Soten digisotkut  

Ministeriö väittää kirkkain silmin, että Suomi on terveydenhuollon sähköisissä järjestelmissä maailman johtavia maita. Yhdessä suhteessa tämä pitää paikkansa. Suomessa on erilaisia järjestelmiä enemmän kuin missään muualla maailmassa. Kaikki alkoi siitä, kun innokkaat amatöörit päättivät, että Suomessa ei tarvita yhtenäistä koko maan kattavaa sähköistä terveydenhuollon tietojärjestelmää. Jokainen halukas hankkikoon itse omalla kustannuksellaan omansa.

Tämä johti siihen, että maassa on tuhansia keskenään toimimattomia järjestelmiä ja monilla paikkakunnilla vielä useita. Tämä on johtanut terveys- ja sosiaalipalveluissa kaaokseen ja on maksanut veronmaksajille miljardeja. Jos olisi salaliittoteorioiden kannattaja, niin voisi ajatella, että isot tietotalot lobbasivat ministeriön ammattitaidottomia virkamiehiä ja saivat tämän mittavan puhalluksen aikaiseksi.

Nyt on sitten tulossa maakuntauudistus, jonka tärkeimpänä asiana on soteuudistus. Kurjuus ei kuitenkaan näytä loppuvan tähän. Maahan jää ainakin kaksi erillistä tietojärjestelmää toinen Uudelle maalle (Apot) ja toinen muuhun Suomeen (?). Lahti on tässä suhteessa erikoisessa tilanteessa, koska Lahti tulee sähköisesti kuulumaan muuhun Suomeen, mutta on hoidollisesti suuntautunut Helsinkiin. Olen yrittänyt kysellä päättäjiltä, ovatko nämä järjestelmät yhteensopivia. Kukaan ei tunnu tietävän, eikä asia tunnu suuremmin kiinnostavan. Sitten kyllä itketään ja osoitellaan sinne tänne, kun on housuissa!

Lahden osalta asia on vielä kummallisempi, koska nyt käytössä oleva täysin susi järjestelmä (LifeCare) joudutaan muutaman vuoden kuluessa vaihtamaan taas siihen muun Suomen yhteiseen järjestelmään. Kaikki joudutaan siis aloittamaan alusta ja epävarmuus säilyy siitä, toimivatko järjestelmät ja keskustelevatko ne Uudenmaan järjestelmien kanssa.

HYKYssä laboratoriotoiminnat yhdistettiin ja sielläkin on nyt omat sotkunsa järjestelmissä. Tiedot menevät Kantaan, jos menevät ja laboratoriolähetteet suuntautuvat Lahdessa minne tahansa sattumanvaraisesti. Nyt tätäkin himmeliä ollaan liittämässä ja yhdistämässä taas isompaan kokonaisuuteen tietämättä lainkaan mitä tapahtuu digipuolella. Ovatko järjestelmät taas eri paria?

Kun Virossa ryhdyttiin kehittämään järjestelmää, joka toimii kaikkialla, niin toiminnassa oli yksi suuri ero Suomeen verrattuna. Kun sirullista henkilökorttia alettiin testata, niin netissä oli puhelinnumero ja sähköpostiosoite, joihin voi ottaa yhteyttä ongelmatilanteissa. Se oli suora linkki ohjelman tarjoajalle ja koodareille. He saivat suoran palautteen käyttäjältä ja asiat saatiin korjattua nopeasti.

Suomessa on tilanne täysin toinen. Tällä tietojärjestelmien ostajat eivät tienneet, mitä halusivat. Myyjät puolestaan eivät tienneet, mitä näille tumpeloille pitäisi toimittaa. Kun esim. paikallisissa terveydenhuollon tietojärjestelmissä oli ongelmia, niin asiakkaalla ei ollut mitään tietoa, mihin ottaa yhteyttä. Olin yhteydessä terveyskeskukseen. Sieltä viesti meni jollekin asiaan vihitylle, mutta siihen perehtymättömälle sairaanhoitajalle. Kun hän sitten otti yhteyttä ja kertoi, ettei hän ymmärrä asiasta mitään, mutta hän laittaa asian järjestelmän toimittajalle. On täysin selvää, että kun asia menee näin monen mutkan kautta koodaajalle, niin viesti on varmaan matkalla muuttunut niin, että koodari ei tiedä, mitä tehdä.

Yhteiseksi nimittäjäksi ongelmiin Kela kehitti Kanta-järjestelmän. Se on yhtenäinen tietokanta, johon pääsevät niin potilaat kuin lääkäritkin. Siinäkin on ainakin yksi suuri ongelma. Kun lääkäri lähettää potilaan sairaskertomuksen ja mahdolliset laboratoriotulokset Kanta-järjestelmään, niin hän ei tiedä, menivätkö ne perille. Vain potilas tietää parin viikon odotusajan jälkeen, ovatko tiedot tulleet Omakantaan vai eivät. Tämä riippuu jälleen siitä lähettävästä tietojärjestelmästä. Kela on asian suhteen voimaton!

Poliitikot ja muut silmäätekevät toistelevat jatkuvasti, että ICT on tätä päivää. Valitettavaa on, että esimerkiksi Soteuudistuksessa tämä on toistaiseksi unohdettu. Tämä on suuri ja kallis virhe! Sähköisten järjestelmien rakentamisen on kuljettava yhtä jalkaa organisatoristen uudistusten kanssa. Pitää myös ottaa huomioon, että jos hoitohenkilökunnalta menee puolet ajasta erilaisten ohjelmien kanssa leikkimiseen, niin se on kaikki pois tehokkuudesta ja veronmaksajien pussista! Mikäli näin ei toimita, on edessä jälleen kallis ja tehoton sekamelska!

Kommentit pois päältä artikkelissa Soten digisotkut  

Onko tehokkuus demokratian tuho?

Harkimo on osittain oikeassa arvostellessaan hallitusta tehottomuudesta. Kiky sopimus on esimerkki finnin puristelusta, kun pitäisi puhkaista paise. Jo kymmeniä vuosia sitten Porter kirjoitti, että valtion tehtävä on luoda yrityksille kilpailukykyinen toimintaympäristö. Ainoastaan yrittämisen ja yritysten kautta syntyy se jakovara, jolla hyvinvointiyhteiskunta on mahdollista ylläpitää.

Demokratian piti alun perin olla yhteisten asioiden hoitamista, mutta se on muuttunut omien toveripiirien (puolue) etujen ajamiseksi. Kompromissit vesittävät päätöksen teon ja vain ja ainoastaan lisäävät kustannuksia. Tästä esimerkkejä ovat tehoton YK, tehoton EU, tehoton Suomi, tehottomat kunnat jne.

Globalisaatiossa myös valtiot joutuvat yhä enemmän kilpailemaan siitä, miten tehokkaita ne ovat. Vain tehokkuudella voidaan tarjota yrityksille riittävän kilpailukykyinen toimintaympäristö. Suomen bruttokansantuotteesta n. 60 % kierrätetään erilaisten julkisen vallan himmeleiden kautta takaisin kentälle. Tämä 60 % kerätään veroina ja erilaisina maksuina yrityksiltä ja yksityisiltä. Sen jälkeen viisaat viranomaiset päättävät sen uudelleen jaosta. Vaikutus on pääasiassa byrokraatteja työllistävä!

Tämä jako perustuu kymmeniin tuhansiin lakipykäliin, joita ei enää hallitse se kuuluisa Erkkikään. Joka päivä on julkisuudessa tietoja, että jako on mennyt vähän pieleen. Joku on kuollut kotihoidon tietämättä kotiinsa ja jäänyt sinne viikkokausiksi. Byrokratia on kohonnut toimimattomuutensa tasolle ja muuttunut tehottomuudeksi. Hallitus toisensa jälkeen on epäonnistunut rakenteiden muuttamisessa dynaamisemmiksi.

Tämä johtaa lopulta siihen, että hyvinvointivaltio romahtaa varojen puutteeseen. Veroja ei voi enää nostaa! Se keino on tullut tiensä päähän. Tehottomuus tuhoaa myös demokratian, joka ei ole pystynyt ymmärtämään globaalin maailman uusia normeja. Hyvä todiste tästä on se, että jopa EKP huutaa inflaatiota avuksi. Inflaatio on kuitenkin tulonsiirto palkansaajilta omistavalle luokalle. Omaisuuksien arvot päivittyvät aina inflaation myötä ja velkojen arvo laskee.

Suurimpia kärsijöitä ovat tavalliset palkansaajat ja eläkeläiset. Inflaation syö heidän ostovoimaansa, jota sitten vielä erikseen leikataan jättämällä inflaatiokorotukset tekemättä. Inflaatio nostaa aina myös korkotasoa, joka sekin osuu tavallisiin palkansaajiin ja asuntovelallisiin. Suomen tapauksessa se sattuu pahasti myös valtion ja kuntien talouteen, joita on rahoitettu huolettomalla velanotolla. Kun korot nousevat vaikka 5 %, niin siihen eivät sitten enää veronkorotukset riitä maakuntauudistuksen jälkeen.

Onko mitään tehtävissä hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi. ON! Kauhuskenaario on, että valtio voi sosialisoida yksityiset eläkeyhtiöt ja ottaa sieltä käyttöön 200 miljardia. Kun eläkejärjestelmä on saatettu valtion haltuun, kuten muualla EU:ssa, niin sitten onkin helppo alkaa leikata työeläkkeitä. Tämähän voidaan toteuttaa helposti kolmikantakonsensuksella ilman suurempaa huolta tulevista vaaleistakaan, kun vaihtoehtoja ei ole tarjolla. Tälläkin konstilla ongelmat jäävät ja rahat loppuvat ajan myötä.

Onko mahdollista rakentaa tehokas hyvinvointiyhteiskunta – siinäpä kysymys!

Kommentit pois päältä artikkelissa Onko tehokkuus demokratian tuho?

Rakennusten pahoinvointi

Tällaista rakennusten pahoinvointia kutsutaan myös korjausvelaksi. On kuitenkin niin, että Suomessakin on jopa satoja vuosia vanhoja rakennuksia, jotka voivat hyvin. Maailmalla vanhemmissa sivistysvaltioissa tällaisia rakennuksia on lukemattomia määriä. Mistä siis rakennusten pahoinvointi johtuu? Syitä on useita.

Kun kaupungistuminen vahvistui 1960-luvun alussa, niin asuntojen kysyntä taajamissa ylitti tarjonnan. Jotta jonkinlainen tasapaino olisi saavutettu, niin perinteisistä rakentamistavoista jouduttiin pääosin luopumaan. Tilalle tuli elementtirakentaminen. Tämä uusi tekniikka edellytti kuitenkin uusien rakennusmateriaalien käyttöönottoa. Näitä uusia lämpöeristeitä ja kosteussulkuja löytyikin Euroopasta täysin erilaisista ilmasto-olosuhteista.

Näiden toimivuudesta ei Suomessa tiedetty mitään, eikä aikaa ollut tehdä vuosia kestäviä testejä. Niinpä suurteollisuus laittoi lobbarit asialle ja tuotteita otettiin surutta käyttöön ja vastuu siirtyi kuluttajille eli kunnille ja asuntojen omistajille. Elementtejä ei suojattu kuljetuksissa eikä varastoitaessa työmaille. Motto oli, että eihän mineraalivilla voi kastua, sehän on mineraalia. No nyt tiedetään paremmin!

Toinen ongelman perusta on se, että jostain kumman syystä vanhojen painovoimailmastoitujen rakennusten ilmastoinnit automatisoitiin ilman, että muutokset vaikutukset rakennusten fysiikkaan olisi otettu huomioon. Perusajatus lienee ollut, että kun ilmastointi automatisoidaan niin, että se on käytössä vain rakennusten toiminta-aikoina, syntyy säästöjä. Jos olisi kuultu muitakin asiantuntijoita kuin ilmanvaihtoasiantuntijoita, niin tilanne olisi saattanut aueta päättäjille paremmin.

Tästä todisteena on se, että hyvin harvoissa kerrostaloissa on homeongelmia. Näissä rakennuksissa ilmanvaihto toimii pääsääntöisesti 24/7. Öiseen aikaan ilmanvaihtoa voidaan pienentää, mutta sitä ei suljeta kokonaan. Tämä takaa sen, että kosteuden kulkusuunnat rakenteissa säilyvät vakioina. Julkisissa rakennuksissa kosteus sen sijaan tiivistyy välillä sinne mineraalivillan puolelle, joka ei väitteiden mukaan koskaan kastu.

Kosteuseristeitä kaipaavissa rakenteissa käytettiin hyvin pitkään eristeenä kuumabitumia. Se siveltiin lattiapintoihin ja sokkeleihin ja toimi eristeenä hyvin. Sen ongelma oli bitumin puoliintumisaika, joka olosuhteista riippuen oli 15 – 20 vuotta. Tänä aikana bitumissa olevat sideaineet haihtuivat ja bitumi mureni. Helpoimmin tämä haihtumisprosessi on nähtävissä huopakatoissa, joissa sideaineena on myös bitumipohjaisia aineita. Ongelma tässä on se, että tieto ei ole siirtynyt rakentajilta kiinteistöstä huolehtiville. Asia on tullut esille vasta, kun kellariin on alkanut tulla vettä tai rakenteisiin kosteusvaurioita.

Yksityisiä kiinteistöjä valvovat omistajat taitojensa ja halukkuutensa mukaan. Nykyisin vaaditaan jopa hoito- tai kunnostussuunnitelma. Julkisissa rakennuksissa ei ole toistaiseksi vaadittu vastaavaa ja päätökset ovat poliittisesti valittujen päättäjien tahdon varassa. Se tahto on nyt todettu hyvin kevyeksi. Jos jostain on pitänyt säästää, niin sitten on säästetty rakennusten välttämättömistä huolloista. Vaikka virkamiehet olisivatkin olleet asioista perillä, niin budjeteissa on punakynä heilunut.

Remonteillakin olisi voinut selvitä. Meitä yli 50 vuotta sitten valmistuneita rakentajia on vielä hyvissäkin voimissa, mutta meidän tarjoamamme ilmainen tieto ja apu eivät ole kelvanneet. Lahden Tilakeskuksesta ei vastata viesteihin ja kohdattaessa yleensä haistatellaan. Työmaille i ole mitään asiaa.

Nyt, kun ollaan housut kintuissa, niin on säästettävä jostain muualta. Remontit eivät ole tuottaneet tulosta, koska ei tiedetä, kuinka ja millaisista materiaaleista rakennukset on tehty. Miljoonia on kaadettu remonttien Kankkulan kaivoon ja nyt sitten joudutaan purkamaan ja rakentamaan uutta. Mutta mistä rahat? Säästetään opetuksesta. Mutta tästä ei synny tarvittavia kymmeniä miljoonia. Vaadittavat summat voisivat syntyä, jos koulutus keskeytettäisiin pariksi vuodeksi kokonaan ja henkilökunta lomautettaisiin. Sitä ei kuitenkaan laki salli. Elinkaarimalli taitaa olla ainoa tapa päästä yksityisten säästöpossulle.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Rakennusten pahoinvointi

Kaavoitusmonopoli on purettava!

Lahden maanhankinta- ja kaavoitustavoitteet ovat peräisin ajalta, jolloin kaupungin väkiluvun oletettiin ja toivottiin kasvavan 1000 asukkaalla per vuosi. Kaupunki lähetti 28-sivuisen lehtisen Kaavoituskatsaus. Siinä kerrotaan mm., että 2017 valmistui 582 kerrostaloasuntoa, 63 rivitaloasuntoa ja 93 omakotitaloa. Vastapainona tälle tiedolle on, että Lahdessa on myymättömiä kaksioita 468 kpl, kolmioita 311, omakotitaloja 269 kpl ja rivareita 236 kpl eli yhteensä 1284 asuntoa.
Lehtisessä ei kerrota paljonko tontteja on kokonaisuudessaan tarjolla. Kaupungin maan hankinta ja kaavoitus toimivat nähtävästi ilman minkäänlaista ohjausta. Maata ostetaan ja kaavoitetaan vain, koska se on kivaa! Panostukset ovat varmaan kymmeniä miljoonia. Ongelma tässä on se, että maanhankinta ja kaavoitus ei perustu minkäänlaiseen kysyntään. Ihmetellä täytyy, miksi tarkastuslautakunta ei ole asiaan perehtynyt. Voisin hyvin kuvitella, että kaupungin nykyisellä kasvuvauhdilla maata on jo kymmeniksi vuosiksi ja maanhankinnan ja kaaVirovoituksen voisi panna jäähylle.
Virossa valtio ja kunnat eivät hanki tai kaavoita maata kuin aivan poikkeustapauksissa. Yksityiset rakentajat ostavat maata tarpeensa mukaan ja kaavoittavat ne omalla kustannuksellaan. Kunta hyväksyy kaavan ja sen jälkeen rakentaja aloitta rakentamalla kunnallistekniikan eli kadut, vesijohdot, viemärit, sähkön, tietoliikenneyhteydet ja katuvalaistuksenkin. Tällainen toiminta ei sido yhteiskunnan varoja, mutta yhteiskunta saa työpaikkoja, valmiita asuinalueita ja veronmaksajia. Suomalainen järjestelmä maksaa paljon veronmaksajille ja työllistää koko maassa julkisella sektorilla tuhansia.
Kommentit pois päältä artikkelissa Kaavoitusmonopoli on purettava!

Mitkä ovat syyt tyytymättömyyteen?

Lahti on ollut tyytyväisyystutkimuksissa häntäpäässä. Tietämättä tutkimuskysymyksiä, on vaikea arvioida tieteellisesti tulokseen johtaneita syitä. Onkin siis syytä popularisoida hieman tuloksia ja heittää arvauksia. Lehdistö ottaa usein tällaiset kyselyt annettuina totuuksina, koska ei ole aikaa selvittää taustoja. Jos katukyselyissä kysellään ihmisiltä mielipiteitä, niin vastauksilla ei päästä asian ytimeen.

Voisiko siis olla niin, että kaupunkilaiset eivät ole tyytymättömiä kaupunkiinsa? Voisiko olla niin, että kaupunkilaiset ovat tyytymättömiä päätöksen tekijöihin ja päätöksiin? Voisiko olla niin, että useat 1 äänen enemmistöllä tehdyt päätökset, jotka osuvat kaupunkilaisten kukkaroon, aiheuttavat tyytymättömyyttä? Onko mahdollista, että näin tehtyjen päätösten demokraattisuutta epäillään? Onko ne saatu painostamalla tai ketun häntä kainalossa?

Entäpä sitten kuntaliitoksessa annetut lupaukset, joiden nyt jälkeenpäin voidaan katsoa olevan harkittua harhaanjohtamista? Tavallisessa kuntalaisessa tällainen herättää varmasti tyytymättömyyttä ja pahaa mieltä. Trendiksi tällainen harhaanjohtaminen muodostuu silloin, kun voidaan todistaa, että edellisessäkin kuntaliitoksessa nastolalaisia vedätettiin. Tosin siitä on niin kauan, että nyt päätöksiä tehneet eivät edes tiedä, että viimeksi tehty liitos ei ollut ensimmäinen.

Salailu on myös muodostumassa kunnissa maan tavaksi. Tähän on keksitty oiva väline. Sitä kutsutaan yhtiöittämiseksi. Peitetarina on, että sillä saadaan lisää tehokkuutta, kun päästään kilpailemaan avoimesti muiden yksityisten toimijoiden kanssa. Varjopuoli tässä on kuntademokratian kannalta se, että osakeyhtiössä tehdyt päätökset, etenkin huonot, voidaan kätkeä liikesalaisuuksien piiriin. Samoin voidaan jakaa vaihtoehtoisia totuuksia toiminnasta!

Kun tähän vielä lisätään uuden uljaan kuntayhtymän muodostaminen säästöt ensin ja asiakkaat vasta sitten, alkaakin jo kuppi mennä nurin. Käytännössä terveyspalvelut ovat menneet huonompaan suuntaan ja palvelujen tilalle on syntynyt säästöjä. Halleluja! Suurin syy ei ehkä ole tietojärjestelmien karkaaminen lapasesta suorahankinnan myötä. Sen myötä potilasturvallisuus on vähintäänkin uhanalainen monelta osin.

Suurin syy on 10 cm organisaation tunkeminen 5 cm putkeen. Erilaiset kulttuurit ja jopa suuresti toisistaan poikkeavat palkkausjärjestelmät, puhumattakaan työajoista, eivät todellakaan voi johtaa sormia napsauttamalla parempaan palveluun. Jättämällä perusterveydenhuolto suurimmassa kunnassa eli Lahdessa oman onnensa nojaan, sotketaan hyvin toiminut keskussairaalakin kaaokseen. Tämä on myös johtanut siihen, että Akuutista on muodostunut Lahden läntinen terveysasema, joka sekin on tukkeutunut!

Ja kuten aina kukaan ei ota vastuuta. Päättäjät, jotka sössivät yhtymisen, palkittiin hyvillä luottamustehtävillä ainakin Lahdessa. Poliittisten päättäjien vastuunkanto on pahasti hakusessa. Viranomaisten pitäisi toimia virkavastuulla, mutta kukaan ei näytä ottavan sitä vastuuta kantaakseen. Tämä on Suomessa maan tapa. Hallinto-oikeusjärjestelmä on hampaaton. Vanhemmissa demokratioissa osataan erota ihan itse, jos on kerran mokan tehnyt. Suomessa virkavastuu on saavutettu etu, jossa päätöksen tekijä voi siirtää vastuun vaikka asiakkaalle tai potilaalle. Virkakoneisto on aina vähän enemmän oikeassa kuin kansalainen!

Kommentit pois päältä artikkelissa Mitkä ovat syyt tyytymättömyyteen?

Eutanasia

Nuorisoparlamentti äänesti ylivoimaisesti eutanasian puolesta. Kun miettii heidän ikäänsä, niin mitähän tästä pitäisi ajatella? Ovatko he kenties nähneet ja aistineet isovanhempiensa tai heidän vanhempiensa tuskan? Omia kokemuksia tuskin vielä on. Joka tapauksessa eutanasia on kansalaisaloitteenkin perusteella joskus käsiteltävä eduskunnassa.

Asian käsittelyyn sisältyy paljon suuria tunteita ja myös tekopyhyyttä. Onko esimerkiksi elvytyskielto vain peitelty eutanasia? Miten se käytännössä eroaa eutanasiasta? Se saattaa vain olla pitkäkestoisempi ja kivuliaampi kuin varsinainen eutanasia.

Nyt sitten keskustellaan saattohoidosta, joka oikeus pitäisi kirjata lakiin. Lukuisien esimerkkien valossa miltä tahansa lainsäädännön alueelta voidaan todeta, että laki sinänsä ei turvaa mitään. Onko yhteiskunnalla varoja valvoa jokaista saattohoitopotilasta 7/24? Jos hoitoa ei valvota, niin seurauksena on budjettisäästöistä johtuva heitteillejättö! Terveydenhuollossa laki sallii heitteillejätöstä yleensä vain sakkorangaistuksen, joka on halvempi vaihtoehto, kuin varsinainen saattohoito.

Jos sitten tarkastellaan yhteiskunnan kannalta isoa kuvaa, niin eutanasia toisi suuria säästöjä talouteen. Tämä on etenkin ajankohtaista nyt, kun suuret ikäluokat alkavat tulla elinkaarensa loppumetreille. Meitä pelottaa yhä enemmän joutuminen ”kunnan elätiksi”, kuten ennen sanottiin. Silloin vanhuksia huutokaupattiin julkisesti. Soteuudistuksessa näyttää nytkin olevan huutokauppa käytössä. Kutsutaanpa kilpailuttamista millä nimellä tahansa!

Kotihoito on myös agendalla. Esimerkit kuitenkin kertovat karua tarinaa siitä, että kodeista on muodostunut vankiloita, joissa hoitajat käyvät moikkaamassa, jos ehtivät. Laitoshoito on kallista ja sielläkin on resursseista pulaa. Potilaat ovat kuitenkin silmien alla ja omaiset voivat puolustaa heidän oikeuksiaan. Kotona ollaan poissa silmistä ja poissa mielestä. Valittaminen on vaikeampaa, koska sitä ei voi tehdä kasvotusten. Kotihoidossa on erinomaisen välttämätöntä saada aikaan portti suoralle palautteelle!

Eutanasia on kuitenkin jokaisen viimeinen henkilökohtainen päätös testamentin lisäksi. Ilmeisesti tästä syystä on otettu sama laki eutanasian vastustajien käyttöön. Onko ihminen täysissä ruumiin ja sielun voimissa tahtoessaan eutanasian? No ei varmasti! Entä jos elvytyskieltoon lisättäisiin mahdollisuus eutanasiasta? Sitten varmaan kysyttäisiin, onko elvytyskielto tehty täydessä ymmärryksessä?

Vähemmälle huomiolle tässä on jäänyt niiden kokemusten selvittäminen, joita on saatu niissä maissa, joissa eutanasia on ollut sallittua. Nythän tällä selvästi rahastetaan, kun Suomestakin on käytävä ulkomailla kuolemassa. Paradoksaalista on, että ennen piti abortitkin käydä tekemässä ulkomailla. Mikä ero siis on abortilla ja eutanasialla? Ulkopuoliset tekevät molemmat.

Kommentit pois päältä artikkelissa Eutanasia

Perintövero

Perintöjen verotuksesta on tieteellisessä tutkimuksessa olemassa suuri joukko erilaisia malleja ja hypoteeseja. Mallit kuitenkin perustuvat oletukseen siitä, että on jotain, minkä voi jättää perinnöksi. Elinkaarimalli on kuitenkin lähellä arvoketjumallia. Elinkaarimallikaan ei kuitenkaan puutu oleelliseen asiaan eli perintöjen moninkertaiseen verotukseen.

Kun tarkastellaan perinnön arvoketjua eli sitä, miten perintö on syntynyt, kasvanut ja elänyt, joudutaan pohtimaan, mikä on oikeus ja kohtuus. On olemassa perintöjen perintöjä, jotka jatkuvat sukupolvelta toiselle hamaan tulevaisuuteen. Lopulta nekin jakautuvat niin pieniin osiin, että niiden merkitys vähenee. Yrittäjäsuvuissa sen sijaan perintö saattaa kumuloitua huomattavastikin, jolloin sukupolvenvaihdokset törmäävät ongelmiin.

Suurin osa perinnöistä on kuitenkin ansaittu kovalla työllä, josta on maksettu ankara tulovero. Vanhemmista omaisuuksista on aikoinaan maksettu myös rankka omaisuusvero. Kiinteän omaisuus puolestaan sisältää näiden lisäksi kiinteistöveron, raaka-aineiden ALV:n, työntekijöiden työvoimakustannukset, jotka sisältävät runsaasti erilaisia veroja ja veronluonteisia maksuja. Kaiken kruunaa vielä varainsiirtovero, joka joudutaan maksamaan, kun perintö joudutaan realisoimaan.

Perinnöstä on siis maksettu jo ennen varsinaista perintöveroa moninkertaiset verot. Tätä perinnön arvoketjun tai elinkaaren aikana syntynyttä verokertymää ei ole tutkimuksissa tarkasteltu. Verottajan ja kansanedustajien kannaltahan tämä on erinomainen asia, koska voidaan ainoastaan tuijottaa siihen, että jos perintövero poistetaan, niin valtio menettää 720 miljoonaa euroa verotuloja.

Perintöverotuksessa ei ole myöskään ajateltu perinnöllisten hyvin erilaisia olosuhteita, vaan verottajan kirves heilahtaa armottomasti. Otetaan todellinen esimerkki. Jos perinnön saaja on orvoksi jäänyt peruskoululainen, joka on saanut perinnöksi velkaisen asunnon. Perintöveron vuoksi hänen edunvalvojansa on myytävä asunto, jolloin hänestä tuleekin vuokralainen. Jos oikein huonosti käy, niin yhteiskunta maksaa perintöveron takaisin monin kerroin erilaisina sosiaalisina tukina. Tällaisia tapauksia varten perintöverolaissa pitäisi olla myös varaa harkinnalle. Näinhän kävi 1990-luvun konkurssin tehneille yrittäjille!

Perintöjen jättäjien enemmistyönä ovat nyt suuret ikäluokat ja hieman heitä ennen syntyneet. Nämä ikäluokat ovat ansainneet omaisuutensa kovalla työllä rakentaessaan hyvinvointisuomea, joka toivottavasti jää myös perinnöksi tuleville sukupolville. Nämä sukupolvet ovat siinä samalla kouluttaneet lapsensa ilman nykyisenkaltaisia tukia ihan omalla kustannuksellaan.

Kun sitten tarkastellaan pitkällä tähtäimellä perintöveroa, niin sen tulevaisuus ei näytä kovin ruusuiselta. Kun suurten ikäluokkien perinnöt on jaettu ja verotettu, niin entä jatko? Tilastojen mukaan seuraavana on vuorossa kuluttajasukupolvi, joka on pahasti velkaantunut. Toki syntyvyys vähenee huimaa vauhtia, joten perillisiä on tulevaisuudessa vähemmän. Onko tälle vähäiselle joukolle enää perintöjä jaossa, onkin arvoitus. Joka tapauksessa on täysin selvää, että 2030-luvulta alkaen perintöveron tuotto laskee oleellisesti. Kuinka se on tarkoitus korvata?

Perintövero onkin edellisen perusteella kostovero. Jos olet kovalla työllä yrittänyt turvata lapsillesi paremman tulevaisuuden, niin sitähän ei heille sallita. Viedään ne kuuluisat tuhkatkin pesästä!

 

 

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Perintövero

Kysynnän ja tarjonnan laki

Kysynnän ja tarjonnan laki on taloustieteessä yleisesti hyväksytty teoria, joka selittää tuotteiden hinnan ja määrän automaattisen määräytymisen kilpailluilla markkinoilla. Se on taloustieteen perustaa. Jos tuotteesta on pulaa, myyjät nostavat hintapyyntöjään kunnes tämä saa ostajat vähentämään ostohaluaan ja tuottajat lisäämään tuotantoaan niin paljon, että kysyntä ja tarjonta ovat yhtä suuret. Tämä hinta on tasapainohinta.

Jos tuotteesta on ylitarjontaa eli tuotteet eivät tahdo mennä kaupaksi, myyjät kilpailevat ostajista alentamalla hintojaan. Tämä lannistaa tuottajia tuottamasta yhtä paljon kuin aiemmin ja toisaalta houkuttelee kuluttajia ostamaan tuotetta enemmän kunnes päädytään hintatasolle (tasapainohinta), jolla kysyntä ja tarjonta ovat yhtä suuret.

Tämä on taloustieteilijöiden muodostama teoria. Kysyntä ja tarjonta ovat kuitenkin pariteetti, joka laajemmin ajateltuna on paljon enemmän. Ne muodostavat koko maailman talouden verenkiertojärjestelmän. Kysyntä muodostaa verisuoniston, johon sitten tarjonta sydämenä pumppaa tarvittavan määrän kuluttajien haluamia tuotteita.

Mielenkiintoisen tästä asiasta tekee se, että kysynnän muodostajia ovat asiakkaat siis kuluttajat, jotka itse tuottavat tarjonnassa olevat tuotteet. Jos kuluttajat siis kokevat itse valmistamansa tuotteet liian kalliiksi niin, mitä tapahtuu? Ostavatko he mahdollisesti kilpailijoidensa valmistamia tuotteita? Tällainen tilanne aiheuttaa kilpailua työn tekemisen välille. Tämä on osatekijä yritysten kilpailukyvyssä. Tämä on yhtälö, jossa lakkoilemalla voi ampua omaan jalkaansa.

Kun Neuvostoliitto hajosi, niin neuvostoaikaisilla tehtailla ei ollut hajuakaan, minne myydä tuotteensa. Toimitusosoitteet olivat aina tulleet jostain Moskovasta. Kun tuotteet eivät menneet kaupaksi, niin tekijät eivät saaneet palkkojaan. Ratkaisuksi muodostui, että palkat maksettiin tuotteina. Tämän jälkeen kaupunkien sisääntuloteiden varsille alkoi muodostua ”kirppiksiä”, joissa työntekijät myivät palkkana saamiaan tuotteita. Kysyntää ilmeisesti löytyi, koska Venäjä on edelleen olemassa.

Toinen esimerkki toiselta laidalta maailmaa on Ford. Autojen tuotanto alkoi sarjatuotannon myötä ylittää nopeasti ylittää kysynnän. Henry alkoi pohtia tilannetta ja huomasi melko nopeasti syyn heikkoon kysyntään. Se ei suinkaan ollut hinta. Hän huomasi, että eihän työntekijöillä ollut aikaa käyttää autoja, kun vain sunnuntai oli vapaa. Hän päättikin tehdä radikaalin muutoksen ja antaa myös lauantait vapaiksi alentamatta kuitenkaan palkkoja. Autojen kysyntä räjähti kasvuun ja muu teollisuus seurasi nopeasti perässä.

Kolmas merkittävä tekijä tässä yhtälössä on valtio. Talousteorioiden (mm. Philip Kotler) mukaan, valtion tehtävä on luoda yrityksille mahdollisimman kilpailukykyinen toimintaympäristö. Erityisen tärkeää tämä on Suomen kaltaiselle valtiolle, jonka elinehto on vienti ja sen yritysten kilpailukyky. Onko hyvinvointivaltio mallina riittävän kilpailukykyinen?

Suomen koko hyvinvointijärjestelmä rakennettiin olosuhteissa, joissa kansallinen kilpailukyky ei ollut merkittävä tekijä. Kilpailukyky korjattiin devalvaatioilla. Entä nyt? Kuten Juhana Vartiainen totesi, muissa Pohjoismaissa on rakenteita laitettu kuntoon, mutta Suomessa ollaan pahasti jälkijunassa.

Suomi on maantieteellisesti samanlainen saari kuin Irlanti. Siellä ei tosin tarvita jäänmurtajia, jotka nytkin uhkaavat pysäyttää vientikaupan tukilakoillaan. Siellä ei toisaalta ole laivaväkikään lakossa, joten vienti porskuttaa. Päämarkkina-alueiden suhteen Suomi on siis saari toisin kuin muut pohjoismaat. Sopiikin kysyä, olisiko Tallinnan tunneli ainoa Suomen talouden pelastaja?

Jos Suomi ei pysty saamaan tarjontaansa markkinoille ja hyvinvointi toimii vain velkarahalla, niin on syytä huoleen. Heiveröinen Kiky ei poistanut tarvetta suuriin rakenteellisiin uudistuksiin. Tulevaisuuden isokuva pitää pystyä hahmottamaan!

 

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Kysynnän ja tarjonnan laki

Populismi – vaihtoehtoinen demokratiako?

Populismi on vallannut alaa laajalti maailmassa. Koto-suomessa populismi on jo historiallista, koska Suomen Maaseudun puoletta voidaan pitää sen perustana. Viimeisissä eduskuntavaaleissa populismi johti perussuomalaiset jytkyyn. Nyt myös Itävallassa, Saksassa, Italiassa, Puolassa, Unkarissa ja Yhdysvaltojen presidentin vaaleissa on populismi näyttänyt demokratialle taivaan merkit. Kaiken kruununa on vielä twitter.

Mistä tämä kaikki johtuu? Se kertoo äänestäjien kyllästymisestä nykyisiin puolueisiin ja niiden tapaan toimia. Turhautuneilla ihmisillä on nykymaailmassa vain kaksi vaihtoehtoa: nousta barrikadeille tai antautua populismille. Populismia on äänestänyt niin paljon väkeä, että kaikki eivät voi olla tyhmiä. Voikin olla niin, että populisteja äänestävät haluavat näyttää vanhoille puolueille keskisormeaan.

Toistaiseksi populistien saavutukset ovat vallankäytössä olleet vaisuja. Lähinnä seurauksena on ollut hämmennys poliittisessa kentässä. Pahimmat vaihtoehdot ovat nyt mahdollisia Italiassa ja siellä tehtävät ratkaisut saattavat järkyttää koko Eurooppaa. Toinen vakava tilanne on Yhdysvalloissa, jossa Trumpin arvaamattomuus jo nyt järkyttää koko maailmankauppaa.

Onko tälle kehitykselle vaihtoehtoja? Päättäjät tarjoavat digitaalisuutta vaihtoehdoksi joka paikkaan. Vain yhteen asiaan se ei kelpaa. Kun esiin nousee digitaalinen neuvoantava kansanäänestys, niin siihen sitten löytyy vaikka minkälaisia esteitä. Tietosuoja on se perälauta, johon asia törmää. Ei auta vaikka pankit, terveydenhuolto, pelastustoimi yms. käyttävät tietotekniikkaa ilman pelkoa tietoturvan järkkymisestä.

Sen verran on taivuttu, että on luotu Kansalaisaloite-järjestelmä, jonka kautta kansalaiset voivat saada asioitaan esille. Tämän heikkous on kuitenkin se, että siitä voivat hallitus ja eduskunta valita mieleisensä ja tyrmätä poliittisesti epäsopivat. Eläkeindeksi loistavan esimerkkinä! Se ei siis vastaa neuvoantavaa digitaalista kasanäänestystä. Syykin on selvä! Se kaventaisi vakavasti poliittisten puolueiden ja heidän edustajiensa päätäntävaltaa!

Nykyinen demokraattinen toimintamalli tai perinne on siis vakavan valinnan edessä. Yrittää tulla toimeen populismin arvaamattomuuden kanssa tai lisätä digitaalisesti kansanvaltaa. Tässä on muistettava, että kyseessä on vain neuvoantava äänestys. On kuitenkin selvää, että pitää olla nykyistä vankemmat perustelut, jotta kansan mielipide voitaisiin ohittaa. Yli puolet eduskunnasta voi hyvin olla väärässä, mutta enemmistö kansasta tuskin.

Kansan ottaminen mukaan suoraan päätöksen tekoon lisäisi myös poliittista aktiivisuutta ja  myös äänestysvilkkautta.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Populismi – vaihtoehtoinen demokratiako?

Yhdistyvätkö Irlannit?

Kiista Irlantien välisestä rajasta kiihtyy kiihtymistään. Ennen Euroopan Unionia etelän ja pohjoisen raja on ollut tiukasti vartioitu aina vuoteen 1993, jolloin solmittiin Maastrichtin sopimus. Jouduin ylittämään rajan lukuisia kertoja 1970 ja 1980 luvuilla. Lentoyhteyttä Dublinin ja Belfastin välillä ei ollut ja junayhteyksiä oli harvoin ja ne olivat hitaita. Oli siis pakko kulkea autolla. Rajalla oli betoniporsaita ja piikkilankaa, koska IRA oli voimissaan.

Eire eli Irlannin tasavalta oli vielä 1970-luvulla hyvin maatalousvaltainen ja viljelijöillä oli jopa niin vahva asema, että he pystyivät estämään maatalouden verotuksenkin. Eräs hallitus yritti saada maataloudelle 1 % veron, mutta hallitus kaatui välittömästi. Saadakseen maan talouden jotenkin kuntoon, hallitus saattoi voimaan verovapauslain 1970-luvulla ulkomaisille yrityksille 10 vuodeksi. Tämä toikin maahan etupäässä yhdysvaltalaisia yrityksiä. Tämä siksi, että mailla oli sopimus kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta. Ts. kun verovapaus oli voimassa, niin veroja ei tarvinnut maksaa myöskään Yhdysvalloissa.

Kun rajat avautuivat ja tullit poistuivat sisämarkkinoilla, niin myös Pohjois-Irlanti hyötyi ja sen talous alkoi kasvaa. Alueella oli aikoinaan ollut voimakas laivanrakennusteollisuus, mutta se oli näivettynyt ja kuihtunut jo 1960-luvulla. Osa syyllinen oli alueen jatkuvalla rauhattomuudella, jossa brittijoukot taistelivat IRA:a vastaan päivittäin. Avoimet rajat siis hyödyttivät koko saaren talouselämää ja yhteiselo rauhoittui muutoinkin.

Nyt ollaan todella vaikean tilanteen edessä, koska Brexit uhkaa sulkea rajat uudelleen. Tämä paluu entiseen ei varmaan miellytä irlantilaisia etelässä eikä pohjoisessa. Tajutaanko Brysselissä, millainen valtti heillä on käsissään? Jos saadaan jonkinlainen sopu, että Irlannista muodostuu jonkinlainen erityisalue, niin se kyllä avaa briteille tullittomat portit Eurooppaan. Ei ole iso asia kierrättää papereita Eiren kautta. Toisaalta portti on myöskin auki Yhdysvaltain markkinoille, koska aivan ilmeisesti Yhdysvallat ja UK tekevät jonkinlaisen tullisopimuksen.

Poliittisesti Sin Fei on aina ollut halukas Irlantien yhdistämiseen. Sitä on vastustanut pohjoisessa DUP, jonka tuki Brexitissä on välttämätön Theresa Maylle. Mutta tässä kohden myös DUP on ahtaassa raossa. Jos tulliraja astuu voimaan, niin DUP voi hävitä Pohjois-Irlannin kartalta seuraavissa vaaleissa ja eihän sellaista kukaan poliitikko voi sallia tapahtuvaksi. Isoa kuvaa sotkevat myös uskontokunnat, koska etelä on pääsääntöisesti katolilaista ja pohjoisessa on rinnalla vahva protestanttinen liike.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Yhdistyvätkö Irlannit?

WP Login