Inflaatio

Kansantaloustieteessä on parikin eri määritelmää inflaatiolle, mutta nehän ovat kaikkien tiedossa. Inflaation kasvuympäristö etenkin euroalueella on vain oleellisesti muuttunut. Markka-aikana Suomen inflaatio oli erittäin monipuolinen ja värikäs. Työmarkkinaneuvottelijat kolmikannassa tiesivät tarkkaan, mitä suuret lakoilla pohjustetut palkankorotukset aiheuttaisivat. Tätä inflaatiota kutsuttiin kustannusinflaatioksi. Sillä ei kuitenkaan ollut väliä, koska devalvaatiolla kuitattiin palkankorotusten ostovoima ja kilpailukyvyn menetykset.

Eri hallitukset väistelivät korkeaksi kohoavia inflaatioita eri tavoin. Tässä olivat apuna suljetut rajat, mahdollisuudet käyttää tulleja ja jopa kotimaisten tuotteiden hintasulut. Lisää rahaakin yritettiin painaa, mutta rahan määrän lisääminenkin aiheutti inflaation. Viimeinen yritys oli markan arvon keinotekoinen nosto 1980-luvulla. Se johti sitten lopulliseen katastrofiin. Edes nostalgisen markan aikana mitkään hallinnolliset keinot inflaation hillitsemiseksi eivät toimineet.

Kustannusinflaatio oli vähän kuin pissaisi housuihinsa pakkasella. Suomessa asia ratkaistiin pääasiassa vientikilpailukykyä parantavalla devalvaatiolla. Kaikki tiesivät, että devalvaatio tulee ja pelastaa, mutta tarkkaa aikaa ei tiennyt kukaan. Kaikkein hauskinta sitten oli, kun se tuli ja ostovoima heikkeni entisestään, niin ay-pomot sanoivat, että emmehän me mitään devalvaatiolle voi. Ja työläiset uskoivat!

Nyt ollaan täysin erilaisessa tilanteessa. On yhteinen euro, vapaa liikkuvuus, eikä rajoilla täytetä tullikaavakkeita. On myös paljon sopimuksia EU:n ulkopuolisten maiden kanssa, joilla on tullittomia tuotteita. Tällainen globaali tilanne on aiheuttanut sen, että pääsääntöisesti tarjonta ylittää roimasti kysynnän. Markkinataloudessa syntyy kilpailua, joka hillitsee inflaatiota. Eri euromaissa inflaatio onkin pääosin sisäistä inflaatiota, joka aiheutuu suurimmalta osalta omien hallitusten toimenpiteistä kuten esim. verojen ja maksujen korotuksista.

Vuoden 2008 jälkeen on nähty deflaatio eli hintojen aleneminen, stagnaatio eli talouden taantuman vakaana pitävät hinnat. Nyt ollaan tilanteessa, jossa talouden kasvu alkaa nousta jopa voimakkaasti. Nyt pitäisi olla se aika, jolloin perinteisen kansantalouden normien mukaan inflaation pitäisi alkaa laukata. Koko euroalueella ei kuitenkaan ole todettavissa merkittävää inflaatiota? Miten suhtautuvat tilanteeseen kansantaloustieteen professorit ja päivystävät dosentit? Kuuluuko huokauksia?

Muistan, kun olin mukana lautakuntatyössä 1970-luvulla. Kun tehtiin budjettia, niin puheenjohtaja yleensä kysyi esittelijältä, paljonko arvioidaan inflaation olevan tulevalla budjettikaudella. Jos vastaus oli esim. 3,5 %, niin puheenjohtaja kuittasi, että laitetaan tämän vuoden lukuihin 5 %, Sillä oli budjetti hoidettu. Nyt sitten ollaankin pulassa, kun ei ole inflaatiota, mutta budjettiin pitäisi saada lisää rahaa.

Kun niin valtiolla kuin kunnillakin on liikaa velkaa, niin ongelmaksi on noussut se, mistä karsitaan. Tämä onki poliitikoille vaikea paikka, kun nyt pitäisi päätösten toimia sumean logiikan tekniikalla. Nyt säästöjä kiristetään sairailta, koululaisilta, opiskelijoilta, eläkeläisiltä jne. Näin tutkijasta vaikuttaa siltä, että tässä noudatetaan käänteisenä sitä sulle-mulle-politiikkaa. Ei näytä olevan tavoitteita eikä strategioita. Yleisenä ohjeena pitäisi olla tulevaisuus! Historiaa emme voi muuttaa, mutta siitä voi aina oppia, jos on haluja. Mitä siis haluamme tulevaisuudelta???

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Inflaatio

Rakenteet remonttiin

Ainakin 30 vuotta on ollut tilastollisesti tiedossa, että julkinen terveydenhoito joutuu ennen näkemättömiin vaikeuksiin suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle julkisen terveydenhuollon piiriin. Päättäjät eivät kuitenkaan uskoneet tilastoja eivätkä tutkijoita ja tässä nyt ollaan.

Samanlainen tilanne on edessä, kun sadat tuhannet julkisen sektorin työntekijät lähtevät eläkkeelle. Tämäkin on tiedossa ollut jo pitkään ja tilanteesta on varoitettu. Kuitenkin sama meno jatkuu. Rakenteisiin ei uskalleta puuttua, koska likimain kaikki julkisen sektorin työntekijät ovat puolueiden jäseniä ja yli 600 000 äänestäjää on houkutteleva joukko. Päättäjät ovat siis puun ja kuoren välissä ja ainoastaan odottavat.

Odotus saattaa kuitenkin tulla kalliiksi. Syntyvyys vähenee ja työikäisten määrä vähenee. Tämä merkitsee kiristyvää kilpailua työvoimasta julkisen ja avoimen sektorin välillä. Mikäli mitään ei asian hyväksi tehdä, niin muutaman seuraavan vuosikymmenen kuluttua suurin häviäjä on Oy Suomi Ab. Hyvinvointivaltio Suomi ei voi tätä kilpailua voittaa.

Avoin sektori tulee taistelemaan työvoimasta niin kauan, kunnes palkkataso nousee sellaiseksi, että yritysten on muutettava pois maasta. Jos julkinen sektori ei osallistu palkkakilpailuun, niin julkiset palvelut kaatuvat henkilöstöpulaan. Hyvinvointivaltio alkaa siis kadota yhä kauemmas horisonttiin. Ainoa mahdollisuus varautua tuleviin haasteisiin olisi rohkeasti alkaa purkaa byrokratiaa ja täysin turhia rakenteita. Tosin onhan mahdollista tällaisena digi-aikana toimia kuten yksityiset yritykset. Huomattava osa toiminnoista voidaan ulkoistaa vaikka Espanjaan tai Intiaan.

Kun hyvinvointivaltiota rakennettiin, niin sitä ei pääosin rakennettu kansalaisten tarpeisiin vaan poliittisiin ja hallinnollisiin tarpeisiin. Voisikin siis hyvin todeta, että voi turhuuksien turhuus, kaikki on turhaa! Ongelma näissä purkutalkoissa on tietenkin se, että kukaan, ei edes VM, hallitse valtakunnan rakenteellista kokonaisuutta. Ministeriöt puolestaan pitävät kiinni tiukasti reservaateistaan. Yksikään ministeriö ei todellisuudessa halua luopua mistään. Jos pakko on, niin irtisanotaan sisälähetit, jos niitä vielä jossain on.

Tämä on tilastollisiin faktoihin perustuva ennustus, joka taas menee sarjaan EVVK! Mutta varoitus on jälleen annettu. Jos tässäkin asiassa ajatellaan kuten ennen, niin päätösten tekemättä jättäminen saattaa osua pahasti omaan nilkkaan!

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Rakenteet remonttiin

Valinnanvapaus

Yksityisten ja julkisten terveyspalvelujen välillä on yksi perustavaa laatua oleva ero. Yksityisellä puolella menee sitä paremmin, mitä enemmän on asiakkaita. Julkisella puolella puolestaan menee sitä paremmin, mitä vähemmän on asiakkaita. Löytyykö tälle yhtälölle minkäänlaista yhteistä nimittäjää?

Yksityisellä puolella tulovirta on suoraan verrannollinen asiakaskäyntien määrään. Julkisella puolella puolestaan yhteiskunnan kulujen määrä on suoraan verrannollinen asiakaskäyntien määrään. Toisessa on tavoitteena voiton maksimointi, kun taas toisessa kulujen minimointi!

Nyt julkisessa keskustelussa ovat polttopisteessä palvelusetelit ja henkilökohtaiset budjetit. Todellisuudessa kyse on kuitenkin tehokkuudesta ja kustannusten minimoinnista. Erityisesti ns. asiantuntijat pelkäävät erikoissairaanhoidon joutumista kilpailun alaiseksi. Tässä ilmeisesti unohdetaan tarkoituksella se, että erikoissairaanhoitoon julkisella puolella pääsee vain lähetteellä tulipa se yksityiseltä puolelta tai omasta organisaatiosta.

Tässä asetelmassa unohdetaan jälleen se tosiasia, että soteuudistuksessa ei enää olla kahden kerroksen väkeä, vaan saman hoitopolun osia! Ainakin Lahdessa ongelma on ollut se, että kaikenlaisten keikkalääkärien muutaman viikon työsuhteissa, diagnosointi on ollut aika heikkoa. Onko kaupungilla ihan ollut säästösyistä ohjeistus, että lähetteitä keskussairaalaan on kaikin keinoin vältettävä?

No onko mitään tehtävissä? Yksityisen puolen markkinaehtoinen järjestelmä toimii ajanvarauksella joko netissä tai manuaalisesti. Siellä asiakas voi valita hoitopaikkansa ja hoitavan lääkärinsä omien oireidensa ja tuntemustensa perusteella. Siellä on päteviä ja kokeneita jo eläkkeelläkin olevia erikoislääkäreitä, jotka voivat olla työssä oman kykynsä ja halunsa mukaan. Heidän vapaat vastaanottoaikansa ovat näkyvissä päivä/tuntikohtaisesti. Vastaanottoaika on siis vain klikkauksen päässä!

Julkisella puolella käydään kiivasta keskustelua siitä, että asiakkaan on sitouduttava yhteen ja samaan terveyskeskukseen ainakin puoleksi vuodeksi. Miksi??? Miksei asiakas voi valita vapaata aikaa sieltä, mistä se hänelle parhaiten sopii – vaikka Hollolasta tai Asikkalasta. Samaa organisaatiota ollaan kaikki. Ongelma ja ero ovat siinä, että hyvinvointiyhtymässä ei ole halua tai kykyä siirtyä yksityisellä puolella hyvin toimivaan digitaaliseen ajanvaraukseen. Miksi? Pelätäänkö sitä, että silloin on kaikkien nähtävissä, koska ne lääkärit oikein ovat töissä?

Syynä ei ainakaan voi olla potilasturvallisuus, koska se on parhainta omalääkärijärjestelmässä. Nykyisessä järjestelmässä tavallinen potilas tuskin koskaan näkee samaa lääkäriä. Keikkalääkäreillä ei kokemukseni mukaan ole myöskään aikaa katsella potilaan sairaushistoriaa Omakannasta. Mennään vain pärstäkertoimella ja sen hetkisillä oireilla. Tästä on julkisuudessakin runsaasti ikävää näyttöä. Vakaviin sairauksiin on määrätty närästyslääkettä tai särkylääkkeitä.

Tähän vielä laitetaan kotihoidon lisääminen, mutta miten se toteutetaan? Kotihoito taajamissa kerrostaloissa asuville on huomattavan erilaista, kuin haja-asutusalueella omakotitaloissa asuville. Kuka auttaa kotihoitolaisia nurmikonleikkuussa ja lumitöissä? Omakotitaloissa on läpi vuoden kaikenlaista huoltamista, johon tarvitaan hoidettavalle apua. Onko asiantuntijoilla jokin ratkaisu tähän? Posti luopuu nurmikonleikkuusta – ainakin talveksi. Odotellaan avauksia lumitöihin. Linko vaan siihen postiauton keulaan, niin johan homma hoituu, vaiko torppa myyntiin ja muutto kerrostaloasuntoon?

On täysin selvää, ilman perusteellisia laskelmiakin, että jos julkisella puolella lähennyttäisiin yksityisen puolen toimintatapoja, tehokkuus paranisi, asiakastyytyväisyys paranisi ja kustannukset todellisuudessa laskisivat. Kyllähän se vaan taitaa olla niin, että eutanasia tulee olemaan oleellinen osa Sote-uudistusta???

Kommentit pois päältä artikkelissa Valinnanvapaus

Kasvotonta palvelua

Sotien jälkeen naapuritalossa asui vanhahko mieshenkilö yksinään. Joka vuoden ensimmäinen arkipäivä hän otti piirongin laatikosta pankkikirjansa ja meni pankkiin. Pankissa pankkineidin oli laskettava tiskille hänen säästönsä pennilleen. Kun hän näki, että rahat olivat tallessa, hän palasi kotiin ja laittoi pankkikirjansa takaisin piirongin laatikkoon. Silloin palvelulla oli kasvot. Silloin pankillakin oli kasvot.

Sitten 80-luvulla Suomessakin päätettiin, että on aika siirtyä teollisuusyhteiskunnasta palveluyhteiskuntaan. Silloin myös oletettiin, että ihminen palvelee ihmistä. Ei mennyt kovin pitkään, kun ihmiskasvot tulivat palveluissa liian kalliiksi ja alettiin siirtyä digiaikaan. Kasvot alkoivat häipyä palveluista ja kehitys pudotti myös suuren joukon ihmisiä digipalvelujen ulkopuolelle. Kelan tutkimuksen perusteella on syytä epäillä, että jopa yli 2 miljoonaa suomalaista on tavalla tai toisella digipalvelujen ulkopuolella? Kun kasvollistakaan palvelua ei ole monilla aloilla, niin suuri joukko ihmisiä on palveluiden ulkopuolella.

Näyttää siltä, että siirryttiinkin savupiippuyhteiskunnasta ja vanhoista kunnon palveluista huononevien palveluiden suuntaan. Nyt ei ole pankeissa tiskejä, ei ole pankkineitejä, eikä ole monissa pankeissa enää käteistä rahaakaan. Pankit pelästyivät ja pelastuivat 1990-luvun lamasta vähentämällä kasvoja ja tiskejä. Nyt ne keulivat digitaalisilla palveluilla, joita suuri osa vanhenevasta väestöstä ei pysty hyödyntämään tai vain hyvin vähäisessä määrin.

Kirjauduin vakuutusyhtiön nettisivuille. Ei ollut yllätys, että oikeassa alakulmassa oli chattiruutu. Sen sijaan yllätyin, kun siinä ruudussa luki: Olen chattirobotti. Esitä minulle yksinkertaisia ja selkeitä kysymyksiä. Palvelut eivät ole ainoastaan muuttuneet kasvottomiksi, vaan ne ovat muuttuneet myös maksullisiksi. Maksullisia palvelunumeroita kyllä löytyy jokaiselta kotisivulta. Kun soitat joku robotti vastaa: jos haluat palvelua suomeksi, paina #1. Jos haluat teknistä palvelua paina… Kun sitten löydät palvelun, jota haluat: Olet jonossa sijalla #5. Ja mittari tikittää euroja yhtiön kassaan.

Nyt onkin markkinatalouden paikka näyttää toimivuutensa. Tässä tilanteessa pitäisi yritysten löytää markkinarako tai myyntivaltti. Olisiko se mahdollisesti kasvollinen ja ystävällinen palvelu? Jospa kuluttajat haluaisivat vaikkapa maksaa hieman siitä kasvollisesta palvelusta? Mikä on se ensimmäinen yritys, joka uskaltaa testata teorian toimivuuden? Digi digi minne hävisi se palveluyhteiskunta? Ja sitten vielä ihmetellään, minne ovat hävinneet työpaikat!

Viimeisimpien tutkimusten mukaan digitalisoinnin mukana häviävät työpaikat korvautuvat monin verroin uusilla työpaikoilla. Joka uskoo tämän väitteen ilman todellista näyttöä, niin katsokoon tutkimusten tekijöiden taustoja. Olisivatko mahdollisesti omat lehmät ojissa?

Kommentit pois päältä artikkelissa Kasvotonta palvelua

Kotimainen veroparatiisi

Ihmettelen, miksi Suomessa toimivat yritykset käyttävät ulkomaisia veroparatiiseja. Suomesskain voi päästä kokonaan ilman veroja. Kikka on siinä, että pitää muuttaa OY AY:ksi. Silloin ei verottaja häiritse. Kaikki uudet yritykset pitäisi perustaa jo alun alkaen ay:ksi. Jossain siellä verolaeissa on pykälä, että ammattiyhdistysliikkeen (AY) ei tarvitse maksaa veroja liiketoiminnastaa. Kaikki OY:t ovat yleishyödyllisiä, koska ne työllistävät enemmän kuin AY:t! OY:t eivät myöskään tarvitse lakkokassoja, koska rahat käytetään investointeihin.

Investoinnit puolestaan lissävät työpaikkoja, jos tekijöitä löytyy. Näin syntyy lisää verotuloja osingoista ja tuloveroista!

Kommentit pois päältä artikkelissa Kotimainen veroparatiisi

Pallo hukassa?

Päijät-Hämeen Hyvinvointikuntayhtymän rakentamisessa näyttäisi olevan ongelmia. Vaikka yhtymä on vasta alkutaipaleellaan, niin asioihin on syytä ottaa kantaa jo tässä vaiheessa. Eräs suurimmista ongelmista on se, että jotakuinkin kaikilta valtuuston ja hallituksen jäseniltä puuttuu kokemusta julkisen terveydenhoidon hoitoketjuista. Jäsenet ovat kuuluneet ja kuuluvat ehkä edelleen työterveydenhuollon piiriin.

Työterveydenhuollossa ei ole likikään samanlaisia ongelmia kuin julkisella puolella. Työterveydessä pääsee lääkärin vastaanotolle nopeasti jopa samana päivänä. Samoin jatkohoitoon pääsy on nopeampaa kuin julkisella puolella. On siis kiistattoman selvää, että kansalaiset eivät ole perustuslain edellyttämässä tasa-arvoisessa hoitosuhteessa.

Myös paikallisessa yhtymässä on selkeitä ongelmia. Nykyisessä yhtymässä, jossa hoitoketju on yhtenäisen hallinnon alla ja sen pitäisi toimia joustavasti, terveyskeskukset ja keskussairaala toimivat edelleen kuten ennen. Mitään suoraa ja joustavaa hoitoketjua ei vielä toistaiseksi ole? Lahden ongelmia vielä lisää muusta yhtymästä poikkeava tietojärjestelmä, joita Lahden sisälläkin lienee kaksi. Nastola kuulunee samaan kuin muu yhtymä, joten Lahden yhteydenpito Nastolaan nilkuttaa.

Yhtenä esimerkkinä ovat keskussairaalan uudet käytännöt. Potilaskertomusta ja siihen liittyviä mahdollisia ohjeita jatkohoidosta terveyskeskuksessa ei lähetetä kirjallisena potilaalle, ellei sitä osaa erikseen pyytää. Lääkärit laittavat kiireidensä mukaan ne Kanta-ohjelmaan, josta ne löytyvät luettaviksi Omakannasta. Kuitenkin esimerkiksi kroonikoiden lääkärit sanovat, että Lahdessa on tuhansia ja jopa enemmän, joilla ei ole mahdollisuutta käyttää, syystä tai toisesta, sähköisiä palveluja.

Valtakunnallisesti on Kelan tutkimuksen mukaan yli 2 miljoonaa suomalaista, jotka eivät ole antaneet lupaa jakaa potilastietojaan. Lupa annetaan Hyvis.fi-ohjelmaan. Tässäkin on syytä ihmetellä, miksi potilastiedot ovat Hyviksessä, mutta potilaskertomukset tulevat Kanta-ohjelmaan. Onko potilaan itse päivitettävä ne hyvikseen? Miten potilastietojen jako toimii nyt esimerkiksi Keskussairaalan ja Lahdessa toimivien terveyskeskusten välillä? Oman kokemukseni mukaan ei toimi, ellei potilas ole itse valppaana. Ainakin toistaiseksi mahdolliset jatkohoito-ohjeet on itse printattava Omakannasta ja toimitettava terveyskeskukseen. Miten se käytännössä onnistuu, en osaa neuvoa!

Potilaiden, tai siis asiakkaiden, kuten heitä nyt kutsutaan, mielipiteet on vaikea saada järjestelmässä, oikeisiin osoitteisiin. Jälleen kerran on mahdollista antaa palautetta sähköisesti osoitteessa www.phhyky.fi. Mutta, mitä sitten tapahtuu, ei olekaan kovin läpinäkyvää. Keskussairaalalla on oma asiakasraati, mutta se keskittyy vain keskussairaalaan, eikä koko hoitoketjuun. Tarvittaisiinko koko yhtymälle oma asiakasraati, jotta käyttäjien mielipiteet saataisiin riittävän tehokkaasti päättäjien tietoon?

Mikä sitten on Lahden kaupunginsairaalan tuleva tehtävä. Sen varustetaso on liian vaatimaton edes monien syöpien diagnosointiin. Tämä edellyttää edelleen lähetteitä erikoissairaanhoitoon keskussairaalaan? Lehdistössä liikkuvien huhujen mukaan, kaupunginsairaalan pääterveysasemalle keskitettäisiin joitakin alueterveyskeskuksia. Lahtihan ei enää näistä asioista päätä, joten yhtymän päättäjien on tarkkaan mietittävä päätöksensä ja niiden seuraukset.

Lopuksi on korostettava, että hoitohenkilökunnan palvelevat kädet tekevät näissäkin olosuhteissa parhaansa. Ongelma on hallinnon muutosjohtajien ja hallituksen hapuilevissa käsissä. Kaikki riippuu siitä, kuinka nopeasti ko. kädet saavat oikean otteen hoitoketjuista niin, että potilaat saavat parhaan mahdollisen palvelun.

Kommentit pois päältä artikkelissa Pallo hukassa?

Mistä ihminen on tullut?

Jos kaikki alkoi Aatamista ja Eevasta, niin sittenhän olemme kaikki sukua keskenämme. Heidän lapsensahan joutuivat jatkamaan ja kasvattamaan sukuaan sisarusten kesken. Nykyisin sitä sanotaan sukurutsaksi, joka johtaa moniin perinnöllisiisn sairaksiin. Tiedämmekö olivatko Aatami ja Eeva valkoisia? Jos näin oli niin sitten evoluutio on luonut tummaihoisille UV-suojan melanoomaa vastaan. Me valkoiset tarvitsemme jo Suomessakin aurinkovoiteita, koska se paistaa täällä niin harvoin.
Alkuräjähdyskin on aika outo juttu. Miten tyhjä voi räjähtää? Jos ei ole mitään niin, mikä räjähtää? Tässä voi käydä niin, että jo nyt ollaan menossa sinne, mistä on tultukin!
Kommentit pois päältä artikkelissa Mistä ihminen on tullut?

Voiko tulevaisuutta valita?

Trump loi käsitteen vaihtoehtoisista totuuksista. Mutta onko olemassa myös vaihtoestoisia tulevaissuksia? Suuret monikansalliset yhtiöt alkoivat tutkia mahdollisia tulevaisuuksiaan jo 1960-luvulta alkaen. Tulevaisuuden tutkimuksen katsotaan alkaneen matemaatikko Olaf Helmeristä, joka oli RAND-yhtiön palveluksessa.

Tulevaisuudentutkimuksen perusolettamuksen mukaan tulevaisuus ei ole ainakaan kokonaan ennalta määrätty, vaan tulevaisuus on avoin ja siihen voidaan vaikuttaa. Tulevaisuudentutkimus ei pyri ennustamaan yhtä ainoaa tulevaisuutta, vaan kartoittamaan mahdollisia vaihtoehtoisia tulevaisuustiloja eli polkuja.

Tässä prosessissa tulevaisuudentutkijat käyttävät hyväkseen erilaisia työkaluja kuten esimerkiksi aikasarja-analyyseja, skenaarioita ja simulaatioita. Skenaariot muodostuvat yleensä heikoista signaaleista ja trendeistä. Näistä pyritään päättelemään, mitkä vaihtoehdot muodostuvat megatrendeiksi. Näin aikaan saatuja tuloksia kutsutaan tulevaisuustiedoksi.

Tulevaisuuden tutkimisen vaihtoehtona on ns. ajopuutulevaisuus. Tätä termiähän on käytetty monasti politiikassa. Tulevia tapahtumia, kuten vaikkapa budjettien toteutumismahdollisuuksia, ei sen kummemmin analysoida. Mennään vanhoilla kaavoilla ja vanhoilla luvuilla lisäämällä entisten päälle joitakin prosentteja. Näin saadaan ajopuutulevaisuus, jossa virta vie mukanaan.

Monissa yrityksissäkin unohdetaan se, että maailma muuttuu hyvin nopeasti. Kun on joskus tehty yrityksen perustamisvaiheessa rahoittajien vaatimuksesta liiketoiminta suunnitelma eli Business Plan, niin se siitä. Nykyisessä globaalissa maailmassa tämä suunnitelma pitäisi päivittää joka vuosi budjetin teon yhteydessä. Pitäisi arvioida, mitä muutoksia on tapahtunut liiketoimintaympäristössä ja miten niihin pitäisi reagoida?

Suurimpia yhteiskunnallisia mokia tulevaisuuden ennustamisen kannalta käsitellään hallituksessa ja eduskunnassa parhaillaan. Jo 1980-luvulta alkaen oli tiedossa, että suuret ikäluokat joutuvat aikanaan pois työterveysjärjestelmästä kansalliseen terveydenhuoltoon. Osaltaan lain tekijät ovat itse syyllisiä siihen, etteivät ottaneet jo silloin huomioon tätä faktaa. Aikaa olisi ollut ainakin 30 vuotta, mutta vasta nyt, kun on niin sanotusti tyrät sylissä, koitetaan kovalla kiireellä saada aikaan Sote-uudistusta, jolla voitaisiin taata myös suurten ikäluokkien puolelle miljoonalle kansalaiselle tasa-arvoiset palvelut.

Samaan aikaan ollaan tekemässä myös toista virhettä. Syntyvien lasten määrän aleneminen on muodostunut selväksi trendiksi. Tilastollisesti tarkastellen viimeinen suomalainen syntyy joskus 2050-luvulla. Tästä trendistä huolimatta poliittiset päättäjät eivät ole varautuneet mitenkään väestön vähenemiseen. Tulevaisuuden suunnittelemiseksi pitäisi selvittää, miksi lapsia syntyy niin vähän? Jos syntyvyydelle ei pystytä tekemään mitään, niin ilmeinen vaihtoehto on lisätä maahanmuuttoa. Tässä vaihtoehdossa ovat kuitenkin tunteet vahvasti pinnalla, mutta mikä on vaihtoehto?

Nyt pitäisi siis arvioida, kuka palvelee nykyisiä nuoria 50 vuoden päästä? Suomalaisista ovat jäljellä ehkä vain 2030-luvulla syntyneet, joita on liian vähän palveluammatteihin. Rasismi ei ainakaan auta tilannetta lainkaan! Nykyisten poliittisten päättäjien olisi siis syytä pohtia ja arvioida tulevaisuuden vaihtoehtoja, eikä vain puuhastella tämän ajan ongelmissa.

 

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Voiko tulevaisuutta valita?

Pitäisikö nähdä metsä puilta

Pahasti on vihreiltä pallo hukassa, kun väittävät, että tukkipuista tehdään haketta ja polttopuita. Ei se näin ole. Pitäisiköhän mennä salaa kuvaamaan sellutehtaalle, kuinka tukki menee hakkuriin? Sen verran kuitenkin voidaan myöntää, että nykyisillä sahausmenetelmillä tukkien kupeet kyllä menevät hakkeeksi. Tukki ei kuitenkaan ole ainoa sahatavaran lähde. Tukista seuraavakin puukoko sahataan nykyisin kauppatavaraksi ns. pelkkamenetelmällä. Siinäkin systeemissä syntyy myös haketta.

Suomen metsien kaupallistaminen alkoi, kun tervaa ryhdyttiin viemään maailmalle. Tervan historian oli myös unohtanut EU-komissio, kun se ryhtyi kieltämään tervan käytön. Vai oliko syynä huono omatunto? Eurooppalaisia imperiumeja ei nimittäin olisi ilman suomalaista tervaa. Suurin osa europopalisista kauppa- ja sotalaivoista oli suojattu suomalaisella tervalla. Vain Arkangelin terva kilpaili suomalaisten kanssa.

Tervanpoltosta digiaikaan on kuitenkin pitkä matka ja paljon on tehty myös virheitä. Yksi suurimmista virheistä oli Tunturilapin avohakkuut vuosikymmeniä sitten. Otettiin muistaakseni mallia Ruotsista. Ruotsalaiset luonnonsuojelijat ovat nyt näyttäneet Eurosportin kanavilla ilmakuvaa näistä ankeista maisemista. Suomessakin näitä kyntökaskia on vielä nähtävissä, eikä siellä kasva mikään.

Toinen suuri moka oli inflaatio-devalvaatio pariteetti. Sillä pidettiin kartellinomaisesti sahatavaran hinta niin korkeana kotimarkkinoilla, että esim. suomalaiselta huonekaluteollisuudelta vietiin kilpailukyky täysin. Vientiin sen sijaan jouduttiin myymään sahatavaraa kilpailun edellyttämin hinnoin. Pahin kilpailijamaa oli Neuvostoliitto. Myös Ruotsilla oli logistisesti hyvä kilpailuasema. Kilpailusta johtuen mm. tanskalaiset pystyivät ostamaan sahatavaraa jopa kolmanneksen halvemmalla kuin suomalaiset.

Kilpailun rajoittamiseen osallistui aktiivisesti myös suomalaiset poliittiset toimijat. Bilateraalikaupan sopimuksissa oli nimittäin sovittu, että Neuvostoliitosta saa tuoda sahatavaraa ja puulevyjä ainoastaan lisenssiviraston luvalla. Näitä lupia ei herunut aluksi lainkaan. Myöhemmin poikkeuksia saatiin raja-alueille kuten läntiseen Karjalaan. Ruotsia puolestaan ei kiinnostanut myynti Suomeen. Sen sijaan pohjoisessa ruotsalaiset ostivat tukkia Suomen Lapista.

Pahimpiin virheisiin kuuluu myös ns. hakekartelli. Metsäteollisuus yritykset siirtyivät sellunkeiton alkaessa sopimaan keskenään hinnasta, joka sahoille maksettiin hakkeesta sellutehtaalle toimitettuna. Myös yritysten sisällä toimiville sahoille maksettiin siirtohintoina samaa alhaista hintaa kuin ulkopuolisille. Asiasta on tehty monia laskelmia, mutta yleinen käsitys on, että hinta-laatusuhteen perusteella maksetut hinnat olivat vähintään 20 % alle metsistä tuodun kuitupuun hinnan hakkeena.

Sahat ovat itse olleet vaisuja vetämään tätä kartellia julkisuuteen, koska hakkeen ostot olisivat loppuneet. Toinen pakote oli vaatia hake toimitettavaksi etelän sahoilta Kemiin, jolloin rahti olisi vielä ollut lisärangaistus. Tämä aiheutti sen, että sahateollisuuden tulorakenne oli kaksinapainen. Hyvinä aikoina sahaus oli kannattavaa, mutta huonoina aikoina hake piti hengissä. (Ainoa sahuri Suomessa, joka ei suostunut kiristettäväksi, oli Kalevi Koskinen). Hän laivasi hakkeensa belgialaisille lastulevytehtaille, kunnes aloitti itse lastulevyn valmistuksen.

On myös todettava, että metsäteollisuutta ei juuri tuotekehityskään kiinnostanut, koska ongelmat korjattiin aina devalvaatiolla. Metsäteollisuus itse aika pitkälle määritteli devalvaatiot aina 1990-luvulle saakka, jolloin vahvan markan politiikka otti oikein kunnolla turpiinsa maailman markkinoilla. Euro vie mukanaan markan ja devalvaatiot. Euron tuoma kilpailu puolestaan on johtanut tilanteeseen, jossa nyt käynnistetään uusia suuria sellu- ja bionestetehtaita. Tätä voivat markkaa takaisin haikailevat miettiä tykönään.

Metsän istutukset sen sijaan ovat Suomessa Metsälain mukaan pakollisia. Tämä näyttää olevan asia, joka jopa omilta mepeiltämme on unohtunut. Myös kunnilta, kuten esimerkiksi Lahden kaupungilta, lain määräykset ovat unohtuneet. ”Jos metsätalousmaata, joka on ilmoitettu otettavaksi muuhun käyttöön, ei ole neljän vuoden kuluessa hakkuun tai muun toimenpiteen päättymisestä otettu tähän käyttöön, sovelletaan alueeseen ja sillä suoritettuun hakkuuseen tai muuhun toimenpiteeseen tämän lain säännöksiä.” Ympäri Lahtea on alueita, jotka on ennen kaavojen hyväksymistä hakattu aukoiksi ja sitten unohdettu. Kaavoista tehdyt valitukset ja kysynnän muutokset, aiheuttavat sellaisia viivästymisiä, että kyseinen lainkohta edellyttäisi toimenpiteitä.

Metsän uudistamisvelvoitetta ei kovin monissa EU-maissa ole, joten suomalaisen metsänhoidon ymmärtäminen saattaa olla EU-parlamentissa vaikeaa. Eurooppalaisissa raporteissa myös arvostellaan istutusten vähentävän metsien monimuotoisuutta. Mainittakoon vielä, että suomalaiset metsäylioppilaat ovat olleet istutustöissä mm. Britanniassa ja Irlannissa viime vuosisadan puolivälin jälkeen. Näissä maissahan puut käytettiin maailmanvalloitukseen tarvittaviin laivoihin.

 

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Pitäisikö nähdä metsä puilta

Eipäs unohdeta maaseutua

Pormestarit ovat koonneet kokoon C21 isojen kaupunkien lobbausryhmän ajamaan etujaan ja mikäpäs siinä. Historia on moneen kertaan kuitenkin osoittanut, että maantieteelle emme täällä Suomessa voi mitään. Huoltovarmuus ei lepää kaupunkien varassa ainakaan niin kauan, kun Tallinnasta ei ole kiskoja Eurooppaan. Sitä paitsi kaupunkien taloudet ovat niin erilaisia, että pormestarien olisi syytä varautua C21:n yhteisen budjettiin.

Viro puolestaan on pystynyt pitämään huolen Suomen huoltovarmuudesta aina kieltolain ajoista alkaen. Kiivas julkinen keskustelu osoittaa, että volyymit vain kasvavat. Kaiken lisäksi on vahvaa näyttöä siitä, että huolto toimii kelillä kuin kelillä. Tilanne vielä varmistuu, kun saadaan tunneli lahden alitse Tallinnaan. Huoltovarmuuden katteeksi saattaisin helposti vielä Latviakin.

Jos nämä meidän mepit olisivat näissä maatalouskysymyksissä ajan tasalla, eivätkä vain vastustaisi metsänistutuksia suuressa viisaudessaan, niin ehkä jotain olisi vielä tehtävissä. Voisivat nämä isänmaan mepit kutsua koko mepistön maaseutukiertueelle Suomeen. Täällä voisi sitten näyttää kuinka meillä sato kasvaa ja se puidaan upottavilta pelloilta. Mutta tästähän olisi ihan liikaa vaivaa! Rahaa pitää tulla ja kivaa pitää olla! Viinin ja hyönteisten nauttiminen Brysselin gourmet-ravintoloissa se se on hienoa ja kivaa.

Kaupungit voivat ajaa omia agendojaan, mutta maataloutta ja maaseutua ei voi unohtaa. Ei ainakaan ennen, kuin on kehitetty siemenvilja, joka itää asfaltilla ja lehmät lentävät jäljellä oleviin metsiin omille appeilleen. Puitakaan ei ollut tarvis istuttaa, kun lehmät muokkasivat metsäpohjan otollisiksi puiden siemenille. Silloinhan meillä oli monimuotoiset metsät, joita nyt suojellaan! Että sellaista putkinäköä!

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Eipäs unohdeta maaseutua

WP Login