Markka takaisin?

Aika ajoin puolueet haikailevat markkaa takaisin. Toki näissä vaaleissa on muita kiinnostavampia asioita., kuten vaikka metsien käyttö. Markat ja pennit otettiin käyttöön 1865, joten markan historia ei ole kovin pitkä. Markan tie on ollut kuitenkin mutkikas ja kivinen. Markka on ollut sidottuna mm. kultakantaa ja jopa Englannin puntaan. Itsenäisen Suomen hiljalleen käynnistyessä markka kuitenkin sidottiin tiiviisti devalvaatiokantaan!

Jo ennen sotia markka devalvoitiin useaan otteeseen, mutta sotakorvausten tultua maksetuiksi, devalvaatio otettiin Suomen kilpailukykyaseeksi (KIKY). Pitkäaikaiset punamultahallitukset ja kolmikantakonsensus käyttivät säännöllisesti devalvaatiota markan arvon päivityskeinona aina, kun inflaatio oli syönyt kilpailukyvyn vientiyrityksiltä. Asioista päättäville suurille vientiyrityksille devalvaatio oli elinehto. Se oli kuitenkin yksi merkittävä tekijä ehkäisemään pienen- ja keskisuuren teollisuuden syntyä.

Kolmikanta päätti palkankorotuksista ja muista työntekijöiden eduista muiden yritysten päiden ylitse. Pienillä kotimaan markkinoilla toimivilla yrityksillä ei ollut asiaan sanansijaa. Koska valuuttatuloja ei ollut, niin devalvaatiot aiheuttivat vain kustannusten nousua. Suurille vientiyrityksille devalvaatiot olivat elinehto. Kolmikannassa hyötyjiä olivat ay-liike ja suuret vientiyritykset.

Vientiyritykset olivat välinpitämättömiä palkankorotusten ja muiden työvoimakulujen nostoille, koska tiesivät, että devalvaatiot kompensoivat ne aikanaan. Ay-liikkeen neuvottelijat puolestaan tiesivät, että kun devalvaation jälkeen ostovoima laskee, niin he vain levittelevät käsiään. Emme me voi mitään devalvaatiolle, se on Suomen Pankin juttuja. Käsi kättä pesee, voidaan sanoa!

Syksyllä 1967 Koiviston hallitus yritti toista keinoa. Devalvoitiin n. 33 % ja säädettiin hintasulku. Hintasulussa oli kuitenkin porsaanreikä, koska tuontituotteille ei voitu sulkua asettaa. Silloin alkoi kikkailu. Mm. terästä vietiin Ruotsiin ja laiva vaan kääntyi siellä ympäri ja teräkset tuotiin takaisin Suomeen ruotsalaisina tuotteina. Lopulta hintasäännöstely jouduttiin purkamaan tehottomana. Seuraava devalvaation jälkeinen inflaation torjuntayritys oli 1980-luvulla. Silloin ryhdyttiin markan arvoa nostamaan keinotekoisesti. Samalla vapautettiin valuuttalainojen otto ulkomailta.

Markan arvo nousi yli 30 %, jolloin vientikilpailukyky sakkasi pahemman kerran. VATT:n tutkimuksissa kerrottiin, kuinka Suomen Pankissa sanottiin, että saavat vuorineuvokset tulla rukoilemaan polvillaan devalvaatiota. Sitä ei tule! Näin vakuutti myös ministeri Viinanen! Kupla kuitenkin puhkesi ja markka devalvoitiin. Devalvaatiotakaan ei riittänyt ja lopulta markka kellui pelastusrenkaan varassa. Suomi ajautui syvään lamaan. Valuuttalainat liki tuplaantuivat ja yrityksiä meni nurin kuin sieniä sateella. Ensin markka liitettiin European Monetary Systemiin (EMS) ja sitten otettiin käyttöön euro. Suomi heitettiin globaaliin kilpailuun täysin valmistautumattomana ja aseettomana.

Lamassa eivät nämäkään keinot auttaneet, vaan 1990-luvun ensimmäisen puoliskon aikana yksityiseltä sektorilta hävisi reilut puolimiljoonaan (500 000) työpaikkaa. Sitten Nokia alkoi hiljalleen korjata tilannetta. Jälleen VATT:n tutkijat olivat sitä mieltä, että tämä tapahtui pari vuotta liian aikaisin. Hallintohimmeleitä ei ehditty korjata. Huvittavaa oli myös, kun työllisyys alkoi parantua, niin tilastohörhöt ihmettelivät, miksi palkkamäärät eivät kasva samaa tahtia? Työttömät otettiin töihin uusina työntekijöinä ja lähtöpalkalla. Ay-liike tiesi, mutta oli hiljaa?

Ulkomaisen kilpailun rynnistäminen jopa kotimarkkinoille, laittoi tuotekehittelylle uusia paineita. Metsäteollisuudelle valtio oli vuosikymmenet syytänyt miljardeja markkoja tuotekehitykseen, mutta rahat olivat menneet muualle. Jos joku olisi laman alkaessa sanonut, että parinkymmenen vuoden päästä puusta tehdään polttoaineita, tekstiilejä, muovia yms. olisi joutunut pehmeään koppiin. Devalvaatio oli erinomainen tuotesuunnittelun este. Vihreä kulta on valtaamassa asemiaan takaisin, mutta se on nyt erityinen vaaliteema! Ehkä Suomella on vielä toivoa?

Kommentit pois päältä artikkelissa Markka takaisin?

Julkisen sektorin tulevaisuus


Julkisen sektorin palveluksessa on n. 600 000 työntekijää eli siis neljännes työssä käyvästä väestöstä. Ennen sanottiin, että leipä on pitkä mutta kapea. Tämä heijastui siten, että julkisen sektorin työsuhteet olivat pitkiä ja vaihtuvuus vähäinen. Tämä merkitsee sitä, että eläkkeelle lähtee aivan lähivuosina runsaasti väkeä.

On arvioitu, että lyhyen ajan sisällä siirtyy eläkkeelle lähinnä kunnilta jopa parisataatuhatta työntekijää. Tämä aiheuttaa suuren ongelman, koska se synnyttää kilpailua työvoimasta yksityisen sektorin ja julkishallinnon välillä. Kilpailua näyttää jo syntyneen, koska valtionhallinnossa yleisin työnimike on erikoisasiantuntija. Palkkataulukoissa ei tällaista nimikettä ole, joten palkat ilmeisesti sovitaan vapaan kilpailun mukaan.

Eläkkeelle lähtevien määrä on kuitenkin lyhyen ajan sisällä niin suuri, että uusien rekrytoinnissa tulee suuria ongelmia. Vaihtoehdotkin ovat vähissä. Jos lähdetään kilpailemaan palkoilla, niin veroäyri joutuu kovaan paineeseen. Toisaalta, jos tämä alkaa haitata yksityisen sektorin kilpailukykyä, niin yritykset alkavat sijoittua edullisempiin maihin. Näin on jo tapahtunutkin, mutta ei välttämättä ole nähty kuin jäävuoren huippu.

Ongelman ratkaisuun ei ole kovin monia keinoja. Digitalisaatio alkaa vaikuttaa pidemmällä aikavälillä, kun käyttäjien taidot lisääntyvät tulevien sukupolvien myötä. Suomen ongelma on kuitenkin se, että digitalisoituminen julkishallinnossa on kuin sillisalaatti. Erilaisia ohjelmistoja on tuhansia ellei jopa kymmeniä tuhansia. Olisi tarvittu keskitetty ohjaus. Tämä johtuu siitä, että hallitukset, eduskunta ja tämä vanha eläkkeelle jäävä virkakunta ei ole aikoinaan tajunnut asiaa. Olisi pitänyt toimia kuten Virossa, joka pääsi hyötymään Suomen ongelmista puhtaalta pöydältä.

Toinen vaihtoehto on nopea rakenteiden purku, jonka poliittinen toteutus näyttää olevan todella vaikeaa. Perinne Suomessa näyttää olevan, että muutoksia tehdään vasta, kun on jo niin sanotusti housuissa. SOTE on tästä erinomainen esimerkki. Väestön siirtyminen suurin joukoin työterveydenhuollosta julkiselle puolella oli tiedossa jo 1990-luvulla. Suhtautuminen oli kuitenkin sama, kuin tähänkin muutokseen eli ei kuulu meidän ikäluokan päätettäviin. Tämä muutos on kuitenkin niin lähellä, että se iskee seuraaviin hallituksiin hyvin kipeästi.

Muutokseen ei riitä pelkkä höyläys, vaan alas on ajettava kokonaisia virastoja. Näitähän meillä riittää, koska monilla aloilla on täysin päällekkäisiä toimintoja EU:n virastojen kanssa. Viro on viisaasti selvinnyt jättämällä tietyt asiat EU:n päätösten varaan. Kaikkein mahtavin paradoksi on nyt julkisuuteen nostettu vanhusten hoito. Isoveli valvoo kaikkea mahdollista, mutta näyttää siltä, että vain muodollisesti. Tämäkin vähäinen valvonta voitaisiin hoitaa digitaalisesti paljon tehokkaammin!


Kommentit pois päältä artikkelissa Julkisen sektorin tulevaisuus

Kuinka kauan kasvu voi jatkua

Koko maailmantalous perustuu vain yhteen ja ainoaan teoriaan. Se on teoria jatkuvasta kasvusta. Vaan entä jos ei kasva? Tätä teoriaa ei toistaiseksi ole kyseenalaistaneet edes talouden nobelistitkaan. Ainoastaan Ricardo ja Malthus parisataa vuotta sitten. Heidän pessimisminsä perustui kuitenkin maatalouteen ja maa-alan rajallisuuteen. Poliittiset päättäjät eivät tapahtumassa olevaa muutosta ehkä huomaa, koska päättämiskaudet ovat liian lyhyitä. Seuraavan vuoden budjetointi on aivan liian lyhyt. Neuvostoliitossa tehtiin 5 vuoden suunnitelmia, eikä sekään riittänyt

Muutos on alkanut jo Euroopassa ja ehkä myös Japanissa. Vuonna 2017 lähes viidennes (19 %) EU:n väestöstä oli 65-vuotiaita tai sitä vanhempia. Vuoteen 2080 mennessä 80-vuotiaiden ja sitä vanhempien osuuden odotetaan kaksinkertaistuvan ja nousevan 13 senttiin koko väestöstä. Tämä muuttaa radikaalisti kulutuskysyntään ja sen rakenteeseen. Päijät-Hämeessä se vaikuttaa mm. hyvinvointiyhtymän toimintaan.

Kulutus siirtyy voimakkaasti kulutushyödykkeistä palveluihin ja etenkin terveys- ja hoivapalveluihin. Koska etenkin meillä Suomessa syntyvyys laskee todella rajusti, se merkitsee, että kotimaan kulutus alkaa pitkässä juoksussa laskea. Vientivetoisessa kansantaloudessa se on suuri uhka, koska myös vientiteollisuuden työvoiman saanti vaikeutuu. Tätä menoa edes 100 % työllisyysaste ei tule riittämään. Tätä taustaa vasten nykyisen hallituksen tavoitteista suurin osa on väärin kohdistettuja.

Jos tarkastellaan koko maailmantaloutta, niin se on pahoin polarisoitunut. Siellä, missä väestönkasvu on suurinta, ostovoima on heikointa. Tämä johtuu siitä, että luonnonrikkaudet eivät päädy kuluttajille, koska keskiluokat eivät kasva. On hämmästyttävää, kuinka suuryhtiöt eivät huomaa, että tulouttavat voittonsa sellaisille alueille, joissa kulutus tulee vähenemään alueilta, joilla kulutus voisi kasvaa. Ainoastaan Kiina näyttää olevan asiasta perillä. Jo kymmeniä vuosia sitten eräs isokokoinen ja korkea-arvoinen brittiläinen liike-elämän johtaja totesi minulle, että nämä pienet kiinalaiset ovat hyvin fiksuja.

Kiinalaiset liikkuvat raaka-aineiden perässä, koska ne ovat seuraavat kulutusta rajoittavat tekijät. Maapallohan ei kasva ja tärkeät raaka-aineet hupenevat. Kiertotalous saa aivan uusia ulottuvuuksia, kun Kiina ja useat muut maat kieltäytyvät ottamasta vastaan länsimaista tulevia jätteitä. Kierrätys ei ole välttämättä halpaa, mutta siihen on pakko sopeutua yhä useampien maiden. Kierrätyskään ei tulevaisuudessa riitä!

Maailman talouden kasvu on jo pitkään perustunut siihen, että tuotteiden elinkaaret ovat lyhentyneet. Vielä 60-luvulla valmistettiin tuotteita, joiden elinkaaret olivat 20 vuota ja jopa ylikin. Tuotteiden elinkaarten lyhentäminen on myös yksi syy ilmastopäästöjen lisääntymiseen. Asia on varmasti tiedossa, mutta siitä ei julkisesti puhuta. Tuotteiden elinkaarten pidentäminen merkitsee päästöjen vähenemisen lisäksi työpaikkojen katoamista, kulutuksen vähenemistä ja bruttokansantuotteiden laskua. Ilmastonmuutoksessa näperrellään lillukan varsissa, kuten älylaitteiden päästöistä, mutta suuriin linjoihin ei halua puuttua kukaan.

Nyt olisikin syytä talousnobelistien kärkkyjien keskittyä miettimään, mitä tapahtuu, kun luonnonvarat ehtyvät, kulutus laskee, työpaikat vähenevät ja velkaisten valtioiden bruttokansantuotteet alavkat syöksyä.  

Kommentit pois päältä artikkelissa Kuinka kauan kasvu voi jatkua

Somevallankumous


Kun Euroopassa pyrittiin yksinvallasta kansanvaltaan, niin kansa lähti kaduille aseistettuna ja päitä putoili. Ranskan vallankumous tarjosi kaikille miehille äänioikeuden ja siitä alkoi pitkä tie nykyiseen demokratiaan. Nyt länsimaissa on siirrytty taistelemaan sanan miekoilla sosiaalisessa mediassa, jossa valeuutiset leviävät kaikille halukkaille. Lehdistön vapaus takasi painetulle sanalle vallan vahtikoiran aseman, mutta entäs nyt?

Some talloo painetun sanan varpaille ja puukottaa selkään, minkä ehtii. Subjektiiviset asenteet ja mielipiteet leviävät avoimissa ja pimeissä verkoissa kuin ebola. Tähän pahimmanlaatuiseen kulkutautiin ei ole rokotetta keksitty, vaikka se olisi tuiki tarpeellinen. Lehdistön mahdollisuudet tutkivaan ja analyyttiseen journalismiin kapenevat kustannuspaineiden alla.

Etenkin populismi elää verkoissa. Kun Yhdysvaltoja johdetaan twiiteillä, niin se ei anna hyvää kuvaa yhdysvaltalaisesta demokratiasta. Toisella puolella maapalloa Kiinassa ja Venäjällä rajoitetaan sananvapautta ja lehdistö on hallitsijoiden peukalon alla. Tässä mielessä demokratiavaje alkaa olla pahasti polarisoitunut.

Välimaastossa Euroopassa populistipuolueet ovat kasvattaneet suosiotaan, joka ilmeisesti johtuu tyytymättömyydestä nykyiseen demokratiaan. Kaikilla sukuun ja säätyyn katsomatta on äänioikeus, mutta saadaanko sille vastinetta. Tuppaa olemaan maan tapa, että luvataan ummet ja lammet, mutta vaalien jälkeen pestään kätöset kuin Pontius Pilatus. Vuosikymmenten saatossa kansa on kyllästynyt olemaan äänettömänä maksajana vallan valtiaiden tuhlailulle.

Sotesotku on erinomainen esimerkki siitä, miten yksi vaalikausi on liian lyhyt välttämättömienkin hankkeiden läpiviemiseen. Aloitteita voi tehdä netissä ja kerätä tarvittavat 50 000 klikkausta. Sen jälkeen eduskunta sitten kääntää peukut alaspäin ja suurin osa ei edes päädy käsittelyyn. Internet tarjoaisi todellisiakin mahdollisuuksia esimerkiksi neuvoa-antaviin äänestyksiin. Se kuitenkin rajoittaisi valtaapitävien valtaa tai osoittaisi ainakin heidän moraaliset ulottuvuutensa.

Tällaista valtaa ei voi missään tapauksessa antaa kansalle. Hillotolppa pitää olla vahvasti valittujen päättäjien käsissä, koska kansan muisti on lyhyt. Demokratialla alkaa olla someaikana pahanlaatuinen uskottavuusongelma. Velaksi eläminen on ollut maan tapa ja ennusteiden mukaan velkojen maksu jää tulevaisuudessa yhä harvempien harteille. Näin ei voi jatkua! Jotenkin demokratia vaatii päivityksen Demokratia 2.0.         

Kommentit pois päältä artikkelissa Somevallankumous

Koulutuksen tavoitteet

Sorsan hallituksen ajoista on tavoitteena ollut kouluttaa mahdollisimman suuri osa nuorista yliopistoissa. Itä-Suomen Yliopisto määrittelee tavoitteet näin: ”Yliopistossa opiskelun tavoitteena on tieteellinen ajattelu ja ongelmanratkaisu. Koko korkeakoululaitosta koskee puolestaan tieteellinen tutkimus, siihen kytkeytyvä korkein opetus ja erilaiset palvelutehtävät. Nämä luovat yhdessä akateemista kulttuuria ( https://www.uef.fi/fi/)”

Vastaako tavoite työelämän vaatimuksia? Missä ovat ne työpaikat, joissa voidaan suorittaa pelkkää tieteellistä tutkimusta ja ongelmien ratkaisua? Opiskelijoiden kannalta tärkeämpää olisi asettaa koulutuksen tavoitteeksi muuttuva toimintaympäristö ja tulevaisuuden työpaikat. Tätä puolustaa yritysten hätähuuto kohtaamattomuudesta. Työpaikkoja on, mutta niihin ei löydy osaajia. Hallitusten tavoitteena näyttää olleen akateeminen loppututkinto – ei työhön soveltuvuus!

Pitäisikö siis koulutuksen tavoitteita muuttaa? Se edellyttäisi myös sitä, että professorin virkaan ei hyväksyttäisi ilman avoimen sektorin työkokemusta. Vain sellainen kokemus ja yhteydet antaisivat edes jonkinlaisen kuvan työelämän tarpeista. Toinen ongelma on se, että työtehtävät muuttuvat niin nopeasti ja koulutusohjelmat hitaasti, että yhtälö on hyvin vaikea ratkaistava pelkän teorian avulla.

Ammattikoulu-uudistus oli vahva esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun ei ole mitään käsitystä markkinoiden vaatimuksesta. Uudistuksessa työnopettajien eli käden taitojen opettajien koulutusvaatimukseksi asetettiin AMK-insinööri? Pystyykö tällainen insinööri opettamaan kädestä pitäen sorvausta, muurausta, hitsausta, LVI-töitä jne.? Se on nyt nähty, ettei pysty. Yritykset eivät halua ottaa palvelukseensa suoraan koulusta valmistuneita. Näin ollen on perusteltua kysyä, mitä tähän auttaa toisen asteen pakko-opetus? Ammatillisia perustaitoja on opetettava sellaisten ammattilaisten, jotka itse osaavat esimerkillään ohjata! Nämä osaajat ovat nyt yrityksissä!

Akateemisia työttömiä on n. 40 000, joista suuri osa on insinöörejä. Savupiippujen myötä näyttävät katoavan myös insinöörien työpaikat? Työttömyysluvut eivät edes kerro sitä, kuinka moni on koulutustaan vastaamattomissa töissä. Tällaiset luvut viittaavat siihen, että jossain vaiheessa jollain tavalla joudutaan suorittamaan muuntokoulutusta. Siihen kuluu turhia työttömyysvuosia ja paljon rahaa. Suomalainen koulujärjestelmä on rakennettu siten, että valmistuvat olisivat suoraan valmiita töihin.

Ennen oli pääasiassa näin, mutta ei enää. Yrityksillä ei ole jätetty tähän oppimiseen mitään osaa. Tämä on varmistettu työehtosopimuksilla, joilla on määritetty palkkataso riippumatta siitä, onko henkilö pätevä tehtävään. Oppipoika, kisälli ja mestari tuotti maahan paljonosaajia. Kunnianhimoiset opettajien pätevyysvaatimukset ja totaalinen ymmärtämättömyys työelämän nykyvaatimuksista, on ohjannut ammatillisen koulutuksen täysin väärille urille. Tavalla tai toisella yhteys muuttuvaan ja robotisoituvaan tuotantoelämään on järjestettävä. Kunnianhimoisen koulutuksen tavoite on oltava työpaikka valmistuville!

Kommentit pois päältä artikkelissa Koulutuksen tavoitteet

Suomen talous on viennistä riippuvainen

Otsikon slogania on toisteltu vuosikymmenet mitä erilaisimmissa yhteyksissä. Suomen viennin historiaa ei kuitenkaan kovin yleisesti tunneta. Useimmiten Suomen viennin katsotaan alkaneen joskus 1500-luvulla tervan viennistä. Terva olikin ensimmäinen teollinen vientituote ja innovaatio. Tuotanto perustui kuivatislausmenetelmään, jonka oli kait saattanut alkuun evoluutio. Suomalaisella tervalla tervattiin käytännössä kaikki eurooppalaiset sota- ja kauppalaivat. Arkangelilaiset yrittivät vähän häiriköidä, mutta ei merkittävin tuloksin.

Suomen markkinaosuus tervamarkkinoilla oli siis aivan ylivoimainen. Sitten tulivat kuitenkin rautalaivat ja niitä ei sitten enää tervattu. Seuraava likimain samanlaisiin markkinaosuuksiin päässyt tuote oli Nokian puhelimet. Nokialle kävi kuitenkin vanhan englantilaisen viisauden kohtalo: Mitä suurempia ne ovat, sitä kovemmalla rytinällä ne kaatuvat!

Suomen vienti alkoi kuitenkin jo 1000 vuotta ennen tervan tehtailua. Länsi-Rooman valtakunta tuli tiensä päähän ja merirosvot valtasivat Välimeren. Kiinasta Länsi-Eurooppaan jatkunut silkkitie joutui merirosvojen armoille. Jokunen vuosi siinä vierähti ennen, kuin saatiin aikaan Idän Silkkitie. Se alkoi Konstanttinopolista ja kulki joki reittejä pitkin Staraja Ladogaan, josta reitti jatkui Suomenlahtea Tukholman esi-kaupunkiin Birkaan ja sieltä edelleen maa- ja merireittejä länsimarkkinoille.

Varustamoina toimivat eri maiden viikingit, jotka tarjosivat myös turvapalveluja kauppiaille. Säistä riippuen viikinkialukset kulkivat joko pohjoista reittiä Suomen rannikon suojassa tai eteläistä reittiä Eestin rannikkoa. Metsissään elelevät suomalaiset näkivät näiden uljaiden laivojen lipuvat rannikoillaan ja halusivat tietää, mitä laivoissa kuljetetaan. Niinpä he toivat rantakallioille pyytämiään kaikenlaisia turkiksia kuten oravan nahkoja. Kun tämä muinainen kirppis oli täytetty, sytytettiin rantakalliolle mainostuli herättämään ohikulkijoiden mielenkiinnon.

Kokeneet kauppiaat ottivat heti tilaisuudesta vaarin ja tulivat katsomaan, mitä rannalla tapahtuu. No turkiksethan olivat kovaa kauppatavaraa  ja täplikkäät erityisesti ruhtinaiden ja kuninkaiden suosikkeja. Suomalaiset katselivat puiden kätköistä, miten kauppa alkaa sujua. Silkkitien kauppiaat jättivät sitten kallioille suolaa, koruja, kultaisia kolikoita, tekstiilejä jne. maksuksi ja palasivat takaisin laivoilleen. Suomalaiset puolestaan tulivat katsomaan onko maksu riittävä. Jos kaupoista syntyi yhteisymmärrys, niin suomalaiset korjasivat maksut talteen ja poistuivat rannalta. Kauppiaat tulivat laivoiltaan ja korjasivat vuodat talteen.

Tällainen kaupankäynti alkoi noin 500 luvulla jaa. Idän silkkitie sulkeutui joskus 1000-luvun alussa. Turkikset olivat kuitenkin vuosisatojen kuluessa tehneet Suomen tunnetuksi vuodistaan ja asiasta kiinnostuivat Hansa-kauppiaat ja turkiskauppa jatkui. Lounais-Suomeen alkoi myös tulla maahanmuuttajia, jotka kotiutuivat tänne. He olivat pääasiassa saksalaisia ja ruotsalaisia kristittyjä. Näitä kristittyjä ruotsalaiset ristiretkeläiset käyttivät tekosyynä ja tulivat muka kastamaan suomalaisia pakanoita.

Syy oli kuitenkin aivan toinen! Ortodoksit olivat tulossa idästä valtamaan Suomen uskontomarkkinoita ja tätä Vatikaani ei voinut hyväksyä. Näihin tarpeisiin syntyivät Viipurin linna ja Savon linna, joiden avulla saatiin uskontomarkkinoille rauha ja maajako. Taloudellisesti Suomen ongelma on kuitenkin siinä, vetääkö vienti vai ei. Nahkojen viennillä ei ollut tarvetta rahoittaa hallintohimmeleitä, joita Suomi on nyt kurkkua myöden täynnä. 

Suomen vienti on ollut hieman yksipuolista ja ennen näitä tietokonepelejä keskittynyt investointituotteisiin. Kulutustuotteiden myynti on hyvin vaikeaa, eikä perustu enää siihen, että kyllä hyvä tuote aina itse itsensä myy. Sen sijaan insinöörituotteet ovat toinen juttu. Kun insinööri myy insinöörille, niin ei aina tarvita edes yhteistä kieltä. Piirustukset ja kuvat pöydälle ja siitä se lähtee. Toisaalta tutkimusten mukaan markkinointitaitoisia insinöörejä tarvittaisiin lisää parituhatta vuosittain.       

Kommentit pois päältä artikkelissa Suomen talous on viennistä riippuvainen

Ristiriitaisia vetovoimatekijöitä


Lahteen halutaan lisää veroja maksavia asukkaita. Vetovoimatekijät ovat kuitenkin ristiriidassa toiminnan kanssa. Yliopistoa on hehkutettu laajasti, mutta mikä on totuus? LUT tuli Lahteen Lappeenrannasta. Lappeenrannan väkiluku on kasvanut vuoden 1980 68 814 asukkaasta 72 909 asukkaaseen vuonna 2017. Kasvu on ollut siis keskimäärin 110 henkeä vuodessa. Perustellusti voisi sanoa, että yliopisto ei ole asukaslukua liiemmälti kasvattanut, joten voi olettaa, että Lahdessakaan ei näin käy.

Opiskelijat eivät myöskään tuo suuremmin verotuloja kaupunkiin. Suurin kaupunkiin jäävä tulo onkin varmaan vuokratulo. Koska Lahdessa ei ole myöskään akateemisen tutkinnon suorittaneille juurikaan työpaikkoja, niin valmistuneet kaikkoavat muualle. Näin se on mennyt Lappeenrannassakin. LUT taisi etsiä Lahdesta kokonaan jotain muuta kuin pelkkää yhteistyökumppania?

Tilanne ei ole kuitenkaan muuttunut kovin paljon 1990-luvulta, jolloin aloitettiin koulutus insinööristä diplomi-insinööriksi. Koulutuksen tarkoitus oli houkutella lahtelaiset yritykset jatkokouluttamaan työntekijöitään, mutta homma lässähti pahasti. Yrityksiä ei homma kiinnostanut! Kurssi laitettiin avoimeen hakuun ja muutama jopa valmistui.

Asukkaita houkutellaan myös kaavoituksella. Kaavoitetaan maata kerrostaloille, omakotitaloille ja rivitaloille. Jotenkin kaavoitus vaikuttaa kuitenkin tekosyyltä avohakkuille, jotka nekään eivät kaupungintaloutta hetkauta sinne eikä tänne. Sen sijaan mahdollisia asukkaita näky ei houkuttele paitsi, jos se näkyy hinnassa. Lisähoukuttimina ovat tietysti kaukolämmön maksut, joita ei voi kilpailuttaa. Kilpailua koetetaan vielä torjua maalämpöä vainoamalla. Kaavoituksessa on myös kaksi selvää linjaa radanvarsi hesalaisten houkuttimena ja Ranta-Kartano eläkeläisten kaupunkiin saamiseksi. Kuinka mahtaa käydä?

Varsinainen vetovoimatekijä on myös paikallinen sähkönsiirto. Kun havaittiin, että sähkölämmitys ei nyt enää kasva, niin alettiin rassata kilpailulta suojattuja siirtohintoja taivaisiin. Lahti Energian sähkö kulki suurimmaksi osaksi maan alla, jo ennen, kuin asiasta alettiin hälistä. Kilpailu sähkön hinnasta on niin kova, että sen tuottaminen ei ole paikallisesti oikein kannattavaa. Siksi kaupungin intressi oli nostaa siirtohinnat huippuunsa. Koska omakotiasujia halutaan ehdottomasti lisää, niin omakotiasujille laitettiin vielä varmuudeksi tehomaksu, että varmaan menisivät tontit kaupaksi.

Kaupunki rakastaa erityisesti lapsiperheitä siitähän kertovat jo kaupungin eripuolilla olevat parakkikoulut. Keskustaan rakennetaan sitten mammuttilukio, joka on saanut alan ammattilaisten piirissä jopa niin kovaa kritiikkiä, että oikeusasiamiehen apuakin on tarvittu. Pahin ongelma näyttää kuitenkin olevan se, että opettavia suita on vähemmän, koska resurssit häipyvät turpoavaan hallintoon. Mihinkähän on unohtunut priorisointi? Kumpi on tärkeämpi oppilas vai kasvoton hallinto?

Kirsikkana vetovoimakakun päällä, ikään kuin kukkulan kunkkuna, on suurten kaupunkien korkein veroäyri. Sehän ei missään nimessä ole kaupungin päättäjien syytä. Hehän ovat uhri! He ovat uhrauttaneet itsensä hyvinvointiyhtymälle. Eihän se ole päättäjien vika, että kaupungin väestö vanhenee ja tarvitsee enenevässä määrin terveydenhoidon palveluita? Vai olisiko sittenkin? Kun perusterveys oli kaupungin sisäinen juttu, ei kustannuksista, palvelusta ja säästöistä ollut oikein tarkkaa kuvaa. Nyt ne pahuksen kulut tulevat laskuina yhtymältä. Kauhea poru on siitä, että kun ei Lahti saa budjetoitua yhtymän kustannuksia kohdalleen. Mistähän tämä menneisyyden taakka oikein kertoo?

Summa summarum: Tervetuloa asumaan Lahteen.   

Kommentit pois päältä artikkelissa Ristiriitaisia vetovoimatekijöitä

Onko sairauksilla hinnasto?

Olen niin perin juurin kyllästynyt kuntien ja Etlarin marmatukseen yhtymän budjettiylityksistä. Näyttää siltä, että yhtymän hallituksessakaan ei ymmärretä, että sairaanhoidon tai hyvinvoinnin budjettia ei voi rakentaa kuten kuntien tai yritysten budjetteja. On joko mentävä sen mukaan kuin kuluja kertyy, tai rakennettava budjetti normaalista poikkeavin perustein.

Historiallisesti on todistettu, että niin kuntien kuin valtionkin budjetit rakennetaan lyhyellä tähtäimellä, joka yleensä on vaalikausi. Tämä ei päde terveydenhuollossa. Viimeistään 90-luvulta alkaen on ollut selvää, että suuret ikäluokat tulevat poistumaan työterveyshuollosta. Tämän hoitomuodon rahoittajia ovat olleet yritykset ja Kela (valtio/veronmaksajat) Tältä osalta syntyy säästöjä, mutta niistä ei kukaan pukahda mitään.

Lyhyellä aikavälillä kaikki nämä kulut siirtyivät kunnille ja nyt kuntayhtymille. Soten kaaduttua valtionavut menetettiin ainakin lyhyellä tähtäimellä. Suuret ikäluokat syntyivät n. 5-7 vuodessa, jonka jälkeen syntyvyys ”normalisoitui”, Yhtä lyhyessä ajassa tapahtui siirtymä julkiselle sektorille. Yksityisiä terveyspalveluja käyttävien joukko on marginaalinen. Lukumääräisesti siirtyvien joukko on 400 – 500 tuhatta. Tämä on kuntien rahoitukselle melkoinen jytky!

Tämä siirtymä on tilastollisesti ollut kaikkien päättäjien nähtävissä! Olisiko tähän voitu varautua, on ollako vaiko ei olla-kysymys. Yksikään kunta tai edes kuntayhtymä ei olisi yksin pystynyt varautumaan tähän. Eri hallituksilla olisi ollut mahdollisuuksia varautua tilanteeseen ainakin osittain. Kelalle syntyy säästöjä siirtymästä ja ne olisi voitu siirtää kuntien tai sotejärjestelmän hyväksi. Tämä olisi saattanut onnistua, jos sote olisi onnistunut ensi yrittämällä. Nyt kuitenkin aikaa tärvättiin siihen, kenen hattuun sulka tulee. Vaan eipä tullut takkia, eikä edes kukkaroa. Nyt onkin kysymys vain siitä, minkä puolueen vaipat kestävät.

Nyt julkisen terveydenhuollon budjetoinnissa on otettava huomioon:

  1. Yhtymän alueen ikääntymisennuste,
  2. Edellisen perusteella ikäluokkien yleisin tautien kehityspolku,
  3. Ko. tautien kustannusennusteet,
  4. Oman kokonaisuutensa muodostavat sitten kodeissa selviytyminen ja siihen liittyvät kustannustekijät,
  5. Oman osansa muodostavat myös rakenteelliset tekijät eli se, missä potilaita hoidetaan – lähellä vai keskitetysti.

Näiden tekijöiden pohjalta voisi lähteä liikkeelle ja kannatettavaa olisi saada aiheista väitöskirjatasoista tutkimusta.

Perinteinen kuntien budjetointi suoritettiin arvioimalla tulevan vuoden inflaatio, jota sitten sopivasti ”nokitettiin”. Nykyisessä tilanteessa on joko suunniteltava asiat terveydenhuollon asiakkaiden tarpeiden perusteella tai itkettävä ja maksettava. Ne ovat ainoat vaihtoehdot!

Kommentit pois päältä artikkelissa Onko sairauksilla hinnasto?

Ilmastonmuutoksen syyt


Ilmastonmuutoksesta keskusteltaessa syitä löytyy rajattomasti aina keskustelijan mielipiteistä tarkoituspohjaisiin syihin. Asiassa ei ehkä nähdä metsää puilta. Suurin syyllinen julkisessa keskustelussa on se kuuluisa savupiippu, joka työntää taivaalle sakeanaan kaikenalisia myrkkyjä. Luonto ei aina kuitenkaan myrkyty, vaikka niin väitetään.

Hyvä esimerkki on vuosikymmenien takaa Ruhrin teollisuusalueelta. Siellä oli savupiippuja kuin puita viidakossa. Ne työnsivät taivaalle mustaa savua peittäen taakseen kaiken. Yksi asia kuitenkin ihmetytti. Se oli hevoskastanja, joka vain rehotti entistä enemmän. Kun tiedemiehet alkoivat tutkia asiaa, niin selvisi, että myrkkyjen laskeuduttua puun lehdille tapahtui tuntematon kemiallinen reaktio. Puun lehti muutti myrkyt itselleen sopivaksi ravinnoksi.

Nyt Ruhrin taivas on kirkas ja silti siellä kasvaa vielä hevoskastanjoita ja enemmän myös muuta kasvillisuutta. No eiväthän hevoskastanjat voi koko maailmaa pelastaa, mutta ovat yksi esimerkki luonnon evoluutiosta. Ilmastonmuutoksen syyt ovat kuitenkin aivan ruohonjuuritasolla, mutta niistä halutaan vaieta monista syistä.

Ensimmäinen perustavaa laatua oleva syy on eläke. Maissa, eli siis monissa kehittyvissä maissa, ei ole minkäänlaista eläkejärjestelmää. Näissä maissa on evolutionäärinen eläkejärjestelmä, jollainen oli Suomessakin pitkään vielä sotien jälkeen. Perheisiin syntyi paljon lapsia, joiden perinteinen tehtävä oli huolehtia vanhemmistaan heidän ikääntyessään. Kehittyvissä Afrikan ja Aasian maissa tämä on edelleen ainoa eläketurva.

Jos todella halutaan vaikuttaa ilmastonmuutokseen, niin kansainvälisesti näihin maihin pitäisi järjestää kansaneläkejärjestelmä vaikkapa YK:n kautta. Pitkällä aikavälillä maapallon väestö alkaisi vähentyä. Kiinan yhden lapsen politiikkaa ei näihin maihin saada aikaiseksi, johtuen poliittisista järjestelmistä. Yhden lapsen politiikalla saatiin Kiinassakin vain aikaan tilanne, jossa ikäpyramidi kääntyi päälaelleen.

Toinen perustavaa laatua oleva syy on globaali jatkuvan kasvun tavoittelu. Globaalille taloudelle ei riitä vain korvaava tuotanto, vaan vaaditaan lisää kulutusta. Kasvava kulutus voi valistuneen arvion mukaan lisätä ilmastopäästöjä saman verran, kuin niitä sopimuksilla vähennetään. Jatkuvaan kasvuun eivät halua puuttua valtiotkaan, koska niille on tärkeä BKT, koska jos BKT laskee, niin myös verotulot laskevat ja sehän ei passaa. Jos verotulot laskevat, niin poliittiset päättäjät joutuvat koviin ristipaineisiin kansalaisten ja hallintohimmeleiden väliin.

Lopuksi on siis pakko todetta, että ilmastokysymyksissä ollaan kuin se kuuluisa tikka tervatulla laudalla – jos ei ole nokka kiinni, niin sitten on pyrstö!  

Kommentit pois päältä artikkelissa Ilmastonmuutoksen syyt

Bakteerit ja terveys


Ihmisen suolistossa elelevät bakteerit ovat nisäkkäiden evoluution kannalta välttämättömiä. Sika on erinomainen esimerkki suolistobakteerien tärkeydestä. Sika voi syödä ihan mitä tahansa, eikä sapuskastaan sairastele. Vuosituhansia siat ovat syöneet Suomessakin mm. ruoan tähteitä. Sitten iski täällä taas kerran hygieniavimma ja ruoantähteiden syöttäminen sioille kiellettiin. Suurin kärsijä tässä kiertotalouden helmessä oli Puolustusvoimat.

Ihmisen suolistossa tärkeitä ovat maitohappobakteerit. Eri muodissaan niitä on ollut käytössä vuosituhansia eri puolilla maailmaa. Täällä pohjoisella pallonpuoliskoilla maitohappobakteerien lähteitä ovat olleet mm. maito, hapanjuureen tehty leipä, hapankaali ja suolakurkku. Hapankaali ei ole meillä yhtä yleinen kuin Saksassa ja Itä-Euroopassa. Hapankaali oli kuitenkin merenkulkijoille elinehto. Se nimittäin maitohappobakteerien lisäksi sisälsi C-vitamiinia, jolla torjuttiin pitkillä merimatkoilla keripukkia.

Kaupungistuminen ja teollinen vallankumous aiheuttivat sen, että hapattamalla ja juuriin tekemällä edellä mainitut elintarvikkeet ryhdyttiin valmistamaan nopeammilla tavoilla. Leivontaan ratkaisu oli hiiva, jolla taikina saatiin paistovalmiiksi nopeasti ja ilman suurta vaivaa – teollisesti. Kaupassa on herkkukurkkuja ja suolakurkkuja. Herkkukurkkujen valmistukseen käytetään etikkaa ja sokeria, jolla saadaan käyttäjän makuaisti helposti huijattua. Suolakurkun valmistus pitäisi tapahtua maitohappojen avulla, mutta mene ja tiedä. Hapankaalin kanssa pitää olla varovainen, koska teollisesti valmistettaessa siihen käytetään etikkaa.

Mielenkiintoinen kehitys on tapahtunut Eestissä, jossa hapankaali, hapanleipä ja suolakurkut olivat yleistä ravintoa Neuvostotaikana. Silloin oli 2-tyypin diabetes melko tuntematon käsite. Nyt 2000-luvulla se on räjähtänyt Eestissä käsiin. Valmisruoat ja roskaruoka eivät sisällä tarvittavaa maitohappobakteerien määrää, joten yhteys diabetekseen on aika ilmeinen. Toki asiasta löytyy tutkimustakin.

Maitohappobakteeri, mistä sitä sitten saadaankin, kiinnittyy suolen sisäpintaan ja tehostaa suoliston omien bakteerien toimintaa. Yleisin lähde on kuitenkin purkkitavaraa, mutta maku ei kyllä pärjää leivälle, kurkulle ja hapankaalille. Ulkomaanmatkoille purkkitavaraa voi ottaa mukaan ja kokeilla toimiiko se paikallisessa bakteeriympäristössä. Luonnollisesta ravinnosta saatu maitohappobakteerikanta on kuitenkin todistettu toimivaksi vuosituhansien saatossa. Pillerit ovat kovin nuori, mutta Mooses on Mooses ja bisnes on bisnes!

Hapanjuureen leipominen on perinteisesti siirtynyt suvussa äidiltä tyttärille, mutta viime vuosikymmeninä ketju on alkanut pätkiä. Etelä-Suomen Sanomien ruokalassa järjestettiin 11.5. lauantaina perinnettä elvyttävä koulutustilaisuus. Osallistujista vain kolme oli miehiä, mutta tasa-arvoisuuden vuoksi voisihan leipomisperinne siirtyä myös isiltä pojille – eikö? Asiasta ei varsinaisesti keskusteltu, mutta itse koin osallistumiseni nyrkin puimisena teollisuudelle. Jos ette valmista meille juureen leivottuja leipiä, niin sitten leivomme leipämme itse!

Kommentit pois päältä artikkelissa Bakteerit ja terveys

Potilaan hoitoketju

Henkilö kirjoitti nimimerkillä Etelä-Suomen Sanomissa vaimonsa suolistosyövän diagnosointiongelmista. Tarina oli täsmälleen samanlainen kuin minun kohdallani vuonna 2011. Siis 8 vuotta sitten. Silloin perusterveydenhuolto kuului kaupungille, mutta nyt perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito ovat yhtä ja samaa organisaatiota. Tästä huolimatta mitään kehitystä ei ole tapahtunut?

Omalta kohdaltani olen nämä vuodet asiaa ihmetellyt ja tutkinutkin. Ensimmäinen ihmettelyn aihe on, miksi tällaisissa tapauksissa ei oteta verikokeissa syöpämarkkereita, kun kuitenkin otetaan kaikenlaisia muita kokeita? Tulokset voisivat saada jopa keikkalääkärinkin kellot soimaan. Se sijaan otetaan RTG ja ultrat, joissa vain hyvin harvoin jos koskaan suolistosyövät paljastuvat.

Mitkä ovat näiden tapausten ne kuuluisat hyvät käytännöt – vai onko niitä? Jostain syystä ainakin Lahdessa on perusterveydenhuoltoon iskostunut ajatus, että tulee ylemmältä taholta moitteita, jos lähetetään keskussairaalaan TT-kuvauksiin. Kuten kirjoittaja totesi, näin ei todellakaan synny säästöjä. Tällainen toimintamalli lisää paitsi kuoleman riskiä myös valtavasti kustannuksia.

Tällaiset esimerkit kertovat, että pallo ei todellakaan ole kenenkään hallussa. Ainoa tapa löytää säästöjä on tämän hoitoketjun kustannusrakenne selvitettävä potilaan vastaanotolta aina kuntoutukseen asti. Ongelmana tietenkin on, onko osaamista tällaisen kartoituksen tekemiseen? Se näyttää ainakin selvältä, että terveyskeskuksissa ei ole osaamista vaikeiden tautien diagnosointiin. Ainoa ratkaisu tähän pulmaan on lähete keskussairaalaan, jos terveyskeskuksessa menee sormi suuhun.

Lahden kaupungin sairaalassa on RTG-laitteet ja ultra. Pitäisikö myös olla laitteet tietokonekuvauksiin vai käyttää vuokrauspalvelua. Jonot keskussairaalaan saattavat olla liiankin pitkiä. Yhtymää lyötiin kasaan hellurei ja hellät tunteet-meiningillä, joka vain pahensi tilannetta entisestään. Maan hallitus jo totesi sote-uudistuksen liian suureksi kertaprojektiksi ja erosi. Kuntayhtymän hallituskin erosi kunnallisvaalien tuloksena. Nytkin näyttää hallituksessa tulevan muutoksia todennäköisten ministerinimitysten johdosta.

Näinkin suuria maakunnallisia uudistuksia ei tehdä sormia napsauttamalla. Ne tehdään pitkäjänteisellä suunnitelmallisella työllä. Hyvinvointiyhtymässä olisikin jäsenkuntien mietittävä hallituksen kokoonpanoa ainakin kokonaisen vaalikauden ajaksi. Hyvätkään pätkäjäsenet eivät pysty viemään tällaista hanketta maaliin. Osaajia pitäisi etsiä muualtakin kuin Lahdesta. Poliittiset mandaatit eivät saa olla etusijalla. Vain osaaminen aikaansaa tarvittavia säästöjä!  

Kommentit pois päältä artikkelissa Potilaan hoitoketju

Arvon mekin ansaitsemme

Veteraaneja on taas juhlittu arvokkain menoin. On kuitenkin pari ryhmää, jotka ovat jääneet vaille huomiota. Talojen emännät ja sota-ajan kakarat. Sodan aikana talojen emännät pyörittivät tiloja ja pitivät elintarvikehuoltoa yllä. Tuontiruokaa ei maahan saatu, koska Suomi on saari vähän samalla tavoin kuin Krim. Emäntien lisäksi kotitiloillaan olivat lapset, jotka aivan pienestä pitäen joutuivat mukaan talojen töihin kykyjensä mukaan.

 
Separaattorin veivaaminen ja kirnun jynssääminen onnistuin jo hyvin nuoriltakin. Sota-aikana käytössä oli vielä puisia pystykirnuja. Varsinainen veivi oli puinen keppi. Sen päässä oli pyöreä puinen laikka, jossa oli parin tuuman reikiä. Kun sen laittoi tuvan lattialle ja itse seisoi tuvan penkillä, niin ihan kolmevuotiaskin pystyi kirnuamaan voita.

Maatiloilla oli runsaasti kanoja, lampaita, sikoja, lehmiä ja hevosia. Kanojen ruokinta oli muuten mukavaa, mutta mustasukkainen kukko vähän ärhenteli. Rattaitakin pystyi kuljettamaan, kun oli hevoselle ystävällinen. Heinätöissä tarvittiin myös apua. Siellä piti seipäiden nappuloita kanniskella heinän korjaajille. Maatalossa oli kaikenlaista puuhaa ihan pienille lapsillekin. Talot olivat yleensä kaukana toisistaan, joten leikkikavereita ei ollut lähellä. Työ korvasi leikit.


Näiden lisäksi ovat vielä ne naiset, jotka pitivät elintärkeät tehtaat pyörimässä. Käytännössä siis koko sota-ajan ikäluokat ovat veteraaneja ja arvostuksensa ansainneet. Kyllä heillekin pitäisi suoda oma liputus päivä. Emme ole täällä enää pitkään.

Kommentit pois päältä artikkelissa Arvon mekin ansaitsemme

WP Login