiden mukaan laittaa säästöön pahan päivän varalle. Tämä periaate on useimmissa hyvinvointivaltioissa joutunut poliittisen tarkoituksenmukaisuuden uhriksi.

Hyvänä esimerkkinä on Matti Vanhasen ennustus 2008 lokakuussa, että valtiontaloudessa on jakovaraa noin 4 – 5 miljardia. Sitten tuli finanssikriisi ja jakovara meni alas viemäristä. Sen jälkeen jakovara on ollut negatiivinen ja negatiivista jakovaraa on nyt kertynyt yli 100 miljardia ja lisää kertyy koko ajan.

Jakovarassa on se pirullinen ominaisuus, että sen käytöstä muodostuu ns. subjektiivinen oikeus edunsaajalle. Tällainen syntynyt oikeus on sellainen, että se ei poistu silloinkaan, kun jakovara muuttuu negatiiviseksi. Poliitikkojen lupaukset ja jakovaralla rakennetut rakenteet ovat osoittautuneet kiveen hakatuiksi, eikä niitä ole pystytty purkamaan yksikään hallitus. Näin ollen negatiivisen jakovaran aikana negatiivisuus on korvattu ottamalla lisää velkaa.

Professori Kanniainen tutki aikoinaan jakovaran juuria. Suurin jakovara syntyi tutkimusten perusteella sellaisilta aloilta, joissa pääomat, innovaatiot, raaka-aineet ja työvoima yhdistyvät. Tämän perusteella eniten jakovaraa syntyi teollisuudessa, jossa voidaan hyödyntää kotimaisia raaka-aineita. Sen sijaan palveluteollisuudessa jakovaran muodostuminen on heikointa. Tästä hyvänä esimerkkinä on Kreikka, jonka suurin tulonmuodostus on tullut palvelualoilta.

Lahdestakin ajettiin ihan strategian voimalla savupiippuja nurin, koska kansainvälinen trendi niin edellytti. Pyrittiin siirtymään teollisuusyhteiskunnasta palveluyhteiskuntaan. Taloustieteilijät kyllä varoittelivat eri puolilla maailmaa, että emme pärjää vain toistemme paitoja pesemällä. Poliittisesti tämä oli jotain uutta, johon äänestäjät saadaan hurahtamaan. Loppu onkin sitten historiaa!

Kotimainen ostovoima ja –kysyntä ovat toinen myytti. Poliitikot ja ay-liike puhuvat ostovoimasta ikään, kuin se kohdistuisi kaikki suoraan kotimaiseen tuotantoon, jolloin se tuottaisi lisää jakovaraa. Totuus euroalueella on kuitenkin täysin toinen. Tällä hetkellä tuoni Suomeen ylittää selvästi viennin. Se kertoo siitä, että Suomessa myydään enemmän ulkomaisia tuotteita, kuin omia tuotteita viedään.

Kaikista kauppojen tiskinylimyytävistä kotimaisella ostovoimalla maksetuista tuotteista yli 70 % on tuontitavaraa. Jo otetaan esimerkiksi vaikka huonekalut, niin Suomessa myytyjen kotimaisten kalusteiden osuus on vain 20 %. Ts. 80 % on ulkomailla valmistettuja ja tänne tuotuja. Tämä merkitsee sitä, että syntynyt jakovara tuotteiden osalta poistuu Suomesta ja toimii jakovarana jossain muussa maassa. Näissä tapauksissa Suomeen jäävä jakovara muodostuu vain tuontituotteisiin liittyvistä palveluista Suomessa. Tällaisia ovat mm. logistiikka- ja myyntipalvelut. Tätä yhtälöäkö eivät päättäjät ymmärrä puhuessaan kotimaisesta ostovoimasta? Kotimainen ostovoima tarvitsee myös kotimaista kilpailukykyä!

Tuonti Suomeen on aina maksettava viennillä Suomesta, jotta emme joutuisi maksamaan tuontiakin lisääntyvällä velanotolla. Kotimaisen ostovoiman lisänä onkin valtava satojen tuhansien velkaantuneiden joukko. On myös suuri joukko, jotka eivät ole pystyneet kotimaan kulutustaan maksamaan. Miten nämä velat maksetaan? Miten Suomi maksaa yhä kasvavan valtion velkansa, kun tulevat maksumiehet vähenevät syntyvien sukupolvien yhä kutistuessa?

Tällaista perintöä ollaan jättämässä kutistuville sukupolville? Mutta, mitä väliä, eihän rahalla ole mitään väliä niin kauan, kuin sitä on – omaa tai lainattua! Sotaveloista selvittiin yhteistyöllä ja kansan luopuessa vähistäänkin. Entä nyt?

 

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Jakovara ja kotimainen kysyntä

Kahden kerroksen väkeä

Terveydenhuolto on jaettu Suomessa kahteen eri kerrokseen, joka kehityksen myötä on osoittautumassa Perustuslain vastaiseksi ja syrjiväksi. Työterveydenhuollossa olevat henkilöt pääsevät tapaamaan lääkäriä vaikka samana päivänä, mutta julkisessa terveydenhuollossa se kestää. Julkisella puolella hoidot myös maksavat. Ironiaa tässä on se, että tästä epätasa-arvoisuudesta päättäneistä henkilöistä suurin osa saa nyt nauttia päätöksistään julkisen terveydenhuollon helmassa. No toki varojensa mukaan yksityisistä palveluista.

THL:n pääjohtaja Juhani Eskola arvioi Aamulehdelle, että nykyisenkaltainen sairauksien hoitamiseen keskittyvä työterveyshuoltojärjestelmä tulee väistämättä muuttumaan.
– Jos sote-uudistuksen tavoitteet otetaan tosissaan, siihen pitää puuttua. Kyse on paitsi tasa-arvosta, myös siitä, että kaikille saadaan järjestettyä niin hyvät palvelut kuin mahdollista, Eskolan mielestä työterveyshuollon laajeneminen sairauksien hoitamiseen on johtanut siihen, että työterveyshuollon ulkopuolella olevat ovat eriarvoisessa asemassa.

Edellä oleva todistaa myös sitä, että työssä olevat toimittajat eivät ole kovin kiinnostuneita yhä kasvavan julkisen terveydenhuollon todellisista ongelmista. Työterveydenhuollon rahoitus on lainsäädännöllä turvattu niin, että osan maksaa työnantaja ja loput Kela. Tästä yritysten kustannuserästä ei ole tietoinen ilmeisesti Sipiläkään, koska sitä ei esiintynyt Kiky-keskusteluissa.

Julkisen sektorin kustannuksista vastaavat potilaat, kunta ja valtio (veronmaksajat). Tulevaisuudessa kunnan kustannukset siirtyvät maakunnan kautta kiertäen veronmaksajille. Toistaiseksi on puhuttu vain sote-uudistuksesta ja verorakenteiden uudistaminen on jäänyt sivuraiteelle. On aika tyhmää olettaa, että julkisen puolen kustannuksia pitäisi vuosi vuodelta laskea, kun samaan aikaa potilasmäärät ja käynnit kasvavat. Päättäjät ilmeisesti käyttävät vaihtoehtoista epäsymmetristen yhtälöiden kustannuslaskentaa?

Lahdessa ollaan myös melkoisessa murroksessa, ei vain tietojärjestelmien suhteen, vaan myös potilaiden hoitoketjun suhteen. Paavolan pääterveysaseman siirtäminen kaupunginsairaalaan on alkanut. Samalla poistuvat potilailta ilmaiset pysäköintipaikat. Kaupunginsairaalan alle oli suunniteltu pysäköintihalli, mutta rahat loppuivat ja ajatus kuopattiin. Nykyiset pysäköintipaikat eivät tule riittämään kasvavaan kysyntään!

Kaupunginsairaalan pysäköinti on maksullista ja siellä järjestelmä on sellainen, että on maksettava arvion mukaan riittävästi tai otettava riski pysäköintivirhemaksusta. Rostedt on Facebookissa ilmoittanut, että asia ei ole ongelma. Se hoituu älypuhelin applikaatiolla. Mutta jos ei ole älypuhelinta tai jos käyttäjä on älytön? Suurin osa julkisten terveydenhuollon asiakkaista on aika iäkkäitä, eikä heillä välttämättä ole laitteita ja taitoja tällaisten applikaatioiden käyttöön!

Mutta, mitä väliä. Velkasaneerausta lähellä olevan kaupungin on poimittava viimeinenkin sentti vaikka pysäköintimittareista pitääkseen yllä haavekuvaa houkuttelevasta kaupungista. Uudessa Lahdessa mainittu ISO KUVA taitaa olla pahasti kateissa. Tarkempi kuva olisi siitä kuuluisasta variksesta tervatulla laudalla.

Hei, mitä tuolla isojen markettien takana oikein on? Se on vaan Lahti, aja ohi vaan. Olisikohan visio eteläisen kehätien käyttäjien asenteista???

Kommentit pois päältä artikkelissa Kahden kerroksen väkeä

WP Login